Calami lapsus – Viesti, valta ja vastuu

 

Calami lapsus – Viesti, valta ja vastuu  

Viesti

Menneen vuoden vihoviimeisenä päivänä vastaanotin viestin: 

"Jos kirja on huono, se on ainoastaan minun vika, siis kirjailijan. Ei kustantajan. [- -] Kukaan talon ulkopuolinen ei voi tietää tämän kirjan tai minkään muunkaan kirjan kustannusprosessista yhtään mitään, joten sitä ei voi mielestäni arvostella. Lopputuloksen arvostelut – siis sekä hyvät että huonot – teoksen tekijälle eli minulle. Ei tiimille. En jaksa enää lukea näitä kustantajan lyömisiä [kirjasarjaan] liittyen." 

Lainaus on ote pidemmästä tekstistä, jonka minulle lähetti eräs palkittu kotimainen kirjailija. Viesti on vastaus Instagramissa jakamaani julkaisuun, jossa kritisoin varsin menestyneen romaanin kustannusprosessia ja siihen mahdollisesti liittyviä motiiveja. 

Tätä tekstiä kirjoittaessa kyseinen romaani makaa työpöydälläni. Kirjoituspaikaltani näen yhtä selvästi kanteen painetun kustantamon kuin kirjailijankin nimen. Ensimmäisillä sivuilla kirjailijan ja kustantamon nimet esitetään allekkain, minkä lisäksi kirjailijan mainitaan saaneen tukea kustantamon kirjallisuussäätiöltä. Teoksen takakannessa ei ole kirjailijan nimeä lainkaan, sillä esittelytekstin alle on sijoitettu yksinomaan kustantamon logo. 

Viestin luettuani keitin kahvit ja istahdin alas miettimään kirjailijan toivetta. Kahvin tippumista odotellessa katseeni hakeutui jatkuvasti kirjahyllyyn, jossa kiistellyn romaanin selkämystä koristi kustantamon tunnistettava, sukupolvelta toiselle periytynyt logo. 

Valta 

Kirjailijan ja bloggaajan välinen keskustelu sijoittuu suuressa kuvassa osaksi laajaa kirjallisuuskeskustelua, jota menneeseen vuoteen toden teolla mahtui. Suomen Kuvalehti esimerkiksi uutisoi toukokuussa Suomen romahtaneesta tuloksesta kansainvälisessä Pisa-tutkimuksessa, jossa nuorten lukutaitoa vuosittain mitataan. Myös Helsingin Sanomat esitti useita kirja-alan ahdinkoon liittyviä kannanottoja, joissa syyllistetään lukuinnottomia vanhempia ja "vastuuttomia" kustannustaloja. Jo aiemmin Opetushallitus ehti varoittavaan sävyyn kommentoimaan hyvin ja heikosti lukevien lasten välistä alati kasvavaa kuilua. 

Mediassakin vilahdelleella kirja-alan ahdinko -kuvauksella tarkoitetaan yleisesti lukutaidon ja -innostuksen heikkenemistä sekä kustantamoiden alati muuttuvaa roolia. Nämä kaksi ovat tiukasti sidoksissa toisiinsa, sillä kustantamoiden julkaisulla on merkittävä vaikutus suomalaisten lukukiinnostukseen ja siten myös lukutaitoon. 

Kustantamot ovat kulttuurillisia instituutioita, joilla on valtaa. Niin suurten kuin pientenkin kustantamoiden julkaisut tavoittavat lukijan muun muassa kirjakaupoissa, oppilaitoksissa, katalogeissa, kulttuuritapahtumissa ja kirjastoissa. Ajankohtaiset julkaisut herättävät herkästi yhteiskunnallista keskustelua, joka silloin tällöin johtaa laajoihin kansanliikkeisiin. Esimerkiksi ranskalaisen Vanessa Springoran vuonna 2021 ilmestynyt Suostumus-omaelämäkerta herätti niin kiivasta julkista keskustelua seksuaalirikoksiin liittyen, että valtion lakeja ryhdyttiin kirjan nostattaman kansanliikkeen vaatimuksista uudelleentarkastelemaan. Samanlaista vallankäyttöä edustaa argentiinalaisen Mariana Enriquezin (2021) novellikokoelma Mitä liekit meiltä veivät, joka toi 2010-luvun naisten polttomurhailmiön (nk. "Wanda Taddei" -efekti) länsimaalaisten kansojen tietouteen. 

Pelkkä valmis teksi ei kuitenkaan ole julkaisuprosessin ainoa vallan väline. Vaikka suomalaisten lukutaito vaikuttaa heikkenevän vuosi vuodelta, ei palo kirjoittamiseen näytä kadonneen. Esimerkiksi Lava Kustannus kertoo vastaanottavansa kuukausittain usein yli 200 käsikirjoitusta. Suurempien kustantamoiden voi siis olettaa läpikäyvän vähintään saman verran teosehdotuksia. Julkaistavaksi päätyy vain murto-osa, joten painotuotteeksi päätyvän käsikirjoituksen seulominen ehdokasmerestä on valikoivaa vallankäyttöä. Oli julkaistava teksi siis yhteiskuntakriittinen tai ei, sen päätyminen markkinoille on aina vallankäytön fyysinen ilmentymä. 

Vastuu

Työpöydälläni makaavan romaanin kustantanut taho kuvailee toimintaansa seuraavasti: "[kustantamo] työskentelee pitääkseen kirjat ja kirjallisuuden merkityksellisenä osana suomalaisten elämää sekä vaaliakseen kirjallista perintöään." 

Kulttuuriperinnön tuottaminen ja säilyttäminen tuleville sukupolville on arvokas tavoite. Kyseessä olevan kustantamon (kuten monien muidenkin vastaavien tahojen) pyrkimys on siis jättää jalanjälkensä kulttuurin kentälle ja tukea kirjallisuuden yleissivistävää asemaa. Myös Suomen Kustannusyhdistys nimeää yhdeksi strategisista painopisteistään jäseniensä vastuullisen toiminnan tukemisen yhteiskunnan ja kulttuurin kannalta välttämättömässä tehtävässään. 

Suomalaisten lukutaidon ja -halukkuuden ylläpitämiseksi on ehdottoman tärkeää, että kustannusalalla toimivat tahot käyttävät valtaansa vastuullisesti. 

Jo kymmeniä vuosia kulttuurin kentällä vaikuttaneelta kustantamolta on oikeutettua odottaa laadukkaita, huolellisesti oikoluettuja julkaisuja. Kirjailijaksi voi pyrkiä kuka tahansa tarinankertoja, mutta kustannustoimittajan työ edellyttää usein alan tuntemusta sekä soveltuvaa korkeakoulututkintoa. Vaikka Suomessa ei ole erillistä kustannustoimittajan ammattitutkintoa, katsovat useat kustantamot soveltuvan koulutuksen merkittäväksi eduksi tai välttämättömyydeksi kustannustalossa työskentelemiselle. 

Kustannustoimittaja on toisin sanoen kenttänsä tunteva ammattilainen, joka mitä todennäköisimmin on kouluttautunut tehtäväänsä. Lukija voi hyvällä syyllä olettaa ammattitaidon näkyvän myös lopputuotteessa. 

Vaikka käsikirjoitus on kirjailijan hengentuote, on kustannusprosessin läpikäynyt teos aina yhtä lailla kustantamon taidonnäyte. Valmis teksti on myös konkreettinen valintaprosessin tulos, sillä jokaista julkaistua teosta kohden kustantamo hylkää usein satojakin käsikirjoituksia. On tästä syystä täysin perusteltua tarkastella valmista painotuotetta niin kirjailijan kuin kustantamonkin käyntikorttina. 

Kotimaiset kustantamot käyttävät valtaansa harkitusti. Suomalainen kustannus- ja käännöstyö on laadultaan lähes poikkeuksetta erinomaista, ja siksi myös uusiin julkaisuihin kohdistuu suuria odotuksia. Usein lukijan odotukset joko täyttyvät tai ylittyvät. Silloin tällöin koittaa kuitenkin hetkiä, jolloin kirjaa lukiessani huomaan pohtivani kustannustoimittajan roolia ja sen mahdollista vaikutusta käsissä olevaan tekstiin. Kuten viestin lähettänyt kirjailija totesi, lukija ei voi koskaan tietää kustannusprosessin todellisia vaiheita. Prosessia ulkopuolelta tarkastellessani voin kuitenkin verrata lopputuotetta kustantamon tavoitteisiin ja todeta ristiriidan näiden kahden välillä.

Myös sananvapaus sijoittuu osaksi yleistä kirjallisuus- ja lukutaitokeskustelua. Jotta laadukkaita kirjoja voidaan tuottaa, täytyy olla kirjoittavia ihmisiä. Mielipidekirjoitusten, artikkelien, kritiikkien ja some-julkaisujen rajoittaminen ei palvele kirjallisuusperinteen periytyvyyttä. Vähättelemällä lukijan sananvaltaa ja oikeutta itsenäisiin tulkintoihin tullaan samalla rajoittaneeksi kirjan vastaanottokokemusta. Jos tekstin tulkinnalle asetetaan sääntöjä, sivuutetaan yksilöllinen lukukokemus. Lukijan tulkinnan kieltäminen voi pahimmillaan vaikuttaa kansalliseen tai vähintäänkin yksilökohtaiseen lukuinnostuksen heikkenemiseen. 

Viestin lähettänyt kirjailija, kuten hänen tekstejään julkaiseva kustantamo, voi rauhallisin mielin unohtaa hyvä-huono-jaottelun. Yksikään suomalaisen kustannusprosessin läpikäynyt romaani ei ole huono. Joka ikinen kustannussopimuksen alaisena syntynyt kirja on ammattitaidolla koostettu kokonaisuus. Kirjallisuuskritiikin tavoite ei ole eikä sen tule koskaan olla teoksen arvottaminen hyväksi tai huonoksi. Myös kirjallisuuskritiikin tavoite on valvoa kulttuuriperintöä sekä sen kentällä valtaa käyttäviä tahoja. 

-

-

Tämän tekstin kuvituksessa on käytetty teoksia, joiden lopullinen muoto antaa viitteitä erityisen ammattitaitoisesta kustannustyöstä: 

Catherine Pozzi – Agnés (Impromptu Kustannus 2023) 

Ulla-Lena Lundberg – Leo (Gummerus 2015) 

Antonella Cilento – Lisario ja naisen ehtymättömän nautinnon arvoitus (Aporia 2018) 

Fernanda Melchor – Hurrikaanien aika (Aula & Co. 2021) 

Vanessa Springora – Suostumus (WSOY 2021) 

- 

Kuvat: @chains_of_light 

-

Catherine Pozzi – Agnès

 

Catherine Pozzi – Agnès (Impromptu Kustannus) 

* Teos saatu arvostelukappaleena kustantajalta

Julkaisuvuosi: Alkuperäinen 1927, suomennos 2023

Sivuja: 76

Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä 

Ensimmäinen lause: 

"Kultaseni, kulta rakas, tiukasti hymyilevä rakkaani!"

- 

Ranskalaisen runoilija-kirjailija Catherine Pozzin (2023) novelli Agnès sai suomennoksensa melkein vuosisata sen jälkeen, kun alkuperäinen teos ensi kerran julkaistiin. 

Pozzi itse ei tuottanut tekstiä lähtökohtaisesti julkaisutarkoituksessa, sillä tekstin saattaminen suuren yleisön saataville palveli ensisijaisesti kirjailijan oikeutta omaan tarinaansa. Pozzi tunnettiin aikansa ajattelijoiden keskuudessa ja hän kävi kiivasta kirjeenvaihtoa merkittävien kirjailijoiden kanssa. Vasta, kun Ranskan "virallisena runoilijanakin" pidetty filosofi Paul Valéry alkoi työstää omaa versiotaan Agnèsista, ryhtyi Pozzi kiireellisiin toimiin tekstinsä julkaisemiseksi. Julkaistuaan tekstin pseudonyymillä "C. K." Pozzi joutui seuraamaan sivusta kirjallisen yhteisön ihastelua ja suitsutusta, joka Agnès-novelliin kohdistui. Traagisinta Pozzin julkaisuprosessissa lienee, että ajan kulttuuripiirit uskoivat sinnikkäästi juuri Paul Valéryn kätkeytyvän salanimen taakse. 

Agnès on noin viisikymmensivuinen novelli, jonka lähdeluettelo on melkein yhtä pitkä. Pozzi tarkastelee tekstissään nuoreen Pozziin perustuvan Agnès-neidon itsekasvatusprojektia. 1900-luvun alkuvuosille sijoittuvissa kirjemuotoisissa kappaleissa Agnès puhuttelee tulevaa, vielä tuntematonta rakastettuaan, ja raportoi hänelle projektin etenemisestä. Agnèsin tavoite on tehdä itsestään "tulevan rakastetun arvoinen" (viittaus takakansitekstiin). Seitsemäntoista vuoden ikään ehtinyt Agnès ei ole vielä päässyt naimisiin tai saanut edes kosijaehdokkaita, joten projekti on ajan normien mukaisesti enemmän kuin kiireellinen. 

Kuten aikansa sivistyneistöllä, Agnèsin tavoitteena on tuntea niin itämaisten uskontojen kuin algebrankin salaisuudet. Pariisin miehinen älymystö kokoontuu Agnèsin isän johdolla talon alakerrassa, ja mukana saattaa nauraa myös kirjeiden odotettu vastaanottaja. Agnèsin kosketus intellektueihin miehiin rajoittuu kuitenkin kuulotorvesta kuuluvaan rätinään, joka raikuu isän jutustellessa puhelimitse maskuliinisten kanssa-ajattelijoiden kanssa.

Ajan eksakteja tieteitä korostavien ihanteiden mukaisesti Agnès kokee arvonsa määrittyvän oppineisuuden kautta. Koska naisia ei poikalapsien tapaan ole tapana kouluttaa, joutuu Agnès opettamaan itse itseään. Virginia Woolfin tapaan Agnès ryhtyy järjestelemään itselleen puutarhavajaan omaa huonetta ja hankkimaan käsiinsä kaikki tietokirjat, jotka miesajattelijoiden käsistä saa riistettyä: "Läkärimme antoi minulle William Jamesin kootut teokset, ja eilen onnistuin haalimaan kokoon yhdeksäntoista osaa Grotea ja Champollionin 'hieroglyfien tulkinnan'. Kun kerran en tiedä mitään, kaikki kelpaa." (Pozzi 2023, 36.) 

Golfin ja tenniksen suhteen Agnès on päässyt kehittämään taitojaan jo hieman liiankin pitkälle, joten tulevaa rakasta varten hän päättää tasoittaa tilannetta ja laskea osaamisensa aloittelijan tasolle. Kyseessä on siis sekä kehollinen että hengellinen matka, jonka Agnès tekee yksinomaan palvellakseen tulevan rakastetun oletettua naisihannetta. 

Pozzin novelli etenee pintapuolisesta tunteidentutkiskelusta syvälle filosofisen pohdinnan maailmaan. Itsekehitysprojektinsa edetessä Agnès ryhtyy käyttämään tulevasta rakkaastaan potentiaalisia nimityksiä: kulta, veli, suojelusenkeli, Neitsyt Maria. Rakkauden kohteen muuttuessa myös projektin tavoite vaihtuu. Tutustuttuaan teologiaan ja lajien syntyyn Agnèsin kirjeet täyttyvät pohdinnalla monoteismista, atomeita ohjailevasta luonnonlaista sekä sielun koostumuksesta. Kirjeiden vastaanottaja muuttuu, samoin kuin Agnèsin rakkaudenkin.

 

Pozzin novellin kevyehkö kieli ja kompakti sivumäärä saattavat hämätä ennakkoluuloista lukijaa. Viiteenkymmeneen sivuun on ujutettu noin kolmekymmentä eri kaunokirjallista, filosofista tai tieteellistä lähdettä aina Vergiliuksen runoelmista nobelisti Niels Bohriin, jota Agnès kuvaa "atomien Galileo Galileiksi" (Pozzi 2023, 60). Kirjailijan runoilijatausta sekä laaja tuntemus aikansa tieteistä näkyy huolellisesti koostetuissa intertekstuaalisissa lauseissa, joiden filosofinen sisältö on aseteltu esille lyyrisiä apukeinoja käyttäen. Agnèsin oivallukset ja tajunnanvirta sekoittuvatkin useasti toisiinsa säkeiden lailla: 

"Hyväksyttävä, ehkä hyvinkin, mutta ei Jumala.

Yksi Jumala on poikkeuksellista. 

Päätäni särkee. 

Haluaisin kuolla."

(Pozzi 2023, 57.)

Tutkimustensa myötä Agnès alkaa hahmottaa maailmankaikkeuden rakennetta sekä eri tieteenalojen yhtymäkohtia. Ymmärrys ei odotusten vastaisesti tuo mukanaan rakastettua tai edes vastauksia, vaan sylin täydeltä uusia kysymyksiä. Mietelmät eivät kuitenkaan liity pelkästään tieteeseen, vaan naisen asemaan patriarkaalisessa yhteiskunnassa. Sivistystään hionut Agnès alkaa tulla naisen tien päähän: suuret miehiset kanssa-ajattelijat keskeyttävät Agnèsin pohdinnan ja kieltävät hänen oppineisuutensa. Yläluokkaisen talon salongissa Agnèsin isä jatkaa elämäänsä valistuneena intellektuellina ja viihdyttää säkenöivän älykkäitä vieraitaan samalla, kun tytär istuu puutarhavajassa lukemassa Blaise Pascalin aforismikokoelmaa sekä Goethen (1808) Faustia. 

Vaikka Agnèsin hanke on toivoa täynnä, on novellin sanoma varsin lohduton. Agnèsin yhteiskunnallinen asema ei muutu, vaikka tiedon myötä maailmankaikkeuden mysteerit avautuvat hänen ympärillään. Agnès tutkii sormustaan pohdiskellen metallin ja ihmiskehon eri pituisia maatumisprosesseja ja ymmärtää, että kaikki on koko ajan liikkeessä. Kaikki, paitsi nainen. Nainen voi vain istua vajassa odottamassa rakkautta, oli se sitten mies tai Maria. Pyhän Neitsyen puoleen Agnès kääntyy vasta aivan matkansa lopulla, kun usko miehisiin jumalankuviin ja epäjumaliin on pirstoutunut. Agnèsille jää jäljelle vain vankkumaton toivo yli-inhimillisestä feminiinisestä rakkaudesta, jota ilman ei yhtäkään miestä tai edes Jumalan poikaa olisi. 

Tämän päivän lukijan käsissä Agnès on edelleen murheellinen teos, sillä muuttuneesta maailmasta huolimatta naisen osa on yhä edelleen jäädä paikoilleen. Esimerkiksi kehittyvissä valtioissa tytöt otetaan usein ensimmäisinä pois koulusta, jotta he voivat auttaa perhettä kotitöissä. Etiopian Planin hätäapukoulutuksen asiantuntija Kiros Abrhan hiljattainen lausunto voisi oman aikamme tyttölasten sijasta koskea yhtä lailla Agnèsin tilannetta: 

"Koulutus ei ole väylä elämään, vaan elämä itse. Se suojelee lapsia, erityisesti tyttöjä, ja yhteisöjä tietämättömyydeltä ja perinteisiltä uskomuksilta. Se on keino suojella lapsia varhaisilta pakotetuilta avioliitoilta sekä seksuaaliselta ja fyysiseltä hyväksikäytöltä." (Plan 3/23, 13.)

Myös nykypäivän tiede- ja taideihanteet nostattavat muureja naisten etenemiselle, aivan kuten Agnèsin ja Pozzin aikana. Voi siis olla, että naisvihamielinen media leimaa myös Pozzin novellin "noloksi jutusteluksi", kuten naiskirjailijoiden kohdalla usein käy. 

Median ja yläluokan vallankäyttö nojaa täten edelleen patriarkaalisiin kulmakiviin. Mikäli haluamme mahdollistaa omille tyttärillemme sekä muille haavoittuvaisessa asemassa oleville puutarhavajaa paremman oppimisympäristön, on oma velvollisuutemme muistaa Agnèsin ja Pozzin kaltaisten naisten aloittama matka ja vaatia paikkaamme miehisessä salongissa. 

-

-

"Ainakin onnistuin ymmärtämään itseäni. Minulle ei ole henkistä turvapaikkaa. Pyhä Henki pakottaa sähkövirran väistämään magneettia ja kallistaa tähtiä radoillaan. Isä Jumala on ikuinen leposijani, – mutta Jeesus, mutta Jeesus, keskellä kapeaa siivua historiaa ja maantiedettä?"

Pozzi 2023, 56. 

-

Pozzi, Catherine (2023) Agnès ("Agnès", 1927). Käänt. Juuso Kortelainen. Impromptu Kustannus: Helsinki. 

Kuvat: @chains_of_light

Viitattu: 

Plan 3/23 (Syyskuu 2023). Lapset saavat varhaiskasvatusta sisällissodasta toipuvassa Etiopiassa, 13. 

Koskelainen, Jukka (18.8.2023). Elina Hirvosen autofiktio hämmentää: tiheiden ja rankkojen jaksojen lomassa on kaikenlaista jutustelua. [Arvio kirjasta Rakkauksien lokikirja, Elina Hirvonen]. Helsingin Sanomat.https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009787641.html Viitattu 24.9.2023. 

-

Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet-lukuhaasteesta (2023):

2. Kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta

6. Kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate

20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla

29. Kirjassa on minä-kertoja

33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun

40. Kirjassa hylätään jotain (vanha identiteetti)

9. Kirja on julkaistu vuonna 2023

Virve Sammalkorpi – Tehtävä

 Virve Sammalkorpi – Tehtävä (Impromptu Kustannus) 

* kirja saatu arvostelukappaleena 

Ilmestymisvuosi: 2021

Sivuja: 203

Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä 

Ensimmäinen lause: 

"Hän herää aamuyöllä siihen, että oveen koputetaan."

- 

Virve Sammalkorven kahdeksannen romaanin kohderyhmää on hankala määritellä. Taiton väljyys, teoksen aiheet (ensirakkaus, vaikeat perhesuhteet, teini-ikä ja esimerkiksi uskontoon liittyvä itsetutkiskelu) viittaavat vahvasti nuorille aikuisille tai teini-ikäisille suunnattuun kirjallisuuteen, mutta kertomusta ei ole varsinaisesti markkinoitu YA-kirjallisuuden edustajana. Voisin henkilökohtaisesti suositella tätä teosta kaikille yläasteikäisistä eteenpäin, sillä aikuistumiseen liittyvien aiheiden lisäksi romaanissa pohditaan myös syvempiä teemoja. Tällaisia tarinan teemoja ovat esimerkiksi perhe, olemassaolon tarkoitus sekä lähimmäisenrakkaus. 

Luis Aaron Levin isä on "Mikael Maan Enkeli, Arkkienkeli Mikaelin Työmies, Hyvyyden lähettiläs ja Taivaallisten Joukkojen Sotilas Maan Päällä (Sammalkorpi 2021, 188)". Isällä on niin kutsuttu "Tehtävä", jota hän suorittaa öisin: pienellä skootterilla hän kaasuttaa pitkin kaupungin levottomia katuja etsiskellen erityisesti nuoria prostituoituja, jotka kaipaavat "Taivaallisten Erikoisjoukkojen Edustajan" suojelusta. Mikael tuo naiset, tai kuten hän heitä nimittää, tytöt, kotiinsa ja siten oman käsityksensä mukaan varjelee heitä "Huonolta Energialta". Salaperäisen elämäntyönsä ohella Mikael kasvattaa Luisia, esiteini-ikäistä poikaansa. 

Tehtävä-romaanin kerronta tapahtuu Luisin näkökulmasta. Kaikkitietävä kertoja avaa lukijalle Luisin mielenmaisemaa ja tuo esiin pojan pohdintoja. Isän salaisuuden varjeleminen ei ole helppoa, varsinkaan kun elämässä ei ole juurikaan turvallisia aikuisia. Jonkinlaista apua saa naapurin Rauha-mummolta sekä jalkapallojoukkueen pelikavereilta, mutta etäiseksi jääneiden vanhempien hahmoja ei kukaan heistä pysty täyttämään. 

Vaikka teos seuraa tiiviisti Luisin henkilökohtaisia mietteitä, rakentuu romaanin kattoteema yleisemmän perhekäsityksen ympärille. Kirja osoittaa kauniisti valtavirrasta poikkeavia vaihtoehtoisia kokoonpanoja, jotka voivat muodostaa perheen. Vanhemmuus tai sisaruus ei aina ole biologista, eikä esimerkiksi kummien tarvitse olla verisukulaisia. Sammalkorpi korostaa vähäeleisin, mutta tarinan kontekstissa alleviivaavin tavoin lähimmäisenrakkautta ja sen erilaisia ilmenemismuotoja. Erityisessä polttopisteessä on pohdinta enkeleistä: onko heitä?

 

Ansiokkaimmillaan romaanin pohdinta on turvaverkoista puhuttaessa. Luis miettii ympärillään olevia henkilöitä ja heidän rooliaan kiinniottajina: jos joku hairahtaa ja putoaa, ympärillä on ihmisiä koppaamassa. Luisin isällä on kuitenkin toisenlainen käsitys asiasta, eikä hän suostu passiiviseen kiinniottajan muottiin. Isä on mieluummin oma-aloitteinen toimija, joka ei odottele vuoroaan. Isän ja pojan vastakkaiset käsitykset lähimmäisenrakkauden ja auttamisen merkityksestä alkavat hitaasti muodostaa kuilua Luisin ja Mikaelin välille. Samaan aikaan Luisin ympärille kertyy yhä useampia hahmoja, jotka täysin tietämättään tai tajuamattaan antavat toiminnallaan selkeän ja luontevan merkityksen kultaiselle säännölle. 

On harmillista, että kaunis ja ajatuksia herättelevä sisältö on kiedottu jäykähköön kerrontaan. Sammalkorpi jättää hyvin vähän lukijan oivallettavaksi, jolloin kerronta pelkistyy paikoin kankeaksi alleviivaamiseksi. Kertoja pureskelee lukijan puolesta henkilöiden tunteita, ajatuksia ja sanomattakin jääneitä sanoja. Narratiivi ei näin ollen anna juurikaan tilaa lukijan omalle tulkinnalle. Voi olla, että juuri tästä syystä huolella rakennetut henkilöhahmot traagisine taustatarinoineen jäävät valitettavan yksiulotteisiksi. On toki muistettava, että myös suoraviivaiselle kerronnalle on oma paikkansa ja lukijakuntansa. Mikäli Tehtävä-romaani olisi selkeästi kohdennettu nuorille lukijoille, ymmärtäisin kerrontaan liittyvät valinnat paremmin. 

Myös kieliasu vaikuttaa paikoin huolimattomalta. Romaanissa on paikoin lyöntivirheitä ja esimerkiksi välimerkkejä käytetään usein sarjakuvamaiseen tyyliin. Hahmojen huudahdusten perässä on monesti peräjälkeen sekä huuto- että kysymysmerkki, mikä toki tuo lukijalle mieleen hämmentyneensekaisen puuskahduksen. Sarjakuvamainen kieli onkin universaali ja varma tapa tuoda napakasti ilmi hahmojen tuntemuksia. Tyylikeinona merkkiyhdistelmät ovat kuitenkin latteita, sillä hahmojen ristiriitaisia ja monenkirjavia tuntemuksia voisi tuoda esille myös kerronnallisin keinoin, kuten sanoittamalla niitä runsaammin. Tämänkin tyylikeinon näen tosin toimivan mutkattomasti nuoren tai kevytmielisemmän lukijakunnan kohdalla, joten voi olla, että tarkastelen kirjoitusasua vahvasti omasta subjektiivisesta kuplastani käsin.

Tarinan juoni on kekseliäs ja mukaansatempaava, mutta jotkin kertomuksen tapahtumat tuntuvat epäuskottavilta. Vaikka esimerkiksi viranomaisten toiminta on jollain tapaa selitettävissä, tarinan henkilövahinkoihin liittyvät yksityiskohdat vaikuttavat suoraviivaisesti suunnitelluilta ja jäävät joiltain osin käsittelemättä. Tarinassa ei näin ollen ole suoranaisia aukkoja, mutta tietyt juonenkäänteet eivät vakuuta uskottavuudellaan. 

Tarinan rakenne on kuitenkin kokonaisuutena koherentti ja soljuva. Kertomuksessa esitetyt motiivit nivoutuvat lopulta vaivattoman oloisesti yhteen ja useampi kuin yksi kehä sulkeutuu. Kirjan rakennetta tarkastellessa onkin helppo huomata, että Sammalkorpi on proosakirjailijana jo konkari. 

Tapahtumat etenevät arkisista kohtauksista toiseen sujuvasti ja ongelmitta. Loppukesä muuttuu märäksi syksyksi ja lopulta valojentäyteiseksi jouluksi niin luontevaan rytmiin, että lukijan on helppo myötäelää tarinan tahdissa. Kertomus seuraa Luisin kasvutarinaa noin puolen vuoden ajan, mikä on lyhyt aika elämässä, mutta merkittävä ja muutostentäyteinen jakso teini-ikään siirtyvälle nuorelle. Sammalkorpi osaa astua kasvuiässä olevan ihmisen kenkiin jouhevasti, joten tarinan esiteini-ikäinen päähenkilön mielenliikkeet ja salakavala kasvu on esitetty sulavalinjaisen nokkelasti.

Romaanina Tehtävä on nopealukuinen ja selväpiirteinen. Kirja antaa lukijalle paljon ajattelemisen aihetta rakkauteen, uskoon, rehellisyyteen ja ystävyyteen liittyen. Teos loppuu juuri oikealla hetkellä jättäen lukijalle mahdollisuuden joko täydentää tapahtumat mielessään tai odottaa Sammalkorven mahdollista jatko-osaa romaanille. Julkisuuteen ei ole annettu lausuntoja Tehtävän potentiaalisiin jatko-osiin liittyen, mutta olen kuullut ainakin joidenkin lukijoiden toivovan Luisin jatkavan seikkailujaan. 

-

-

– Joskus minä mietin, Rauha sanoo, mutta keskeyttää. Hän työntää alahuulensa ylähuulen päälle kuin varmistaakseen, ettei mitään ajattelematonta pääse sittenkään ulos. 

– Mitä? Sano vaan. 

– En mitään. 

Luis irvistää Rauhalle. 

– Älä viitsi. Anna tulla. 

– Nooh. Että. Noh. Että. No. 

– Niin? 

– No olkoon. Sitä minä, että minkähänlainen sinun elämäsi olisi ollut ilman isäsi Tehtävää. 

Luis on hiljaa. Hän on miettinyt sitä samaa. 

– Tylsä? Hän ehdottaa keventääkseen tunnelmaa.

(Sammalkorpi 2021, 35.)

- 

Sammalkorpi, Virve (2021) Tehtävä. Impromptu Kustannus: Saksa. 

Kuvat: @chains_of_light

- 

Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet-lukuhaasteesta (2022): 

7. Kirja kertoo ystävyydestä

8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua (sukulaisia)

11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä (menneisyyden tapahtumat paljastuvat vähitellen)

13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla

26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin

28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen

29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa

32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja

34. Kirjailijan nimessä on luontosana

36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan