Satu Rämö – Hildur

 

Satu Rämö – Hildur (WSOY) 

* Teos saatu arvostelukappaleena

Julkaisuvuosi: 2022

Sivuja: 362

Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä 

Ensimmäinen lause: 

"Sleipnir kiihdytti askeltaan niin että paksu ruskea harja heilui villisti puolelta toiselle."

-

Vuonna 2022 kotimaiseen dekkarimaisemaan kohosi vuoren lailla synkeänpuhuva järkäle, Hildur. Romaani on kirjailija-bloggaaja Satu Rämön ensimmäinen fiktiivinen teos. Hildur aloittaa päähenkilön nimeä kantavan dekkarisarjan, jossa pureudutaan niin Islannin kulttuuriin kuin Hildurin omaan menneisyyteenkin. 

Tarina etenee, kuten rikoskirjallisuudessa usein on tapana: menneisyyden haavoja yhä nuoleva poliisi tempautuu keskelle pikkukaupunkia koettelevaa omituista henkirikosten vyyhtiä. Odottamattomia apulaisia ilmaantuu, mutta lumivyöryn lailla etenevää murha-aaltoa ei saada kuriin. Lumen alta alkaa paljastua omituisia johtolankoja, mutta myös vihjeitä kauan, kauan sitten sattuneesta tragediasta. Lukujen välissä kasvoton murhaaja puhuu kursiivilla. Koko kertomusta kehystää paikallinen legenda muinaisista rakastajista. 

Hildurin rakenne on siis varsin tuttu rikoskirjallisuuden tuntijoille. Kaavaa edes jollain tapaa rikkoakseen kirjailija on tuonut tarinaan kevyehköjä, jopa arkisia elementtejä. Iso osa Hildurin tekstimassasta koostuukin islantilaisen kulttuurin kuvailusta, kuten paikallisen pullonpalautusjärjestelmän, käsityöperinteen, asemakaavojen, liikenneyhteyksien ja gastronomian esittelystä. Dekkarigenreen perehtynyt lukija saattaa tulkita näitä kuvauksia harhaanjohtavien motiivien ovelana ripotteluna, mutta useat arvostelijat ovat arvelleet kirjailijan pääasiassa toistavan tietokirjataustasta kumpuavia kirjoitustapoja. Rämö tunnetaankin ahkerana tietokirjailijana, joka on tuottanut runsaasti teoksia islantilaiseen elämäntapaan ja historiaan liittyen. 

Kirjailijan ymmärrys kulttuuristaan on vaikuttavaa, mutta tietoiskujen sijoittelu ja suhde muuhun tekstiin ei vie tarinaa eteenpäin tai täydennä sen aukkoja. Kerrontaan liimatut Islanti-esittelyt tuntuvat kieltämättä tietokirjamaisilta lapsuksilta. 

Useat lukijat ovatkin epäilleet Rämön some-taustan vaikuttaneen kustannusprosessin huolimattomuuteen, mikä näkyy esimerkiksi teoksen epäkoherentissa rakenteessa. Kriittisten arveluiden mukaan kustantamolla oli kiire saada markkinoille somesisällöstään ja trendaavista tietokirjoistaan tutun kirjoittajan teos. Sosiaalinen media ja opaskirjamaisuus paistavat Hildurin jääkuoren alta sisäistekijän muodossa. Ollakseen vakavastiotettava ja kylmäverinen murhakirja Hildur kaipaisi tietokirja- ja matkaopaskappaleiden karsimista. Nykyisessä muodossaan romaani muistuttaa Islanti-aiheista mainostempausta. Se on sääli, sillä kirjassa on kieltämättä runsaasti potentiaalia. Rämö nimittäin kirjoittaa sujuvasti ja osaa luoda myös uskottavia, monitahoisia henkilöhahmoja. 

Teoksen päähenkilö Hildurissa on piirteitä, jotka kapinoivat naishahmoille luotuja ikiaikaisia raameja vastaan. Rämön luoma rikosetsivä ei varsinaisesti kaipaa mieskollegaa rinnalleen, vaikka Suomesta sellainen lähetetäänkin. Hildur nostelee painoja, kaivaa miehiä lumen alta, syö rasvaista makkaraa ja antaa Jacobin istua pelkääjänpaikalla. Vaikka teos itsessään kylpee rikoskirjallisuuden latteuksissa, Hildurin kohdalla kirjailija on onnistunut väistämään ilmeisen itsestäänselvyyden: päähenkilöä ei kuvailla seksualisoivin, ahnain termein. Naishahmojen turhanpäinen seksualisointi on puistattava ja yleinen konventio, joka edelleen nostaa irvokasta päätään jopa ylistettyjen kirjauutuuksien sivuilla. 

On kuitenkin harmillista, etteivät Hildurin jämäkkyys ja luonteenlujuus ole sisäsyntyisiä piirteitä; kova kuori on oire psyykkisestä traumasta, jonka Hildur lapsena kokee. Tarinassa alleviivataan tätä maneeria monin paikoin, jotta lukija varmasti ymmärtää Hildurin rakentavan muuria ympärilleen. Ratkaisu on hieman kankea, sillä pakkomielteen orjuuttama rikosetsivä on jokseenkin kulunut dekkarien arkkityyppi. Olisipa ollut virkistävää lukea islantilaisesta poliisista, joka käsittelee lapsuustraumaansa aktiivisesti terapiassa ja havainnoi tunnelukkojaan. Tällainen moderni ratkaisu ei muuttaisi kertomuksen juonta juurikaan, sillä Hildur voisi silti jatkaa liikuntaharrastustaan. Aivan, kuten me monet muutkin traumattomat ja traumojamme käsittelevät tavan tallaajat teemme.  

Sanojen vääntäminen rautalankamaiseen malliin toistuu kerronnassa muutenkin, sillä Rämöllä on tapana pureskella lauseet lukijan puolesta: 

"Hildurin silmien korkeudella roikkuivat raskaan näköiset maastokengät. Naarmuuntuneet jalkineet olivat joskus kauan sitten olleet mustat ja kiiltävät. Nyt ne olivat kärjistä harmaantuneet ja linttaan astutut. Kengistä näki, että niillä oli kävelty paljon."

(Rämö 2022, 350.) 

Valmiiden syllogismien syöttäminen lukijalle ei ruoki itsenäistä aivotyötä, jota dekkarikirjallisuudessa tavallisesti tavoitellaan. Kirjailijan puolustukseksi on kuitenkin sanottava, että tarinan loppuratkaisu on mielikuvituksekas ja ennalta-arvaamaton. Jopa niin odottamaton, että loppuvaiheilla paljastuvat elementit muistuttavat hieman kiusallisesti deus ex machina -tyyppistä ratkaisua, jossa puuttuvat ainesosat pudotetaan taivaalta. Karsimalla islantilaista knoppitietoa ja lisäämällä kertomukseen loppuratkaisun komponentteja Rämöllä olisi ollut ainekset mukaansatempaavaan ja koherenttiin rikosromaaniin. 

Kaikesta matkaopasmaisesta rönsyilystään huolimatta Hildur on lupaava esikoisdekkari, joka enteilee menestyksekästä jatkoa rikosetsivän seikkailuille. Usean romaanin jatkumo myös mahdollistaa esimerkiksi päähenkilön kehityksen, jolloin Hildurin suojamuurien kaatumisen suhteen on vielä toivoa. Varmaa kuitenkin on, että Hildur jatkaa raskaissa ja leveissä jalanjäljissä, jotka se nyt jo on painanut pohjoismaisen nordic noir -genren kentälle. Lukijana jään myös mielenkiinnolla seuraamaan, millä tavoin kirjailijan ja kustantamon yhteistyö etenee. Noudattamalla skandinaaviselle tyylille ominaista hillittyä eleganssia myös Hildur saattaa tulevissa seikkailuissaan saavuttaa vähäeleisen vaikuttavuuden, jota islantilaiset esimerkiksi tylpissä vuorissaan kovasti rakastavat. 

- 

"Hildur oli nostanut surffilaudan Brendan katolle, heittänyt märkäpuvun auton tavaratilaan ja lähtenyt ajamaan kohti länttä. Kun pimeys hellitti ja varjot alkoivat erottua, Hildur oli astunut lautansa kanssa mereen. Surffaamaan ei tietenkään olisi kannattanut lähteä yksin. Kaikkea voisi tapahtua. Hänhän voisi iskeä päänsä lautaansa, niellä liikaa merivettä tai arvioida aallon voiman väärin. 

Jos jotakin tapahtuisi, kukaan ei olisi auttamassa. Vaaran tunne oli jatkuvasti läsnä, ja ehkä juuri siitäkin syystä hän rakasti tätä lajia. Kun hän pystyi hallitsemaan vaaran, hän pystyi hallitsemaan itsensäkin."

Rämö 2022, 331. 

-

- 

Rämö, Satu (2022) Hildur. WSOY: Helsinki. 

Kuvat: @chains_of_light

-

Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet-lukuhaasteesta (2023):

2. Kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta (ja heidän salaperäisestä kuolemastaan)

8. Kirja kertoo pienestä kaupungista

10. Kirjassa on ohjeita ja neuvoja (aka. kuinka selvitä Islannissa)

20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla

24. Kirja kertoo urheilijasta

38. Kirjan tarina perustuu myyttiin, taruun tai legendaan (löyhästi)

Ex unitate vires – Helsingin Kirjamessut 2022

Helsingin Kirjamessut 2022 

Kuluneella viikolla somessa on puhututtanut Kirjamessujen ja kirjasomettajien yhteistyö. Tämä julkaisu sisältää ajatuksia Suomen suurimmasta kirjallisuusitapahtumasta sekä messujen suhteesta kirjasomeen. 

- 

Perinteiset Helsingin Kirjamessut järjestettiin jälleen 27.-30.10. Helsingin Messukeskuksessa. Muutaman hiljaisemman koronavuoden jälkeen tapahtumassa riitti väkeä, sillä tänä vuonna messujen kävijämäärä lähenteli 80 000 osallistujaa. Se on paljon, sillä Kirjamessujen voimassaolevs kävijäennätys on n. 90 000 ihmistä. Kauas ei siis jääty post-korona-ajan kirjahuumasta. 

Aiemmin Kirjamessuja luotsannut Ronja Salmi astui tänä vuonna sivuun antaen paikkansa ohjelmajohtajana ensimmäistä kertaa toimineelle Ville Blåfieldille. Blåfield on kertonut halunneensa tuoda messuille uudenlaisena formaattina rakentava debatti -lavaohjelmat ja muun muassa näiden väittelyiden avulla kutoa kirjatapahtuman tiiviimmin osaksi yhteiskunnallista keskustelua. Tavoite on erinomainen, sillä esimerkiksi jo viime vuoden Kirjamessu-julkaisussa päivittelin tapahtuman vanhakantaisuutta ja ulossulkevaa esiintyjärajausta. Tänä vuonna myös marginaaliin painetut queer-kirjailijat saivat hieman enemmän näkyvyyttä, vaikkei messuilla vielä tälläkään kertaa nähty sateenkaariaiheille omistettua lavaa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että ihmisten tuominen yhteen niin messu- kuin yhteiskuntatasolla oli yksi tämän vuoden kantavimmista kirjamessuteemoista. 

Sääli kuitenkin, ettei kirjaihmisten yhteensaattaminen toiminut aivan kaikkien kävijöiden näkökulmasta. Liikuin itse messuilla somevaikuttajan roolissa, eli pääsin tapahtumaan sisään kaikkina päivinä somepassini avulla. Passi myös oikeutti lehdistökeskuksen käyttöön, mediapaketin saamiseen ja esimerkiksi lehdistötilaisuuksiin osallistumiseen. Kaikki nämä ovat arvokkaita etuja, jos sattuu olemaan esimerkiksi journalisti. Some-sisällöntuottaja ei kuitenkaan ole perinteinen toimittaja, vaan itsenäinen sosiaalisen median toimija. 

Kahden bloggaritapaamisen lisäksi viralliseen messuohjelmaan ei kuulunut lainkaan somevaikuttajille räätälöityä sisältöä. Somettajien osallistamisesta huolehtivat itse asiassa kirjasomen vapaaehtoiset, jotka saivat oma-aloitteisesti ja ilman korvausta ilmoittautua päivystämään kirjasomettajille rakennetulla pisteellä. Tämä kirjasomen kohtaamispaikaksi luotu nurkka piti sisällään muutaman istumapaikan, kuvausseinän sekä suuren taulun, jossa esiteltiin muutama kirjasometili. 

Somepassia hakiessa somettajilta pyydetään selvitystä siitä, minkälaista some-sisältöä he ovat valmiita tuottamaan sisäänpääsyä vastaan. Feminististä kirjasomea tuottavana tekijänä itseäni kiinnosti erityisesti naisviha-aiheinen debatti. Harmillisesti debatin kuvaaminen oli kuitenkin kielletty, joten visuaalisen sisällön tuottaminen kyseisestä ohjelmasta (kuten monesta muustakin) oli kirjaimellisesti estetty. Messuilla kierrellessäni ja pienenpientä somenurkkaa katsellessani en voinut olla pohtimatta, mistä tätä kovasti pyydeltyä sisältöä nyt oikeastaan keksisi. 

Sometusta messuilta todella odotettiinkin, sillä tapahtumaan jaettiin tänä vuonna noin 200 somepassia runsasta some-sisältöä vastaan. Halukkaita kirjasomettajia olisi kuulema ollut enemmänkin, eli lienee turvallista todeta tapahtuvan kiinnostavan sosiaalisen median kirjakansaa. Kirjasome onkin kasvava ilmiö, sillä esimerkiksi pelkästään Instagramissa kirja-aiheisia tilejä on jo yli 2000. 

Kirjasomettajille pystytetty kuvausseinä saattaisi riittää hauskaksi somesisällöksi, mikäli sitä olisi helppo hyödyntää. Oma ajatukseni oli napata messuilta mukaan seuraajieni ehdottamat kirjat ja kuvata niitä someseinää vasten. Mikäli kaikki 200 somettajaa tekisivät samoin, saataisiin helposti aikaan kiinnostava ja helpostitoteutettava somekampanja – toisin sanoen ilmaista näkyvyyttä erilaisille kirjailijoille ja tietenkin itse Kirjamessuille. 

Harmillisesti tämä idea kaatui arvostelukappaleiden puuttumiseen. Muutamat isohkot kustantamot, kuten Otava, Atena, Like ja Karisto olivat paikalla vain Suomalaisen Kirjakaupan toimipisteellä. Tavattavissa ei siksi ollut lainkaan (tai ainakaan kertaakaan asiaa udellessani) kustantamoiden edustajia, joiden kanssa olisi voinut sopia minkäänlaisen somesisällön tuottamisesta tai muutenkaan keskustella ajankohtaisista kirjallisuusilmiöistä. Myöskään monet omilla toimipisteillään toimivat kustantamot, kuten Teos ja Gummerus, eivät olleet varanneet mukaan ainoatakaan somettajille tarkoitettua arvostelukappaletta tai muuta somemateriaalia. Monille kutstantamoille tuntui tulevan melkoisena yllätyksenä, että messuille on kutsuttu toista sataa somettajaa. 

Nostin asian esille messujen puolessavälissä omassa somessani. Yllätyksekseni sain paljon viestejä kanssasomettajilta, jotka olivat yhtä lailla huomanneet ongelman. Erityisen nurkinkuriseksi koettiin, että somepassia vastaan somettajien odotettiin tänäkin vuonna järjestävän esimerkiksi lippuarvontoja tileillään ja siten tuottavan tapahtumalle valtavasti näkyvyyttä (puhutaan useista sadoista tuhansista ihmisistä), mutta itse somettajille ei ollut tarjolla messuilla juurikaan somemateriaalia. Sain myös vastauksia muutamilta kustantamoiden edustajilta, jotka perustelivat esimerkiksi arvostelukappaleiden puuttumista yksioikeiseen tyyliin: logistisesti mahdotonta. 

Tämä logistinen painajainen ei kuitenkaan näyttänyt estävän kaikkia. Esimerkiksi Enostone Kustannuksen kerrottiin kantaneen kassikaupalla arvostelukappaleita somettajien kohtaamispaikalle ja muutenkin lähestyneen sisällöntuottajia yhteistyömielessä. Kustantamon yrittäjät Kalle ja Satu-Maaria Niinikangas kertoivat suunnitelleensa näitä somettajien materiaalikasseja jo jonkin aikaa. Myös Moebius-kustantamon edustaja kommentoi somettajien kanssa tehtävää yhteistyötä arvostavaan sävyyn ja antoi yhdessä Enostonen yrittäjän kanssa pyytämättä mukaani useita teoksia, joita tulen nostamaan somessani esille myöhemmin. Jo kustantamon edustajien aito läsnäolo ja kiinnostus kirjasomea kohtaan jäivät mieleeni ja tarjosivat erinomaisia kohtaamisia – eli juuri sitä, mitä tapahtumalta lähdin hakemaankin. 

Samanlaista lämminhenkistä kirjakeskustelua viriteltiin Stresa-kustantamon osastolla, jossa kirjailija Maritta Hirvonen pudisteli päätään somettajien sivuuttamiselle lausuen samalla kauniisti: "Me emme ole täällä kaupan vuoksi, vaan ihmisiä ja kirjoja varten." 

Tätä ihmisten ja kirjojen etualalle asettamista harrasti myös Werner Söderström Osakeyhtiö omalla toimipisteellään. Useat seuraajani ovat toivoneet julkaisua Satu Rämön (2022) Hildurista, joten lähdin etsimään romaania WSOY:n alueelta. Heti kirjaan tartuttuani sain kuulla vieressäni seisoneelta kanssalukijalta suosituksen kyseisestä kertomuksesta. Samanlainen hersyvä kirjallisuuskeskustelu syntyi kustantamon edustajan kanssa, joka ilomielin antoi teoksen mukaani arvostelukäyttöä varten.

Myös Into Kustannuksen toimipisteellä somettajat otettiin vastaan kustantamon nimen mukaisesti intomielisesti, sillä kirjan lisäksi sain mukaani suosituksen somevaikuttajaohjelmasta. Someyhteistyötä oli ilahduttavasti miettinyt myös SKS-kustantamo, sillä lehdistökeskuksesta löytyi runsain määrin kustantamon selailukappaleita, joiden saatelehtisessä ystävällisesti kehotettiin hakemaan arvostelukappaleet SKS:n toimipisteeltä.

Näiden kohtaamisten valossa vaikuttaakin siltä, että "logistinen mahdottomuus" on este ensisijaisesti arvotasolla. Kyse ei ole ilmaisista kirjoista tai vähäpätöisestä ilmiöstä, sillä esimerkiksi Takakansi-podcastin Marko Suomi kertoo uusimmassa blogitekstissään kirjasomen sisällöntuottamisen vievän tuntikaupalla (usein palkatonta) aikaa ja vaativan monimediallista osaamista. Kirjasomen huomionarvoisuudesta kertonee sekin, että somettajien pisteellä osa somettajista sai tyytyä seisomaan, sillä tuoleja oli harvoin vapaana – varsinkaan silloin, kun paikalle saapui kirjasomettajien kokoontumiseen noin 70 sisällöntuottajaa.

Instagramissa erinomaista sisältöä tuottavan @kirjagramin_meemit -tilin järjestämän epävirallisen ja pienehkön (n. 80 vastaajaa) kyselytutkimuksen mukaan jo tämä pikkuinen kirjasomettajien joukko osti messuilta yhteensä 567 kirjaa.

Innostus ja rakkaus kirjasomeen näkyi tämän kaiken lisäksi myös tungoksena Kulttilavan ympärillä, kun (epävirallisessa messu-)ohjelmassa oli kirjagramin vaikutusmahdollisuuksia pohtiva paneelikeskustelu. "Kritiikin merkitys marginaalikirjallisuudelle" -paneelissa osallistumaan pääsi myös pitkän linjan kirjasomettaja Mari Leminen, joka ylläpitää Instagramissa suosittua @1001kirjaa-tiliä. Kirjamessujen virallisessa ohjelmassa sen sijaan ei tänäkään vuonna nähty kirjasomettajia lavoilla.

Kirjasome on kasvava ilmiö, joka synnyttää jatkuvasti uusia ja entistä isompia kirjallisuustapauksia. Kirjasomeen ei tuoteta monipuolista ja laadukasta sisältöä pelkällä ilmaisella sisäänpääsyllä, sillä kirjasomettaja tarkastelee kirjallisuuden ilmiöitä eri näkökulmasta kuin kuluttaja. Iso osa meistä tulisi tapahtumaan ilman ilmaisia pääsylippujakin, sillä myös tänä vuonna useat somettajat kustansivat itse osallistumisensa. Kirjasomettaja voi siis olla myös aktiivinen ja kirjakaupoille tuottoa tuova asiakas. Kirjasomettajan, kuten varmasti monen muunkin kirjamielisen ihmisen odotukset Kirjamessuja kohtaan ovat kuitenkin ylevät: "Olisipa Kirjamessuilla enemmän kirjaihmisten kohtaamisia, eikä vain läjäpäin bestsellereitä myynnissä", mainitsi eräs somettajakollegani messujen loppupuolella.

Lausunto ei osunut kovin kauas totuudesta ja messujen näkyvimmästä teemasta, sillä heti tapahtuman päätyttyä mediatiedotteen ensimmäisessä kappaleessa ilmoitettiin hienosta lopputuloksesta: "Kustantajat kertoivat hyvistä myyntiluvuista ja hienosta tunnelmasta." Myös tapahtuman viimeisten tuntien aikana julkaistu Helsingin Sanomien artikkeli arvioi jo otsikossaan Kirjamessujen onnistuneisuutta: "Kirjamessut olivat kaupallinen menestys – WSOY:n myynti messuilla kasvoi jopa 50 prosenttia".

Mikäli Helsingin Kirjamessut haluaa tulevaisuudessa olla ison kirjakaupan lisäksi aitoa yhteiskunnallista keskustelua synnyttävä tapahtuma, kannattanee harkita esimerkiksi kirjasomettajien tai muiden kirjallisuuden kentällä aktiivisten ihmisten kutsumista lavalle. Älkää huoliko, emme me pelkästään puhu kirjoista; kyllä me myös ostamme niitä. Ja kannustamme muitakin ostamaan.

-

-

Ps. Jälkipuintina mainittakoon, että Kirjamessut poiki aktiivisen kirjasomettajien ryhmän, joka jo nyt suunnittelee monipuolisempaa ja ajankohtaista kirjasomeohjelmaa ensi vuoden tapahtumaan. Liity Discord-alustalla toimivaan työryhmään tästä! 

P.p.s. Myös Blåfield on kommentoinut Helsingin Kirjamessujen Instagram-tilin kautta somettajien asemaa tämän vuoden tapahtumassa. Blåfield on suhtautunut korjasome-ilmiöön erittäin positiivisesti ja on siksi mukana suunnittelemassa kirjasomeystävällisempää ohjelmaa ensi vuoden messuille. 

-

Kuvat: @chains_of_light