Alice Oseman - Heartstopper 1-3

 Alice Oseman - Heartstopper 1-3 (Hachette Children's Group) 

Julkaisuvuosi: alkuperäiset 2018-2020, 1-osan suomennos 2022

Sivuja: Volume 1 - 263, Volume 2 - 295, Volume 3 - 351

Läpäiseekö Bechdelin testin: Volume 1 - ei, Volume 2 - nipin napin, Volume 3 - kyllä

Ensimmäinen lause: 

Volume 1: "Library?"

Volume 2: "Hi dad... Could you come and pick me up early?"

Volume 3: "There you go, Charlie."

- 

Brittiläisen Alice Osemanin Heartstopper-sarjakuva valloitti kirjamaailman ryminällä muutama vuosi sitten. Vuonna 2018 julkaistun Volume 1:n jälkeen on ehditty tuoda markkinoille yhteensä neljä graafista novellia, ja viidettä povataan jo talvelle 2023. Kuluvan vuoden keväällä myös suoratoistojätti Netflix tuotti oman versionsa Osemanin sarjakuvaromaaneista. Jo kaksi päivää julkaisemisensa jälkeen Heartstopper-suoratoistosarja kipusi Netflixin TOP 10 -listalle keräten parhaimmillaan 23.94 miljoonaa viikottaista katselutuntia. 

Heartstopper-sarjakuvia selaillessa onkin helppo havaita, mikä teoksissa ja tarinassa viehättää suurta yleisöä. Se lukee itse asiassa jo Volume 1:n kansilehdessä: "Boy meets boy." Piste. Mitään muuta ei lukija oikeastaan kaipaakaan. Pohdiskelin nimittäin jo Tiina Tuppuraisen "Sinä olet perheeni" -romaania lukiessani queer-hahmojen funktiota kirjallisuudessa: queer-hahmot on kautta kirjallisuuden historian liitetty hirvittäviin ihmiskohtaloihin, ja usein heidän osansa on toimia jonkinlaisena ihmisuhrina yhdenvertaisemman yhteiskunnan puolesta. Ei siis ole ollenkaan tavatonta, että tarinan edetessä yksi tai useampi sateenkaarihahmo menehtyy tai ajautuu muulla tavoin kestämättömään tilanteeseen. Onnellinen loppukaan ei siksi välttämättä näiden hahmojen kohdalla tarkoita unelmien saavuttamista, vaan lähinnä väkivallalta välttymistä. Mistään sellaisesta ei kuitenkaan ole kyse Osemanin sarjakuvassa, sillä polttopiste on yhteiskunnallisen uhrilampauden sijaan paljon arkisemmassa asiassa - kahden sielun kohtaamisessa. 

Nämä kaksi sielua ovat nimeltään Charlie ja Nick. Pojat käyvät samaa koulua ja ystävystyvät jouduttuaan samalle kurssille. Lukuvuoden edetessä ystävyys syventyy ihastukseksi ja lopulta rakkaudeksi. Piste. 

Toki tarinaan mahtuu jonkinverran ahdasmielisiä suunpieksijöitä, joiden tehtävä on muistuttaa yhä valloillaan olevista konservatiivisista normeista. Hearstopper-sarjassa homofobisuus ei kuitenkaan ole normi, vaan ankea poikkeus. Fyysisen tai verbaalisen uhan ilmetessä yhteisö syöksyy onneksi välittömästi apuun, joten Nickin ja Charlesin suhde saa rauhassa kehittyä. Kertomus rikkookin ilahduttavalla tavalla aiemmin mainitsemiani sateenkaarihahmoihin liittyviä väkivaltanormeja: kun esimerkiksi sivulla 204 luokan pojat ruotivat Nickin "antihomomaista" ulkonäköä, puuttuu liikunnanopettaja heti tilanteeseen. Vihapuhe kitketään kolmen ruudun aikana: 

"You can't tell whether people are gay by what they look like. And gay or straight aren't the only two options. Anyway, it is very rude to speculate about people's sexuality. Go home, lads." 

(Oseman 2018, 204.) 

Kun Nick ja Charlie jo ensimmäisen osan lopulla päätyvät tunnustamaan lämpimät tunteensa, jää neljään seuraavaan osaan paljon tyhjää tilaa. Tätä onttoutta paikkaillaan suhteellisen onnistuneesti muilla sateenkaarevilla teemoilla: oman seksuaalisuuden tunnistamisella, parisuhteen määrittämisellä ja esimerkiksi transsukupuolisuuden normalisoinnilla. Charlien ja Nickin tasaisesti vakiintuva parisuhde tarjoaakin lopulta rauhallisen ja helpostilähestyttävän alustan yleisille queer-teemoille. Ehkä juuri tämä turvallinen tila on yksi syy sarjan suurelle suosiolle. 

Poikien parisuhteen tasaantuessa kerronta kerää uusia kerroksia myös muista aiheista. Se on oikein tervetullutta, sillä queer-hahmot esitetään usein kirjallisuuden kentällä varsin mustavalkoisina: sateenkaarihahmon identiteetti ja moniulotteisuus rakentuu monesti seksuaalisuuteen tai sukupuoleen, eikä juuri muuhun. Nickissä ja Charliessa sen sijaan on muitakin puolia. Erityisesti sarjan kolmannessa osassa poikien perhesuhteet, terveys ja esimerkiksi kiinnostuksenkohteet pääsevät kunnolla esille. Tällainen hahmojen syventäminen olisi toki ollut paikallaan jo sarjan aiemmissa osissa. Yhtenäisenä kokonaisuutena teokset 1-2 muodostavat koherentin kokonaisuuden, johon ei vielä kuulu esimerkiksi perhedraamaa tai syömishäiriöitä. Kolmas osa jatkaa tarinaa, mutta lisää siihen problematiikkaa. Asetelma tuntuu tärkeältä, mutta suunnittelemattomalta: poikien elämään ilmestyy melko nopealla tahdilla kaikenlaisia murheita, joista ei ole ollut tietoakaan aikaisemmissa sarjakuvissa. 

Kerronnan eheyden ja sujuvuuden puolesta teokset rönsyilevät muutenkin melkoisesti. Koska Nickin ja Charlien suhteeseen liittyy verrattain vähän draamaa, täyttyvät sivut höpsöttelystä, hassuttelusta ja spontaaneista suukoista ja halailuista. Tällainen harmittoman rakkauden kuvaaminen on toki erityisen tärkeää queer-kirjallisuudessa, mutta kerronnan ongelmia se ei oikeuta. Esimerkiksi Volume 2 koostuu pitkällisestä ja poukkoilevasta identiteettipohdinnasta, joka paikoin toistaa itseään. Tällainen epädynaaminen kerronta lienee peruja sarjakuvan alkuperäisversiosta, joka julkaistiin nettisarjakuvana Tublrissa. Teosten julkaisuhistoria tarjoaa myös selityksen toisen ja kolmannen osan väliselle teemalliselle railolle, sillä Oseman julkaisi tarinan itse alunperin kaksiosaisena. Myös Hachette Children's Group hankki alunperin julkaisuoikeudet vain kahteen ensimmäiseen novelliin. 

Vaikka Heartstopper-sarjakuvan osat ovat siis juonellisesti jokseenkin epätasaisia, on niiden mittava suosio osoittanut teosten löytäneen lukijoiden sydämiin. Heartstopper-sarja toimiikin ehkä osuvana muistutuksena kirjallisuuden moninaisista funktioista. Kritiikeissä (kuten tässä omassakin tekstissäni) keskitytään usein ruotimaan kerronnan eheyttä, tarinan uskottavuutta tai kirjan sanataiteellisia ansioita. Aina välillä on kuitenkin tärkeää nostaa esiin myös kertomuksen kulttuurillinen kehys, eli sen suhde esimerkiksi yhteiskunnallisiin normeihin. Heartstopper-sarja purkaa tehokkaasti queer-kirjallisuuteen ja sateenkaarihahmoihin liittyviä väkivaltakonventioita, mikä on arvokas ansio itsessään. Nämä kulttuurituotteiden normit heijastuvat nimittäin suoraan omaan arkeemme. Jotakin siis kertoo esimerkiksi se, että Heartstopper-suoratoistosarja ylsi TOP 10 -listalle myös sellaisissa maissa, joissa sateenkaariliitot edelleen 2020-luvulla luokitellaan lain vastaisiksi. 

-

 

-

"Sweetheart, you don't have to say you like girls if you don't..."

"No, I definitely like both!! It's – It's called... um... bisexuality... if you've heard of that"

*chuckle* "Yes, I've heard of that. I wasn't born in 1920."

(Oseman 2019, 552-553.) 

- 

Kuvat: @chains_of_light 

Oseman, Alice (2018, 2019 & 2020) Heartstopper Volume 1, Volume 2 & Volume 3. Hachette Children's Group: Lontoo. 

- 

Nämä teokset täyttävät seuraavat kohdat Helmet-lukuhaasteesta (2022): 

2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa (Nick ihastuu Charlieen lumisodan aikana)

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti (Volume 3: syömishäiriö)

7. Kirja kertoo ystävyydestä

11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä (sarjassa on flashbackeja)

13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla

16. Kirjan luvuilla on nimet

17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua (Oseman esim. keräsi joukkorahoitukseen tarvittavan summan alle kahdessa tunnissa, se kertonee jotakin tarinaa ympäröineestä kuohunnasta)

22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä

28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen

38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

Ville Peltola – Rivien väleihin putoajat

 Ville Peltola – Rivien väleihin putoajat 

*kirja saatu arvostelukappaleena  

Ilmestymisvuosi: 2020

Sivuja: 281

Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä 

Ensimmäinen lause: 

"Muistan hämärästi verhot tai niiden välistä tulevan valon, joka saa hiljaisen huoneen tapetit tanssimaan."

- 

Rivien väleihin putoajat on vuonna 2020 julkaistu romaani syrjäytyneistä tai muulla tavoin yhteiskunnan pyörien ulkopuolelle jäävistä ihmisistä, jotka tavanomaisesti eivät pääse kirjojen sivulla suureen rooliin. Ville Peltolan teos kuitenkin haastaa lukijan tarkastelemaan tällaisten syrjään joutuneiden tai sinne pakotettujen ihmisten elämää lähietäisyydeltä. Kirja ei valota vain epäonnisten hahmojen toimintaa, vaan tarjoaa lukijalle myös mahdollisuuden tutkia syrjäytymiseen johtavia monimutkaisia tapahtumaketjuja. 

Peltolan omakustanne syntyi onnistuneen mesenaattikampanjan avustuksella. Vastikkeina rahoitukselle markkinoitiin mm. mahdollisuutta nimetä yksi kirjan sivuhenkilöistä, keskeisistä hahmoista tai jopa itse päähenkilö. Koska tällaisen tilaisuuden lunastaneet rahoittajat saivat itse päättää maininnastaan kirjan kiitoksissa, jää lukijalle arvoitukseksi, kuka hahmot lopulta on nimennyt. Nyanssi ei toki muuta lukukokemusta dramaattisesti. Kyse ei myöskään ole täysin uudesta ilmiöstä (kts. esim. Chris Carterin nimikilpailu), mutta ilmentää kirjailijoiden tukalaa tilannetta nykypäivän ahtailla kulttuurimarkkinoilla.

Perinteisesti hahmojen nimillä, kuten muillakin tarinan elementeillä, on tärkeä rooli tai erityinen merkitys. Arpomalla nimetyt hahmot eivät tietenkään noudata tällaista konventiota, ja yleisesti ottaen pidän hahmojen sattumanvaraista nimeämistä laiskana hahmonrakentamisena. Peltolan teoksen kohdalla ratkaisu tuntuu kuitenkin hämmentävän toimivalta: lähes kaikki tarinan henkilöhahmot ovat syrjäytyneitä, vetäytyneitä tai muuten vain yhteiskunnan normeihin kyllästyneitä ihmisiä, jotka eivät välttämättä usko valintojensa saati olemassaolonsa suurempaan merkitykseen. Sattumanvarainen nimi korostaa tällaista asetelmaa, jossa koko ihmisen elämä näyttäytyy vain hyvänä tai huonona arpaonnena. 

Rivien väleihin putoajat kertoo 80-luvulla syntyneestä syrjäytyneestä Mikosta, joka on omien sanojensa mukaan "koditon ja työtön 35-vuotias miehen irvikuva, joka joi paljon, ravasi avopuolison pakottamana jatkuvasti terapeutin puheilla eikä tuntunut onnistuvan oikein missään (Peltola 2020, 32)". Kirjan ensimmäinen osa keskittyy valottamaan Mikon repaleista menneisyyttä lastenkodissa, sijaisperheessä sekä epävakaissa kotioloissa. Muistelmapätkien välissä kuvataan Mikon nykyhetkeä ja siihen liittyviä haasteita, kuten alkoholismia sekä rakoilevaa avoliittoa. 

Oluen, tupakan ja likaisella sohvalla nukkumisen ympärillä pyörivä arki ei kuitenkaan voi jatkua loputtomiin, sillä surullisesti päättyneen ryyppyreissun päätteeksi Mikon kännykkään kilahtaa viesti avovaimo-Katrilta: "Oon raskaana. Älä ota yhteyttä. älä vaivaa päätäs, mä hoidan kaiken (Peltola 2020, 44)." Tapaus pakottaa Mikon tarkastelemaan omaa lapsuuttaan sekä pohtimaan vanhemmuutta. Ajatteluprosessia edistää miehen äiti, joka kesken saunaillan toteaa Mikolle tämän isän ottaneen yhteyttä ja haluavan vihdoinkin tavata aikuisen poikansa. 

Kirjan toinen osa on klassinen matkakertomus, joka kuvaa niin Mikon fyysistä kuin henkistäkin matkaa kohti isää sekä vanhemmuutta. Matkalla mysteerisen isän luokse Uumajaan Mikko tapaa muita perheitä ja pääsee peilaamaan omia ajatuksiaan erilaisia vanhemmuusmalleja vasten. Kertomus on täynnä onnettomia ja normeista poikkeavia vanhempi-lapsi-suhteita, mutta myös mielikuvituksekkaita kulkupelejä: yli 2500 kilometrin matkaan mahtuu taivaltamista muun muassa puolitutun autolla, traktorilla, jalkapatikalla sekä sirkuksen pakettiautolla. Matkan varrella kyytiin nousee myös uusia ystäviä ja pari vihamiestäkin. 

Teoksen osiot poikkeavat tyylillisesti niin vahvasti toisistaan, että lukijana koin kokonaisuuden jokseenkin epäkoherentiksi ja paikoin väkinäiseksi. Rakenteellisesti kirja olisi voinut toimia dynaamisemmin, mikäli kehyskertomus olisi rakennettu Mikon pitkän ajomatkan varaan ja sen lomassa väläytelty kivuliaita muistoja lapsuudesta. Nykyinen jaottelu jakaa romaanin kahteen tunnelmaltaan ja tyyliltään täysin erilaiseen osioon, jotka eivät tunnu kuuluvan samaan kokonaisuuteen. Nämä eroavaisuudet ilmenevät esimerkiksi Mikon muistelmajaksojen sijoittumisella yksinomaan ensimmäiselle puoliskolle, sekä kirjailijan tavassa nimetä jälkimmäisen osion luvut avainhenkilöiden mukaan. Kirjan ensimmäisessä osassa luvut esitetään pelkkinä numeroina, joten osioiden yhtäkkinen nimeäminen tuntuu sekavalta. Mikäli lukujen nimeämisellä halutaan korostaa Mikolle merkityksellisten esikuvien tai muuten tärkeiden hahmojen läsnäoloa, tapaa olisi voinut laajentaa koskemaan myös romaanin ensimmäistä osiota. 

Kerronnan tyylien sekoittuminen näkyy myös minäkertojan kuvailussa. Välillä kertoja viittaa itseensä puhekielisesti ("mä", "mulle"), mutta saattaa piankin vaihtaa kerrontatyyliä kirjakielisempään ("minä", "minulle"). Tällaista kerrontatyylin vaihtelua ei perustella mitenkään, joten lukijana koin ratkaisun epäselvänä. Yleisesti ottaen minäkertojan käyttäminen ja puhetyylisyys Peltolan teoksessa ovat kuitenkin toimivia ratkaisuja, sillä ne lisäävät tarinan samastuttavuutta ja avaavat hieman varautuneen Mikon ajatusmaailmaa eksklusiivisella, jopa intiimillä tavalla.

 

Peltolan kirjoitustyyli on helppolukuista ja mukaansatempaavaa. Kustannustoimittajan puuttuminen näkyy kerronnan kielioppivirheissä. Ne ovat luonteeltaan kuitenkin varsin vähäpätöisiä, eivätkä haittaa lukukokemusta tai tekstin ymmärrettävyyttä. Romaani on yleisesti ottaen huolellisesti oikoluettu. Kerrontaa monipuolistavat myös nokkelat kielikuvat, värikäs dialogi sekä huumorin ja melankolian hallittu tasapaino. Erityisesti hahmojen tunnetilojen vaihdokset on kuvattu uskottavalla ja taidokkaalla tavalla. 

Myös keskeisimmät henkilöhahmot on rakennettu moniulotteisiksi. Sivuhenkilöt sitä vastoin jäävät usein melko litteiksi, sillä heistä paljastetaan monessa tapauksessa vain päällimmäinen pintakerros: nokkela kauppaneiti, tympääntynyt avovaimo tai puhelias äiti. Se on sääli, sillä teoksen hahmoissa olisi potentiaalia kuvastaa monimutkaisempiakin persoonallisuuksia. Mutta koska useat hahmot jäävät yksiulotteisiksi, heidän läsnäolonsa ei tunnu lukijasta merkitykselliseltä. Se on vahinko, sillä matkan varrella vastaantulevien hahmojen tarkoitus lienee nimenomaan herättää oivalluksia niin Mikossa kuin lukijassakin. 

Tarinan kaari on tuttu monista muista matkakertomuksista, kuten Tie pohjoiseen ja Napapiirin sankarit -elokuvista: sekalainen hahmokavalkadi käy hivenen epätoivoiseen matkaan, jonka ylevä määränpää osoittautuu lopulta itse kulkemista vähäpätöisemmäksi. Matkan varrelle mahtuu moninaisia sattumuksia sekä kommelluksia, jotka tarjoavat hahmoille uutta näkökulmaa tapahtumiin. Rivien väleihin putoajat ei poikkea tästä yleisestä draaman kaaresta. Ennalta-arvattavuus voi tietenkin olla lukukokemusta latistava tekijä, mutta on myös olemassa lukijakunta, joka nauttii tutusta ja turvallisesta. Voin hyvin kuvitella kirjan  elokuvasovituksen, joka uppoaa samaan yleisöön kuin muutkin suomalaiset matkakertomukset. 

 Kaiken kaikkiaan Rivien väleihin putoajat on miellyttävä ja massatuotannosta poikkeava lukukokemus. Teoksessa pääsevät estradille sellaiset hahmot, jotka usein toimivat vain muiden tarinoiden sivuhenkilöinä. Peltola on myös onnistuneesti tuonut esille erilaisia vanhemmuuden malleja aina heteronormatiivisen yhteiskunnan sisältä että sen ulkopuoleltakin, mikä on ilahduttavaa ja virkistävää. Kirjan sanoma tiivistyykin ajatukseen, ettei ole vain yhtä oikeaa tapaa kasvattaa lapsia tai elää perheenä. Asiat menevät harvoin suunnitelmien mukaan, eikä koskaan voi tietää millaiseksi elämä lopulta muotoutuu. Syrjäytyneet ihmiset eivät usein ole tietoisesti valinneet väärin, vaan takana on monimutkainen ihmissuhteiden ja odottamattomien tilanteiden sekasotku. Juuri tällaista vaikeasti hahmotettavaa olosuhteiden umpisolmua Peltolan romaani tarkkanäköisesti kuvaa. 

"Kaikki on jotenkin paikoillaan, en saa liikutettua."

"Nyt kaikki liikkuu, eikö?", Janne kysyi. "Olet Ruotsissa etsimässä isääsi, koska saat lapsen"

"Totta, mutta ehkä on liian myöhäistä ja mitä jos isäkin on ihan huono?"

Janne kohautti olkiaan. "Mitä sitten? Jos olisin minun isä, en olisi tässä. Jos olisin isä, olisin kuollut alkoholiin jo aikaa sitten. Minä olen Janne ja rakennan perheelle talon"

"Ei se ole niin yksinkertaista"

(Peltola 2020, 258-259)

Peltola, Ville (2020) Rivien väleihin putoajat. Rihto kirjapaino: Leppävesi. 

Kuvat: @chains_of_light 

Tämä kirja täyttää Helmet-lukuhaasteesta (2021) seuraavat kohdat:

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan

6. Kirja kertoo rakkaudesta

7. Kirjassa on kaveriporukka

11. Kirja kertoo köyhyydestä

12. Kirjassa ollaan metsässä

18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu

36. Kirjassa liikutaan ajassa

45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija