Tiina Tuppurainen – Elvi ja Ebba

Tiina Tuppurainen – Elvi ja Ebba (Karisto) 

*kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta 

Julkaisuvuosi: 2023

Sivuja: 197

Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä 

Ensimmäinen lause: 

"Kello on seitsemän aamulla, joten sillalla ei ole vielä liikaa ihmisiä."

- 

Tiina Tuppuraisen (2023) tuorein romaani Elvi ja Ebba on nopeasti asettunut pysyväksi osaksi niin lukijoiden kokoelmia kuin kirjakauppojen sateenkaarihyllyjäkin. Tuppuraisen teos onkin ollut näkyvästi esillä kirjasomessa sekä jälleenmyyjien näyteikkunoissa kuluneen kesän aikana. 

Ei ole ihme, että Elvi ja Ebba on jo ehtinyt herättää positiivista huomiota kirjaharrastajien sekä LGBTQI+ -piirien keskuudessa. Tuppuraisen arkailemattomalle tyylille uskollisesti kirjan myötä kotimaisen kirjallisuuden kentälle marssii (tai pikemminkin tossuttelee) kirjava liuta moniulotteisia queer-hahmoja, jotka haastavat aikamme ahtaat kulttuurinormit. 

Elvi ja Ebba ovat kyllästyneet rajalliseen liikkumatilaan. He ovat eläneet jo seitsemisen vuosikymmentä niukkoja neliöitä kiertäen, ja yhdessä yössä puhkeavan kesän lailla myös naiset ryhtyvät kasvattamaan elintilaansa. Elvin ja Ebban odottamattomasta tapaamisesta lähtee liikkeelle arkinen, mutta suuria rakenteita järisyttävä tapahtumien sarja. Kun äkkiarvaamatta loistoonsa puhjennut kesä on täysillä eletty ja lumi jälleen valtaa maan, moni nainen on siirtänyt juurensa uusiin multiin. 

Kuten aiemmissa kaunokirjallisissa tuotoksissaan, myös Elvi ja Ebba -romaanissa Tuppurainen keskittyy rosoisten elämien yhteensovittamiseen. Hahmot etsivät jatkuvasti keinoja liittää itsensä osaksi toisen arkea, mutta esteitä riittää: 90-luvun väkivaltaiset seksuaalinormit, luokkaerot, eläväiset parisuhdekuviot sekä perhesiteet kiilautuvat alinomaa henkilöiden välille. Vuosia ehtii romaanin aikana vieriä useita kymmeniä, mutta aika ei hio hahmoja särmättömiksi. Iän myötä heidän juonteensa uurtuvat syvemmiksi, ja vanhat tavat pinttyvät arkeen maksaläiskien lailla. Mutta kuten vanha nainen vaihtaa leninkiä, myös uudistumiselle jää hieman tilaa. Huomaamatta muutosta itsekään jotkin hahmot alkavat kasvattaa ajatuksissaan ja sydämessään uusia versoja. 

Moni lukija on kuvaillut Tuppuraisen teosta hyvän mielen romaaniksi, mikä voi olla tietystä näkökulmasta katsottuna aiheellistakin. Kirjassa on runsaasti kauniita arkisia hetkiä, jotka ansaitsevat tulla tallennetuiksi musteena paperille: vanhan koiran uusi elämä, orastavat rakkaussuhteet, ikääntyvien ihmisten tarpeet huomioiva arkkitehtuuri sekä äidin upouusi mökki. Suloiset tapahtumat asettuvat kuitenkin osaksi arpeutuneita elämiä, joihin edelleen mahtuu surua. Tuppurainen kuvaa ytimekkäästi ja kiertelemättä myös raskaita aiheita, kuten eroprosessia, kuoleman odotusta ja kodin jättämistä. Vaikeat aiheet toimivat teoksen kantavina teemoina, joiden suuren varjon alle myös viehättävät hetket asettuvat. Romaania ei siis voi lukea yksinomaan hyvänmielen kertomuksena. Tarina jää lukijalle mieleen iloisena seikkailuna kenties juuri siksi, että synkkien hetkien rinnalla elämänmyönteiset tapahtumat loistavat erityisen kirkkaina.

Elvi ja Ebba -romaania on myös luonnehdittu nopealukuiseksi. Terminä nopealukuinen voi viitata monenlaisiin ominaisuuksiin: sujuvasti virtaavaan tekstiin, kompaktiin sivumäärään, mutkattomiin ilmaisuihin tai vaikka selkeään typografiaan. Romaani täyttääkin melkein jokaisen näistä piirteistä. Tuppuraisen teksti on kirjailijalle tuttuun tapaan toteavaa ja informatiivista. Teoksen tapahtumat etenevät ajatuksesta suunnitelmaan ja suunnitelmasta toteutukseen. Myös dialogi on kursailemattoman arkista ilman runollista rönsyilyä. Kaikki tämä sopii romaanin teemoihin ja aiheisiin, sillä keskiössä on sekä ihmissuhteiden että kodin uudelleenrakentaminen. Ison urakan kanssa kannattaakin pysytellä toimiviksi todetuissa kaavoissa. 

Vaikka nimikkohenkilöiden käynti on aikojen saatossa hidastunut, kulkee kertomuksen dialogi paikoin hurjaa vauhtia. Hahmot keskustelevat ahkerasti, ja repliikeistä kootut juttutuokiot edustavatkin Tuppuraisen tunnusomaista tapaa liikuttaa tarinan tapahtumia dialogin avulla. Repliikit itsessään tuovat henkilöihin persoonaa ja syvyyttä, mutta nopeatempoinen dialogi heikentää hieman kerronnan sujuvuutta. Kirjassa on lukuisia kohtauksia, joissa dialogiin osallistuu useita hahmoja samanaikaisesti. Keskustelu on kuitenkin rakennettu pitkistä repliikeistä, jotka saattavat sisältää useiden rivien verran puhetta. Vasta jälkimmäisen lainausmerkin jälkeen seuraa tieto, kuka pitkänomaisen puheenvuoron on käyttänyt. Kerronnan sujuvoittamiseksi moniäänisiin keskusteluihin olisi toivottavaa lisätä heti lausahduksen alkuun huomautus puhujasta. Tarinan ja sitä kuljettavien repliikkien seuraaminen hankaloituu, ellei lukija lausetta tavatessaan hahmota, kuka milloinkin on äänessä. 

Moniäänisyys on kuitenkin samanaikaisesti Elvin ja Ebban merkittävimpiä ansioita. Kertomuksessa erilaisista taustoista tulevat hahmot yhdistävät voimansa pystyttääkseen onnellisen, dynaamisen kommuunin. Uudenkarhea talo on tehokas metafora ihmiskunnan orastavasta yhdenvertaisemmasta aikakaudesta. Rosoistaan ja pinttyneistä tavoista huolimatta hahmot onnistuvat asettumaan sopuisasti saman katon alle – ainakin melkein. Unelmien yhteiskunnassakaan ei voine välttyä ajoittaisilta konflikteilta, joita ihmispersoonien välille väkisinkin puhkeaa. Turvallisessa ja yhdenvertaisessa ympäristössä konfliktit eivät kuitenkaan eskaloidu väkivallan tasolle, ja sellaisesta maailmasta moni syrjintää kokeva tälläkin hetkellä unelmoi. Elvi ja Ebba osoittavat opettavaisella tavalla, ettei koskaan ole liian myöhäistä tavoitella muutosta. 

Tuppurainen on romaaninsa loppuun sijoittanut asianmukaisen lähdeluettelon, josta selviää Elvin ja Ebban historiallinen diskurssi. Monipuolisena tekstin tuottajana Tuppurainen on kyennyt sisällyttämään proosatekstiin hyvin pohjustetun kerronnan tason, joka kommentoi kriittisesti myös omaa todellisuuttamme. Elvin ja Ebban fiktiivisessä maailmassa kokema diskriminaatio ei nimittäin ole kuviteltua, ja siitä Tuppuraisella on näyttää lähteitä. 

Hyvän mielen kertomuksen maineestaan huolimatta Elvi ja Ebba ei ole tarina, jossa kaikilla on väistämättä onnellinnen loppu. Hahmojen tulevat ajat jäävät itse asiassa lukijan täydennettäviksi, joten on vastaanottajan oikeus päättää, palaavatko henkilöt lopulta takaisin vanhoihin uomiinsa. Hahmojen kohtalo ei oikeastaan jää lukijan käsiin vain kuviteellisessa mielessä, sillä meidän sukupolvemme perii talon Elvin, Ebban ja muiden jälkeen. On kaikkien lukijoiden vastuulla valita, mitä aluilleen laitetulla hankkeella tehdään. 

-

-

" [- -] Mä puhun tässä nyt laajemmasta perspektiivistä. Siitä, miten me kaikki vanhetaan eikä se ole ihmiselle hyväksi, että on kaiken aikaa yksin tai edes kaksin, koska sitten kun toinen kuolee, toinen on pahimmillaan ihan avuton. Mä uskon siihen, että ihmisen on tarkoitus elää yhdessä muiden kanssa. Sellaisten ihmisten, jotka on tukena ja auttaa, kun ote alkaa lipsua. Mieluiten mä haluaisin kuolla perheeni ympäröimänä, ja te kaikki olette mun perhettä."

(Tuppurainen 2023, 87.) 

-

- 

Kuvat: @chains_of_light 

Tuppurainen, Tiina (2023) Elvi ja Ebba. Karisto / Kustannusosakeyhtiö Otava: Hämeenlinna. 

-

Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet-lukuhaasteesta (2023): 

9. Kirjan kirjailija kuuluu vähemmistöön, ja kirja kertoo tästä vähemmistöstä

10. Kirjassa on ohjeita ja neuvoja (monia hyödyllisiä vinkkejä asuntokaupoille)

13. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs

14. Kirja kertoo terveydenhuollosta (korona-rajoitteisiin ja ohjeistuksiin viitataan useasti)

15. Kirjan nimessä on ja-sana

16. Kirjassa kirjoitetaan kirjaa (Ebban puoliso Ulla on kirjailija)

20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla (useastakin)

29. Kirjassa on minä-kertoja (Elvi ja Ebba)

40. Kirjassa hylätään jotain (vanha koti)

42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa

43. Kirja kertoo tulevaisuudesta niin, että siinä on toivoa

49. Kirja on julkaistu vuonna 2023

Colleen Hoover – Se päättyy meihin (WSOY)

Colleen Hoover – Se päättyy meihin (WSOY)




Julkaisuvuosi: Alkuperäinen 2016, suomennos 2023

Sivuja: 428

Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä (mutta vain vaivoin)

Ensimmäinen lause:

"Kun istun tässä Bostonin katujen yllä toinen jalka reunamuurin yli heitettynä ja katselen alas kahdennestatoista kerroksesta, en voi olla miettimättä itsemurhaa."




-



Colleen Hooverin Tik Tok -sensaationa tunnettu romaani Se päättyy meihin sai suomennoksensa vihdoinkin vuonna 2023. Maailmanlaajuisesti hänen teoksiaan on ehditty myydä jo yli 20 miljoonaa kappaletta, minkä lisäksi Hoover on nimetty sadan vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon Time-lehden vuoden 2023 listauksessa.

Kyseessä ei siis ole pelkkä romaani, vaan kokonainen ilmiö. Tästä syystä Hooverin teosta voi tarkastella paitsi kirjallisten ansioidensa näkökulmasta, myös kontekstin kautta.

Kertomuksen synopsis on helppo tiivistää muutamaan lauseeseen: Väkivaltaisia kotioloja paennut nuori Lily ottaa itsenäisen elämän ensiaskelia vieraassa kaupungissa. Lily perustaa kukkakaupan ja löytää intohimonsa lisäksi uusia ystäviä. Puotiin astelee myös komea neurokirurgi Ryle, joka ryhtyy sinnikkäästi piirittämään Lilyä. Pariskunta vakiintuu nopeasti ja muuttaa yhteen. Sairaalassa ihmisiä työkseen korjaava Ryle paljastuu suljetuissa kotioloissa väkivaltaiseksi kumppaniksi, joka säälimättä hajottaa oman puolisonsa. Taloudellisesti, sosiaalisesti ja juridisestikin Ryleen sitoutunut Lily joutuu kasvokkain saman päätöksen kanssa, jota Lilyn äiti ei koskaan suostunut kohtaamaan.





Moni lukija on arvostellut romaanin kliseiseksi koettuja henkilöhahmoja sekä alleviivaavaa kerrontaa. On totta, että Hooverin teos leikittelee varsin perinteisillä kerronnan keinoilla ja tunnistettavilla hahmotyypeillä. Heti Rylen saapastellessa tarinaan kertomuksen kolmannella sivulla lukija arvannee miehen position päähenkilön romanttisena intressinä. Lilyllä itsellään kestää vielä jonkin aikaa ymmärtää miehen merkitys:

"Ovi läimähtää jälleen kiinni, ja askelet harppovat nopeasti katon poikki. En edes vaivaudu nostamaan katsettani. Olipa se kuka tahansa, hän ei todennäköisesti edes huomaa minun istuvan takareunuksella oven vasemmalla puolella." (Hoover 2023, 11.)

Juuri ennalta-arvattavuus ja teemojen pureskelu lukijan puolesta tekevät joidenkin lukijoiden mielestä romaanista pitkästyttävän lukukokemuksen. Ehdin itsekin ajatuksissani useassa otteessa päähenkilön mietteiden edelle, joten hahmojen naivihkot monologit sekä dialogit tuntuivat paikoin hidastelevalta kerronnalta. Mutta kirjan tuomitseminen arvottomammaksi kuin maineensa näiden seikkojen perusteella ei ole täysin perusteltua. 

Hooverin kertomusta tarkastellessa on olennaista hahmottaa kirjan kohderyhmä. Moni perheväkivaltaa ja eroottisia kohtauksia kauhisteleva lukija on suositellut romaania vain täysi-ikäiselle yleisölle, mutta tosiasiassa Hooverin #CoHo-yhteisö koostuu päasiassa alaikäisistä lukijoista. Kirja on tiettävästi löytänyt myös useiden esiteinien lukulistoille. Kun otetaan huomioon tarinan nuorenpuoleinen lukijakunta, monet aikuisen silmiin typerryttävinä näyttäytyvät kerronnalliset ratkaisut ovat itse asiassa tärkeitä ja oikeutettuja.

Sukupolvelta toiselle periytyvä perheväkivalta itsessään on sen verran raskas pääteema, ettei se etenkään nuortenkirjassa välttämättä kaipaa ympärilleen kompleksista kerrontaa tai monikudoksista juonta. Myös väkivaltaa syväluotaavat nuortenkirjat ovat ehdottomasti tervetulleita kirjallisuuden kentälle, mutta niiden ymmärtämiseen tarvitaan ensin yksinkertaisempia teoksia. Perheväkivalta on edelleen nuortenkirjoissa suhteellisen harvinainen teema, jota ei useinkaan käsitellä samastuttavasti tai kovin suoraan. Asiaa selvitellessäni ja omia lukukokemuksia muistellessani mieleeni tuli lähinnä britti-legenda Jacqueline Wilsonin (2005) Lola Rose, jossa lähisuhdeväkivalta näyttäytyy lähinnä uhkana. Konkreettisia perheväkivallan ilmentymiä voi siis olla vaikea löytää erityisesti nuortenkirjallisuudesta, ja siksi #CoHo-ilmiön arvo rakentuu ensisijaisesti teeman suorasukaisesta käsittelystä ja teoksen helpostilähestyttävyydestä. 

Hoover on kertonut Se päättyy meihin -romaanin muokanneen hänen motiivejaan kirjailijana: "Aiemmin olen aina sanonut, että kirjoitan vain viihdetarkoituksessa. En kirjoita opettaakseni, taivutellakseni tai levittääkseni tietoa. Tämä kirja on erilainen." (Hoover 2023, 423.) 

Kun siis otetaan huomioon teoksen tarkoitusperät, Hooverin kerronnalliset ratkaisut ja kliseisiin nojaavat hahmot ovat täysin ymmärrettäviä. Tutut elementit pehmentävät tabumaista teemaa ja tekevät tarinasta helpostilähestyttävän. Hoover on jopa avoimesti kertonut koostaneensa Lilyn ja Rylen taipaleen lähes identtiseksi omien vanhempiensa kokemusten kanssa, joten kertomuksessa on läsnä myös todentuntuinen ja samastuttava taso. Juuri tämä perinteisistä hahmoista ja tosielämän tapahtumista koottu yhdistelmä saattaa olla syynä laajan lukijakunnan kertymiseen. Se päättyy meihin on nimittäin rankasta teemastaan huolimatta kevyehkö kertomus, jossa on myös onnellinen loppu. Tällaisiin teoksiin saattavat tarttua erityisesti sellaiset lukijat, joille kynnys aloittaa uusi kirja on korkea. Tällaisiin teoksiin oletettavasti tarttuvat myös juuri ne lukijat, jotka todenäköisimmin kohtaavat lähisuhdeväkivaltaa omassa elämässään.

Naisiin kohdistuvasta perheväkivallasta on alettu viime vuosina puhua ihmisoikeusloukkausnäkökulmasta, sillä ilmiö on globaali ja rakenteellinen. Vuoden 2020 vuosiraportissaan ihmisoikeusjärjestö Amnesty International tiedotti naisiin kohdistuvan väkivallan lisääntyneen maailmanlaajuisesti. Korona-pandemian suljettua perheet koteihinsa erityisesti lähisuhdeväkivallan on raportoitu lisääntyneen, ja YK onkin lausunnoissaan nimittänyt naisiin kohdistuvaa perheväkivaltaa koronan varjopandemiaksi. Hooverin teema on siis kaikin puolin ajankohtainen ja valitettavasti läsnä myös usean lukijan elämässä.

Tiedon levittäminen ja ilmiön tunnistaminen ovat tärkeimpiä työkaluja ongelmaa vastaan taistellessa. Koska suurin osa lähisuhdeväkivallan uhreista on naisia, on erityisen tärkeää auttaa naisia tunnistamaan varoitusmerkit ajoissa. Hooverin teos täyttää tarkoituksenmukaisesti kaikki kliseet, joilla kevyttä viihdettä etsiviä naislukijoita usein houkutellaan: suloinen kansi, intensiivinen romanssi, rakastettava henkilökaarti ja samastuttava naispäähenkilö. Moni lukija onkin luullut tarttuvansa kepeähköön chick lit -romaaniin ja yllättynyt melkoisesti tarinan sävyjen synkentyessä. Tällaiset vahingossakin aihepiirin äärelle eksyneet lukijat ovat tärkeitä, sillä tietoa väkivallasta on levitettävä erityisesti niille, jotka sitä eivät edes etsi.

Olivat Hooverin kerronnalliset ratkaisut sitten tarkoituksenmukaisia tai eivät, ne palvelevat kirjailijan motiiveja sekä lukijayhteisön odotuksia. Vaikeimpien asioiden purkaminen on usein aloitettava aivan ruohonjuuritasolta, eli yksinkertaisista asioista. Siksi yksinkertainen teksti, yksinkertaiset hahmot, yksinkertainen juoni ja yksinkertainen opetus ovat juuri sitä, mihin Hooverin kirja pyrkiikin. Kun yhteiskunnallisella tasolla päästään pidemmälle lähisuhdeväkivallan torjumisessa ja tunnistamisessa, alkaa varmasti myös nuorille olla tarjolla moniulotteisempia perheväkivallan kuvauksia. Tällä hetkellä yhteiskunnallinen tilanne kuitenkin vaatii, että opettelemme ensin tunnistamaan väkivallan. Ja siinä tarkoituksessa yksinkertaiset, opettavat lauseet toimivat parhaiten.




-

-




"Anteeksi", Ryle sanoo jälleen. Vetäydyn taaksepäin, ja hänen silmänsä punoittavat enkä ole koskaan nähnyt häntä niin surullisena. "Minä panikoin. En tarkoittanut tönäistä sinua pois, minä vain panikoin. En pystynyt ajattelemaan muuta kuin maanantain leikkausta ja kättäni ja... Olen niin pahoillani." Hän painaa suunsa suulleni ja hengittää minua.

Ryle ei ole kuin isäni. Hän ei voi olla. Hän ei ole yhtään samanlainen kuin se välinpitämätön kusipää.

Olemme molemmat poissa tolaltamme ja hämmentyneitä ja surullisia ja suutelemme. En ole koskaan ennen kokenut mitään tällaista – niin rumaa ja tuskallista. Mutta jotenkin ainoa asia, mikä lievittää tuskaa, jonka tuo mies juuri äsken aiheutti, on tuo mies itse."

Hoover 2023, 218-219.




-

Hoover, Colleen (2023) Se päättyy meihin ("It Ends with Us, 2016). Suom. Sirpa Parviainen. WSOY: Helsinki.

Kuvat: @chains_of_light




-




Tämä kirja täyttää seuraavat kohdat Helmet-lukuhaasteesta (2023):



10. Kirjassa on ohjeita ja neuvoja (Teoksen lopussa on ohjeita lähisuhdeväkivaltaa kokeville)

13. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs

14. Kirja kertoo terveydenhuollosta (Rylen työ neurokirurgina on vahvasti läsnä tarinassa)

18. Kirja on julkaistu alun perin kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian kielellä (Maailman viisi puhutuinta kieltä)

20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla

23. Kirja on iso

29. Kirjassa on minä-kertoja

39. Kirja, josta sait vinkin mediasta tai sosiaalisesta mediasta

40. Kirjassa hylätään jotain (Koti, parisuhde)

42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa

49. Kirja on julkaistu vuonna 2023

Aino Kivi – Joutonainen

 Aino Kivi – Joutonainen (Into) 

Julkaisuvuosi: 2022

Sivuja: 276

Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä 

Ensimmäinen lause: 

"Seksistä joutuu aina maksamaan, ajattelen, kun herään sen työhuoneella ja huomaan nukkuneeni pommiin koulunkäyntiavustajan töistä."

 -

Aino Kiven (2022) toisinkoiseen, Joutonainen-romaaniin, liittyy paljon odotuksia. Kirjailijan esikoisteos Maailman kaunein tyttö (2016) keräsi nimittäin runsaasti huomiota ja kehuvia lauseita. Joutonainen ei vielä ole ehtinyt kiertää kirjasomettajien käsissä kauaa, mutta jo nyt teos on herättänyt lukijoissa innostusta ja tunteen lupausten lunastamisesta. 

Romaanin päähenkilöä on muissa arvosteluissa kuvattu virkistäväksi antisankariksi, eli kaikin puolin epäkiiltokuvamaiseksi hahmoksi. Noin kolmekymppinen Annu onkin syrjäytymisuhan laidalla keikkuva kapinallinen kulkija, joka ei suunnittele viikkoaan etukäteen. Fidasta ostetun "euron kaftaanin" saa korjattua teipillä ja kengät voi ottaa kaverin kaapista. Kun pätkätöistä tienatut rahat loppuvat, Annu siirtyy sukulaisen, ystävän tai esimerkiksi seksiseuralaisen sohvalle nukkumaan. Lähtiessään Annu poimii kangaskassiinsa vartioimattomat kännykkälaturit, alusvaatteet, asiakirjat ja avaimetkin. Aina välillä matka käy R-junaan ja Riihimäelle, jossa home hitaasti valtaa lapsuudenkodin kamareita. 

Romaanina Joutonainen sijoittuu trendikkääseen kotimaiseen 2020-luvun kirjagenreen, jossa polttopisteessä ovat hieman omintakeiset ja jokseenkin epäsuositut aikuiset naiset. Tämän tyylilajin teoksia ovat viime vuosina kirjoittaneet esimerkiksi Sisko Savonlahti sekä Henriikka Rönkkönen. Kysyntää tällaiselle moniulotteisia naishahmoja esiintuovalle kirjallisuudelle varmasti onkin, sillä miesten kirjoittaman kirjallisuushistorian sivuilla naiset on perinteisesti esitetty melko yksipuolisina toimijoina. Joutonaisenkin kuvaama epäsovinnainen naishahmo haastaa jo olemassaolollaan konventionaaliset viettelijättäret, naapurintytöt ja vanhatpiiat. 

Ehdin itsekin innostua Kiven päähenkilöstä, sillä olen kovasti kaivannut kotimaisen kirjallisuuden kentälle uudenlaisia hahmoja. Tarinan edetessä Annun ahdinko kuitenkin syvenee, ja jo valmiiksi kompleksiseen hahmoon kertyy lisää kurjia kerroksia: alkujaankin yhteiskunnan laitamilla värjöttelevän Annun niskaan kaadetaan asunnottomuus, mielen häiriöt, läheisriippuvuus, taloudelliset huolet, väkivaltainen lapsuus, perheensä hylännyt isä ja psykiatriseen sairaalaan toimitettu äiti. Puutteenalaisuuden huipulla iskee vielä pandemia. 

On toki loogista, että syrjäytyminen ja erilaiset ongelmat ruokkivat toisiaan. Siksi Annun hahmo on kaikessa surkeudessaan jopa hivenen lattea ja yllätyksetön. Vastoinkäymisten kasaantuessa en voinut olla toivomatta, että kerronnan keskiössä olisikin keskiluokkaisessa perheessä kasvanut aikuinen, joka ei nyky-yhteiskunnan puristuksessa ylläkään perheen asettamiin keskiluokkaisiin ihanteisiin. Teoksen synkkyyttä korostava asetelma tuntuu alleviivaavan ajatusta, jonka mukaan hankalissa oloissa kasvaneet lapset luisuvat lähes automaattisesti alimpiin sosiaaliluokkiin. Annun hahmo olisi siis varmasti toiminut mainiosti myös ilman maailmanloppua odottavaa äitiä ja homofobista isää, sillä myös normien mukaisesti elävät perheet voivat tuottaa ahdistuneita ja päämäärätiedottomia lapsia. 

Ongelmilla kyllästetty päähenkilö istuu toisaalta mutkattomasti romaanin tyyliin, sillä myös kerrontaan on ahdettu ajankohtaisia aiheita kerrakseen: tarinan aikana hahmot ehtivät käsitellä esimerkiksi ihmisoikeuskysymyksiä, ilmastonmuutosta, sosiaaliluokkia, kulttuuripiirien tunkkaisuutta, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä, parisuhdenormeja, lapsensaantia ja perinteistä perhekäsitystä. Jokainen näistä aiheista olisi Kiven sisänsä taidokkaan kerronnan avulla voinut loistaa romaanin teemana, mutta hajanaisina aiheina ne hukkuvat tarinan runsauteen. 

Varsinaiseksi teemaksi nousee itse asiassa melko oivaltavasti home, sieni, tauti tai muu ei-toivottu vieras. Sitä mukaa, kun Annun pakkomielteet pahenevat, home leviää lapsuuden talon perustuksista huoneisiin. Siivoaminen ei auta, sillä itiöitä on jo kaikkialla. Mätä ulottaa hitaasti lonkeronsa myös Annun mieleen. Päähenkilö painii rehottavan lian kourissa, eikä kukaan muu tunnu kärsivän samasta vaivasta – ei, ennen kuin pandemia valtaa maailman ja ei-toivottu virus tunkeutuu myös etuoikeutettujen ihmisten elämään. 

Kirjailijan lahjakkuudesta kertookin värikäs kieli, joka kuljettaa lukijaa vaivattomasti kohti keskushenkilön alati laajenevaa ahdinkoa. Hienovaraisten vihjeiden avulla Kivi rakentaa eheän hahmon, joka ei lopulta poikkea paljoakaan psykiatrisista häiriöistä kärsivästä äidistään. Myös ympäristön paineet tuodaan esille virkistävän värittyneesti, sillä kerronnan näkökulma pysyttelee pakkomielteisen päähenkilön mielenmaisemassa. Narratiivi on myös oivallinen kurkistus sisäistettyyn naisvihaan. Juuri tämä oivaltava kerronta selittää Joutonaisen merkillisen viehätysvoiman. 

Joutonaisen kiinnostavuus ja kapinallisuus eivät rajoitu kuitenkaan vain boheemiin päähenkilöön, vaan ulottuvat myös tekstin tasolle. Kivi leikittelee sujuvasti kieliopilla sivuuttaen suvereenisti vaikkapa väliviivat, jotka esimerkiksi queer-termiin yleisesti vielä liitetään. Väliviivaa käytetään yhdyssanoissa muun muassa erottamaan vierasperäiset ja vakiintumattomat sanat suomenkielisestä alku- tai loppuosasta. Kirjoittamalla esimerkiksi queer-teorian ja tekstissä usein toistuvan queer-pukin ilman väliviivaa Kivi nostaa queer-termin vakiintuneiden suomenkielisten sanojen joukkoon. Typografisessa mielessä ele on pieni, sillä lyhyen väliviivan puuttumista tuskin huomaakaan. Tekona ele on sen sijaan väkevä ja kommentoi voimallisesti oman aikamme sateenkaarisanastoa.

On siis lopulta monestakin syystä täysin ymmärrettävää, että Joutonainen on riemastuttanut useita lukijoita. Monet ovat kertoneet ahmineensa teoksen hetkessä, mikä kielii sujuvasta sanankäytöstä ja kiinnostavista henkilöhahmoista. Joutonainen täyttää ongelmitta suuret odotukset, jotka Maailman kaunein tyttö aikoinaan asetti. Nähtäväksi jää, malttaako kirjailija karsia tarinan aiheita seuraavassa romaanissaan. Varmaa kuitenkin on, että Kiveltä uskaltaa jatkossakin odottaa taidokasta tarinankerrontaa tarkkasilmäisellä yhteiskuntakritiikillä höystettynä.

-

-

Ajat eivät ole juuri muuttuneet siitä, kun irtolaisuus oli rikos. Erehdyn selittämään tätä Samaille, tarkoitus ei ole, mutta jotenkin lipsahtaa, ajatus pääsee valloilleen kuin vyöryvä vesi. Samai hymisee. 

"Etkai sä vaan oo elämäntapaintiaaneja?" se tivaa. 

"Ha", vastaan. "En oo varma onko toi termi vielä kosher."

"Hitto tätä nykyaikaa", Samai huoahtaa. 

"Sä oot vaan salaa ultrakonservatiivinen", heitän. 

"Enkä oo", Samai puolustautuu. "Tai siis, en halunnut disauttaa. Tarkotan vaan että dharmapummina eläminen on helpompaa jos keskilämpötila on plussan puolella. Täällä se on melkoista ekstremeurheilua."

"Älä sano. Ilmastonmuutos etenee."

"Niin, jotain hyvää siitäkin."

Siinä ei oikeastaan ole mitään hauskaa. On mittaushistorian lämpimin talvi, taas, ja Australiassa koalat palavat puihin. Minkäs sille mahtaa, elettävä on.

(Kivi 2022, 159.) 

- 

Kivi, Aino (2022) Joutonainen. Into Kustannus: Helsinki. 

Kuvat: @chains_of_light 

-

Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet-lukuhaasteesta (2022): 

1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti

7. Kirja kertoo ystävyydestä

14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta (Covid-19)

22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä

32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja

42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

49. Kirja on julkaistu vuonna 2022

Satu Jaatinen – Paremmissakin piireissä – Kuninkaallisia skandaaleja kautta aikojen

 

Satu Jaatinen – Paremmissakin piireissä : Kuninkaallisia skandaaleja kautta aikojen 

*kirja saatu arvostelukappaleena 

Ilmestymisvuosi: 2021

Sivuja: 199

Ensimmäinen lause: 

"Lokakuussa 2020 Euroopan valtiot julistivat matkustuskieltoja ja vaativat kansalaisiltaan äärimmäistä varovaisuutta koronaviruksen aiheuttaman maailmanlaajuisen epidemian vuoksi."

- 

Kuninkaalliset ovat aina olleet aikansa julkimoita, ja heidän edesottamuksiinsa on kieltämättä usein suhtauduttu samanlaisella draamanjanoisuudella, kuin vaikkapa suurten artistien aiheuttamiin kohuihin. Katastrofeja kuninkaalliset ovatkin kieltämättä aikojen saatossa aikaansaaneet, sillä instituutiona monarkia on lopulta varsin hauras ja altis skandaaleille. Tällaisista hoviväen jupakoista kertoo Satu Jaatisen (2021) uusin tietokirja Paremmissakin piireissä – Kuninkaallisia skandaaleja kautta aikojen. 

Jaatisen teos esittelee pääasiassa eurooppalaisia hoveja ravistelleita kohuja. Kirjailija on tehnyt kunnioitettavan taustatyön kuninkaallisten katastrofeja seuloessaan, sillä kirja esittelee kriisejä aina sydänkeskiajalta viimeisimpiin Sussexin herttuaparin aiheuttamiin mediamylläköihin. Aasialaiset hallitsijat ja esimerkiksi islamilaisen maailman monarkit sen sijaan jäävät kirjassa harmillisen vähälle huomiolle, sillä heidät mainitaan lähinnä eurooppalaisten kuninkaallisten kommellusten vastapareina tai epäonnisina sivuhenkilöinä. Rajaus on harmillisen ahdas, mutta mahdollistaa esimerkiksi laajemmalti monarkioita käsittelevän jatko-osan myöhemmän julkaisemisen. 

Vaikka skandaalit eivät Jaatisen tekstissä sijoitu kronologisesti etenevälle aikajanalle, on niiden välisten syy- ja seuraussuhteiden hahmottaminen helppoa teoksen selkeän rakenteen vuoksi. Teoksen suuren informaatiotulvan sisäistämistä helpottaakin tekstin selkeä jäsentely, jonka avulla kuninkaalliset katastrofit on jaoteltu erilaatuisiin skandaaleihin. Kirja käsittelee esimerkiksi kiellettyjen rakastajien aiheuttamia vahinkoja, kruunusta eroamista ja vain vaivoin vältettyjä kohuja. Tietokirjaa keventää myös teoksen väljä taitto, joka mahdollistaa erilaisten tietolaatikoiden, nostojen, kuvituksen ja graafien sijoittumisen osaksi lukukokemusta. Tyyliteltyine tekstinostoineen ja kuohuttavine väliotsikoineen kirja muistuttaakin paikoin aikakauslehteä. Mielleyhtymä on teoksen eduksi, sillä kevyt ja aikakauslehtimäistä matalaa kynnystä imitoiva rakenne laajentaa tietokirjan kohdeyleisöä. 

Mediaan ja journalismiin kytkeytyvät assosiaatiot lukeutuvat teoksen ansioiksi siksikin, että ne auttavat lukijaa jäsentämään kirjan sisältöä ja asettamaan sen nykypäivän kontekstiin. Kuninkaallisten tehtävä on kautta aikain ollut toimia valtion ylimpänä käskynhaltijana ja vallankäyttäjänä, mutta nykypäivän demokratiaa vaalivassa (läntisessä) maailmassa kruunupäiden rooli on typistynyt kulttuurialueen kasvoina toimimiseen. Kuninkaallisten kytkös tosiasialliseen vallankäyttöön on modernissa maailmassa niin olematon, että jopa iltapäivälehdet julkaisevat kuninkaallisia käsittelevät artikkelinsa "viihde"-osion alla. Hovien tapahtumiin suhtaudutaankin omana aikanamme ennen kaikkea viihteellisinä kommelluksina. On siis perusteltua käyttää viihdeuutisiin ja kevyeen kirjallisuuteen viittaavia elementtejä myös kuninkaallisia käsittelevässä tietokirjassa. 

Jaatisen kirjoitustyyli on lennokas, mutta napakka. Kirjailija etenee sulavasti kohusta toiseen kuljettaen lukijaa tapahtumien mukana vaivattomasti. Jaatinen on onnistunut muotoilemaan monimutkaisimmatkin sukupuut, pakoreitit, hierarkiat ja lakipykälät helposti ymmärrettäviksi virkkeiksi, joten lukija pysyy perillä skandaalien elementeistä ilman erityisiä ponnisteluja. Tapahtumaketjujen hahmottamista helpottavat myös runsaat kaaviot, jotka valottavat esimerkiksi tietyn hallitsijasuvun kruununperimysjärjestystä. 

Erityisen ilahduttavaa on huomata, että Jaatinen on sisällyttänyt tietokirjaansa runsaasti myös monelle lukijalle tuttuja katastrofeja. Dianasta, Charlesista ja Camillasta on toki kirjoitettu jo useamman tietokirjan verran, mutta vasta prinsessan sijoittaminen osaksi kuninkaallisten skandaalien ikiaikaista kaanonia asettaa 80- ja 90-luvun tapahtumat laajempaan mittakaavaan. Englannin tulevan kuninkaan avioliittokriisi avautuu lukijalle lopulta osana hovien loputonta draaman kaarta, joka nousee ja laskee kunkin hallitsijan aikakaudella. 

Kuninkaallisten murhenäytelmiä itsekin seuranneena petyin kuitenkin siihen, ettei teos esitellyt esimerkiksi Ruotsin prinsessa Madeleinen tapahtumarikasta lähihistoriaa tai Norjan prinsessa Märtha Louisen rakkauskohua julkimoita parantavan Durek Verrett -shamaanin kanssa. Prinsessa Märtha Louisen ja Verrettin järjestämä kaupallinen "Prinsessa ja shamaani" -kiertue aiheutti vuonna 2019 niin suurta mielipahaa norjalaisten keskuudessa, että prinsessaa vaadittiin luopumaan kruunustaan ja arvonimestään. Kohun tuoreus ei selitä tapauksen puuttumista kirjasta, sillä prinsessa on ehtinyt aiheuttaa kuohahduksia kansan keskuudessa jo aiemmin: vuonna 2007 hän perusti vaihtoehtoista lääketiedettä opettavan enkelikoulun (Soulspring) ja vain hetkeä myöhemmin julkaisi kaksi kirjaa*, joissa opetetaan enkeleiden kanssa kommunikointia. 

Madeleinen ja Martha Louisen aiheuttamat skandaalit olisivat sopineet teoksen teemaan siksikin, että huomattavan kaavamaisesti naiset ovat olleet kuninkaallisten katastrofien keskiössä. Tietokirja valottaa surullisella tavalla naisia syyllistäviä perinteitä, joiden avulla valtaapitäviä mieshallitsijoita on pyritty suojelemaan. Historian saatossa täysin syyttömiäkin naisia on loattu kuninkaan maineen säästämiseksi. Misogyninen traditio jatkuu edelleen, sillä esimerkiksi Sussexin herttuapariin keskittyvät lehtiotsikot ovat kerta toisensa jälkeen korostaneet Meghan Marklen syyllisyyttä skandaaliin. Marklea moittiva media sai jopa vakiinnutettua herttuaparin hovista irtautumista kuvaavan "Megxit"-termin, joka vähättelee prinssi Henryn osuutta päätöksentekoon.

Jaatisen tietokirja muistuttaa, että kuninkaalliset käryt ovat olleet kautta aikain osa haurasta kruununperimysjärjestelmää. Jokaiseen hallitsijasukuun kuuluu skandaali jos toinenkin. Iso-Britannian hovin viimeaikaiset tapahtumat tai Ruotsin kuningasperheen kriisit ovat siten vain inhimillisiä seurauksia jäykästä perinteestä, joka vaalii kuninkaallisia jumalasta seuraavina. Se, millaiset seuraamukset kuninkaallisten edesottamuksilla lopulta on, riippuu aina viimekädessä kansasta. Paremmissa piireissä muistuttaakin vallan tosiasiallisesta jakautumisesta: vaikka kruunu symboloi ehdotonta mahtia, suurinta valtaa käyttävät aina kansalaiset. 

-

Kuninkaallisten viimeiset ateriat ja juomat

Englannin Henrik I kuoli järviankeriaista saatuun ruokamyrkytykseen vuonna 1135. 

Englannin Juhana Maaton menehtyi vuonna 1216 kertoman mukaan nautittuaan liikaa persikoita ja siideriä. 

Englannin Edward IV:n veli, Clarencen herttua George tuomittiin vuonna 1478 maanpetoksesta kuolemaan. Häntä ei kuitenkaan mestattu, vaan hänet hukutettiin viinitynnyriin Towerin linnassa. 

Ruotsin Aadolf Fredrik kuoli vuonna 1771 syötyään illalliseksi hummeria, naurista, kaviaaria, hapankaalia, keitettyä lihaa, samppanjaa ja jälkiruuaksi kuumassa maidossa pehmitettyä laskiaispullaa. 

Viimeisen aterian ei aina ole tarvinnut olla ruokaa. Tanskan kuninkas Knut II kuoli kesällä 1042 noin 24-vuotiaana erään rikkaan maanomistajan häissä. Kuningas oli juuri noussut nostamaan maljaa morsiamelle, kun hän kuoli niille sijoilleen. Syyksi äkkikuolemaan epäiltiin sairaskohtausta, jossa valtavalla määrällä alkoholia oli myös oma osuutensa. 

Ainahan sitä häissä on viinaa juotu. Skotlannin kuningas Jaakko IV käytti vuonna 1503 neljänneksen vuoden määrärahoistaan omien häidensä viinitarjoiluun. 

                                                                                        

                                                                                                                    (Jaatinen 2021, 71.)

-

Kuvat: @chains_of_light

Jaatinen, Satu (2021) Paremmissakin piireissä – Kuninkaallisia skandaaleja kautta aikojen. Docendo: Liettua. 

- 

Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet 2022 -lukuhaasteesta: 

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti (esimerkiksi Maria Verisen sairastuminen syöpään vuonna 1555. Syöpää luultiin raskaudeksi, ja kuningatar sulkeutui Hampton Courtin linnaan valmistautumaan synnytykseen. Lasta ei koskaan kuulunut, mutta Maria jaksoi loppuunsa asti odottaa vauvan syntymää. (Jaatinen 2021, 106–108.)

11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä

14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta

15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää

16. Kirjan luvuilla on nimet

18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja

30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan (Kun preussilaissyntyiset Keisarinna Katariina ja puolisonsa Pietari III asettuivat uuteen kotimaahansa Venäjälle, ryhtyi vuonna 1762 hallitsijaksi noussut Pietari III suosimaan vanhaa kotimaatansa Venäjän ja Preussin välisessä sodassa. Keisarinna Katariina nousi miestään vastaan ja kapinallisten avulla syrjäytti hallitsijan vallasta. Pietari III kuoli epäselvissä olosuhteissa vain hetki vangitsemisensa jälkeen. Kuolemantapauksen mysteerisyydestä johtuen muutamia Pietareita ilmestyi Katariinan valtakauden aikana eri puolilta Venäjää vaatimaan valtaistuina takaisin. (Jaatinen 2021, 84–85.)

32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja (Englannin prinsessa Margaret nukkui myöhään, makoili kylvyssä, pukeutui vasta puolenpäivän jälkeen ja siirtyi nauttimaan lounasta vasta, kun oli saanut juotavakseen vodkatuoremehua. (Jaatinen 2021, 90.)

33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan (Kirja kertoo esimerkiksi Espanjan kuningas Juan Carlosin epäonnisesta metsästysretkestä Botswanaan vuonna 2012 (Jaatinen 2021, 184).

35. Kirjassa on oikeudenkäynti (Esimerkiksi vuonna 1952 Ruotsin kuningas Kustaa Vi Aadolf haastoi sukuaan piinanneen Kurt Hajbyn oikeuteen edesmenneen kuninkaan kiristämisestä. Hovi voitti tapauksen ja Hajby tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen. (Jaatinen 2021, 26–27.)

36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää

40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole (Esim. Preussi).

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen

*Louise, Märtha (2009) Møt din skyttsengel & Englenes hemmeligheter. Deres natur, språk og hvordan du åpner opp for dem. 

Hanna Weselius & Hannamari Shakya – Poikkeustila 2020

 Hanna Weselius & Hannamari Shakya – Poikkeustila 2020 (Kustantamo S&S)

*kirja saatu arvostelukappaleena

Ilmestymisvuosi: 2021

Sivuja: 296

Läpäiseekö bechdelin testin: kyllä 

Ensimmäinen lause: 

"Myöhään illalla luen vielä sähköpostia."

- 

Kaikki, aivan kaikki on peruuttamattomasti muuttunut. 

Kirjailija Hanna Weseliuksen ja taiteen ammattilainen Hannamari Shakya ovat koonneet valokuva- ja sanataidetta yhdistelevän Poikkeustila 2020 -teoksen yhdessä useiden suomalaisten valokuvaajien kanssa. Kirja kuvaa kevään 2020 poikkeuksellista aikaa, jolloin Covid-19-virus lähti leviämään maailmanlaajuisesti. Kevään aikana kaikkialla maailmassa, myös Suomessa, ihmiset sulkeutuivat koteihinsa eristyksiin. Aiemmin lepopaikkana toiminut koti muuttui monien kohdalla työpaikaksi, harrastustilaksi, rentoutumisalueeksi sekä ainoaksi sallituksi sosiaaliseksi ympäristöksi. Poikkeustila 2020 kuvaa valokuvan ja sanataiteen keinoin kummallisten kuukausien herättämiä ajatuksia sekä kansalaisten konkreettista ahdinkoa rajatussa miljöössä, jossa myös tappava tauti leviää. 

Teoksessa vuorottelevat Weseliuksen kirjoittamat päiväkirjamaiset osiot ja Shakyan koostamat valokuvajaksot. Kirjan valokuvat on kerätty yhteensä 160 valokuvaajalta, joten kirjan visuaalinen anti on erittäin runsas ja monipuolinen. Vaihtelevat kerronnan jaksot rytmittävät lukemista ja tarjoavat luontevia pysähdyspaikkoja, jolloin vastaanottaja ehtii seisahtua pohtimaan näkemäänsä. Teoksen tarkoitus ei ole rakentaa juoneltaan koukuttavaa tarinaa, vaan pysähtyä tarkastelemaan eriskummallista ja pelottavaa kasvavan uhan ilmapiiriä. Muuttuvan maailman tunnelma välittyy erityisen ansiokkaasti kuvituksesta, joka toimii myös ainutlaatuisena ja autenttisena dokumenttina pandemian alkuvaiheen poikkeusoloista. 

Kirjan liuskoista ilahduttavan iso osa on omistettu valokuvaajien töille. Teos on myös taitettu harkiten ja valokuvien tarpeita kunnioittaen. Useilla sivuilla kuville on jätetty runsaasti valkoista tilaa ympärilleen, ikäänkuin teokset olisivat esillä gallerian seinillä. Valokuvien asettelu ei noudata vakiintuneita konventioita, vaan otokset on sijoiteltu paikoin epäsymmetrisesti ja kooltaan vaihtelevasti. Vaikuttaville ja ajatuksia herättäville kuville on omistettu myös kokonaisia aukeamia. Teksti ja kuvat antavat tilaa toisilleen ja saattavat lukijaa eteenpäin vuorotellen. Kerronnallisena ratkaisuna pitkät valokuvajaksot toimivat loistavasti, sillä kuvien raskaasta sisällöstä huolimatta teosten monipuolisuus ja väljä asettelu keventävät vastaanottamiskokemusta. 

Vaaleanpunaiselle paperille painetut päiväkirjamaiset tekstiosiot sen sijaan vaikuttavat ylidramatisoiduilta ja väkinäisiltä. Autenttisuutta henkivien valokuvien rinnalla kirjoitukset tuntuvat välillä jopa tarpeettomilta. Päiväkirjamaista tunnelmaa latistaa myös tieto siitä, että tekstit on kirjoitettu ensisijaisesti julkaistavaa kirjaa ja lukijaa ajatellen, eikä henkilökohtaisiksi muistiinpanoiksi. Teosta selatessa pohdinkin, miten erilainen lopputulos olisi voinut syntyä suomalaisten aitoja päiväkirjapätkiä kokoamalla. Päiväkirjamainen muotoilu ei keinotekoisuudessaan tuo lisäarvoa kuville tai tarjoa juurikaan uusia ajatuksia lukijalle, joka väistämättä on kokenut korona-ajan poikkeusolot myös omassa lähimenneisyydessään. 

Weseliuksen teksteihin on kuitenkin tarkkanäköisesti poimittu havaintoja, jotka liittyvät olennaisesti poikkeusolojen arkeen. Pysähtyneet videokuvat, Zoom-päänsärky sekä kyllästyminen koronauutisiin ovat paljonpuhuvia huomioita. Tekstissä on paikoin ilahduttavaa ja mielekästä pohdintaa tavanomaisista asioista, jotka poikkeusaikana saavat uuden ulottuvuuden:

 "Kaikki, mihin koskimme, on mukana autossa. Emme voineet jättää äidin luo yhtään virusta. Paitsi koira, ajattelen mutta en sano mitään. Koira on pinta. Kaikki silittivät sitä (Shakya & Weselius 2021, 123)."

Useat tekstissä esitetyt havainnot ovat kuitenkin täsmälleen samoja tarinoita, jotka ovat jo useaan otteeseen vyöryneet lukijan silmille erilaisilla sosiaalisen median alustoilla. Kevään 2020 aikana (ja monesti sen jälkeenkin) myös omat some-tuttuni ovat julkaisseet runsaasti näyttökaappauksia etäjuhlista, valokuvia ulkona aterioivista sukulaisista turvavälin päässä toisistaan sekä täpötäysistä lenkkipoluista. Tapahtumien kuvaukset eivät sisällä erityisen oivaltavia huomioita, jotka pitäisivät lukijan mielenkiintoa yllä. 

Vaikka teksti on kirjoitettu pandemian alkuvaiheilla ja kertojan reaktiot poikkeusoloihin ovat suhteellisen uskottavia, tuntuvat ne paikoin ylidramatisoiduilta. Kertojan kauhistellessa yli kolmen viikon taukoa äidin näkemisestä lasken itse päiviä siihen, milloin tulee kuluneeksi tasan kaksi vuotta vanhempien sukulaisteni tapaamisesta. Teoksen surullinen, mutta tärkeä anti onkin käsitys ajasta ja ennalta-arvaamattomasta katastrofista. Jos keväällä 2020 kolme viikkoa vaikutti kohtuuttomalta sosiaaliselta ponnistelulta, nyt sama aika katoaa loputtomalta tuntuvaan jatkumoon, jonka päättymätön pandemia on luonut osaksi arkea. Päivien, viikkojen ja tartuntojen laskeminen on jo pääosin lopetettu. Enää huomio ei ole kuluneessa ajassa tai sairaissa yksilöissä, vaan peruuttamattomasti muuttuneessa yhteiskunnassa. Tästä syystä ristiriitaiset tuntemukset asettuvat osaksi lukuelämystä: kertojan sanoittamat kokemukset tuntuvat kevään 2020 kontekstissa traagisilta ja kutkuttavilta, mutta nykypäivän tietoudessa lähinnä naiveilta dramatisoinneilta. 

Myös tekijät tiedostavat teoksen roolin aikansa kuvana. Esipuheessa pohditaan kirjan merkillistä kirjoitusajankohtaa ja sitä, miten käsitys teoksen luonteesta muuttui pandemian pitkittyessä. Myös lukijan on syytä suhtautua niin virusaaltoon kuin sen aikana kirjoitettuihin tuotoksiin joustavalla asenteella. Omaan lukukokemukseen ja sisällön ymmärtämiseen vaikuttaa merkittävästi käsitys ympäröivästä yhteiskunnasta, ja erityisesti kuluneina ja tulevina vuosina muutos on ollut ja tulee olemaan oletettavasti nopeaa. 

Varmaa kuitenkin on, että Poikkeustila 2020 -teoksen kuvat ja sanat jäävät historian aikakirjoihin tähdellisinä huomioina. Vaikka osa kirjan sisällöstä on lukijalle jo niin tuskallisen tuttua, ettei se enää ravistele tai tuota erityisiä oivalluksia, on teos arvokas dokumentti epätavallisesta ajanjaksosta. Ja vaikkei autofiktiolla leikittelevä teksti sisällä kovin mieleenpainuvia ajatusketjuja, fyysinen opus itsessään muuntautuu ajan myötä tärkeäksi artefaktiksi. 

Taiteilijat ovat kautta aikojen dokumentoineet yhteiskunnallisia muutoksia. Weselius ja Shakya jatkavat tätä taiteentekijöiden korvaamatonta työtä yhdessä 160 valokuvaajan kanssa Poikkeustila 2020 -teoksellaan. On täysin eri asia koostaa kirja suuren mullistuksen keskellä, kuin lukea sitä katastrofin yhä edelleen pitkittyessä. Onkin syytä palata Poikkeustila 2020 -teoksen pariin jälleen muutaman vuoden kuluttua, kun pandemia on asettunut toistaiseksi vielä tuntemattomaan asemaan osaksi yhteiskuntamme ennalta-arvaamattomia poimuja. 

-

"24.4. Vuosaari

Tilanne on liukunut absurdiksi. En jaksa seurata uutisia enkä keksi enää mitään näkökulmaa tähän. Jatkan vain töitäni ja askareitani. Olen vain elossa."

(Shakya & Weselius 2021, 175.)

- 

Shakya, Hannamari & Weselius, Hanna (2021) Poikkeustila 2020. Kustantamo S & S: Helsinki. 

Kuvat: @chains_of_light 

-

Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet-lukuhaasteesta (2022): 

1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota

2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa (pitkittyvä talvi vaikuttaa merkittävästi kertojan mielialaan)

4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana (subjektiivista, toki)

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti (ei kuitenkaan koronaan!)

7. Kirja kertoo ystävyydestä

19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa (teoksen kirjoittajan & valokuvaajat voi lukea narratiiveiksi)

29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa (teoksessa pohditaan esim. karanteenin luonnetta)

36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää (kertojan lapset ja vanhemmat ovat tärkeä osa tekstiä)

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan