Antonella Cilento – Lisario ja naisen ehtymättömän nautinnon arvoitus

 

Antonella Cilento – Lisario ja naisen ehtymättömän nautinnon arvoitus (Aporia)

*Teos saatu arvostelukappaleena 

Julkaisuvuosi: 2018

Sivuja: 236

Läpäiseekö Bechdelin testin: Ei

Ensimmäinen lause: 

"Seitsemän Piikin Kruunun Pyhälle Rouvalle, Tahrattomalle, Taivaaseenastuneelle Neitsyt Marialle"

-

Italian ulkoasiain ja kansainvälisen yhteistyön ministeriön käännöstuen avulla suomennetun Lisario ja naisen ehtymättömän nautinnon arvoitus -romaanin lukeminen on kuin kynttilän sytyttäminen pimeään. Italialaisen Antonella Cilenton (2018) teos luo nimittäin pilkahduksen valoa patriarkaatin painostavaan pimeyteen. Toivon liekki ei kuitenkaan syty modernissa #metoo-liikkeen ravistelemassa sivilisaatiossa, vaan kaukana barokin aikaisessa Napolissa. Ikivanhojen kivilinnojen seinät huokaavat ja murenevat, kun yhteiskunnalliset murrokset hyökyvät liekkimeren saattamana Euroopan yli. 

Vallankumouksen keskellä korkea-arvoisen komentajan tytär Lisario karkaa salaiseen luolaan kirjoittamaan viestejä Neitysyt Marialle. Lisarion on pysyteltävä piilossa, sillä kirjoittamisen taitava nainen oli vielä barokinkin aikoihin vaarassa päätyä roviolle. Pyhimykset eivät kuitenkaan kykene estämään Lisarion vanhempia naittamasta tytärtään "kuolaavan ja kihtisen vanhuksen" (Cilento 2018, 12) kanssa. Vailla suojelijaa tai itsemääräämisoikeutta Lisario pakenee pakkoavioliittoa ikuiseen uneen: 

"Tunnen vihan kasvavan sisälläni, nostan nyrkkini kohti Taivasta ja ilmoitan äänettömästi, että tästä lähtien kirjoitan ainoastaan Sinulle mitä tahdon ja mitä en tahdo. Ja koska kukaan ei kuule minua, nukun, nukun niin kuin silloin Kirurgin käsittelyn jälkeen. Nukun päiviä, viikkoja, kuukausia ja vuosia. Ristin sormeni, sylkäisen maahan ja vannon etten koskaan enää herää! 

Syteen tai saveen!

Hyvästi, Maailma, Hyvästi Napoli, Hyvästi Suloinen Rouva!

Lisario, joka kuolee 6. päivänä heinäkuuta Herran vuonna 1644"

(Cilento 2018, 13.)

Huutaminen, ravistelu, läimäyttely tai veitsellä raapiminenkaan eivät saa Lisariota heräämään. Vaikka Lisarion uinuminen vain jatkuu, väkivalta ei pääty. Viimeisenä keinona linnaan kutsutaan nuori Avicente Iguelmano, vastavalmistunut tohtori, joka ryhtyy suorittamaan Lisariolla vulgaareja kokeita. Suljettujen ovien takana ja paksujen tuffikiviseinien suojassa Avicente tutkii potilaansa brutaalein, kauhistuttavin keinoin. Julmien tutkimusten lomassa käy kuitenkin jotakin yllättävää: aivan vahingossa tohtori aiheuttaa Lisariolle nautintoa. 

Tekoa on vaikea toistaa, eikä mies pysty käsittämään potilaan vaihtelevia reaktioita. Naisesta satunnaisesti tihkuva hurmio puristaa tohtorin tukalaan tunnetilaan; tapaus tykyttää paineena niin housuissa kuin otsalohkossakin, sillä naisen ehtymättömässä nautinnossa on jotakin uhkaavaa. Harvat ja vaietut aikalaistutkimukset osoittavat naisesta tuntuvan nautinnon hetkellä siltä, "kuin sen suunnaton voima voisi sortaa palatseja alleen ja repiä puita juurilaan" (Cilento 2018, 61). Erään pakanallisen filosofin muistiinpanoista löytyy jopa huomautus, jonka mukaan tämä hurja vimma tulisi pitää aisoissa, sillä muuten mahti leimahtaisi ilmiliekkeihin ja johtaisi maailman sotiin ja onnettomuuksiin. Tohtori käsittää, että miehistä valtaa uhkaava naisen loppumaton energia on vangittava iäksi.

Vapaus kohoaa teoksen keskeisemmäksi teemaksi, vaikka itse tarina seuraakin Lisarion sulkemista sellistä toiseen. Minkäänlainen miehinen mahti tai karsinan rakentaminen ei nimittäin onnistu kahlitsemaan alkukantaista elinvoimaa, joka nautinnosta versoo. Teoksessa otetaan hienovaraisin elein kantaa myös niihin rakenteisiin, jotka miehet ovat rakentaneet oman nautinnonsa esteeksi. Tällaisista rajoituksista kärsii erityisesti Avicenten ystävä, ritari Sweerts, joka viettää elämänsä seuraten salaista rakkauttaan, taidemaalari Jacquesia. 

Tarinan aikana lukija kulkee hahmojen matkassa halki Euroopan. Myös maailmankausi vaihtuu, sillä vallankumouksen myötä uudet arvot rantautuvat varovaisin askelin Italiaan ja vähitellen muuallekin. Eriarvoistavia rakenteita vastaan kapinoivat kansalaiset muistuttavat kuitenkin ikiaikaisista valtasuhteista, joita ei heinäseipäitä heiluttamalla kukisteta. 

Ei siis ole ihme, että naisia tänäkin päivänä syyllistetään niin maailmanlaajuisista kuin yksilötasolla tapahtuvista raakamaisuuksista. Lukijaa saattaa huvittaa Avicenten kollegan näkemys naisten syyllisyydestä maailman tuhoon, mutta vielä 2020-luvullakin ihmisen syntistä käytöstä perustellaan raamatun Eevan lankeemuksella. Henkilökohtaisissa muistoissani elää hirvittävä yläasteen oppitunti, jonka aikana yhteiskuntaopin opettaja nimesi Afganistanin sodan syttymissyyksi paikallista kulttuuria loukkaavat amerikkalaisten naissotilaiden lyhyet shortsit ja pienet topit. 

Sekä fiktiiviset että todellisetkin tarkastelijat näin ollen tuntuvat pitävän naisia ihmislajin pahimpana uhkana. Esimerkiksi tästä syystä naisiin kohdistuu erityisen paljon väkivaltaa. Ilmiö on niin laaja, että ihmisoikeusjärjestö Amnesty käsittelee sitä maailmanlaajuisena ihmisoikeuongelmana. Vuosisatojen vieriessä naiset kokevat siis yhä samanlaista seksuaalista väkivaltaa, jota Lisario yrittää koko elämänsä ajan paeta. Myös ritari Sweertsin kaltaiset kulkijat käyvät edelleen pitkin maanteitä etsien suojaisaa linnaketta, jossa maskuliinisuuden ahtaat vaatimukset eivät rusentaisi heidän ihmisyyttään. 

Erityisen hienovireisesti ja ajattomasti Cilento tarkastelee sukupuolta ja siihen liitettyjä odotuksia. Miehet hallitsevat niin Napolia kuin kirjan sivujakin, sillä tarinaan ei mahdu yhtä ainoaa dialogia naisten kesken. Tai ainakaan sellaista keskustelua, jossa mies ei olisi jutustelun motiivi. Väkevä tyylikeino korostaa vallan epätasaista jakautumista, jossa naiset ja muunsukupuoliset ovat häviäjiä jo syntyessään. Paitsi nautinnon osalta.

Naiset, muunsukupuoliset ja seksuaalivähemmistöt ovat Cilenton romaanissa löytäneet seksuaalisuudesta voimavaran, josta useimmat miehet eivät tunnu saavan otetta – ainakaan perinteisin keinoin, eli miekkoja, nyrkkejä tai rahapusseja heiluttamalla. Tämä voimavara antaa monelle hahmolle uskoa elämään ja sen jatkuvuuteen. Vaikka katkerat miehet polttavat soihtuinensa kokonaisia linnoja, tulen keskellä syntyy uusia lapsia. 

Historiallisen romaanin tapahtumia on helppo ja hedelmällistä verrata nykypäivään, sillä omanakin aikanamme seksuaalisuutta pidetään erityisesti patriarkaattia murentavana uhkana – niinkuin asia taitaa ollakin. Cilenton Lisario on vavahduttava ja mieleenpainuva kertomus siitä, miksi kynttilän sytyttäminen sorron aikana on merkityksellistä. Ei siis liene sattumaa, että esimerkiksi vähemmistöjen asiaa ajavan Amnestyn tunnus on hämärässä pilkottava kynttilä. Vaikka liekin kajo on vain pieni ja lepattava, se luo lohtua ja toivoa tuntemattoman hämärän keskelle. 

Samanlaista arkaa unelmaa yhdenvertaisesta huomispäivästä edustaa kuninkaallisen palatsin näyttämölle asteleva mystinen Candela-laulaja, joka näyttää Avicenten silmiin omituisen tutulta. Mutta miten mies voi muistuttaa naista, sitä tohtori ei osaa selittää. 

-

"Oletteko tutkineet myös naisten häpyhermoja?"Avicente sai kysyttyä [- -]. "Mitä tiedätte... naisten nautinnosta?"

Töde hymyili huuletonta hymyään. "Kaiken, mitä aikuinen mies yleensäkin tietää, tohtori." Hän teki laajan eleen kohti salia. "Täältä minä en kuitenkaan ole löytänyt mitään nautintoon viittaavaa. Löydättekö te?" Hän osoitti sormellaan lasiastioita, joissa oli spriitä ja ihmisen osia. 

"Olette oikeassa, mutta..." Avicente jatkoi, "he nauttivat, ja minä en ymmärrä, miten se tapahtuu... he nauttivat ilman meitä..."

"Miksi te tuollaisella päätänne vaivaatte?"

"Siksi, että... he toiminnallaan ikään kuin varastavat meiltä jotakin."

"Nämä vuohetko?" Töde osoitti ruumiita. 

"Jos he pystyvät nauttimaan ilman meitä, pystyvät he mahdollisesti tekemään muutakin ilman meitä..." 

[- -]

"Olisimme lapsia synnyttävien ja kasvattavien naisten armoilla... Pian he pitelisivät kukkaronnyörejäkin hyppysissään ja hoitaisivat raha-asioita..."

Töde nauroi ja sanoi: "Katsokaa nyt ympärillenne, hyvä mies. Nämä naiset ovat kuolleita, eikä heillä elossa ollessaan ollut pienintäkään käskynvaltaa. Hourailette."

(Cilento 2018, 141-143.) 

-

- 

Cilento, Antonella (2018) Lisario ja naisen ehtymättömän nautinnon arvoitus ("Lisario o il piacere infinito delle donne"). Suom. Taru Nyström. Aporia: Helsinki. 

Kuvat: @chains_of_light

-

-

Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet-lukuhaasteesta (2023):

5. Kirjassa ollaan maan alla (Esimerkiksi kalmistossa)

15. Kirjan nimessä on ja-sana

20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla

30. Kirja on ollut ehdokkaana kirjallisuuspalkinnon saajaksi (Lisario voitti Premio letterario Boccaccio -palkinnon ja oli myös ehdolla Strega-kirjallisuuspalkinnon saajaksi)

37. Kirja kertoo elämäntavasta, jota ei enää ole (Feodalismi) 

40. Kirjassa hylätään jotain (Esim. Lapsi)

42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa

 

Prinssi Harry – Varamies

 

Prinssi Harry – Varamies (Otava) 

Julkaisuvuosi: 2023

Sivuja: 591

Läpäiseekö Bechdelin testin: Kyllä (mutta vain vaivoin)

Ensimmäinen lause: 

"Olimme sopineet tapaavamme muutamaa tuntia hautajaisten jälkeen."

Note: Varamies on Prinssi Harryn omaelämäkerta, jonka on puhtaaksikirjoittanut J. R. Moehringer. Tekstissäni käsittelen teosta tästä syystä erityisesti aiheiden ja tapahtumien näkökulmasta. Omaelämäkerta on yleensä tarkoitettu kommentiksi todellisuuden tapahtumille, joten tutkin kirjan tekstiä ensisijaisesti puheenvuorona. 

-

Iso-Britannian Prinssi Harryn (2023) omaelämäkerta Varamies julkaistiin keskellä hovin epävakaata muutoskautta. Prinssi Harryn ja puolisonsa Sussexin herttuatar Meghan Marklen istahdettua Oprah Winfreyn puutarhatuoleille vuonna 2021 monarkian kannatus nuorten brittiaikuisten keskuudessa laski alle kolmasosaan. Kohua aiheuttanut haastattelu sai brittiyleisön yskimään teetä, sillä keskustelu oli kuin moderni toisinto Prinsessa Dianan pahamaineiselle Panorama-ulostulolle. Kansan kyltymätön kiinnostus hovikarkureita kohtaan poiki myös skandaalinkäryisen Harry & Meghan -Netflix-dokumentin (2022). Prinssi Harryn ja Meghanin ympärille kasvoi siis nopeasti oheistuotteiden kasvava vyyhti, jonka jatkumoksi myös Varamies asettuu. 

Kaiken keinotekoisen tuotannon keskellä monarkiaa ovat viime vuosina ravistelleet myös täysin luonnolliset, perimysjärjestykseen erottamattomasti kuuluvat jännitystilat: Prinssi Phillipin menehtyminen vuonna 2021, ja sitä seuraavana vuonna pitkäaikaisen monarkin Kuningatar Elisabeth II:n kuolema. Horjuvan kuningaskunnan kruunua päähänsä sovittelee parhaillaan Kuningas Charles, joka eräänkin tutkimuksen mukaan on hallitsijana epäsuositumpi kuin useat kruununperimysjärjestyksessä kauempana olevat sukulaisensa. 

Ei siis ole ihme, että kuningashuoneen kannattajat ovat pelänneet Varamiehen olevan viimeinen isku murenevalle monarkialle. 

Monarkistien pelko on kuitenkin aiheeton. Prinssi Harryn omaelämäkerta hekumoi hovin vanhakantaisuudella, mutta kovin tuoretta näkökulmaa se ei kuitenkaan tarjoa. Teos on kirjoitettu kuningasperheen ytimessä kasvaneen Prinssin näkökulmasta, joten myös kertojaäänessä kaikuu hovin ummehtunut hengenlaatu. Tarkka lukija saattaakin huomata Varamiehen itse asiassa vahvistavan ihmisten käsitystä niin monarkian takapajuisuudesta kuin itse Prinssistäkin. 

Kuningashuoneen liberaaliksi kapinalliseksi itsensä brändännyt Prinssi Harry esittelee omaelämäkerrassaan identiteettinsä sotaprinssinä. Kirjasta noin kolmasosa käsittelee nuoren Prinssin kokemuksia Afganistanissa tai muissa armeijan tehtävissä. Hovi ja puolustusvoimat ovat ensimmäisistä hallitsijoista alkaen olleet erottamattomat, sillä Iso-Britanniassa hallitsijan moninaisiin titteleihin kuuluu esimerkiksi puolustusvoimien ylipäällikköys. Kovin suurta kohua ei siis synny siitä, että Prinssi pestautuu sotaväkeen. 

Ei kuitenkaan ole erityisen ajanmukaista ajatella asevoimien olevan hyväätekevä, uudenaikainen tai yhdenvertaisuutta edistävä instituutio. Kaikki nämä ovat nimittäin jaloja pyrkimyksiä, joiden ympärille Prinssi PR-toimistoineen on viime vuosina imagoaan ahkerasti rakentanut. Prinssi Harry puhuu avoimesti ja ylpeästikin tappamistaan talebaneista. Vaikka teurastusta perustellaan vihollisen vihamielisyydellä, asetelma ei muuta tosiasioita: Apache-sotakoneen ohjaksissa istuu yksi monarkian ja kokonaisen kulttuurialueen merkittävimmistä edustajista, joka työkseen tappaa toisinajattelijoita. 

On ehkä täysin utopistista kuvitella niin konservatiivisen instituution kuin monarkian koskaan eriytyvän asevoimista. Siksi on täysin järkeenkäypää, että ura sotilaana on Prinssin tärkeä ja luonnollinen elämäntehtävä. Varamiestä lukiessa jännitin kuitenkin hetkeä, jolloin Prinssi Harry havahtuu uravalintansa makaaberiin ja sovinnaiseen luonteeseen. Lukijan on kuitenkin turha pidättää hengitystään, sillä minkäänlaista heräämistä ei koskaan tapahdu. Edes tappamista ja sotakoneiston edustamista seuraavaa katumusta ei ilmene. 

Prinssi Harry kertoo liikuttavasti hetkistään vammautuneen koiran apuna ja kunnioituksestaan savannin jylhiä elefantteja kohtaan. Herttuatar Meghaniin kohdistuva vihapuhe ja rasismi saa Prinssin raivosta punaiseksi, siinä missä vakavasti sairaat lapset aiheuttavat hänelle itkukohtauksen kesken juhlapuheen. Talebanien tai muidenkaan afganistanilaisten vuoksi Prinssi ei kuitenkaan kyynelehdi. 

PR-koneisto on kiillottanut prinssin imagoa erityisesti hänen ja Meghanin astuttua avioon. Prinssi kuvaa kirjassaan kauniisti puolisonsa ääretöntä hyvyyttä, kuten tapaa muistaa tuntemattomiakin ihmisiä näiden surun keskellä: 

"Eräänä päivänä minulle ihan oikeasti valkeni, kuinka suuri hänen sydämensä on. Sain kuulla, että herra R:ää [- -] oli kohdannut suuri suru. Hänen aikuinen poikansa oli kuollut. 

Meg ei tuntenut herra R:ää. [- -] [H]än tunsi tavatonta myötätuntoa ja kirjoitti isälle kirjeen, jossa esitti osanottonsa ja sanoi, että olisi halunnut halata tätä [- -]. Hän liitti kirjeeseen mukaan gardenian istutettavaksi pojan muistolle."

(Prinssi Harry 2023, 501.)

On täysin mahdollista ja todennäköistäkin, että Meghan todella on huomattavasti miellyttävämpi ihminen kuin ryvettynyt julkisuuskuvansa antaa ymmärtää. Nimenomaan Meghaniin kohdistuneen epäinhimillisen lokakampanjan vuoksi on ollut erityisen tärkeää tuoda hänen hyveellisiä ominaisuuksiaan uskottavassa kontekstissa esille. Tähän pyrkimystä ajatellen on melko loogista, että myös Prinssin omaa imagoa  hieman siloitellaan. Ei siis ole ihme, että juuri Meghanin astuttua kuvioihin myös Prinssi Harryn julkisuuskuva on kokenut dramaattisen muutoksen. Nykyään Meghanin puolisoa kuvataan termeillä "aviomies, isä, sotaveteraani, henkisen hyvinvoinnin ja ihmisoikeuksien puolestapuhuja sekä ympäristön suojelija" (ote teoksen esittelytekstistä). 

Kaikki nämä nuhteettomuutta tihkuvat termit ovat kuitenkin kaukana ylpeästä ammattisotilaasta ja syntyperäisestä Sussexin herttuasta. Perityt arvonimet tai taistelulentäjän koulutus eivät nimittäin yleisellä tasolla ole linjassa Prinssin jalon kuvauksen kanssa. Monarkia ja siihen liittyvät etuoikeudet ovat äärimmäinen esimerkki kansan eriarvoistamisesta. Myöskään traumaperäistä stressihäiriötä, fyysisiä vammoja ja viattomia kuolemanuhreja tuottavan armeijalaitoksen ei voi sanoa edesauttavan henkistä hyvinvointia, ihmisoikeuksista puhumattakaan. 

Näistä syistä on kummallista, että Varamiestä pidetään hyökkäyksenä kuningashuonetta vastaan. Tuhoisimman iskun teos nimittäin tuntuu antavan Prinssi Harryn huolella hiotulle henkilökuvalle. Vavisuttavin päällekarkaus tapahtuu itse asiassa veljesten välillä Prinssi Williamin toistuvasti syöksyessä pikkuveljensä kimppuun. Mikäli kertomus pitää paikkansa, laskeutuu tulevan kuninkaan päälle hirvittävä ja tuomittava väkivaltaisuuden varjo. Mutta voiko toisaalta muuta odottaakaan vihamielisen instituution kasvateilta, jotka koulutetaan kunnioittamaan eriarvoisuutta ja armeijan kaltaisia teloituslaitoksia. 

Pohjimmiltaan omaelämäkerta esittelee näköalattoman Prinssin, joka kustantaa kirjan myyntituloilla ylellisen elämäntyylinsä hovin määrärahojen loputtua. Kuningas Charles nimittäin lakkasi myöntämästä pojalleen avustuksia sen jälkeen, kun herttuapariskunta vuonna 2020 virallisesti irtautui hovista. Prinssi Harryn ja Meghanin on siis jälleen pian keksittävä uusia tapoja rahoittaa arkensa. Varamies antoi hieman uutta näkökulmaa ja lisätietoa Harry & Meghan -dokumentissa käsitellyistä asioista, mutta varmasti paljon on edelleen kertomatta. Yleisön tuskin tarvitsee odottaa julkituloa kovin kauaa, sillä herttuatar Meghanin kerrotaan paraikaa valmistelevan omaa muistelmateostaan. 

-

-

"Komennukseni lähestyessä loppuaan vuoden 2012 joulukuun paikkeilla minua kyllä askarruttivat sotaan liittyvät kysymykset ja epäilykset, mutta niissä ei ollut kyse moraalista. Uskoin edelleen tehtävääni, ja olin joutunut miettimään kahdesti ainoastaan niiden laukausten kohdalla, joita en ampunut. 

[- -]

Kun pakkasin kamani ja heitin hyvästit, olin rehellinen itselleni: tunsin surua. Se oli kuitenkin tervettä surua. Olin pahoillani niiden asioiden takia, joita en ollut tehnyt. [- -] Harmittelin, ettei työ ollut vielä tehty."

(Prinssi Harry 2023, 321-322.)

-

Prinssi Harry (2023) Varamies ("Spare" 2023). Suom. Antti Immonen, Jaakko Kankaanpää & Jussi Kivi. Otava: Helsinki. 

Kuvat: @chains_of_light 

-

-

Ps. Olen tarkastellut kuninkaallisia skandaaleja aiemmin myös Satu Jaatisen tietokirjaa käsittelevässä kritiikissä. 

-

Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet-lukuhaasteesta (2023):

2. Kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta (Kuningatar Elisabeth II on tuttavallisesti "Mummi")

5. Kirjassa ollaan maan alla

20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla (Teoksessa kuvataan esimerkiksi Meghanin jatkuvaa matkustelua Atlantin yli pariskunnan seurusteluaikoina)

23. Kirja on iso

27. Kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin (Kuningas Charles on omistautunut kiihkeästi ilmastonmuutoksen tutkimiselle ja tiedon välittämiselle. Kirjan esittelytekstissä myös Prinssi Harryn mainitaan olevan "ympäristön suojelija", mutta tämä ei käy itse kertomuksessa ilmi)

29. Kirjassa on minä-kertoja

38. Kirjan tarina perustuu myyttiin, taruun tai legendaan (Monarkia perustuu ajatukseen hallitsijasta jumalan maanpäällisenä ilmentymänä)

40. Kirjassa hylätään jotain (Prinssi Harry ja Meghan hylkäävät kuningashuoneen)

49. Kirja on julkaistu vuonna 2023