torstai 19. toukokuuta 2022

Anu Kuusenoksa – Prinssi jolla ei ollut sydäntä

 



Anu Kuusenoksa – Prinssi jolla ei ollut sydäntä (Varjo Kustannus) 

*kirja saatu arvostelukappaleena 


Ilmestymisvuosi: 2021 (Scarabe kustannus 2017)

Sivuja: 355

Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä (mutta vain vaivoin) 

Ensimmäinen lause: 

"Oli yö."


Kirjailija Anu Kuusenoksan vampyyrisarjan aloittava Prinssi jolla ei ollut sydäntä luo mahtipontisen pohjan kertomuksen myöhemmille osille. Teoksen on alunperin julkaissut Scarabe kustannus vuonna 2017, mutta vuonna 2021 Kuusenoksan perustama Varjo Kustannus tuotti kirjasta korjatun painoksen. Prinssi jolla ei ollut sydäntä aloittaa monipolviseksi sukutarinaksi muodostuvan vampyyrisarjan, josta on toistaiseksi ilmestynyt viisi osaa. 

Kuusenoksan kertomus tarjoaa harvinaisempaa herkkua niille vampyyrikirjallisuuden ystäville, jotka kaipaavat Suomeen (tai ainakin hyvin sen tapaiseen miljööseen) sijoittuvaa tarinaa. Vaikka vampyyrikirjallisuus on jo pitkään hallinnut vahvasti maailmanlaajuista fantasiakenttää, tuppaavat myyttiset olennot useimmiten seikkailemaan jossakin muualla, kuin kylmässä pohjoisessa. Myös Kuusenoksan teoksessa lähdetään pitkälle matkalle kauas kotoa, mutta kertomus alkaa koukuttavasti tutuista maisemista. Sijoittamalla seikkailun alun tapahtumat koti-Suomeen kirjailija muodostaa fantasiateokseen yllättävää ja toimivaa samatumispintaa. Tapahtumapaikka on myös ovelasti perusteltu: yöenergiasta voimansa saavia vampyyreita kiinnostaa tietenkin maa, jossa aurinko ei talvella nouse lainkaan. 

Kun mäntymetsät ja pikkumökki jäävät taakse, tapahtumat alkavat vyöryä eteenpäin suuren maailman tahtiin. Uusia hahmoja ja juonenmutkia esitellään sellaisella tahdilla, että ryhdyin itsekin kirjoittamaan tärkeimpiä asioita ylös muistaakseni erinäiset yksityiskohdat vampyyrien verilinjoista, elintavoista, motiiveista, historiasta ja yliluonnollisista kyvyistä. Kuusenoksa on rakentanut tarinan detaljit tarkkaan, mutta lukijalle tietoa näistä yksityiskohdista ripotellaan varsin hitaasti pitkin kertomusta. Lukija pääsee siis päättelemään paljon, mikä toki sitoo lukijaa teokseen ja sen tapahtumiin. Korkean fantasian ystävänä ratkaisu miellytti minua, mutta suoraviivaisempaa kerrontaa suosivat saattavat tuntea olonsa eksyneeksi vampyyrien monimutkaisten verilinjojen keskellä. 



Kirjassa esitellään uniikkien olentojen rinnalla tunnetumpia elementtejä, kuten kiehtovaa kulttuurien kuvausta sekä historianharrastajille tuttua etymologiaa. Juoni saakin kerroksia ympärilleen muinaisen Persian, kristillisten kertomusten, antiikin Rooman sekä kreikkalaisen mytologian elementeistä. Kirjailija on myös tutustunut tarkkaan esimerkiksi Japanin ja Italian kulttuureihin, jotka tarinan edetessä kietoutuvat osaksi monivaiheista kertomusta. 

Laaja kulttuurintuntemus onkin Kuusenoksan tapauksessa välttämätöntä, sillä vampyyrit elävät satojen, usein jopa tuhansien vuosien ikäisiksi. On siis ymmärrettävää, että yhdellä vampyyrilla on muistoja muinaisesta kuningaskunnasta ja toisella elävä mielikuva gladiaattoriareenasta. Ripottelemalla tarinaan tarkkaan referoituja historiallisia viittauksia kirjailija luo tarinalleen uskottavan ja vakavastiotettavan pohjavireen. 

Prinssi jolla ei ollut sydäntä on siis raskaista historiallisista elementeistä rakennettu kertomus, joka kuitenkin sijoittuu nykypäivään. Teoksen päähenkilö on 19-vuotias Aurora, joka vasten tahtoaan tempautuu osaksi vampyyrien ikiaikaista välienselvittelyä. Auroran opastajaksi ja isälliseksi suojelijaksi sattumien kautta päätyy Judas, yhteisönsä hyljeksimä vampyyri. Juudas Taddeuksen mukaan nimetty vampyyri ei muista alkuperäänsä, eikä mikään hänessä ole kuin muissa yön olennoissa. Menneisyydestä muistuttaa ainoastaan kultainen ristiriipus, johon on kaiverrettu "ps. 91:11". Auroran elämään saapuu pian myös muita vampyyreita, sillä Judaksen ja muiden olentojen välille on ehtinyt vuosisatojen kuluessa keittyä pahaa verta. 

Kuusenoksan luoma vampyyrien yhteisö on monimuotoinen ja kiinnostava. Tarinaan kuuluu myös ilahduttavan paljon naishahmoja mikä ei ole vampyyrikirjallisuuden kohdalla mikään itsestäänselvyys. Kuusenoksan kertomus sijoittuu kuitenkin perinteisen maskuliinisen seikkailun maailmaan, jossa suuret motiivit kietoutuvat tiukasti miesten ympärille. Kirjasta oli vaikeaa löytää dialogin pätkiä, jossa naishahmot keskustelisivat keskenään miehiin liittymättömistä asioista. Tarinassa valetaan kuitenkin vankkaa pohjaa Auroran seuraaville vaiheille, joten uskon päähenkilönaisen roolin vahvistuvan ja monipuolistuvan kirjasarjan myöhemmissä osissa. 




Vaikka vampyyri- ja fantasiakirjallisuus mielletään usein luonnostaan myös lapsille soveliaaksi, tulee Kuusenoksan romaania tarkastella aikuisille ja nuorille kohdennettuna teoksena. Tarinassa on voimakas seksuaalinen taso, groteskeja elementtejä sekä runsaasti yksityiskohtaisesti kuvattua väkivaltaa. Teoksen brutaaleimmat juonikuviot tuovat mieleen sadistisesta kiduttamisesta tunnettuja true crime -tapauksia, kuten vaikkapa japanilaisen Junko Furutan kauhistuttavan murhan. Vaikka romaani siis sijoittuu tyylilajiltaan fantasian kentälle, löytää siitä helposti yhtymäkohtia realimaailmaan. Vampyyrien ja ihmisten perusluonto ei lopulta poikkea merkittävästi toisistaan, sillä kummatkin olennot ovat kykeneväisiä niin syvään rakkauteen kuin vulgaariin raakuuteenkin. 

Painavan historiallisen sisältönsä, suurten moraalikysymystensä ja haarautuvien sukupuidensa vuoksi teos on jokseenkin raskaslukuinen. Pikaisesti etenevät tapahtumat kuvataan paikoin lyhyiden (vain yhden kappaleen mittaisten) pätkien kautta, jolloin myös kerronnan näkökulma poukkoilee vauhdilla. Myös kontrasti tarinan verkkaisen alkuosan ja nopeatempoisen jatkon välillä on kova. Tarinassa olisi siis ollut jonkin verran joko tiivistämisen varaa tai syytä jakaa teos useampaan osioon. Olen kuitenkin törmännyt arvosteluihin, joissa Kuusenoksan myöhempiä tuotoksia kuvataan huolellisesti rakennetuiksi ja kirjallisilta ansioiltaan vaikuttaviksi. On siis täysin mahdollista, että kirjailijan kerronta hioutuu tasapainoisemmaksi vampyyrisarjan edetessä. 




Koin Kuusenoksan luomat henkilöhahmot kuitenkin vetovoimaisiksi ja kiinnostaviksi, joten mielenkiinto tapahtumia ja juonen etenemistä kohtaan rakentui ainakin omalla kohdallani vahvasti henkilökaartin varaan. Erityisen kauniisti kirjailija kuvaa Judaksen ja Auroran suhteen kehittymistä. Onkin kutkuttava ajatus, että teos on vasta moniosaisen kirjasarjan ensimmäinen osa, ja hahmot pääsevät kasvamaan ja muuttumaan kompleksisimmiksi tulevien tarinoiden myötä.

Sarjan aloittava Prinssi jolla ei ollut sydäntä on kokonaisuudessaan raikas ja tervetullut lisä kotimaisen fantasian kentälle. Kuusenoksa on tehnyt valtavan ja vaikuttavan työn eeppisen vampyyriuniversumin koostamisessa ja jäsentelyssä. Teos on kuin suuri lupausta täynnä oleva ovenavaus mahtipontiseen fantasiaseikkailuun. Sarjan ensimmäisen osan tärkein tehtävä on luoda vankka ja potentiaalia pursuava pohja tarinan jatko-osille, ja siinä kirjailija onnistuu erinomaisesti. Jään mielenkiinnolla seuraamaan Auroran tarinan seuraavia vaiheita. 

-


"Ihmisillä on tapana pelätä sitä, mitä eivät ymmärrä. Tarinoiden alkuperä muuttuu aikojen saatossa monien kauniiden asioiden muuttuessa rumaksi. Kyse on sanoista, niiden merkityksistä. Sanoilla on voima muuttaa, tuhota tai luoda. Sanat ovat voimakkain ase maailmassa."

Aurora tärisi kauttaaltaan. Hän haurastui Bardiyan edessä pieneksi ja särkyväksi. 

"Ennen minäkin näin maailman kauniina. Ajan saatossa kadotin kauneuden, ja näin vain julmuudet ja verityöt, sodat toisensa perään, toinen toistaan julmemmat johtajat ja tyrannit. Ihmiset ja heitä vielä pahemmat – kaltaiseni, raakalaismaisia, hirviöitä toinen toisilleen. Maailma oli ruma paikka. En nähnyt sen kauneutta missään."

Bardiya oli hetken hiljaa. Auroran täytyi keskittyä hengittämiseen mutta huomasi toistuvasti pidättelevänsä henkeään. 

"Luulin ettei mikään koskettaisi minua, toisi iloa. Mutta sinä olet jotain, mikä koskettaa minua tavalla, jonka luulin kadonneen ikuisesti", Bardiya sanoi hiljaa. 


(Kuusenoksa 2021, 154–155.)





Kuvat: @chains_of_light

Kuusenoksa, Anu (2021) Prinssi jolla ei ollut sydäntä. Varjo Kustannus: Puola. 

Vaatteet & korut: moi namaste

-


Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet (2022) -lukuhaasteesta: 


1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti

7. Kirja kertoo ystävyydestä

8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua (Esimerkki yllä sitaatissa)

11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä

14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta (useastakin)

16. Kirjan luvuilla on nimet

20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä

28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen (hetken aikaa)

30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan

32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja

34. Kirjailijan nimessä on luontosana

36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää

40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole (Persia, antiikin Rooma)

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan



maanantai 9. toukokuuta 2022

Satu Jaatinen – Paremmissakin piireissä – Kuninkaallisia skandaaleja kautta aikojen


 

Satu Jaatinen – Paremmissakin piireissä : Kuninkaallisia skandaaleja kautta aikojen 

*kirja saatu arvostelukappaleena 


Ilmestymisvuosi: 2021

Sivuja: 199

Ensimmäinen lause

"Lokakuussa 2020 Euroopan valtiot julistivat matkustuskieltoja ja vaativat kansalaisiltaan äärimmäistä varovaisuutta koronaviruksen aiheuttaman maailmanlaajuisen epidemian vuoksi."


Kuninkaalliset ovat aina olleet aikansa julkimoita, ja heidän edesottamuksiinsa on kieltämättä usein suhtauduttu samanlaisella draamanjanoisuudella, kuin vaikkapa suurten artistien aiheuttamiin kohuihin. Katastrofeja kuninkaalliset ovatkin kieltämättä aikojen saatossa aikaansaaneet, sillä instituutiona monarkia on lopulta varsin hauras ja altis skandaaleille. Tällaisista hoviväen jupakoista kertoo Satu Jaatisen (2021) uusin tietokirja Paremmissakin piireissä – Kuninkaallisia skandaaleja kautta aikojen

Jaatisen teos esittelee pääasiassa eurooppalaisia hoveja ravistelleita kohuja. Kirjailija on tehnyt kunnioitettavan taustatyön kuninkaallisten katastrofeja seuloessaan, sillä kirja esittelee kriisejä aina sydänkeskiajalta viimeisimpiin Sussexin herttuaparin aiheuttamiin mediamylläköihin. Aasialaiset hallitsijat ja esimerkiksi islamilaisen maailman monarkit sen sijaan jäävät kirjassa harmillisen vähälle huomiolle, sillä heidät mainitaan lähinnä eurooppalaisten kuninkaallisten kommellusten vastapareina tai epäonnisina sivuhenkilöinä. Rajaus on harmillisen ahdas, mutta mahdollistaa esimerkiksi laajemmalti monarkioita käsittelevän jatko-osan myöhemmän julkaisemisen. 




Vaikka skandaalit eivät Jaatisen tekstissä sijoitu kronologisesti etenevälle aikajanalle, on niiden välisten syy- ja seuraussuhteiden hahmottaminen helppoa teoksen selkeän rakenteen vuoksi. Teoksen suuren informaatiotulvan sisäistämistä helpottaakin tekstin selkeä jäsentely, jonka avulla kuninkaalliset katastrofit on jaoteltu erilaatuisiin skandaaleihin. Kirja käsittelee esimerkiksi kiellettyjen rakastajien aiheuttamia vahinkoja, kruunusta eroamista ja vain vaivoin vältettyjä kohuja. Tietokirjaa keventää myös teoksen väljä taitto, joka mahdollistaa erilaisten tietolaatikoiden, nostojen, kuvituksen ja graafien sijoittumisen osaksi lukukokemusta. Tyyliteltyine tekstinostoineen ja kuohuttavine väliotsikoineen kirja muistuttaakin paikoin aikakauslehteä. Mielleyhtymä on teoksen eduksi, sillä kevyt ja aikakauslehtimäistä matalaa kynnystä imitoiva rakenne laajentaa tietokirjan kohdeyleisöä. 

Mediaan ja journalismiin kytkeytyvät assosiaatiot lukeutuvat teoksen ansioiksi siksikin, että ne auttavat lukijaa jäsentämään kirjan sisältöä ja asettamaan sen nykypäivän kontekstiin. Kuninkaallisten tehtävä on kautta aikain ollut toimia valtion ylimpänä käskynhaltijana ja vallankäyttäjänä, mutta nykypäivän demokratiaa vaalivassa (läntisessä) maailmassa kruunupäiden rooli on typistynyt kulttuurialueen kasvoina toimimiseen. Kuninkaallisten kytkös tosiasialliseen vallankäyttöön on modernissa maailmassa niin olematon, että jopa iltapäivälehdet julkaisevat kuninkaallisia käsittelevät artikkelinsa "viihde"-osion alla. Hovien tapahtumiin suhtaudutaankin omana aikanamme ennen kaikkea viihteellisinä kommelluksina. On siis perusteltua käyttää viihdeuutisiin ja kevyeen kirjallisuuteen viittaavia elementtejä myös kuninkaallisia käsittelevässä tietokirjassa. 




Jaatisen kirjoitustyyli on lennokas, mutta napakka. Kirjailija etenee sulavasti kohusta toiseen kuljettaen lukijaa tapahtumien mukana vaivattomasti. Jaatinen on onnistunut muotoilemaan monimutkaisimmatkin sukupuut, pakoreitit, hierarkiat ja lakipykälät helposti ymmärrettäviksi virkkeiksi, joten lukija pysyy perillä skandaalien elementeistä ilman erityisiä ponnisteluja. Tapahtumaketjujen hahmottamista helpottavat myös runsaat kaaviot, jotka valottavat esimerkiksi tietyn hallitsijasuvun kruununperimysjärjestystä. 

Erityisen ilahduttavaa on huomata, että Jaatinen on sisällyttänyt tietokirjaansa runsaasti myös monelle lukijalle tuttuja katastrofeja. Dianasta, Charlesista ja Camillasta on toki kirjoitettu jo useamman tietokirjan verran, mutta vasta prinsessan sijoittaminen osaksi kuninkaallisten skandaalien ikiaikaista kaanonia asettaa 80- ja 90-luvun tapahtumat laajempaan mittakaavaan. Englannin tulevan kuninkaan avioliittokriisi avautuu lukijalle lopulta osana hovien loputonta draaman kaarta, joka nousee ja laskee kunkin hallitsijan aikakaudella. 



Kuninkaallisten murhenäytelmiä itsekin seuranneena petyin kuitenkin siihen, ettei teos esitellyt esimerkiksi Ruotsin prinsessa Madeleinen tapahtumarikasta lähihistoriaa tai Norjan prinsessa Märtha Louisen rakkauskohua julkimoita parantavan Durek Verrett -shamaanin kanssa. Prinsessa Märtha Louisen ja Verrettin järjestämä kaupallinen "Prinsessa ja shamaani" -kiertue aiheutti vuonna 2019 niin suurta mielipahaa norjalaisten keskuudessa, että prinsessaa vaadittiin luopumaan kruunustaan ja arvonimestään. Kohun tuoreus ei selitä tapauksen puuttumista kirjasta, sillä prinsessa on ehtinyt aiheuttaa kuohahduksia kansan keskuudessa jo aiemmin: vuonna 2007 hän perusti vaihtoehtoista lääketiedettä opettavan enkelikoulun (Soulspring) ja vain hetkeä myöhemmin julkaisi kaksi kirjaa*, joissa opetetaan enkeleiden kanssa kommunikointia. 

Madeleinen ja Martha Louisen aiheuttamat skandaalit olisivat sopineet teoksen teemaan siksikin, että huomattavan kaavamaisesti naiset ovat olleet kuninkaallisten katastrofien keskiössä. Tietokirja valottaa surullisella tavalla naisia syyllistäviä perinteitä, joiden avulla valtaapitäviä mieshallitsijoita on pyritty suojelemaan. Historian saatossa täysin syyttömiäkin naisia on loattu kuninkaan maineen säästämiseksi. Misogyninen traditio jatkuu edelleen, sillä esimerkiksi Sussexin herttuapariin keskittyvät lehtiotsikot ovat kerta toisensa jälkeen korostaneet Meghan Marklen syyllisyyttä skandaaliin. Marklea moittiva media sai jopa vakiinnutettua herttuaparin hovista irtautumista kuvaavan "Megxit"-termin, joka vähättelee prinssi Henryn osuutta päätöksentekoon.



Jaatisen tietokirja muistuttaa, että kuninkaalliset käryt ovat olleet kautta aikain osa haurasta kruununperimysjärjestelmää. Jokaiseen hallitsijasukuun kuuluu skandaali jos toinenkin. Iso-Britannian hovin viimeaikaiset tapahtumat tai Ruotsin kuningasperheen kriisit ovat siten vain inhimillisiä seurauksia jäykästä perinteestä, joka vaalii kuninkaallisia jumalasta seuraavina. Se, millaiset seuraamukset kuninkaallisten edesottamuksilla lopulta on, riippuu aina viimekädessä kansasta. Paremmissa piireissä muistuttaakin vallan tosiasiallisesta jakautumisesta: vaikka kruunu symboloi ehdotonta mahtia, suurinta valtaa käyttävät aina kansalaiset. 

-


Kuninkaallisten viimeiset ateriat ja juomat


Englannin Henrik I kuoli järviankeriaista saatuun ruokamyrkytykseen vuonna 1135. 

Englannin Juhana Maaton menehtyi vuonna 1216 kertoman mukaan nautittuaan liikaa persikoita ja siideriä. 

Englannin Edward IV:n veli, Clarencen herttua George tuomittiin vuonna 1478 maanpetoksesta kuolemaan. Häntä ei kuitenkaan mestattu, vaan hänet hukutettiin viinitynnyriin Towerin linnassa. 

Ruotsin Aadolf Fredrik kuoli vuonna 1771 syötyään illalliseksi hummeria, naurista, kaviaaria, hapankaalia, keitettyä lihaa, samppanjaa ja jälkiruuaksi kuumassa maidossa pehmitettyä laskiaispullaa. 

Viimeisen aterian ei aina ole tarvinnut olla ruokaa. Tanskan kuninkas Knut II kuoli kesällä 1042 noin 24-vuotiaana erään rikkaan maanomistajan häissä. Kuningas oli juuri noussut nostamaan maljaa morsiamelle, kun hän kuoli niille sijoilleen. Syyksi äkkikuolemaan epäiltiin sairaskohtausta, jossa valtavalla määrällä alkoholia oli myös oma osuutensa. 

Ainahan sitä häissä on viinaa juotu. Skotlannin kuningas Jaakko IV käytti vuonna 1503 neljänneksen vuoden määrärahoistaan omien häidensä viinitarjoiluun. 

                                                                                        

                                                                                                                    (Jaatinen 2021, 71.)

-


Kuvat: @chains_of_light

Jaatinen, Satu (2021) Paremmissakin piireissä – Kuninkaallisia skandaaleja kautta aikojen. Docendo: Liettua. 


Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet 2022 -lukuhaasteesta: 


5. Kirjassa sairastutaan vakavasti (esimerkiksi Maria Verisen sairastuminen syöpään vuonna 1555. Syöpää luultiin raskaudeksi, ja kuningatar sulkeutui Hampton Courtin linnaan valmistautumaan synnytykseen. Lasta ei koskaan kuulunut, mutta Maria jaksoi loppuunsa asti odottaa vauvan syntymää. (Jaatinen 2021, 106–108.)

11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä

14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta

15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää

16. Kirjan luvuilla on nimet

18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja

30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan (Kun preussilaissyntyiset Keisarinna Katariina ja puolisonsa Pietari III asettuivat uuteen kotimaahansa Venäjälle, ryhtyi vuonna 1762 hallitsijaksi noussut Pietari III suosimaan vanhaa kotimaatansa Venäjän ja Preussin välisessä sodassa. Keisarinna Katariina nousi miestään vastaan ja kapinallisten avulla syrjäytti hallitsijan vallasta. Pietari III kuoli epäselvissä olosuhteissa vain hetki vangitsemisensa jälkeen. Kuolemantapauksen mysteerisyydestä johtuen muutamia Pietareita ilmestyi Katariinan valtakauden aikana eri puolilta Venäjää vaatimaan valtaistuina takaisin. (Jaatinen 2021, 84–85.)

32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja (Englannin prinsessa Margaret nukkui myöhään, makoili kylvyssä, pukeutui vasta puolenpäivän jälkeen ja siirtyi nauttimaan lounasta vasta, kun oli saanut juotavakseen vodkatuoremehua. (Jaatinen 2021, 90.)

33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan (Kirja kertoo esimerkiksi Espanjan kuningas Juan Carlosin epäonnisesta metsästysretkestä Botswanaan vuonna 2012 (Jaatinen 2021, 184).

35. Kirjassa on oikeudenkäynti (Esimerkiksi vuonna 1952 Ruotsin kuningas Kustaa Vi Aadolf haastoi sukuaan piinanneen Kurt Hajbyn oikeuteen edesmenneen kuninkaan kiristämisestä. Hovi voitti tapauksen ja Hajby tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen. (Jaatinen 2021, 26–27.)

36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää

40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole (Esim. Preussi).

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen



*Louise, Märtha (2009) Møt din skyttsengel & Englenes hemmeligheter. Deres natur, språk og hvordan du åpner opp for dem. 




perjantai 29. huhtikuuta 2022

Kayo Mpoyi – Virtaavan veden sukua (2020)



Kayo Mpoyi – Virtaavan veden sukua 

* kirja saatu arvostelukappaleena 



Ilmestymisvuosi: 2020

Sivuja: 252

Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä 

Ensimmäinen lause: 

"Hain lakanoita ja pyyhkeitä, koska halusin tehdä pesän."

-



Ruotsalaisen Kayo Mpoyin esikoisteos Virtaavan veden sukua (2020) on unenomainen kertomus tansanialaisen suvun vaiheista ja erityisesti suvun naisten rooleista. Kirjailija on käyttänyt romaanin inspiraationa oman tansanialaisen sukunsa tarinoita ja muistoja. Teos ei kuitenkaan ole autofiktiivinen, sillä kertomuksen hahmot ja tapahtumat ovat täysin kuviteltuja, eivätkä suoraan linkity kirjailijan omaan elämään. Kaiken keskiössä on suullinen tarinankerrontaperinne, jonka avulla perheenjäsenet rakentavat siltoja sukupolvien välille. Punaisena lankana toistuu perheen tytöille annettava nimi Mai, jonka yllä häilyy viidakkoon hylätyn kädettömän isomummu-Main kauhistuttava kirous.

Kun Upanga 81 -talokompleksiin muuttaa uusi naapuri, Monsieur Éléphant, alkaa viisivuotiaan Adin elämässä uusi ajanjakso. Omituisesti käyttäytyvä naapuri jahtaa Adia ja hänen 12-vuotiasta isosiskoaan, Dinaa, yrittäen houkutella heitä kattoterassille tai Monsieur Éléphantin makuuhuoneeseen. Pian Adi alkaa ihmetellä, mitä on “se valkoinen, jota valuu vatsaan ja tahmaa alapään" (Mpoyi 2020, 75). Adi nipistää reitensä tiukasti kiinni, jotta kukaan, varsinkaan perheen äkkipikainen ja voimakasluontoinen isä, ei saisi tietää tapahtuneesta. Jo lapsena Adi on nimittäin kuullut varoittavia tarinoita suvun naisista, jotka ovat toiminnallaan häpäisseet perheen ja saastuttaneet sukunsa. Kukaan ei nuhtele miehiä, sillä vika on aina vain naisissa. Virtaavan veden sukua osoittaakin uskottavasti ja samastuttavasti, miten vanhempien väkivaltaiset arvot sekä normit siirtyvät perimätietona lapsille. 





Lukija kulkee Adin mukana ja seuraa hänen kasvuaan vuosien ajan. Tarinan edetessä isosisko Dina ehtii karata kotoa ja pikkusisko Mai käy läpi sairastelun kierrettä, joka on tyypillistä suvun Mai-nimisille. Kertomus on kuin läpileikkaus suuren perheen vaiheista, jossa vanhimmat sisarukset elävät etäisinä hahmoina jossakin kaukana, ehkä aivan eri maassa. Yhtä etäisinä perheen toimintaan vaikuttavat edesmenneet sukulaiset, sillä heidän tekonsa ovat jättäneet jäljet koko suvun tuleviin vaiheisiin. Kaikkea yhdistää kuitenkin vesi, jolla on voima viedä mennessään ja tuoda tullessaan.

Teoksen käännöstyössä on käytetty värikästä kieltä. Adin elämä lapsen silmin näyttäytyy hyvin erilaisena, kuin perheen moniääniset sukutarinat. Teoksen kielestä paistavatkin läpi niin perheen äidin, isomummu-Main, isosisko Dinan ja monen muunkin hahmon omat äänet. Kerronnassa Adin narratiivi sekoittuu suvun tarinoihin ja suulliseen perimään, joten lopputulos on sekoitus lapsen havainnointia ja opittua tarinankerrontaa.





Romaanin kirjoitusasussa leikitellään useilla eri kielillä. Koska hahmot tansanialaisina sekä zairelaisina puhuvat useita paikallisia kieliä, sanoilla on oma merkityksensä tietyllä kielellä lausuttuna. Suomenkieliseen, käännettyyn sanastoon sekoittuu esimerkiksi lingalaa, englantia ja ranskaa. Useissa lauluissa ja sanonnoissa käännöksen rinnalle on jätetty alkuperäinen ilmaus, jotta lausahduksen ydin säilyisi muuttumattomana. Tällainen esimerkki löytyy sivulta 251, kun Adi laulaa siskonsa kanssa:

“Zamba ooo zamba, Metsä oi metsä

Zamba mokili ya nyama Zamba, Metsä eläinten valtakunta

Zamba ooo zamba, Metsä oi metsä” 





Virtaavan veden sukua on kertomus lapsen kasvamisesta yhteiskunnallisen kriisin keskellä. Kodin ulkopuolella, kaukaisissa kaupungeissa kärsitään levottomuuksista, sillä sisällissota runtelee maata. Yhteiskunnalliset murrokset eivät kuitenkaan kosketa Adin elämää, sillä lapsen silmin maailma on yhtä leikkiä ja kertomattomia tarinoita. Sisällissotaa kiinnostavampia ovat sisarukset, jotka kulkevat Adin kanssa kuka milloinkin samaa matkaa. Kirja kuvaakin uskottavasti Adin ja hänen sisarustensa välille syntyviä siteitä, jotka venyvät ja muuttavat muotoaan vuosien kuluessa.

Yhdeksi teoksen kantavaksi teemaksi muodostuu sukupolvelta toiselle periytyvä väkivalta. Sitä esiintyy kirjassa yksilön ja yhteiskunnan tasolla, sillä molemmat ovat lähes jatkuvasti läsnä. Niin Adin omassa elämässä kuin suvun tarinoissakin nainen joutuu usein kärsimään seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai muusta voimankäytöstä. Raskaaksi tuleminen avioliiton ulkopuolella on suurimpia häpeän aiheita, joita nainen voi perheelleen tuottaa. Adi alkaakin pelätä vatsaansa korventavaa valkoista tahmaa, joka saattaa muuttua vauvaksi. Myös koulussa Adi kohtaa halveksuntaa, sillä opettaja patistaa hänet luokan eteen seisomaan ja kirjoittaa liitutaululle isoin kirjaimin “lost women”. Tultuaan seksuaalisesti hyväksikäytetyksi Adi asettuu sukunsa kertomusten jatkumoon, jossa naiset kantavat häpeää hiljaisina harteillaan. On selvää, että suullisessa tarinankertomusperinteessä syntiseksi leimataan ainoastaan naiset. Kukaan ei kerro tarinoita esiaviolliseen seksiin sortuneista miehistä, vaikka he syyllisiä ovatkin. 





Yhteiskunnallisen väkivallan elementti ilmenee teoksessä näkyvimmin Adin sisaruksista puhuttaessa. He asuvat Zairessa, jossa sisällissodan seurauksena kuolee ihmisiä päivittäin. Asetelma pakottaa hahmot ja lukijan vertailemaan eri väkivallan muotoja keskenään: miksi ihmisillä riittää myötätuntoa sodan uhreja kohtaan, mutta perheen sisällä tapahtuva väkivalta hyväksytään hiljaa? Kyse on loppujen lopuksi kulttuurillisista normeista ja kollektiivista arvoista. Adin perheen sukupolvelta toiselle siirtyneet tarinat valottavat arvojen syntyhistoriaa: kertomukset eivät selitä vain Adin suvun vaiheita, vaan myös sukupuolten välisen epätasa-arvon normalisoitumista. Vaikka sisällissota ravistelee vanhaa kulttuuria ja pakottaa yhteiskunnan uudistumaan, konservatiiviset arvot jatkavat elämäänsä äidiltä tyttärelle.

Kirja on kertomus yhteiskunnallisesta muutoksesta, mutta myös erinäisten mallien itsepintaisesta muuttumattomuudesta. Adi kasvaa historiallisesti hämmentävässä taitoskohdassa, jossa ihmiset vaativat vapautta, mutta perinteet eivät salli ihmisoikeuksien toteutumista. Ainoa horjumaton totuus, johon voi luottaa, on jumala. Adi käykin useita keskusteluja jumalansa kanssa yrittäen hahmottaa rajaa oikean ja väärän välillä. Lopulta kuitenkin myös jumala alkaa tuntua väärältä.

Kayo Mpoyin romaani Virtaavan veden sukua kertoo yksilön tarinan, mutta samalla se heijastelee kokonaisen yhteiskunnan ongelmia ja rajua muutosta. Väkivallan kulttuuri on läsnä kaikkialla, eikä se osoita merkkejä hiipumisesta. Adin kohtalo on kasvaa naiseksi, jonka ympärillä maailma muuttuu. Arvot eivät kuitenkaan muutu, joten isomummu-Main perintö kirouksineen jatkaa siirtymistä sukupolvelta toiselle – muodossa tai toisessa.


-




-

"Olen rukoillut ja rukoillut. Olemme puhuneet koko yön, eikä ole enää mitään sanottavaa. Taloni on vallannut pahuus, ja te lapset yritätte tuhota minut parhaan kykynne mukaan. Sinä Kimpa olet elänyt miehen kanssa Kinshasassa avioliiton ulkopuolella. Että minun piti kuulla sellaista naapuriltani, työkaveriltani! Olenko minä raatanut tällä tavoin joutuakseni kestämään tällaista? Mikä häpeä! Kuka teille on tällaista opettanut? Tiedän, se on oma syyni. Itsehän minä valitsin äitinne. Dina, sinä olet äitisi tytär! Että minun pitääkin katua valintaani näin katkerasti!"

(Mpoyi 2020, 121.)

-




Kuvat: @chains_of_light

Mpoyi, Kayo (2020) Virtaavan veden sukua (“Mai betyder vatten”, 2019). Atena Kustannus Oy.


-

Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet-lukuhaasteesta (2022): 



1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota (teoksen sisäisen tarinankerronnan ydin rakentuu juuri tästä)
4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana
5. Kirjassa sairastutaan vakavasti (Mai tekee kuolemaa)
6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija (Mpoyin esikoisteos)
7. Kirja kertoo ystävyydestä
8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua (objekteja menneisyydestä)
9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön
11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä
14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta (Kongon sisällissota)
26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin
28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen
32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja
33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan
36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää
40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole (Zairen tasavalta)
43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan



-




Note: Olen julkaissut mukaelman tästä arvostelusta myös Maailmankirjat-blogissa. 

tiistai 22. maaliskuuta 2022

Cacoethes scribendi – Kritiikistä


 


Cacoethes scribendi – Kritiikistä


Viime aikoina on käyty vilkasta julkista keskustelua liittyen kriitikon rooliin ja tehtävään. Kaikki lähti liikkeelle, kun @pikakahvimemegirl jakoi Instagramissa meemin, joka kyseenalaisti nykypäivän taidekritiikin:




Julkaisu levisi nopeasti sosiaalisessa mediassa ja keräsi positiivista huomiota ympärilleen. Lopulta siihen tarttui myös Helsingin Sanomien kriitikko Juuso Määttänen, joka kirjoitti kolumnin kritiikinannon fundamentaalisena pitämästään tarkoituksesta. Kolumni ruokki kritiikkikeskustelua entisestään, sillä moni koki Määttäsen ymmärtäneen meemin sanoman täysin väärin. Helsingin Sanomissa julkaistua kolumnia arvosteltiin aiheellisesti myös siksi, ettei kirjoittaja kreditoinut @pikakahvimemegirl-tiliä julkaisusta tai meemistä, vaan viittasi tekijään "anonyymina tilinä". Pohdinta muuttui nopeasti keskusteluksi vallasta ja sen väärinkäytöstä. 




Itsekin kriitikkona seurasin kannanottoja aiheesta. Olin jo ennen kohua pohtinut kritiikkiteemaisen tekstin kirjoittamista, joten ajankohta tarjosi tärkeän tilaisuuden tuoda esille ajatuksiani nykypäivän taidekritiikistä. 

Julkinen puhuminen ja taiteentekeminen on aina vallankäyttöä. Siispä esimerkiksi meemien, kirjojen, näytelmien, taideteosten ja kritiikkien julkaiseminen tarkoittaa yhteiskunnallisen keskustelun rakentamista ja kulttuurin muokkaamista. Jokainen esille tuotu mielipide, vuorosana, kysymys, arvio tai vaikka meemi vaikuttaa ympäröivään ympäristöön ja sen arvoihin sekä normeihin. Siksi on aiheellista pysähtyä pohtimaan julkisia puheenvuoroja ja niiden vaikutusta kulttuuriin ja omaan arkeemme. 

Useita taideteoksia rahoitetaan valtion myöntämillä apurahoilla, mutta myös täysin yksityisin resurssein tuotettu teos on väistämättä osa kulttuurin sosiaalista verkostoa. Taiteen keinoin ja yhteisin varoin rakennetaan näin ollen yhteiskuntaa, jonka arvojen ja normien keskellä elämme. Tämä yhteiskunta ei ole valmis. Siksi sen rakennusprosessia tulee valvoa




Kriitikkona koen tärkeäksi käyttää omaa valtaani ja siihen liittyvää vastuuta taiteen tarkasteluun intersektionaalisen feministisestä näkökulmasta, jotta julkisessa keskustelussa huomioitaisiin etuoikeuskehän ulkopuolelle jäävät yksilöt ja rakenteellinen eriarvoisuus. Nämä ovat nimittäin aiheita, jotka tälläkin hetkellä heikentävät myös Suomessa ihmisten elämänlaatua ja jopa estävät perustavanlaatuisten ihmisoikeuksien toteutumisen. 

Eksistentiaalisen eriarvoisuuden kitkeminen on yksi yhteiskuntamme isoimmista haasteista, sillä usein eriarvoisuus piiloutuu lähes näkymättömiin rakenteisiin. Nämä rakenteet koostuvat esimerkiksi kulttuurituotteista, jotka toistavat sukupuolittavia kaavoja ja jättävät muiden muassa tietyt vähemmistöryhmät sivujen ulkopuolelle. Kriitikkona voin kuitenkin eritellä näitä eriarvoisuutta ylläpitäviä kulttuurillisia konventioita ja siten tehdä yhdenvertaisuutta jarruttavat käytänteet näkyviksi. 

Kaiken kritiikin ei tietenkään tarvitse tutkia taidetta yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Kriitikko voi tarkastella teoksia myös yleisten taiteen ihanteiden (= länsimaisen taidekäsityksen) ja tavoitteiden perspektiivistä. Tällaisen kritiikin kohdalla on kuitenkin huomioitava muuttuvat taideihanteet, vaihtuvat yleisön mieltymykset sekä kaiken takana vaikuttavat yhteiskunnalliset arvot. On siis täysin mahdollista ja todennäköistäkin, että näistä näkökulmista taidetta arvioiva kriitikko kohtaa paljon eriäviä mielipiteitä. Taiteen vastaanottaminen onkin lopulta subjektiivinen kokemus, jonka perusteella jokainen tulkitsija saa perustellusti muodostaa oman mielipiteensä. Kriitikko voi siis auttaa vastaanottajaa muodostamaan kokonaisvaltaisen arvion teoksesta tuomalla esille sen huomionarvoisia elementtejä, mutta kriitikon ääni ei voi edustaa kyseenalaistamatonta valtaa. 




Mielipiteestä ja kritiikistä puhuttaessa täytyy kuitenkin ymmärtää, ettei kritiikin antaminen ole sama asia kuin yksilöllisten mielipiteiden julkilausuminen. On ummehtunutta ajatella, että kritiikin tehtävä olisi arvottaa teosta. Kritiikin tehtävä on tuoda näkyväksi esimerkiksi teokseen liittyvät erilaiset tavoitteet, prosessit, taustavaikuttajat ja suhde kontekstiin. Tästä näkökulmasta tarkasteluna tuntuukin hieman vanhanaikaiselta ja perusteettomalta kritiikin nimissä arvottaa teos vaikkapa "huonoksi", "heikoksi" tai "epäonnistuneeksi" (kuten Määttänen kolumnissaan koki voivansa tehdä) saatika antaa sille esimerkiksi tähtiä. "Kovasanainen kritiikki" ei myöskään voi olla synonyymi loukkaamiselle saati vähättelylle. Teosten arvottaminen tai riepottelu kritiikin nimissä ei ole ammattimaista ja merkityksellistä palautteenantoa, vaan epäammattimaista vallankäyttöä. 

@pikakahvimemegirl-tilin julkaisema meemi kritisoi juuri tällaista vallan väärinkäyttöä ja niin kutsuttua taide-elitismiä. Määttäsen kolumnissa sen sijaan käytettiin varsin julkeasti hyväksi arvostetun julkaisualustan mukanaan tuomaa valta-asemaa ja näennäistä auktoriteettia. Kritiikin tärkeimpiä tehtäviä on esitellä tarkasteltava teos kontekstissaan, ja juuri tähän Määttäsen kolumni kompastui viittaamalla tekijään alentavasti "anonyymina tilinä". Lukijana koinkin Helsingin Sanomien kolumnin enemmän elitistisen ja vanhakantaisen instituution puolustamisena kuin asianmukaisena kriittisenä puheenvuorona. 



Kritiikki voi siis näkökulmansa puitteissa tuoda esille teoksen huomionarvoisia piirteitä tai paljastaa niiden vähäisyyden. Yksikään kriitikko ei kuitenkaan voi koskaan edustaa absoluuttista tietämystä, yhteiskunnan tuntemusta tai ylittämätöntä auktoriteettia. Siksi myös kritiikki voi poikia yhteiskunnallista keskustelua, ja se kriitikon täytyy hyväksyä. 

Olen omissa blogiteksteissäni ensisijaisesti eritellyt tarkastelemieni teosten yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja osuutta yhdenvertaisuuden edistämiseen. Juuri tästä syystä kutsun Meridiania feministiseksi kirjablogiksi ja itseäni intersektionaaliseksi feministiksi. Olen teksteissäni tuonut esille teosten huomionarvoisia ansioita ja pyrkinyt selittämään, miksi myös muiden tulisi pitää näitä ansioita merkittävinä (kts. esim. "Jää"). Teksteissäni olen vastaavasti käsitellyt joidenkin teosten taipumusta ylläpitää eriarvoistavia normeja (kts. esim. Moyes) ja kertonut, miksi muidenkin tulisi kyseenalaistaa näiden teosten konservatiiviset konventiot. Koskaan en kuitenkaan tule selittämään, miksi joku on "paskaa". Enkä koskaan, koskaan tule viittaamaan Helsingin Sanomiin, muihin kriitikoihin tai taiteentekijöihin anonyymeina toimijoina


Rakentavin terveisin








Valokuvat: @chains_of_light 

Meemi: @pikakahvimemegirl 

Määttänen, Juuso & Helsingin Sanomat (2022) Kriitikko ei ole suosittelija, vaikka arvostelujen ikävät sanat tuntuisivat levy-yhtiöpomosta ja fanista kuinka pahalta. Kolumni: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000008681477.html . Viitattu 22.3.2022



lauantai 19. maaliskuuta 2022

Tiina Tuppurainen – Sinä olet perheeni


Tiina Tuppurainen – Sinä olet perheeni (Karisto / Kustannusosakeyhtiö Otava) 

* kirja saatu arvostelukappaleena 


Ilmestymisvuosi: 2022

Sivuja: 271

Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä 

Ensimmäinen lause

"Herään linnun kirkaisuun."


-


Sinä olet perheeni on kirjailija Tiina Tuppuraisen kolmas romaani. Teos jatkaa Kuvittelen sinut vierelleni (2020) ja Hänen valtansa alla (2021) -kertomusten tapaan queer-teemojen käsittelyä, kuten itse valitun perheen etsimistä, yhteiskunnan (näennäisen) yhdenvertaisuuden tarkastelua sekä queer-alakulttuurien esittelyä. 

Rakenteeltaan Tuppuraisen uusin romaani eroaa edeltäjistään selkeimmin kerronnallisten ratkaisujen osalta. Sinä olet perheeni -teoksessa on nimittäin kolme minäkertojaa, jotka vuorotellen jakavat puheenvuorot ja siten tarjoavat lukijalle intiimin kurkistuksen heteronormatiivisen yhteiskunnan ulkopuolella elävän ihmisen elämään. Tuppuraista on kiitelty kertojavalinnoista, mikä on varsin ymmärrettävää: lukijaa kuljettavat vuorotellen seniori-ikäinen Anna-Liisa, viisikymppinen Tarja sekä noin 40-vuotias Jasu. Suuren roolin tapahtumien keskellä saa myös muita hahmoja hieman nuorempi Lila. Erilaisiin elämänvaiheisiin sijoittuvat lukijat löytävät näin ollen romaanista helposti itsensä, tai ainakin monipuolista tarttumapintaa. 

Erityisen suureen suosioon lukijoiden keskuudessa on noussut eläkevuosiaan viettävä Anna-Liisa. Se ei liene ihme, sillä ainakin tällä hetkellä kotimainen queer-kirjallisuus sisältää varsin niukasti iäkkäämpien ikäluokkien representaatioita. Anna-Liisan kaltaiset esitykset ovat tästä syystä arvokkaita ja harvinaisia kuvauksia, joiden avulla queer-kirjallisuutta ja -kulttuuria voi rakentaa tiiviimmin osaksi yhteiskunnan arkipäiväisiä normeja. Anna-Liisan iäkäs hahmo ei siis ole merkityksellinen vain vanhempien lukijoiden samastumiskokemuksen luomiseksi, vaan myös muistuttaa queer-kirjallisuudessa vähemmälle huomiolle jäävistä alueista. 



Teoksen punainen lanka koostuu Tuppuraisen tapaan monenkirjavista aiheista, mutta lopulta kantavaksi teemaksi erottuu perheen muodostaminen. Tarina seuraa hahmojen kulkemista ihmissuhteesta toiseen, mikä on monille lukijoille tuttua jo kirjailijan aiemmasta tuotannosta. Tuppurainen käyttää tässäkin kertomuksessa hyväkseen taitoaan kuvata eroa inhimillisellä ja rakentavalla tavalla. Useiden erilaisten kohtaamisten, tiedostettujen ja hieman tiedostamattomampien valintojen jälkeen hahmot löytävät lopulta identiteettiinsä ja onnellisuuskäsitykseensä sopivan paikan. Olennaista oman paikan löytämisessä ovat odotukset ja niiden kohtaaminen: hahmot joutuvat useaan otteeseen puntaroimaan omia arvojaan suhteessa ympäröivän yhteisön muodostamiin väkivaltaisiin odotuksiin. 

Tuppurainen on odotusten ristiaallokkoa kuvatessaan onnistunut rakentamaan erityisen kiinnostavasti hahmojen kasvun kohti aitoa yksilöllisyyttä. Tarinan onnelliseen loppuun tultaessa jokainen hahmo on ehtinyt varttua aidommaksi versioksi itsestään. Juuri hahmojen realistinen ja luontevan vähäeleinen kehitys pitää lukijan otteessaan romaanin alusta loppuun. On myös ilahduttavaa huomata, ettei hahmojen kypsyminen rajoitu vain päähenkilöihin: myös sivuhahmot käyvät läpi vaikeitakin kasvunpaikkoja, jotka vaikuttavat hahmojen lopullisen identiteetin muodostumiseen. 




Sinä olet perheeni -kirjaa on luonnehdittu helppolukuiseksi, mikä viitannee Tuppuraisen ytimekkääseen kirjoitustyyliin. Kirjailijan toimittajatausta näkyy teoksen suoraviivaisissa ja dynaamisissa lauseissa, jotka kertovat asiasta olennaisen – eivät juuri enempää. Tällainen kirjoitustyyli sijoittaa Tuppuraisen osaksi monimediallista kirjailijuutta, jossa kirjoitustyyli (usein tarkoituksenmukaisesti) heijastelee kirjoittajan muuta mediallista osaamista. Lehtijutun lailla etenevä kerronta tarjoaakin lukijalle helpostilähestyttävän tarinan. Tyylin suoraviivaisuus ontuu ainoastaan dialogissa, joka koostuu kuin tasapaksuista rakennuspalikoista: repliikit seuraavat toisiaan välillä niin tiiviisti, että vuorosanojen lausujaa on ajoittain vaikea hahmottaa. Kirjailija voisi helpottaa pitkien dialogien seuraamista pilkkomalla puhetta kerronnallisilla lauseilla, kuten muistuttamalla pitkän repliikin keskellä, kuka on äänessä. 

Tuppuraisen tuotantoa on myös jonkin verran arvosteltu kirjojen eksklusiivisesta queer-näkökulmasta, joka tuntuu välillä jopa jättävän heteronormatiivisen maailman tarinan ulkopuolelle. Yhdyn huomioon, mutten pidä valintaa ongelmallisena. Yhteiskunnan vallitseviin normeihin itsensä sijoittavat kirjailijat ovat kautta aikojen kirjoittaneet pääosin omasta heteronormatiivisesta kuplastaan työntäen kaikki normeista poikkeavat sivujen marginaaliin – jos sinnekään. Queer-kulttuurin sisäpuolelta kirjoittaminen ei ole vain vallan ottamista takaisin queer-väestölle, vaan myös muistutus maailmankuvien monenkirjavuudesta: se, ettei esimerkiksi hetero löydä tekstistä laajaa samastumispintaa, kertoo queer-kulttuurin eriytymisestä omaksi kentäkseen heteronormatiivisen yhteiskunnan keskellä. Asetelma myös auttaa heterolukijaa ymmärtämään paremmin queer-lukijan kokemuksia heteronormatiivisen kirjallisuuden keskellä. 

Tuppuraisen valitsemaa näkökulmaa kritisoivat keskustelut voivat kuitenkin pahimmillaan vahvistaa yhteiskunnallista vastakkainasettelua, jossa queer-kulttuuri ja heteronormatiivisuus kilpailevat kirjallisuuden palstatilasta. Tosiasiassa esimerkiksi sukupuoli-identiteetin kaikkien kokemuksien kirjallisille representaatioille on tilaa ja tarvetta, eikä niille (toivottavasti) ole ennaltamäärättyä kiintiötä. 



Useasti yhteiskunnan arvojen ja odotusten meressä soutavat queer-hahmot sijoittuvat kaunokirjallisuuden kentällä traagisiin kertomuksiin, jotka päättyvät tavalla tai toisella onnettomasti. Kurjuutta korostava asetelma oli pitkään niin vakiintunut ja ylitsepääsemätön este queer-hahmojen onnellisuudelle, että brittiläinen kirjailija E. M. Forster joutui Maurice-teoksessaan (kirjoitettu 1914, julkaistu 1971) karkottamaan homomiehet yhteiskunnan laidalle erämaahan puunhakkaajiksi vain, jotta voisi tarjoilla tarinalle ja sen hahmoille edes tyydyttävän lopun. Mauricen kontekstissa onnellinen loppu tarkoitti siis sitä, etteivät aivan kaikki queer-hahmot kuolleet kertomuksen päättyessä. On surullista huomata, että myös nykypäivänä "onnellisen lopun" sisältävä queer-kirja tarkoittaa lähinnä sitä, ettei kukaan keskushenkilöistä menehdy tai ajaudu esimerkiksi loputtomaan yksinäiseloon. Perheen perustaminen (valitsemallaan tavalla) tulisikin olla jokaisen ihmisoikeus, ei poikkeuksellisen onnekas ja harvinainen tapahtuma. Konventio kertoo kulttuurimme diskriminoivasta eriarvoisuudesta, jossa queer-hahmon onnellinen loppu tarkoittaa kärjistettynä yhteiskunnan väkivaltaisuudesta elävänä selviämistä. 

Sinä olet perheeni osallistuu positiivisella ja toiveikkaalla tavalla uudenlaisen normijärjestelmän rakentamiseen, jossa viimeistään tulevilla sukupolvilla toivottavasti on oikeus arvokkaaseen elämään ilman erillistä taistelua tai syrjintää. Tällaiset kantaaottavat teokset ovat tärkeitä erityisesti aikana, jolloin moni lukija voi valitettavasti samastua hahmojen kokemaan eriarvoisuuteen. 




-


"Sukupuoli on äkkiä pakottanut itsensä päälleni. Nainen. Naisen hormonit, elimet, lisääntymiseen valmistautuva kohtu. Kohtu. Edes tuo sana ei kuulosta omalta. En minä sovi yhteen sukupuoleen, en tällä tavalla." 


(Tuppurainen 2022, 233.) 


Tuppurainen, Tiina (2022) Sinä olet perheeni. Karisto: Hämeenlinna. 

Kuvat: @chains_of_light 





Tämä teos sopii seuraaviin kohtiin Helmet-lukuhaasteesta (2022): 



1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota (kertomus sijoittuu realimaailmaan, mutta on fiktiivinen)

7. Kirja kertoo ystävyydestä

8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua (esim. koru)

17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua (teoksesta löytyy jo useita arvosteluja)

18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja

19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa

22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä (tai ainakin Tinder-viestejä)

32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja

36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää

38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave (useitakin)

42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

49. Kirja on julkaistu vuonna 2022



maanantai 28. helmikuuta 2022

Riina Tanskanen – Tympeät tytöt


 Riina Tanskanen – Tympeät tytöt (Into Kustannus Oy 2021) 

* kirja saatu arvostelukappaleena



Ilmestymisvuosi: 2021

Sivuja: 161

Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä ja ei, riippuu rajanvedosta (mieskeskeinen dialogi on yksi teoksen tehokeinoista)

Ensimmäinen lause: 

"Tämä on kirja tytöille."




Vuonna 2021 Into Kustannus Oy julkaisi suomalaisen kirjallisuustieteen opiskelija Riina Tanskasen sarjakuvateoksen Tympeät tytöt – Aikuistumisriittejä (viitataan tästä eteenpäin Tympeät tytöt). Sarjakuva on julkaisijan mukaan “riemastuttava ja tuiki tärkeä teos ahtaista asenteista ja arvoista, kehosta ja ulkonäöstä, pelosta ja miellyttämisen halusta ". Sarjakuva tarkastelee kuvallisen ilmaisun ja kriittisen sanataiteen keinoin sukupuolittuneita ongelmia, kuten naisiin kohdistuvaa väkivaltaa sekä rakenteellista eriarvoisuutta. Teoksen kerronta sijoittuu suomalaiseen 2020-luvun kulttuuriin.

Teos on jaettu yhdeksään lukuun, joista jokainen erittelee oman aikamme sukupuolittuneita ongelmia. Punaisena lankana kappaleiden keskellä kulkee kuitenkin naisiin kohdistuva rakenteellinen väkivalta (sukupuolittava väkivalta) ja sen moninaiset ilmenemismuodot. Tällaisia rakenteellisia ongelmia ovat esimerkiksi sukupuolittuneet työt, sukupuolten välinen taloudellinen eriarvoisuus, naisiin kohdistuvan fyysisen väkivallan normalisoituminen sekä naisiin kohdistuva vihapuhe. Tanskanen erittelee näitä aiheita ansioituneesti ajantasaisesta näkökulmasta, sillä teoksen lähteinä on käytetty tuoretta tutkimustietoa sekä muita ajankohtaisia julkaisuja. 

Vaikka sarjakuvakirjan sisäistekijän ääni on intersektionaalisen feministinen, on teoksessa tuotu tarkkanäköisesti esille myös eriäviä mielipiteitä ja antifeministisiä puheenvuoroja. Sarjakuvan voima piileekin Tanskasen rakentamassa dialogissa: naisen kohtaamaa syrjintää ja eriarvoisuutta tuodaan ilmi hedelmällisen ja uskottavan vuoropuhelun avulla. Hahmojen misogyniset kommentit ovat lausuntoja, joihin moni lukija on varmasti törmännyt niin sosiaalisen median alustoilla, julkisessa liikenteessä, työpaikoilla, koulussa kuin omassa lähipiirissäkin. Tympeät tytöt onnistuu näin ollen rakentamaan kuvan patriarkaalisesta yhteiskunnasta sen omia sosiaalisia elementtejä käyttäen. Naisvihaa ei tarvitse osoitella tai alleviivata, sillä se tekee kyllä itsensä näkyväksi lähes kaikissa elämän osa-alueissa. Tympeät tytöt kiinnittää lukijan huomion tähän arkipäiväiseen misogyniaan ja kannustaa kyseenalaistamaan normalisoituneita käytänteitä. 




Yksi Tanskasen käyttämistä tehokeinoista on yhteiskunnallisten rakenteiden ja instituutioiden personifikaatio. Sarjakuvassa seikkailevat esimerkiksi Patriarkaatti-hahmo, Tolkun ihminen, Kapitalismi-hahmo sekä Täti-ihminen. Nämä hahmot on kuvattu ihmismäisinä toimijoina, jotka osallistuvat tarinan dialogiin ja ilmentävät puheenvuoroillaan sekä käyttäytymisellään instutuutioiden ylläpitämää ajattelutapaa. Asetelma on tehokas ja innovatiivinen, sillä se asettaa väkivaltaisessa yhteiskunnassa kamppailevat naiset kasvotusten eriarvoistavien instituutioiden kanssa. Yksinkertaistettu malli toistaa kulttuurillista rakennetta. Sarjakuvan suoraviivainen esitys auttaa lukijaa ymmärtämään yhteiskunnallisten instituutioiden vaikutuksen rakenteiden muodostumiseen ja naisten kohtaamaan jokapäiväiseen misogyniaan. 

Tanskasen piirrostyyli edustaa suhteellisen perinteisiä sarjakuvan konventioita. Ruutujako noudattelee länsimaisen sarjakuvan traditioita ja myös käsinkirjoitetut puhekuplat luovat mielleyhtymiä vanhoihin sarjakuvaklassikoihin. Tyyli- ja tehokeinona perinteisen sarjakuvan elementit ovat toimivia, sillä ne tekevät Tanskasen luomuksesta helpostilähestyttävän. Sarjakuvan tuttu tyyli madaltaa kynnystä tarttua teokseen, mikä saattaa mahdollistaa laajahkon lukijakunnan. 





Koin erityisen toimivaksi Tanskasen tavan tarkastella nyky-yhteiskunnan rakenteellista eriarvoisuutta kulttuurillisten kuvastojen kautta. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi antiikin ajan myyttien ja kulttuurituotteiden, kuten romaanien sekä TV-sarjojen sisällyttämistä tarinaan. Tällaiset patriarkaatin, historian ja tuotteiden liitoskohdat muodostavat yhdessä naisvihamielisen kulttuurin verkoston, jonka rakenteet ulottuvat tuhansien vuosien päähän. Tanskasen intertekstuaaliset viittaukset kuitenkin muistuttavat vanhojen mallien moderneista muodoista, kuten median yksiulotteisesta naiskuvasta ja naisiin liittyvistä siveysnormeista. Teos herättelee lukijaa näin ollen kyseenalaistamaan oman aikamme rajoittavat normit, jotka ohjaavat erityisesti naisen pukeutumista, käyttäytymistä, itseilmaisua ja jopa isoja elämänvalintoja. Tympeät tytöt ei vain nosta modernin yhteiskunnan ongelmakohtia esille, vaan auttaa lukijaa hahmottamaan kulttuurilliset rakenteet väkivaltaisten normien takana. 

Tyylilajiltaan Tympeät tytöt sijoittuu vakavastiotettavaan sarjakuvaan, joka on tarkoitettu aikuisyleisölle. Tanskasen naivistinen ja välillä jopa karnevalistinen piirrostyyli saattaa luoda assosiaatioita lapsille tarkoitetusta sisällöstä, mutta tosiasiassa Tympeät tytöt on vakava ja paikoin groteski kuvaus naisvihamielisestä kulttuurista. 





Tympeät tytöt on teos, joka kritisoi sukupuolittavan väkivallan kulttuuria helpostilähestyttävällä ja paikoin humoristisellakin otteella. Se on tarpeen, sillä kirjan sisältö on misogynian monine osa-alueineen uuvuttavan raskas. Sisällön ahdistavuus ei kuitenkaan ole tekijän vika, sillä Tympeät tytöt on rehellinen ja perustelu reflektio tämänhetkisestä yhteiskunnastamme. Lukijan on kuitenkin syytä varautua painavaan sisältöön. Teoksen raskaiden aiheiden käsittelyä ja sisäistämistä helpottaa kirjan jaottelu yhdeksään lukuun, mikä rytmittää sopivasti rankkoja aiheita. 

Vaikka Tympeät tytöt nostaa esille surullisia tosiasioita väkivaltaisesta kulttuurista, on kirjan sanoma toiveikas. Sarjakuateos luo uusia positiivisia merkityksiä tyttöydelle ja sijoittuu siten osaksi intersektionaalisen feminististä liikettä, jonka tarkoitus on purkaa naisia alistavat kulttuurilliset rakenteet. Tanskasen teos valjastaa "feminiinisenä humpuukina (Tanskanen 2021, 74)" pidetyt elementit tehokeinoiksi, joiden avulla patriarkaatin perinteet on mahdollista kyseenalaistaa. Ei siis liene sattumaa, että kirjan kansi on kukkeudessaan ja heijastelevine pintoineen kuin kaunis kiiltokuva. 

-


"Mieskirjailijat loivat klassikoidensa voimin kansallisidentiteettimme eli veijarimaisen talonpoikaishahmon, joka on periksiantamaton sekä valmis taistohon. Ja tähän meidän kaikkien pitäisi sitten sa-mais-tu-a. Naiset määritellään (jos edes määritellään) toisena sukupuolena miesten ja kodin kautta. Fredrikakin on ensin runebergin tortun tuoksuinen vaimo ja kirjailija vasta sivulauseessa."

(Tanskanen 2021, 90.)

-

Tanskanen, Riina (2021) Tympeät tytöt – Aikuistumisriittejä. Into Kustannus Oy: Latvia. 

Kuvat: @chains_of_ligt

-






Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet-lukuhaasteesta (2022): 

1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota (Lukujen hahmot ja tapahtumat ovat fiktiivisiä, mutta hahmojen dialogi perustuu laajalti tutkimustietoon) 

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti (burn out) 

7. Kirja kertoo ystävyydestä

9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön (Teoksen hahmojen etnisyyttä ei tarkemmin eritellä, mutta kirja sisältää useita perinteisestä länsimaalaisesta vaaleaihoisesta päähenkilöstä poikkeavia keskushahmoja)

16. Kirjan luvuilla on nimet

17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua

19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa

20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä (Pimppienkelin kyky lentää)

22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä

28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen (paikoitellen)

32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja

35. Kirjassa on oikeudenkäynti (kts. luku Naiseksi kasvaminen)

36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää

38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

45. Palkittu esikoisteos (teos on ainakin ehdolla Sarjakuva-Finlandia -palkinnon saajaksi)





Anu Kuusenoksa – Prinssi jolla ei ollut sydäntä

  Anu Kuusenoksa – Prinssi jolla ei ollut sydäntä (Varjo Kustannus)  *kirja saatu arvostelukappaleena  Ilmestymisvuosi: 2021 (Scarabe kusta...