Juan Díaz Canales & Juanjo Guarnido - Blacksad

Juan Díaz Canales & Juanjo Guarnido - Blacksad




Julkaisuvuosi: 2000-2021, suomennokset 2006-2023.

Kustantaja: 1-4: Arktinen Banaani. 5: Egmont Kustannus. 6-7: Story House Egmont

Ensimmäisen albumin ensimmäinen lause:

"On päiviä, jolloin aamukahvi närästää pahasti... varsinkin, jos edessä lojuu entisen rakastetun kuollut ruumis." 

-

-



Espanjalaisen sarjakuvantekijäkaksikon Juan Díaz Canalesin & Juanjo Guarnidon luoma Blacksad-sarjakuva saapui Suomeen jo 2000-luvun alkupuolella. Sarjan kaikki seitsemän toistaiseksi ilmestynyttä osaa on suomennettu ja viimeisin teos saatiin kotimaan markkinoille vuonna 2023. Blacksadia voi siis kuvailla perinteiseksi pitkän linjan sarjakuvaprojektiksi, jonka parissa niin tekijät kuin lukijatkin ovat ehtineet viettää aikaa jo yli kaksi vuosikymmentä. Blacksadin suomennosten markkinoille tuomisen aloitti vuonna 2006 Arktinen Banaani, mutta vuodesta 2013 eteenpäin Blacksadia ovat toimittaneet Egmont Kustannus & Storyhouse Egmont.

Blacksad ei ole lasten sarjakuva. Blacksad ei ole edes (disneymäisesti ilmaistuna) kulttuurituote, josta aikuisetkin voivat nauttia. Blacksad on aikuisten sarjakuva. 

Sarjakuvan päähenkilö John Blacksad edustaa arkkityyppimäistä salapoliisihahmoa, joka ratkoo rikoksia oman terveytensä ja mentaalisen tasapainonsakin uhalla. Balanssin säilyttäminen kuuluu kuitenkin Blacksadin erityisominaisuuksiin, onhan päähenkilö esitetty kissamaisessa hahmossa. Kuten monilla Blacksadin fiktiivisillä kollegoilla, myös Blacksadilla on tapana kantaa mukanaan menneisyyden haamuja. Sarjan ensimmäisessä osassa Blacksad joutuukin heti ratkomaan entisen rakastettuna murhaa, ja muisto edesmenneestä Nataliasta kulkee etsivän trenssitakin taskussa vielä pitkälle sarjan myöhempiin osiin.

Vaikka Blacksad-sarja toistaa monia dekkarikirjallisuuden kuluneita konventioita 50-luvun New Yorkia myöten, erottuu kirjojen kuvitus sekä miljöö edukseen monista muista salapoliisiteoksista. Blacksad-sarjan ehdottomasti tunnistettavin piirre on korkeatasoinen kynänjälki yhdessä erittäin taidokkaan akvarellivärityksen kanssa. Blacksad edustaa vanhanaikaista sarjakuvataidetta, jonka jokainen ruutu on piirretty ja väritetty käsin. Jos kuvia onkin myöhemmin retusoitu kuvanmuokkauksen keinoin, vakuuttaa jälki silti autenttisuudellaan. 

Blacksadin maailma sijoittuu Aku Ankan ja Ankardon kaltaiseen vaihtoehtotodellisuuteen, jossa eläimet representoivat ihmisiä. Vaikka sivuilla siis seikkailee kissoja, koiria ja kilpikonnia, tulee Blacksadin hahmot tulkita ihmisen esityksiksi. Käyttämällä eläimiä ihmisen representaatioina sarjakuvantekijät pystyvät erittelemään erilaisia ihmistyyppejä sortumatta stereotypioihin. Blacksadin maailmassa poliiseina nähdäänkin usein koiraeläimiä ja gangstereina liukkaita liskoja. John Blacksad itse edustaa tummahipiäistä mieshenkilöä, joka joutuu mustan turkkinsa vuoksi usein ongelmiin niin virkavallan kuin ennakkoluuloisten kanssaeläjienkin kanssa. Tällä tavoin sarjassa käsitellään esimerkiksi rakenteellista rasismia alleviivaamatta todellisia ihmisryhmiä. Keino on toimiva, sillä etäännyttämällä hahmot oman maailmamme ihmisistä sarjakuva antaa lukijalle mahdollisuuden pohtia tosielämän ongelmia turvallisen välimatkan päästä. 

Vain 56-sivuisina teoksina kirjasarjan osat ovat kohtuullisen tiiviitä kertomuksia. Tästä syystä juoni ei pääse rönsyilemään kovin etäälle punaisesta langasta, joten myös aloittelevan etsivän on helppo seurata draaman kaarta. Kokeneempien dekkaristien harjaantuneeseen silmään napakat tarinat saattavat olla liiankin suoraviivaisia. Monitahoisimman kokonaisuuden tekijät ovat onnistuneet luomaan kahdesta viimeisimmästä osasta; kahteen teokseen jaettu kokonaisuus mahdollistaa kiinnostavien sivujuonien kehittelyn sekä runsaan hahmokimaran. Kun kaikki sortuu -teokset edustavat monikerroksista tarinankerrontaa sekä taiturimaista visuaalista ilottelua, joiden osalta tekijät ovat yhtä kovaksikeitettyjä kuin päähenkilönsäkin. 

Guarnidon lahjakkuus monipuolisena piirtäjänä pääsee erityisesti oikeuksiinsa monipuolisen hahmokavalkadin avulla. Guarnidon lennokas ja realistinen viiva kuvaa monenlaisia hahmotyyppejä, ja erityisen laajaa moninaisuutta on havaittavissa mieshahmojen kavalkadissa. Naishahmoissa piirtäjä sen sijaan luottaa harmillisen usein yksiulotteiseen tiimalasisiluettiin ja madonnamaisiin tötterörintaliiveihin (joita myös lähietäisyydeltä usein tarkastellaan). Edes laajoja väkijoukkoja kuvaavissa kohtauksissa ei nähdä erimuotoisia naishahmoja. Koko seitsemänosaisen kirjasarjan aikana Blacksadin sivuilla ruutuaikaa annetaan vain muutamalle naishahmolle, joista suurin osa vastaa pin up -kalentereiden ihannesiluettia. Koko kirjasarjan yhteensä melkein 400 sivulta löysin vain neljä merkittävää naishahmoa, joiden ulkomuoto eroaa 50-luvun kauneusihanteista. Näistä neljästä hahmosta vain kolmella on vuorosanoja. 

Huomaa naishahmolle lisätyt ihmismäiset huulet sekä epäeläimelliset silmäripset & hiukset

Olen käsitellyt miehiseen katseeseen ja eritoten miesten ylläpitämiin kirjallisiin konventioihin liittyvää ongelmaa aiemmissakin julkaisuissa, kuten Naisen osa -tekstissä. Blacksadissa miehiset ihanteet tulevat kuitenkin erityisen näkyvästi esiin formaatin vuoksi, onhan kyseessä visuaalinen teos. Erityisen ongelmallisena lukijana koin Guarnidon tavan liittää naishahmoihin seksualisoivia attribuutteja, jotka mieshahmoilta tyystin puuttuvat. Tällaisia lisäyksiä ovat esimerkiksi muhkeat ihmismäiset huulet, jotka piirtäjä on usealle keskeiselle naishahmolle lisännyt. Vaikka samassa tarinassa esiintyy saman eläinlajin edustaja miespuolisena, ei kyseisellä mieshahmolla ole liioiteltuja huulia tai muita vastaavia ihmismäisiä ominaisuuksia. Dekkarikirjallisuuteen sekä film noiriin kuuluvat toki tunnistettavina elementteinä seksualisoidut naishahmot, mutta 2000-luvun kulttuurituotteen toivoisi jo jättävän tyylilajin vanhentuneet komponentit raamien ulkopuolelle. 

Yksiulotteisia naishahmoja lukuunottamatta Blacksad on laadukas kirjasarja, joka tuo ansiokkaasti esiin lähihistorian ongelmia, joiden kaiku myös omassa yhteiskunnassamme vielä kumisee: Yhdysvaltain rotuerottelu, tuloerot, vallan epätasainen jakautuminen, korruptio sekä ydinsodan uhka nousevat sarjan keskeisiksi teemoiksi. Vaikka Blacksadin todellisuus ajoittuu kylmän sodan vuosiin, voi lukija puntaroida tarinoissa käsiteltyjä aiheita myös oman aikansa näkökulmasta. Esimerkiksi Yhdysvaltain historiallisten presidentinvaalien kynnyksellä on aiheellista pysähtyä tarkastelemaan eriarvoisuuden historiaa sekä kohtalokkaisiin konflikteihin johtaneita osatekijöitä. Blacksad-sarja ammentaa inspiraationsa realimaailman väkivaltaisista tapahtumista, joten toivottavaa on, etteivät sarjakuvataiteilijat viidenkymmenen vuoden päästä luo samankaltaisia kertomuksia oman aikamme tapahtumista.




-




"Kalat ovat todella hämmästyttäviä, John. Näetkö tuon sinisen? Se on pelottava saalistaja, joka käyttää ravinnokseen sitä ympäröiviä pikkukaloja. Kun se tuntee elinkaarensa olevan päättymässä, se antautuu samojen pikkukalojen syötäväksi... Ehkä se on sen tapa pyytää anteeksi ja maksaa niille velkansa. Luonto on viisas: yksi elämä sammuu toisten hyväksi..."

(Canales & Guarnido 2008, 43.)




- 

-




Nämä teokset täyttävät seuraavat kohdat Helmet-lukuhaasteesta (2024):

1. Kirjan nimessä on erisnimi

2. Kirjassa tehdään taikoja (kts. Hiljainen helvetti)

7. Kirjassa rakastutaan

9. Kirjassa joku karkaa

11. Kirjan kannessa tai nimessä on yksi neljästä elementistä (ilma, vesi, maa tai tuli) (kts. Hiljainen helvetti & Punainen sielu & Amarillo)

16. Kirjassa on valokuvia

25. Kirjassa vietetään juhlapyhää (esimerkiksi joulu tai juhannus) (Mardi Gras, kts. Hiljainen helvetti)

27. Kirja kertoo jälleenrakentamisesta (kts. Punainen sielu)

29. Kirjassa valehdellaan

31. Kirjassa on vammainen henkilö (kts. Hiljainen helvetti)

38. Kirjan kannessa tai nimessä on käsi tai kädet

40. Kirjassa on erittäin kylmä tai kuuma (kts. Valkoinen valtakunta & Amarillo)

41. Kirjassa syntyy lapsi (kts. Hiljainen helvetti)

42. Kirjan nimessä on alaotsikko

46. Kirjan kannen pääväri on musta tai kirjan nimessä on sana musta (kts. Kissa varjoisilta kujilta)

47.-48. Kaksi kirjaa, jotka on kääntänyt sama kääntäjä (teokset on suomentanut Kirsi Kinnunen)


-

 

Canales, Juan & Guarnido, Juanjo (2006) Kissa varjoisilta kujilta ("Quelque part entre les ombres", 2000). Arktinen Banaani: Helsinki.

Canales, Juan & Guarnido, Juanjo (2007) Valkoinen valtakunta ("Arctic nation", 2003). Arktinen Banaani: Helsinki.

Canales, Juan & Guarnido, Juanjo (2008) Punainen sielu ("Âme rouge", 2005). Arktinen Banaani: Helsinki.

Canales, Juan & Guarnido, Juanjo (2010) Hiljainen helvetti ("L'Enfer, le Silence", 2010). Arktinen Banaani: Helsinki.

Canales, Juan & Guarnido, Juanjo (2013) Amarillo ("Amarillo", 2013). Egmont Kustannus: Helsinki

Canales, Juan & Guarnido, Juanjo (2022) Kun kaikki sortuu: ensimmäinen osa ("Alors, tout tombe – Première partie", 2021). Story House Egmont: Helsinki.

Canales, Juan & Guarnido, Juanjo (2023) Kun kaikki sortuu: toinen osa ("Alors, tout tombe – Seconde partie", 2021). Story House Egmont: Helsinki. 

Teokset suomentanut Kirsi Kinnunen. 




Kuvat: @chains_of_light




-

Heidi Airaksinen – Vierge Moderne

 

Heidi Airaksinen – Vierge Moderne (Arktinen Banaani) 

*kirja saatu arvostelukappaleena 

Ilmestymisvuosi: 2021

Sivuja: 391

Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä 

Ensimmäinen lause: 

"Tämä oli yövuoron paras hetki."

- 

"Hän oli niin erilainen kuin monet muut. Hän puhui suorasukaisesti ja häpeilemättä asioista, joista ihmiset yleensä vaikenivat visusti. Tuntui, kuin olisin jälleen päässyt osaksi varjomaailmaa, joka vallitsi tavallisen maailman rinnalla. Siellä kuka tahansa saattoi elää sellaista elämää, josta tosimaailmassa rankaistiin vankilalla tai sairaalalla. Tosin kaiken piti tapahtua suljettujen ovien takana, sillä salaisuuksien paljastumisesta saattoi joutua maksamaan hengellään (Airaksinen 2021, 179)."

Heidi Airaksisen esikoisromaani Vierge Moderne sukeltaa arastelematta suoraan syviin vesiin: häpeällistä menneisyyttään diakonissalaitokseen paennut sisar Kerstin päätyy sattumalta osaksi modernisoituvan ajan arvojen vastakkainasettelua, kun väkivaltaisesti runneltu prostituoitu menehtyy hänen käsivarsilleen Helsingin kesäyössä. Tapahtumat sysäävät Kerstinin matkalle halki salaisten kerhotilojen, mysteeristen huviloiden, veneeristen tautien sairaalan ja siirtolapuutarhan pienten mökkien. Tarinassa pyöräillään pitkin 1930-luvun kivikatuja ja hiekkateitä, mutta ennen kaikkea kertomus on kurkistus kotimaiseen queer-historiaan ja sen varsin tuntemattomaksi jääneisiin yksityiskohtiin. 

Kirjan takakansi lupailee "samppanjankuohuista dekadenssia" ja "monikasvoista ihmisyyttä", minkä lisäksi romaanissa liikutaan tarkkanäköisesti 1800-luvun huviloiden pienillä parvekkeilla, köyhäinavun piirissä sinnittelevien perheiden lahoavilla kuisteilla, Pengerkadun poliisiasemalla sekä Kumpulan kartanon puutarhoissa. Airaksisella on kyky kirjoittaa miljööstä ja ihmisistä niin eläväisesti, että lukija tuntee melkein istuvansa Kerstinin tarakalla halki mukulakivikatujen ja muiden helteisten pyöräreittien.

On mainittava, että Vierge Moderne miellyttänee erityisesti helsinkiläislukijoita. Airaksinen on tehnyt kattavan ja perusteellisen taustoitustyön romaania varten, ja se näkyy. Jokaisella sivulla. Kertomus on rakennettu niin tarkkojen askelmerkkien mukaan, että Helsingin kartalle voi piirtää Kerstinin pyöräilyreitin ja muuan Henrikssonin automobiilin renkaanjäljet. Kartan tosin tulisi noudattaa 30-luvun asemakaavaa, sillä Helsinki on muuttunut melkoisesti niin asunnoiltaan kuin asenteiltaakin lähes sadassa vuodessa. Airaksinen onnistuu kuitenkin kuljettamaan lukijaa niin sulavasti vanhassa kaupungissa, että monet paikat ja reitit tuntuvat yhtä tutuilta ja tunnistettavilta kuin tänäkin päivänä Helsingissä kävellessä. 

Vierge Modernea on kuvattu niin cozy crime -kirjallisuudeksi kuin perinteiseksi dekkariksikin. Luettuani teoksen tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että olisi harhaanjohtavaa luokitella romaania murhan tai muiden rikosten perusteella, sillä pääasiallisesta juonilinjastaan huolimatta tarinan suurin ja merkittävin anti rakentuu suomalaisen LGBTQI+ -kulttuuripiirin sekä arvoristiriitojen kuvauksista. Olin hahmottavinani tällaisen arvojen esillenoston myös hahmojen motiivien kehityksessä, sillä tarinan edetessä varsinaisen rikoksen selvittelyn rinnalle nousee vähintäänkin yhtä merkitykselliseksi toiminnaksi kanssaeläjien tukeminen, sorrettujen auttaminen ja turvallisemman yhteisön rakentaminen. 

Teoksen henkilöhahmot ovat tarkkaan mietittyjä ja moniulotteisia, minkä vuoksi luonnehtisin teosta jossain määrin myös henkilökeskeiseksi romaaniksi. Hieman mysteerisiin ja identiteettiään salaileviin hahmoihin tutustuminen muodostuu lukijan (ja myös päähenkilön) intressiksi aivan yhtä lailla kuin salaperäisen väkivaltarikoksen selvittäminenkin. Airaksinen ripotteleekin toinen toistaan kiinnostavampia hahmoja osaksi tarinaa harkitun järjestelmällisesti: alakulttuurin kenttä aukeaa sitä mukaa kun sen edustajat astelevat tanssilattialle. 

Jokaisella hahmolla on tarkkaan mietitty historia sekä erityinen merkitys juonenkulun kannalta. Joidenkin hahmojen toistuvat ja hieman kuluneet maneerit, kuten korostettu tupakointi tai alkoholinkäyttö saivat hahmot kuitenkin tuntumaan ajoittain hieman sarjakuvamaisilta ja tuttuja kliseitä toistavilta. En tosin laskisi sajakuvamaisuutta itsessään negatiiviseksi ansioksi, sillä aloin lukiessani pohtia romaanin mahdollisuuksia taipua muihinkin formaatteihin: Vierge Moderne toimisi selkeän kerrontansa vuoksi varmasti äänikirjana, mutta miksei myös vaikuttavana sarjakuvana. Mieleni tekikin lukuprosessin lomassa luonnostella tarinan uniikkeja hahmoja ja visualisoida kerronnan herättämät mielikuvat.  

Koin erittäin ansiokkaaksi ja onnistuneeksi kerronnalliseksi ratkaisuksi kirjailijan päätöksen olla alleviivaamatta hahmojen seksuaalisuutta tai sukupuolta. Heteronormatiivisessa (kirjallisuus-)kulttuurissa lukija on usein tottunut esimerkiksi sukupuolibinääristä poikkeavien hahmojen korostamiseen ja heidän ns. erilaisuutensa painottamiseen. Tällaisten hahmojen koko olemassaolo ja identiteetti perustuvat am. poikkeavuuteen, eikä heillä näin ollen usein ole muuta roolia kuin edustaa sukupuolta ja/tai seksuaalisuuttaan. Vierge Modernen hahmot sen sijaan esitetään lukijalle ilman ylimääräistä peräänkuuluttamista tai erittelyä. Tällainen menettely nostaa LGBTQI+ -hahmot vihdoinkin samalle viivalle heternonormatiivisten henkilöhahmojen kanssa, sillä se asettaa queer-henkilöt osaksi normia: sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus ei ole mikään eriteltävä poikkeama, vaan tavanomainen osa ihmisyyttä. 

Teosta on kuitenkin jonkin verran kritisoitu sen epäkoherentista rakenteesta. Lukijana koin itsekin, että romaani olisi hyötynyt tiivistämisestä ja tapahtumaketjujen yhtenäistämisestä. Erityisesti kertomuksen ensimmäinen kolmannes kaipaisi karsimista tai lyhentämistä, sillä erinäiset tapahtumat jäävät kirjan mittakaavassa jokseenkin irrallisiksi. Esimerkiksi Kerstinin laupias toiminta köyhien orpolasten hyväksi lienee tarkoitettu kuvastamaan Kerstin tarvetta hyvittää syntinen menneisyys, mutta laajemman juonikuvion varjossa tapahtumat eivät tunnu saumattomasti nivoutuvan teoksen punaiseen lankaan. Vierge Modernelle on tosin syntymässä jatko-osa, joten voi olla, että kesken jääneet juonikuviot punoutuvat kokonaiseksi vasta seuraavassa teoksessa. 

Lopuksi on vielä nostettava esille tärkeä huomio, johon en ole tämän kirjan arvosteluissa vielä tarpeeksi törmännyt: Vierge Moderne keskittyy queer-historiaan ja marginaaliin työnnettyjen ihmisten kuvauksiin, mutta ennen kaikkea se on romaani ikiaikaisesta vallankäytöstä, patriarkaatista, sukupuolten eriarvoisuudesta ja näiden kaikkien rakenteellisista ilmentymistä. Kirja valottaa sitä, miten yhteiskunnan valta-asemat jakautuvat niille, joilla on jo valmiiksi paljon etuoikeuksia – ja miten vastaavasti heikoimmassa asemassa elävät saavat kestää kaikkein eniten sortamista. 

 

-

Vasta ulkona uskalsin hengittää kunnolla. Harrietin yhtäkkinen raivo oli järkyttänyt minua. Henriksson huomasi huoleni ja kun astuimme portista ulos, hän tarjosi minulle käsivartensa. 

"Harriet säikähti hyökkäystä pahemman kerran. Meidän täytyy auttaa toisiamme. Muuten olemme aivan yksin. Yön pimeys ei ainoastaan suojele. Sen varjoissa piilee vaaroja", Henriksson sanoi ääneen. 

"Luulin olevani aivan yksin, ennen kuin tapasin teidät", kuiskasin uskaltamatta katsoa seuralaiseeni. 

"Tiedän", hän vastasi. "Niin me kaikki luulimme joskus."

(Airaksinen 2021, 245.)

-

Kuvat: @chains_of_light, piirustukset @mirva_meri

Airaksinen, Heidi (2021) Vierge Moderne. Arktinen Banaani: Viro. 

- 

Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet-lukuhaasteesta (2021): 

1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa (prostituoitu-Ulrikan päiväkirja on merkittävässä osassa tarinaa)

2. Kirjan on kirjoittanut opettaja (Airaksinen on steinerpedagogi)

3. Historiallinen romaani

6. Kirja kertoo rakkaudesta

7. Kirjassa on kaveriporukka

8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa

11. Kirja kertoo köyhyydestä

14. Kirja on osa kirjasarjaa (Vierge Modernelle on tekeillä jatko-osa)

18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä

21. Kirja liittyy johonkin vuodenaikaan

22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä (Ja paljon!)

28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu

31. Jännityskirja tai dekkari

37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa (pätee useampaan hahmoon)

45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija

46. Kirjassa syödään herkkuja (esimerkiksi Bebe-leivonnaisia) 

49. Kirja on julkaistu vuonna 2021