Kayo Mpoyi – Virtaavan veden sukua (2020)

Kayo Mpoyi – Virtaavan veden sukua 

* kirja saatu arvostelukappaleena 

Ilmestymisvuosi: 2020

Sivuja: 252

Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä 

Ensimmäinen lause: 

"Hain lakanoita ja pyyhkeitä, koska halusin tehdä pesän."

-



Ruotsalaisen Kayo Mpoyin esikoisteos Virtaavan veden sukua (2020) on unenomainen kertomus tansanialaisen suvun vaiheista ja erityisesti suvun naisten rooleista. Kirjailija on käyttänyt romaanin inspiraationa oman tansanialaisen sukunsa tarinoita ja muistoja. Teos ei kuitenkaan ole autofiktiivinen, sillä kertomuksen hahmot ja tapahtumat ovat täysin kuviteltuja, eivätkä suoraan linkity kirjailijan omaan elämään. Kaiken keskiössä on suullinen tarinankerrontaperinne, jonka avulla perheenjäsenet rakentavat siltoja sukupolvien välille. Punaisena lankana toistuu perheen tytöille annettava nimi Mai, jonka yllä häilyy viidakkoon hylätyn kädettömän isomummu-Main kauhistuttava kirous.

Kun Upanga 81 -talokompleksiin muuttaa uusi naapuri, Monsieur Éléphant, alkaa viisivuotiaan Adin elämässä uusi ajanjakso. Omituisesti käyttäytyvä naapuri jahtaa Adia ja hänen 12-vuotiasta isosiskoaan, Dinaa, yrittäen houkutella heitä kattoterassille tai Monsieur Éléphantin makuuhuoneeseen. Pian Adi alkaa ihmetellä, mitä on “se valkoinen, jota valuu vatsaan ja tahmaa alapään" (Mpoyi 2020, 75). Adi nipistää reitensä tiukasti kiinni, jotta kukaan, varsinkaan perheen äkkipikainen ja voimakasluontoinen isä, ei saisi tietää tapahtuneesta. Jo lapsena Adi on nimittäin kuullut varoittavia tarinoita suvun naisista, jotka ovat toiminnallaan häpäisseet perheen ja saastuttaneet sukunsa. Kukaan ei nuhtele miehiä, sillä vika on aina vain naisissa. Virtaavan veden sukua osoittaakin uskottavasti ja samastuttavasti, miten vanhempien väkivaltaiset arvot sekä normit siirtyvät perimätietona lapsille. 

Lukija kulkee Adin mukana ja seuraa hänen kasvuaan vuosien ajan. Tarinan edetessä isosisko Dina ehtii karata kotoa ja pikkusisko Mai käy läpi sairastelun kierrettä, joka on tyypillistä suvun Mai-nimisille. Kertomus on kuin läpileikkaus suuren perheen vaiheista, jossa vanhimmat sisarukset elävät etäisinä hahmoina jossakin kaukana, ehkä aivan eri maassa. Yhtä etäisinä perheen toimintaan vaikuttavat edesmenneet sukulaiset, sillä heidän tekonsa ovat jättäneet jäljet koko suvun tuleviin vaiheisiin. Kaikkea yhdistää kuitenkin vesi, jolla on voima viedä mennessään ja tuoda tullessaan.

Teoksen käännöstyössä on käytetty värikästä kieltä. Adin elämä lapsen silmin näyttäytyy hyvin erilaisena, kuin perheen moniääniset sukutarinat. Teoksen kielestä paistavatkin läpi niin perheen äidin, isomummu-Main, isosisko Dinan ja monen muunkin hahmon omat äänet. Kerronnassa Adin narratiivi sekoittuu suvun tarinoihin ja suulliseen perimään, joten lopputulos on sekoitus lapsen havainnointia ja opittua tarinankerrontaa.

Romaanin kirjoitusasussa leikitellään useilla eri kielillä. Koska hahmot tansanialaisina sekä zairelaisina puhuvat useita paikallisia kieliä, sanoilla on oma merkityksensä tietyllä kielellä lausuttuna. Suomenkieliseen, käännettyyn sanastoon sekoittuu esimerkiksi lingalaa, englantia ja ranskaa. Useissa lauluissa ja sanonnoissa käännöksen rinnalle on jätetty alkuperäinen ilmaus, jotta lausahduksen ydin säilyisi muuttumattomana. Tällainen esimerkki löytyy sivulta 251, kun Adi laulaa siskonsa kanssa:

“Zamba ooo zamba, Metsä oi metsä

Zamba mokili ya nyama Zamba, Metsä eläinten valtakunta

Zamba ooo zamba, Metsä oi metsä” 

Virtaavan veden sukua on kertomus lapsen kasvamisesta yhteiskunnallisen kriisin keskellä. Kodin ulkopuolella, kaukaisissa kaupungeissa kärsitään levottomuuksista, sillä sisällissota runtelee maata. Yhteiskunnalliset murrokset eivät kuitenkaan kosketa Adin elämää, sillä lapsen silmin maailma on yhtä leikkiä ja kertomattomia tarinoita. Sisällissotaa kiinnostavampia ovat sisarukset, jotka kulkevat Adin kanssa kuka milloinkin samaa matkaa. Kirja kuvaakin uskottavasti Adin ja hänen sisarustensa välille syntyviä siteitä, jotka venyvät ja muuttavat muotoaan vuosien kuluessa.

Yhdeksi teoksen kantavaksi teemaksi muodostuu sukupolvelta toiselle periytyvä väkivalta. Sitä esiintyy kirjassa yksilön ja yhteiskunnan tasolla, sillä molemmat ovat lähes jatkuvasti läsnä. Niin Adin omassa elämässä kuin suvun tarinoissakin nainen joutuu usein kärsimään seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai muusta voimankäytöstä. Raskaaksi tuleminen avioliiton ulkopuolella on suurimpia häpeän aiheita, joita nainen voi perheelleen tuottaa. Adi alkaakin pelätä vatsaansa korventavaa valkoista tahmaa, joka saattaa muuttua vauvaksi. Myös koulussa Adi kohtaa halveksuntaa, sillä opettaja patistaa hänet luokan eteen seisomaan ja kirjoittaa liitutaululle isoin kirjaimin “lost women”. Tultuaan seksuaalisesti hyväksikäytetyksi Adi asettuu sukunsa kertomusten jatkumoon, jossa naiset kantavat häpeää hiljaisina harteillaan. On selvää, että suullisessa tarinankertomusperinteessä syntiseksi leimataan ainoastaan naiset. Kukaan ei kerro tarinoita esiaviolliseen seksiin sortuneista miehistä, vaikka he syyllisiä ovatkin. 

Yhteiskunnallisen väkivallan elementti ilmenee teoksessä näkyvimmin Adin sisaruksista puhuttaessa. He asuvat Zairessa, jossa sisällissodan seurauksena kuolee ihmisiä päivittäin. Asetelma pakottaa hahmot ja lukijan vertailemaan eri väkivallan muotoja keskenään: miksi ihmisillä riittää myötätuntoa sodan uhreja kohtaan, mutta perheen sisällä tapahtuva väkivalta hyväksytään hiljaa? Kyse on loppujen lopuksi kulttuurillisista normeista ja kollektiivista arvoista. Adin perheen sukupolvelta toiselle siirtyneet tarinat valottavat arvojen syntyhistoriaa: kertomukset eivät selitä vain Adin suvun vaiheita, vaan myös sukupuolten välisen epätasa-arvon normalisoitumista. Vaikka sisällissota ravistelee vanhaa kulttuuria ja pakottaa yhteiskunnan uudistumaan, konservatiiviset arvot jatkavat elämäänsä äidiltä tyttärelle.

Kirja on kertomus yhteiskunnallisesta muutoksesta, mutta myös erinäisten mallien itsepintaisesta muuttumattomuudesta. Adi kasvaa historiallisesti hämmentävässä taitoskohdassa, jossa ihmiset vaativat vapautta, mutta perinteet eivät salli ihmisoikeuksien toteutumista. Ainoa horjumaton totuus, johon voi luottaa, on jumala. Adi käykin useita keskusteluja jumalansa kanssa yrittäen hahmottaa rajaa oikean ja väärän välillä. Lopulta kuitenkin myös jumala alkaa tuntua väärältä.

Kayo Mpoyin romaani Virtaavan veden sukua kertoo yksilön tarinan, mutta samalla se heijastelee kokonaisen yhteiskunnan ongelmia ja rajua muutosta. Väkivallan kulttuuri on läsnä kaikkialla, eikä se osoita merkkejä hiipumisesta. Adin kohtalo on kasvaa naiseksi, jonka ympärillä maailma muuttuu. Arvot eivät kuitenkaan muutu, joten isomummu-Main perintö kirouksineen jatkaa siirtymistä sukupolvelta toiselle – muodossa tai toisessa.


-

-

"Olen rukoillut ja rukoillut. Olemme puhuneet koko yön, eikä ole enää mitään sanottavaa. Taloni on vallannut pahuus, ja te lapset yritätte tuhota minut parhaan kykynne mukaan. Sinä Kimpa olet elänyt miehen kanssa Kinshasassa avioliiton ulkopuolella. Että minun piti kuulla sellaista naapuriltani, työkaveriltani! Olenko minä raatanut tällä tavoin joutuakseni kestämään tällaista? Mikä häpeä! Kuka teille on tällaista opettanut? Tiedän, se on oma syyni. Itsehän minä valitsin äitinne. Dina, sinä olet äitisi tytär! Että minun pitääkin katua valintaani näin katkerasti!"

(Mpoyi 2020, 121.)

-




Kuvat: @chains_of_light

Mpoyi, Kayo (2020) Virtaavan veden sukua (“Mai betyder vatten”, 2019). Atena Kustannus Oy.

-

Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet-lukuhaasteesta (2022): 

1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota (teoksen sisäisen tarinankerronnan ydin rakentuu juuri tästä)
4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana
5. Kirjassa sairastutaan vakavasti (Mai tekee kuolemaa)
6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija (Mpoyin esikoisteos)
7. Kirja kertoo ystävyydestä
8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua (objekteja menneisyydestä)
9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön
11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä
14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta (Kongon sisällissota)
26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin
28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen
32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja
33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan
36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää
40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole (Zairen tasavalta)
43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

-

Note: Olen julkaissut mukaelman tästä arvostelusta myös Maailmankirjat-blogissa. 

Fernanda Melchor – Hurrikaanien aika

 

Fernanda Melchor – Hurrikaanien aika (2021)

*Kirja saatu arostelukappaleena 

Ilmestymisvuosi: alkuperäinen Temporada de huracanes 2017, suomennos 2021

Sivuja: 210

Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä 

Ensimmäinen lause: 

"He saapuivat kanavalle joen törmää laskevaa jokea pitkin, ritsat viritettyinä ja silmät viiruina keskipäivän kirkkaudessa."

- 

Meksikolaisen Fernanda Melchorin toinen romaani Hurrikaanien aika (Aula & Co 2021) vie lukijan syvälle Latinalaisen Amerikan La Matosan kyläyhteisöön, jossa paikallinen noita on tapettu. Kirja ei kuitenkaan edusta tyylilajiltaan murhamysteeriä, sillä noidan kuolema toimii vain väkivaltaisena linkkinä Melchorin kuvaamien ihmissuhteiden välillä. 

Murhattu noita ei ole meksikolaisen maaseudun ensimmäinen loitsija. Tarina alkaa kuolleen noidan äidistä, joka myös harjoitti noituutta La Matosan pikkukylässä. Vanhan-Noidan luokse hakeutuvat niin nuoret kuin varttuneemmatkin kylän naiset, jotka hakevat helpotusta ei-toivottuihin raskauksiin sekä muihin häpeällisinä pidettyihin vaivoihin. Murhattu Pikku-Noita, transvestiittina pidetty okkultisti, sitä vastoin vetää puoleensa kylän miehiä, jotka saapuvat sankoin joukoin mökille nauttimaan noidan irstaista juhlista ja seksuaalisista nautinnoista. Kun Pikku-Noidan ruumis löytyy kanavasta, lähes kaikki kyläläiset tuntuvat tietävän rikoksesta jotakin. 

Melchor on kertonut inspiroituneensa meksikolaisten taikauskosta, joka edelleen näkyy asukkaiden arjessa. Hurrikaanien aika onkin tarkkanäköinen kuvaus sivistyksen ja kehityksen laitamille jääneestä kyläyhteisöstä, jossa vielä modernina aikana turvaudutaan vanhakantaisiin uskomuksiin ja eletään konservatiivisten sekä seksististen arvojen johdattamana.

Hurrikaanien aika on saanut innoituksensa tosielämän väkivaltaisista tapahtumista. Toimittajana työskentelevät Melchor kiinnostui paikallisesta noitana pidetyn naisen murhasta, mutta päätyi artikkelin sijasta luomaan fiktiivisen romaanin. Kuvitteellisen tarinan kirjoittaminen on meksikolaiselle toimittajalle turvallisempaa kuin tutkiva journalismi, sillä erityisesti Melchorin kuvaamalla Veracruzin alueella tapetaan paljon reporttereita. Hurrikaanien aika alkaakin vihjailevasti kirjailija Jorge Ibargüengoitian sitaatilla: “Jotkut tässä kerrottavista tapahtumista/ ovat todellisia. Kaikki henkilöt ovat kuvitteellisia (Melchor 2021, 7).”

Melchor kirjoittaa tasaisella ja kiivaalla tahdilla. Teksti sisältää vain harvoja välimerkkejä, minkä vuoksi kerronnan rytmi on paikoin jopa hengästyttävä. Romaanissa ei myöskään ole käytetty lainkaan kappalejakoja tai sisennyksiä. Useat kirjan virkkeet jatkuvat peräti aukeaman verran. Näistä kerronnallisista ratkaisuista johtuen romaani muistuttaa rönsyilevää monologia. Mielleyhtymä lienee tarkoitettu, sillä iso osa kerronnasta rakentuu La Matosan onnettomien asukkaiden kiihkeästä yksinpuhelusta tai ajatustenjuoksusta. Laidasta laitaan ladotut sivut eivät tarjoa lukijalle pohtimisaikaa tai luonnollisia taukopaikkoja, joten lukija asettuu eräänlaiseen sivustaseuraajan rooliin ja kiinnittyy näin osaksi vauhdilla eteneviä tapahtumia.

Melchor on kertonut halunneensa kirjoittaa romaanin eteläisen Meksikon asukkaiden näkökulmasta ja heidän omalla kielellään. Hurrikaanien aika onkin alunperin kirjoitettu Veracruzin murteella, joka on kirjailijan mukaan varsin rivoa. Paikallisella puhetavalla kirjoitettu teksti erottuu edukseen meksikolaisten kirjakauppojen valikoimasta, sillä suurin osa Meksikossa myytävästä kirjallisuudesta on käännöskirjallisuutta tai alkukieleltään espanjaa. Alkuperäisestä kirjoitusasusta on jäänteitä myös Emmi Ketosen suomennoksessa, sillä tarinan musiikkia kuvaavat osiot on jätetty kääntämättä:

“ [- -] ja koska yhdet tyypit olivat seuranneet häntä maasturilla, kun hän oli kävellyt kohti Villan keskustaa, ja hänen oli pitänyt piiloutua ruoikkoon, kun auton lavalle kavunneet tyypit olivat kutsuneet häntä maiskutellen huuliaan kuin hän olisi koira, ja mies joka ajoi, vaalea tyyppi, jolla oli päässään tummat lasit ja stetsoni, oli laskenut autossa soineen musiikin äänenvoimakkuutta, me haré pasar por un hombre normal, ja käskenyt Norman hypätä kyytiin, que queda estar sin ti, que no se sienta mal, mutta tyttö oli pelästynyt kovin ja kadonnut juosten palstojen väliin ja värjötellyt siellä pensaiden keskellä [- -] (Melchor 2021, 108-109).” 

Kirjailija on kuvannut käyttämänsä murteen olevan “spicy way of talking”, eli rajuilla termeillä höystettyä ilmaisua. Kirjan kerronta onkin peittelemättömän groteskia. Väkevät ilmaukset tarjoavat luontevat kehykset tarinan brutaaleille aiheille: Hurrikaanien aika käsittelee noitavainoina esiintyvän naisvihan lisäksi kulttuurillista sovinismia, perheväkivaltaa, zoo- ja pedofiliaa sekä homofobiaa.
 

Romaani on ennenkaikkea kuvaus naisvihasta, jonka vuoksi useat naiset nykypäivänäkin kokevat väkivaltaa tai joutuvat jopa henkirikosten uhreiksi. Paikalliseen kulttuuriin iskostunut sovinismi näkyy naisiin kohdistuvissa konservatiivisissa odotuksissa, normalisoituneessa seksuaalisessa ja fyysisessä väkivallassa, raskaudenkeskeytysmahdollisuuksien niukkuudessa, asukkaiden naisvihamielisessä puhetavassa sekä naisten ja miesten taloudellisessa eriarvoisuudessa. 

Vaikka romaanin polttopisteessä on naisiin kohdistuva väkivalta, tulee aiheet sijoittaa nykypäivän kontekstiin ja tietouteen sukupuolen sekä seksuaalisuuden moninaisuudesta. Tarinaan mahtuukin heteronormatiivisesta oletuksesta poikkeavia vähemmistöryhmiin kuuluvia hahmoja, jotka kokevat henkistä ja fyysistä väkivaltaa sukupuolensa tai seksuaalisuutensa vuoksi. Vaikka naisiin kohdistuvan väkivallan juurista tiedetään paljon, tulee myös muistaa sukupuolittuneen väkivallan ja vuosituhansia jatkuneen patriarkaatin muut uhrit. Hurrikaanien aika onkin tarkka kuvaus ihmisten välisestä eriarvoisuudesta ja sukupuolen vaikutuksesta väkivallan uhkaan. 

Fernanda Melchorin romaani Hurrikaanien aika muistuttaa länsimaista lukijaa Latinalaisen Amerikan syrjäseuduilla rehottavasta väkivallan perinteestä. Kirjailijan kuvaamassa yhteisössä naiset ja alistetut vähemmistöt kärsivät yksin, sillä edes korruptoituneeseen virkavaltaan ei voi luottaa. Luotettavaa apua tarjoaa vain Vanha-Noita, joka tietää miten ei-toivotusta sikiöstä pääsee eroon ja milloin sekin on jo liian myöhäistä. Hurrikaanien aika on hurja kuvaus modernista ajasta, jossa ikiaikaiset patriarkaaliset perinteet raivaavat väkivaltaisesti tieltään kaiken, mikä miehistä valtaa uhkaa.

- 

"Hän pelkäsi, että hänet heitettäisiin ulos, koska äiti oli aina toitottanut, mitä tapahtuisi hölmöille tytöille, joille kävi sunnuntai seitsemät: heidät lähetettäisiin kadulle ja heidän pitäisi yksin oman onnensa nojassa hankkiutua siitä eroon miten parhaiten kykenivät, vain siksi että olivat antaneet miesten käyttää itseään hyväksi, siksi että he eivät olleet antaneet kunnioitusta, koska kaikkihan sen tiesivät, että miehet menevät juuri niin pitkälle kuin naiset sallivat."

(Melchor 2021, 116.)


-

Melchor, Fernanda (2021) Hurrikaanien aika (“Temporada de huracanes”, 2017). Suomentanut Emmi Ketonen. Aula & Co: Tallinna.

Kuvat: @chains_of_light 

Note: Olen julkaissut tämän esseen myös Maailmankirjat-blogissa. 

- 

Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet-lukuhaasteesta (2021):


6. Kirja kertoo rakkaudesta

7. Kirjassa on kaveriporukka

11. Kirja kertoo köyhyydestä

12. Kirjassa ollaan metsässä

18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä (Teoksessa on useita LGBTQI+ -hahmoja)

19. Kirjassa leikitään

20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen (noita)

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu

37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa (esim. kylän noitana tai prostituoituna toimiminen)

38. Kirja on käännetty hyvin

39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia (ja lauletaan myös)

40. Kirjassa kerrotaan eläinten oikeuksista (teoksen voi nähdä ottavan kantaa eläinten viihdekäyttöön)

49. Kirja on julkaistu vuonna 2021

Raven Leilani – Kiilto

Raven Leilani – Kiilto (Otava 2021) 

*kirja saatu arvostelukappaleena

Ilmestymisvuosi: alkuperäinen ("Luster") 2020, suomennos 2021

Sivuja: 207

Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä 

Ensimmäinen lause: 

"Ensimmäisen kerran harrastamme seksiä pöydän ääressä työaikana, täysissä pukeissa tietokoneen sinisessä valohehkussa."

-

Newyorkilaisen esikoiskirjailija Raven Leilanin yhteiskunnallisesti kantaaottava romaani Kiilto (2021) maalaa kuvan afrikkalais-amerikkalaisen nuoren naisen elämästä konservatiivisessa suurkaupungissa. Myös teoksen päähenkilö, 23-vuotias Edie, maalaa paljon. Hän työskentelee kustantamossa unelmoiden graafikon työstä. Edien taidetta vaivaa kuitenkin sama ongelma kuin useilla etnistä taustaa edustavilla ihmisillä länsimaissa: epätietoisuus omasta identiteetistä ja tunnistettavan omakuvan mahdottomuus. Kerta toisensa jälkeen Edie yrittää jäljentää piirteensä paperille, mutta saa aikaan vain geneerisiä toisintoja. Vasta kun hänen kasvoihinsa ilmestyy nyrkin aiheuttama mustelma, maalaus alkaa elää. 

Feminismin neljännen allon, eli intersektionaalisen feminismin rantautuminen useisiin länsimaihin näkyy myös Leilanin romaanissa ja henkilögalleriassa. Teoksen kertoja, Edie, edustaa alistettua vähemmistöä, jolta yhteiskunnallinen koneisto kuitenkin odottaa yhtäläistä osallistumista ja selviytymistä hyväosaisempien ehdoilla rakennetussa maailmassa. Esimerkiksi niin kutsutun etuoikeuskehän mukaan Edie sijoittuu peräti viidellä sektorilla kaikkein haavoittuvimpaan asemaan. Tämä tekee Ediestä etuoikeutettua väestönosaa huomattavasti huono-osaisemman, ja päähekilön elämä näyttäytyykin jatkuvana kamppailuna niin arkisten asioiden kuin perustavanlaatuisten ihmisoikeuksien toteutumisenkin suhteen; vuokra-asunnon saaminen, työpaikan pitäminen, seurustelukumppanin löytäminen ja jopa oikeus fyysiseen koskemattomuuteen osoittautuvat haasteellisiksi kompastuskiviksi, jotka hidastavat Edien kasvamista itsenäiseksi ja ympäristönsä kanssa yhdenvertaiseksi toimijaksi.

Edie on vähävarainen, keskipainoinen, asunnoton, biseksuaali, toimintarajoitteinen, cis-sukupuolinen musta nainen, jonka afrikkalais-amerikkalainen etnisyys erottaa hänet valkoihoisesta valtavirrasta. Kaikki nämä ominaisuudet tekevät Ediestä heikko-osaisemman kuin hänen emäntänsä, hyvätuloisen vaaleaihoisen Rebeccan. Myös Edien rakastaja, Eric, on valkoisena heteroseksuaalina keski-ikäisenä miehenä suorastaan ylivertaisessa asemassa päähenkilöön nähden. Eriarvoinen asetelma urautuu kuin luonnonlakina Edien ja Ericin välille ja tekee myös päähenkilön sekä Rebeccan suhteesta tasapainottoman. Yhteiskunnallisen hierarkian ohjaamana Edie päätyykin tahtomattaan modernin piian asemaan Ericin ja Rebeccan kotiin, jossa erilaisuutensa kanssa kipuilee myös parin afrikkalais-amerikkalainen adoptiotytär, Akila. 

Edien, Ericin, Rebeccan ja Akilan sattumien kautta muodostama yhteisö on kuin miniatyyrimalli 2000-luvun länsimaisesta yhteiskunnasta ja sen syvälle juurtuneista käytänteistä, jotka muodostavat rakenteellisen diskriminaation mallin. Rebecca käyttää hyväkseen Edien taloudellista ahdinkoa ja tiedostamattaan pakottaa päähenkilön puunaamaan perheen kotia. Esiteini-ikäinen Akila elää murrosvaihetta, jossa alkaa hahmottaa oman eriarvoisuutensa, mutta myös kyseenalaistaa sitä. Absoluuttisinta ja ikiaikaisinta patriarkaalista valtaa edustaa kuitenkin Eric, jonka seksuaaliset päähänpinttymät ja oman edun tavoittelu huojuttavat koko perheen jalustaa. Hahmot hallitsevat toisiaan erilaisten sosiaalisten ja fyysisten pakotteiden välityksellä, eivätkä he itse hahmota tätä näkymätöntä kontrollin verkostoa. Näkyvää on lopulta vain iho ja sen tummuus, sillä pigmentti erottaa automaattisesti useimmat vallan välineet käyttäjästään. 

Diskriminaation rakenteet piiloutuvat modernissa yhteiskunnassa tiedostamattomiin käytösmalleihin ja normalisoituneisiin käytänteisiin. Kulttuurillinen naisviha ja rasismi ilmenevät Ediessä sisäistettynä väkivaltaisena kontrollointina, jonka juuret ulottuvat yhteiskunnalliseen ulossulkemiseen ja sukupuolittavaan väkivaltaan. Mustana naisena Edie kokee jatkuvasti väkivaltaa niin rakastajiensa, viranomaisten kuin perheenjäsentensäkin tahoilta. Myös erilaisissa valta-asemissa vaikuttavat henkilöt, kuten työn- ja vuokrantantajat painostavat Edieä aggressiivisesti vain oman etuoikeutetun asemansa vahvistamiseksi. Eläminen hierarkisen yhteiskunnan vähäosaisena aikaansaa päähenkilössä lopulta tarpeen rankaista itse itseään. Edie pyytääkin rakastajiaan kurittamaan häntä, sillä kokee ansaitsevansa lyönnit ja tukehduttamisen.

Kirjallisuuden kentällä on erityisesti kuluvana vuonna käyty kompleksista keskustelua siitä, kuka sää kääntää kenenkin tekstejä. Alisteisessa asemassa olevien kirjoittajien sanoja ja tekstejä on kautta tunnetun historian muokattu, sensuroitu ja jopa hävitetty, minkä vuoksi jotkut nykykirjailijat pitävät ensiarvoisen tärkeänä kääntäjän identiteettiä ja sen mukana tulevaa ymmärrystä esimerkiksi sanataiteen etnisiin merkityksiin liittyen. Yhdysvaltalaisen mustan runoilijan, Amanda Gormanin, The Hill We Climb -runoteoksen (2021) käännösoikeutta ei esimerkiksi annettu katalonialaiselle valkoihoiselle kääntäjälle, sillä hänen profiiliaan pidettiin “vääränlaisena”. Itsenäisyytensä kanssa kamppaileva katalonia ja sen latinolaiskansa ei välttämättä olisikaan hyväksynyt valkoihoisen kääntäjän eläytymistä sorretun mustan asemaan. Sen sijaan kääntäjiksi ovat kirjailijan mielestä paremmin soveltuneet esimerkiksi mustat sanataiteilijat, joilla on henkilökohtaista kokemuspintaa rasismiin ja etniseen identiteettin. 

Kiillon on kuitenkin suomentanut suomalainen Kaijamari Sivill, joka ei edusta samaa etnistä perimää kuin Leilani. Sivill on aiemmin suomentanut esimerkiksi Toni Morrisonin teoksia ja hän on saanut käännöstyöstään muun muassa Mikael Agricola -palkinnon vuonna 2005. Sivillin suomennos on tarkkanäköinen ja siinä on kunnioitettu alkuperäisteoksen voimakkaita ilmaisuja, kuten myös 2000-luvulle ominaista kielten sekoittumista. Lauseessa “se vaatii yksityistä showta (Leilani 2021, 132)” kääntäjä on esimerkiksi jättänyt vierasperäisen sanan suomentamatta ja poistanut siitä kieliopin vaatiman heittomerkin. Käännöstyön lopputuloksena on moderni ilmaisu, jonka läpi paistaa alkuperäisen tekstin muotoilu. Valkoisena lukijana on toki mahdotonta hahmottaa tekstiin jätettyjä tai siitä mahdollisesti puuttuvia mustaan identiteettiin sidonnaisia merkityksiä. Kielen tasolla Kiillon käännöstyöstä loistaa kuitenkin kääntäjän oman kielen taito ja taju, jonka avulla teksti kulkee suomalaislukijan silmin luontevasti tapahtumasta ja lauseesta toiseen. 

Raven Leilanin esikoisromaani Kiilto on mustan naisen puheenvuoro. Edien kaltainen hahmo ei ole perinteinen romaanin päähenkilö, vaan tyypillinen taustatoimija. Tuomalla moderniin kirjallisuuteen näkyviä, nykypäivänäkin alisteisessa asemassa sinnitteleviä hahmoja, kirjailijat kommentoivat yhteiskuntansa väkivaltaisia valtarakenteita, joiden purkamiseksi vielä tälläkin hetkellä ja tulevaisuudessa tulee tehdä kollektiivista työtä. Yksi tapa toimia diskriminaation ja sisäistettyjen eriarvoisten normien purkamiseksi on tiedostaa kirjallisuuden modernit konventiot, kuten kirjailijan etnisyys, kääntäjän identiteetti ja ammattitaito sekä oma asema lukijana ja viestin vastaanottajana. Joskus myrkylliset konventiot ovat niin huomaamattomia, ettei niitä paljasta kuin pieni pintakiilto. Leilanin romaanissa kiiltoa esiintyykin havaittavasti vain kahdessa paikassa: Edien ruskealla iholla ja kuolleen valkoisen miehen sydämessä, joka “on kiiltävä ja iso ja vuotaa keltaista plakkia (Leilani 2021, 168)”. 

-

-

"Niin että juu, vanhempi mies on ihme, koska hän on maksanut sähkölaskuja kolmekymmentäkahdeksan vuotta ja selvinnyt ruokamyrkytyksestä ja lukenut ilmastoraportit eikä siltikään ole tappanut itseään, mutta kun minä olen elossa kahdenkymmenenkolmen naisena eletyn vuoden, munasarjan kiertymän ja opintolainan ja nappikauluspaitaisten uusnatsien jälkeen, niin se on itse asiassa huomattavampi saavutus."

(Leilani 2021, 189.)


-

Kuvat: @chains_of_light

Leilani, Raven (2021) Kiilto (“Luster” 2020). Suomentanut Kaijamari Sivill. Otava: Keuruu.


Sähköiset lähteet:

Ahola, Suvi 2021: Kenen käännös? Helsingin sanomat 11.7.2021. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000008107036.html. Viitattu 27.9.2021.

Huolman, Sanna 2021: (Epä)reilu pala kakkua. Helsingin sanomat 29.4.2021. https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000007946151.html. Viitattu 27.9.2021.

-

Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet-lukuhaasteesta (2021):

6. Kirja kertoo rakkaudesta (ja sen puutteesta)

8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa

11. Kirja kertoo köyhyydestä

16. Kirjassa eletään ilman sähköä (hetken)

19. Kirjassa leikitään (cossataan)

22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä (kunnes se varastetaan)

28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu

33. Kirjassa opetetaan jokin taito (kiharan hiustyypin hoitaminen)

37. Kirjan henkilön työ (tai sen menettäminen) on tärkeä tarinassa

38. Kirja on käännetty hyvin

39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia (erityisesti kasaria)

41. Kirjassa matkustetaan junalla

49. Kirja on julkaistu vuonna 2021

Abigail Dean – Tyttö A

Abigail Dean – Tyttö A (Aula & Co) 

Ilmestymisvuosi: 2021

Sivuja: 386

Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä 

Ensimmäinen lause: 

"Sinä et tunne minua, mutta olet luultavasti nähnyt kuvani."

-

“Nimeni on Alexandra Gracie ja minä olen viisitoistavuotias. Soittakaa poliisille”, lausuu Lex ääneti joka ilta. Hän harjoittelee lausetta ulkoa, jotta saisi sen suustaan, kun vihdoin pääsee pakoon.

Brittiläisen Abigail Deanin esikoisromaani on saanut innoituksensa tosielämän kylmäverisistä rikollisista, kuten yhdysvaltalaisesta Turpinin pariskunnasta sekä sarjamurhaajina toimineista englantilaisista Fred ja Rosemary Westistä. Tyttö A (Aula & Co 2021) kertoo Alexandra “Lex” Gracien pitkästä matkasta vapauteen kiihkouskovaisten vanhempien vallan alta. Lexin perheeseen kuuluu isän ja äidin lisäksi viisi muuta lasta, joista kaksi ei selviä kauheista koettelemuksista. Tämä paljastetaan lukijalle jo romaanin alkupuolella, jolloin aikuinen juristina työskentelevä Lex keskustelee jo kuollutta äitiään hoitaneen vankilapapin kanssa. Tarinan aikatasot vaihtelevatkin tasatahtiin varttuneen Lexin ja lapsuuttaan elävän päähenkilön kokemusten välillä, jolloin kertomuksen polttopisteeksi muodostuu traumasta selviytyminen. Lukijan ei näin ollen tarvitse jännittää lasten kohtalon puolesta, sillä lopputulos tulee esille jo ensimmäisillä sivuilla. 

Lex pakenee väkivaltaisten vanhempiensa kotoa heti ensimmäisten takaumien aikana. Sankarillinen teko johdattaa niin virkavallan kuin ensiapuyksiköt Gracien perheen ovelle ja lapset pääsevät turvaan. Seuraavien satojen sivujen aikana seurataankin tapahtumista selvinneiden lasten kipuilua traumatisoituneina aikuisina. Kertomuksen rinnalla kulkevat kauemmas menneisyyteen sijoittuvat takaumat, jotka valottavat kauhistuttavien tapahtumien hidasta kärjistymistä. 

Deanin romaani valottaa niin väkivaltaisten hirmutekojen taustoja kuin katastrofin jälkeisiä toimiakin. Teos on eräänlainen tutkielma ihmismielen ahneudesta, itsekkyydestä ja määrätietoisuudesta. Nämä piirteet määrittävät vahvasti esimerkiksi Lexin hurjaa isää, joka kahlitsee lapsensa sänkyyn ja antaa ruokaa vain juuri sen verran, että lapset pysyvät jotenkuten hengissä. Samat ominaisuudet puskevat kuitenkin pintaan myös lapsissa, jotka selviävät ulos “Kauhujen talosta”; Lexin isoveli Ethan on kääntänyt median huomion itseensä ja manipuloi lehdistöä tarkasti, aina oma etu mielessään. Myös nuorempi veli Gabriel yrittää hyötyä kurjasta taustastaan ja kaupittelee taloudellisen ahdingon keskellä vanhoja tavaroitaan:  

AINUTLAATUISIA esineitä AIDOSTA Kauhujen talosta! 

Tilaa omat muistoesineesi Gracien perheen Kauhujen talosta. Valittavana:  
Gabriel Gracien omistama huopa (esiintyy oheisessa Isaac Brachmannin valokuvassa, joka oli ehdolla useissa merkittävissä kilpailuissa) 
Gabriel Gracien päiväkirja (merkintöjä ikävuosilta 7-8) – noin 20 sivua 
Kirje Delilah Gracielta Gabriel Gracielle VANKEUDEN AIKANA, 2 sivua  
Uusia, ennen näkemättömiä perhekuvia 5 kpl  
Charles ja Deborah Gracien omistama perheraamattu 

Aitoustodistukset toimitetaan vaadittaessa. Koko sarjan ostajalle alennusta. 
(Dean 2021, 200)

Ahneus ja itsekkyys nostavat päätään myös lasten uusissa adoptiovanhemmissa. Gabrielin adoptioperhe pitää lapsen luonaan vain siihen asti, kunnes poika ehtii kasvaa aikuiseksi. Kun median huomio alkaa laantua, eikä Gabrielin läsnäolo enää hyödytä perhettä taloudellisesti, aikuinen Gabriel patistetaan pois perheen kodista. Esittämällä samat ahneuden ja määrätietoisuuden piirteet erilaisissa hahmoissa romaani pakottaakin lukijan tarkastelemaan väkivaltaisuuden, rikollisuuden ja mielipuolisten tekojen alkulähteitä. Aivan kuten uudet adoptiperheet, myös Gracien perhe oli alkujaan aivan tavallinen perhe, jonka isä järjestää IT-kursseja ja äiti leipoo sitruunakakkua. Sitten “[T]ilanne vain riistäytyi käsistä, siinä kaikki (Dean 2021, 328)”. 

Deanin luomat psykologiset kuvaukset ovat syvimmillään hahmojen ollessa lapsia. Aikuiset hahmot sen sijaan on esitetty kuluneen kiiltokuvamaisesti ja yllätyksettömästi. Vaikka tarinan lähtökohdat ovat omaleimaiset ja kiinnostavat, aikuisten hahmojen indentiteettejä hallitsevat lähinnä latteat ammatteihin liittyvät yleistykset. Päähenkilön yksiulotteiseen juristihahmoon on tosin yritetty tuoda kompleksisuutta suuren juonenkäänteeksi tarkoitetun paljastuksen avulla, mutta tapahtuma jää valitettavan ennalta-arvattavaksi kirjailijan käyttämien kuluneiden kaunokirjallisuuden konventioiden vuoksi. 

Teoksen nimi “Tyttö A” viittaa päähenkilöön, jota yksityisyyden suojaamiseksi puhutellaan mediassa ja viranomaispapereissa nimellä “Tyttö A”. Romaanin edetessä myös muut sisarukset, eli “Poika A”, “Poika B”, “Poika C”, “Poika D”, “Tyttö B” ja “Tyttö C” esitellään lukijalle. Luvut on otsikoitu kulloinkin valokeilassa olevan hahmon mukaan, joten esimerkiksi “Lex (Tyttö A)” -luku keskittyy päähenkilöön. Huolimattoman käännöstyön jäljiltä teoksen alkuperäiskieli paistaa kuitenkin paikoin läpi, kuten luvun 6. kohdalla, joka on muista kappaleista poiketen otsikoitu englanniksi “Evie (Girl C)”. Romaanin oikoluvussa on muitakin lapsuksia, sillä joissakin lauseissa on suoranaisia kirjoitusvirheitä. Käännöstyön suoraviivaisuus näkyy myös esimerkiksi kohdassa, jossa korostetaan Gabrielin hidasta lukemaan oppimista:

“[S]uurin osa Gabrielin luokkatovereista oli edennyt sanapurkkiin numero 6, jossa oli DELFIINI ja PINGVIINI. Gabriel oli jämähtänyt sanoihin KISSA ja KOIRA, jotka kuuluivat purkin numero 2 tylsiin kotieläimiin.”

(Dean 2021, 190.) 

Alkuperäiskielellä sanat “kissa” ja “koira” krjoitetaan yksitavuisessa “cat” ja “dog” -muodossa. Englanniksi miellettynä lause selittää näin ollen ymmärrettävämmin, miksi Gabrielin opiskelemat sanat ovat huomattavasti ikätovereiden pänttäämiä termejä yksinkertaisempia. Suomen kielen sanat “kissa” ja “koira” sen sijaan sisältävät kaksi tavua ja esimerkiksi haastavan kaksoiskonsonantin, jonka oppiminen ei kuulu lukemaan aloittelevan ensimmäisiin harjoitteisiin. Suomennos ei näin ollen palvele alkuperäisteoksen sanomaa, vaan esittää termit yksioikoisina käännöksinä.

Abigail Deanin Tyttö A on paikoin hyvinkin tarkkanäköinen kuvaus ihmisluonnon hitaasti muovautuvista taipumuksista, jotka voivat synkkyydessään jäljitellä eläimellisiä viettejä. Romaani on kuitenkin ennen kaikkea kertomus selviytymisestä, rohkeudesta ja määrätietoisuudesta. Teoksen ydin onkin ihmisen kyvyssä tutkia itseään ja kääntää voimakkaat vaistot palvelemaan yhteistä hyvää. Määrätietoisuus ohjaa Lexin isän pieksemään lapsiaan, jotta nämä pääsisivät maanpäällisessä elossaan lähemmäs jumalaa. Sama määrätietoisuus kuitenkin ohjaa Lexin tarttumaan lyöntikeppiin ja rikkomaan itselleen ikkunaan pienen aukon, josta paeta vapauteen.

Kuvat: @chains_of_light

Dean, Abigail (2021) Tyttö A (“Girl A”, 2021.) Suom. Kristiina Drews. Aula & Co. 

- 

Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet-lukuhaasteesta (2021): 

1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa (ja se myydään myöhemmin)

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan

5. Kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan (Teoksen pohjalta on tulossa samanniminen TV-sarja)

6. Kirja kertoo rakkaudesta

7. Kirjassa on kaveriporukka

11. Kirja kertoo köyhyydestä

18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä

19. Kirjassa leikitään

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu

31. Jännityskirja tai dekkari

36. Kirjassa liikutaan ajassa

37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa (päähenkilö on juristi & tällä on iso vaikutus tarinaan)

39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia (esimerkiksi häävalsseja)

41. Kirjassa matkustetaan junalla

46. Kirjassa syödään herkkuja (sitruunakakkua)

49. Kirja on julkaistu vuonna 2021

-

Note: olen julkaissut tämän esseen myös Maailmankirjat-blogissa.

Mariana Enriquez – Mitä liekit meiltä veivät

 

Mariana Enriquez – Mitä liekit meiltä veivät (WSOY) 

*kirja saatu arvostelukappaleena 

Ilmestymisvuosi: 2021

Sivuja: 255, äänikirjana 6 h 50 min 

Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä 

Ensimmäinen lause: 

"Perheeni pitää minua hulluna, koska päätin muuttaa asumaan Constitucióniin , isäni vanhempien omistamaan kiinteistöön."

- 

Mariana Enriquezin Mitä liekit meiltä veivät valottaa Argentiinan synkkää kulttuurihistoriaa aina noitavainoista lähisuhdeväkivaltaan, elävältä syötyihin kissoihin ja lapsiin, jotka murhaavat toisia lapsia. Teos koostuu ytimekkäistä novelleista, joiden aiheet kiertelevät luonnottomien tapahtumaketjujen ja psykedeelisten aistiharhojen rajamailla. Jokaista lyhyttä tarinaa yhdistää selittämätön väkivalta.

Novellikokoelma alkaa noituuden ja saatananpalvontaan viittaavien rituaalien kuvauksella: tupakantumpeilla pistelty lapsi löytyy irvokkaasti runneltuna ja seksuaalisesti pahoinpideltynä. Constituciónin alue hiljenee hetkeksi, sillä groteski tapaus järkyttää jopa levottomalla alueella koko ikänsä asuneita paikallisia. Jokaisen uutislähetyksen myötä murhasta vuotaa lisää tietoa julkisuuteen ja ihmiset alkavat ymmärtää ennenäkemättömän pahuuden levittäytyneen kaupunkiin. Vaikka järkyttävän illan tapahtumat alkavat valottua yksi kerrallaan, novelli ehtii loppua ennen kuin syyllinen paljastuu. Kesken jäänyt hirveyksien sarja aloittaa kauhunovellien jatkumon, jossa keskiössä ei ole loppuratkaisu vaan ihmisen hauras, hitaasti pirstaloituva ymmärrys ympäristöstään.

Enriquez käyttää novelleissaan taitavasti hyväksi maagisen realismin keinoja. Lukijan on vaikea välillä hahmottaa, milloin kerronta liukuu todellisista tapahtumista aistiharhojen puolelle. Koska Enriquez hyödyntää novelleissaan usein homodiegeettistä kertojaa, eli tarkastelee tapahtumia ensimmäisessä persoonassa osana tarinaa, kerronta on välillä epäluotettavaa. Kertoja uskoo omiin aistimuksiinsa, mutta lukijalle ne näyttäytyvät psykedeelisinä harhoina. Aina ero illuusion ja todellisen elämän välillä ei ole selkeä, joten lukija joutuu aktiiviseen rooliin selvittäessään tapahtumien totuudenmukaista kulkua. Tällaisen lukijaa haastavan kerronnan voi nähdä tyylikeinona, joka kannustaa lukijaa tarkastelemaan kriittisesti myös teoksen miljöötä. Mitä liekit meiltä veivät kommentoikin Argentiinan brutaaleja käytänteitä sekä yhä tänäkin päivänä käytössä olevia väkivaltaisia perinteitä tavalla, joka jää kummittelemaan lukijan mieleen. 

Koska teoksen novelleissa toistuvat maaginen realismi ja selittämättömät tapahtumat, lukija arvaa jo kertomuksen alussa tiettyjen toistuvien elementtien ilmentävän harhoja tai muunlaisia illuusioita. Kun “Naapurin sisäpiha” -novellin päähenkilö Paula esimerkiksi huomaa viereisellä terassilla kaltoinkohdellun lapsen, lukija osaa jo epäillä hahmoon liittyvän jotakin odottamatonta: 

“Jalka se oli, siitä ei ollut epäilystäkään. Hän erotti nyt myös vähän ylävartaloa ja varmistui, ettei pihassa seissyt aikuinen vaan hintelä lapsi, joka oli täysin alasti; hän näki vilauksen pojan sukuelimistä. Iho oli likaisen harmaa. [- -] Hän ei ollut aiemmin huomannut kahletta patiolla [- -] eikä kuullut pojan ääntä kertaakaan terassilla ollessaan (Enriquez 2021, 171).”

Ulkopuolisen tarkkailijan asemassa lukija tutkii hahmojen aistimuksia eräänlaisessa kaikkitietävän sivustaseuraajan roolissa. Asetelma toistaa tosielämän kaavaa, jossa hyväosaiset ihmiset tarkkailevat heikommassa asemassa olevien elämää turvallisen välimatkan päästä. Enriquezin teosta onkin nimitetty poliittisen historian ja pop-kulttuurin läpitunkevaksi sukupolvikirjallisuudeksi. 

Enriquez on nimennyt kirjallisiksi esikuvikseen useat angloamerikkalaista tyyliä edustavat goottilaisen kirjallisuuden klassikot, kuten Mary Shelleyn Frankensteinin sekä psykologista kauhua hyödyntävän Stephen Kingin tuotannon. Mitä liekit meiltä veivät -novellikokoelmassa Enriquez leikittelee länsimaisen kauhukirjallisuuden tyylikeinoilla yhdistellen niitä pohjoisargentiinalaiseen kansanuskoon ja brittiläissyntyiseen okkultismiin. Suomennoksessakin on havaittavissa näiden elementtien yhteentörmäyksiä, sillä teos toistaa uskollisesti Shelleyn ja Kingin tyyliä ujuttaa epänormaali aivan lähelle tavanomaisia tapahtumia. Suomennos myös kunnioittaa kirjailijan pyrkimystä yhdistää länsimainen gotiikka Latinalaisen Amerikan kulttuuriperinteeseen, sillä esimerkiksi hyvin omaleimaiset espanjankieliset ilmaukset on jätetty kääntämättä: hahmot viljelevät puheessaan muun muassa termejä gringa, chamiga, che ja don. 

Novellikokoelman yhteys reaalimaailman Argentiinaan on kiistaton. Useat teoksen tapahtumat pohjautuvat todellisiin tapauksiin, joissa kulttuuriperintönä levinnyt väkivalta saa ennenäkemättömät, kauhistuttavat mittasuhteet. Teoksen aloittavan “Likainen poika” -novellin hirmuteot esimerkiksi toistavat vuoden 2006 rituaalimurhaa, jonka uhriksi 12-vuotias “Ramonciton”-poika joutui (Selander 2021, 252). Myös nimikkonovellissa esitetyt naisten polttomurhat viittaavat 2010-vuoden niin kutsuttuun “Wanda Taddei” -efektiin, jonka seurauksena Argentiinan poliisin tietoon tuli seuraavien vuosien aikana 132 naisten polttomurhayritystä (Selander 2021, 253). 

Novellikokoelman viimeinen kertomus sulkee ympyrän, jonka teoksen ensimmäinen kertomus aloittaa: “Mitä liekit meiltä veivät” -novelli palaa takaisin noituuteen ja naistenpolttamisperinteeseen. Nimikkonovelli kommentoi tuhansia vuosia jatkunutta traditiota, jossa miehet sytyttävät naisia liekkeihin. Enriquezin tarinassa naiset saavat alistamisesta tarpeekseen ja päättävät riistää miehiltä mahdollisuuden jatkaa sortavaa perinnettä polttamalla itse itsensä. Naiset eivät tapa itseään, vaan astuvat liekkeihin vain siksi aikaa, että iho ehtii sulaa. Omaehtoisen palamisen tarkoitus ei näin ollen ole kuolla, vaan ottaa väkevällä tavalla kantaa väkivaltaisiin perinteisiin sekä miesten määrittelemiin normeihin: 

“Jos tämä jatkuu, miehet saavat luvan tottua meihin. Suurin osa naisista tulee näyttämään tältä, samanlaisilta kuin minä, jos säilyvät hengissä. Hieno juttu, vai mitä? Kaunis saa ihan uuden merkityksen (Enriquez 2021, 237).” 

Mitä liekit meiltä veivät on voimakassanainen kannanotto Argentiinan haitallisiin traditioihin sekä naisten maailmanlaajuiseen sortoon. Novellikokoelma on ajankohtainen niin Latinalaisessa Amerikassa kuin Suomessakin, sillä naisiin kohdistuva väkivalta on määritelty ihmisoikeusongelmaksi myös kotimaassamme. “Wanda Taddei” -efektiä seuranneen feministisen kansanliikkeen myötä Argentiinan rikoslakia muutettiin lähisuhdeväkivallan osalta. Myös Mitä liekit meiltä veivät on osa maailmanlaajuista feminististä liikehdintää, jonka pyrkimys on kyseenalaistaa rakenteellinen, vuosituhansia jatkunut väkivaltainen diskriminaatio.

Kuvat: @chains_of_light 



Enriquez, Mariana (2021) Mitä liekit meiltä veivät (“Las cosas que perdimos en el fuego”, 2016.) Suom. Sari Selander. WSOY. 

Selander, Sari (2021) Suomentajan jälkisanat, teoksessa Mitä liekit meiltä veivät. WSOY. 

Oikeuksien arpapeli: Naisiin kohdistuvat raiskausrikokset ja uhrin oikeuksien toteutuminen Suomessa. Amnesty International Suomen osasto. Tutkimus: https://www.amnesty.fi/uploads/2021/03/oikeuksien-arpapeli_final.pdf. Viitattu 20.7.2021.

- 

Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet-lukuhaasteesta (2021): 

7. Kirjassa on kaveriporukka

8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa

11. Kirja kertoo köyhyydestä

15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi (Teoksen feminismi koskettaa myös suomalaislukijoita)

18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä

28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu

31. Jännityskirja tai dekkari

37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa

38. Kirja on käännetty hyvin

46. Kirjassa syödään herkkuja (esimerkiksi choripaneja)

49. Kirja on julkaistu vuonna 2021

Note: Tämä teksti tullaan julkaisemaan myös Maailmankirjat-blogissa.

Lisa Taddeo – Kolme naista

Lisa Taddeo – Kolme naista (2020)

*kirja saatu arvostelukappaleena 

Ilmestymisvuosi: Alkuperäinen 2019, suomennos 2020

Sivuja: 384

Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä

Ensimmäinen lause: 

"Kun äitini oli nuori nainen, tuntematon mies seurasi häntä aamusi töihin hänen takanaan masturboiden."

-

Lisa Taddeo seuraa Kolme naista (Gummerus Kustannus Oy) -tietokirjassaan kolmen naisen elämää kahdeksan vuoden ajalta. Teoksessa esitetyt tapahtumat ja tilanteet ovat todellisia, mutta niiden arkaluontoisuuden vuoksi yksityiskohdat, kuten nimet ja ajankohdat, on muutettu. Vaikka tarina on näiden muutosten avulla etäännytetty aidoista tapahtumista, paljastaa kirja lukijalle totuudenmukaisen ja paikoin hyvin raadollisen kuvan yhteiskunnallisen rakenteellisen diskriminaation monista eri muodoista, joita naiset sukupuolensa sekä vallitsevien kulttuurillisten normien vuoksi joutuvat päivittäin kohtaamaan.

Naisten sosiaalista, poliittista ja taloudellista yhdenvertaisuutta ajava feminismi syntyi aatteena jo 1700-luvulla ja poliittisena liikkeenä 1800-luvun puolivälissä Yhdysvalloissa. Vaikka sukupuolten välisen tasa-arvon puolesta on feminismin ja muiden liikkeiden kautta tehty työtä jo vuosisatoja, naisen ja miehen asema eriarvoisina toimijoina näkyy naisten arjessa vielä tänäkin päivänä. Kolme naista kertoo nimensä mukaisesti kolmen eri ikäisen ja eri elämäntilanteessa olevan naisen tarinan. Vaikka teos keskittyy kuvaamaan kolmea yksittäistä tapahtumaketjua, voidaan niiden nähdä heijastelevan maailmanlaajuisia sukupuolittuneita ongelmia.

Sukupuolten eriarvoisuus näkyy kautta maailman erilaisissa yhteiskunnallisissa rakenteissa, kuten lainsäädännössä ja kulttuurillisissa normeissa. Taddeon teos erittelee naisten alisteista asemaa tuomalla esille muun muassa lainsäädännön ongelmakohtia. Tällaisiin epäkohtiin kuuluvat esimerkiksi usean valtion linjaukset raiskauksen määritelmästä sekä seksuaalirikoslainsäädännön vanhentuneet käsitykset. Näiden linjausten mukaan raiskaus määritellään käytetyn väkivallan mukaan, eikä pelkällä uhrin kertomuksella tai suostumuksen puutteella ole merkittävää painoarvoa. 

Kolme naista -asiaproosateoksessa oikeudesta oman kehonsa koskemattomuuteen taistelee 23-vuotias Maggie, joka on alaikäisenä joutunut opettajansa raiskaamaksi. Oikeudessa opettaja kuitenkin todetaan syyttömäksi, sillä Maggiella ei ole muuta näyttöä tapahtumista kuin omat sanansa: 

“Hoy sanoo, että koko kanne tulee olemaan Maggien todistuksen varassa. Mitään raiskausvälinesettiä ei ole olemassa; ei ole mekolle jäänyttä siemennestevanaa (Taddeo 2020, 259).”

Maggien kohtalon voi rinnastaa tuhansien muidenkin seksuaalirikosten uhreiksi joutuneiden naisten kohtaloon, eikä ongelma ole uusi Suomessakaan. Amnesty International Suomen osaston tutkimuksen mukaan pelkästään Suomessa seksuaalista väkivaltaa kokee vuosittain noin 50 000 naista. Näistä tapahtumista 15 000 on raiskausrikoksia, mutta viranomaisten tietoon päätyy lopulta vain murto-osa kaikista tapauksista. Keskimäärin vain joka viides raportoitu tapaus johtaa oikeuskäsittelyyn, ja niistä vain joka seitsemäs johtaa raiskaustuomioon. Suomen tämänhetkinen seksuaalirikoslainsäädäntö ei näin ollen turvaa uhrin oikeuksia eikä kunnioita YK:n ihmisoikeussopimusta seksuaalisen itsemääräämisoikeuden osalta. Sukupuolittunut väkivalta onkin yksi Taddeon teoksen keskeisimmistä teemoista, sillä se on vahvasti läsnä nyky-yhteiskunnassamme monessa eri muodossaan. 

Taddeon teos saa merkityksensä samastuttavuudesta. Useat naiset maailmanlaajuisesti pystyvät samastumaan juridista vääryyttä kokevan Maggien asemaan, mutta myös kirjan muut hahmot kohtaavat yleisesti tunnustettuja sukupuolittuneita ongelmia. Esimerkiksi tiiviissä saariyhteisössä asuva Sloane joutuu yhteisön silmätikuksi, kun hän aviomiehensä painostuksesta ajautuu harrastamaan seksiä toisen miehen kanssa. Kun tapahtumat paljastuvat yhteisölle, saaren asukkaat kääntyvät Sloanea vastaan ja halveksivat häntä puheissaan, mutta seksin toisena osapuolena ollut mies jatkaa elämäänsä normaalisti. Myös Sloanea yhdyntään yllyttänyt aviomies selviää tuomiotta. Tapahtumat heijastelevat vahvasti epätasa-arvoisia normeja, jotka esiintyvät niin pienissä kuin suurissakin yhteisöissä. Kyseiset normit ovat havaittavissa esimerkiksi erilaisissa medioissa. Päivälehtien luetuimpiin artikkeleihin lukeutuvatkin usein naispuolisten julkimoiden seksuaaliset toiminnat, kuten nuoremman rakastajan löytäminen tai muut normeista poikkeavat mieltymykset.

Sloanen tapaus tuo esille myös usein toistuvan asetelman, jossa miehen seksuaaliset tarpeet esitetään naisen tarpeita tärkeämpinä. Tällaisen epätasapainon voi nähdä kulttuurillisena normina, sillä pariskuntien välisen seksin oletetaan usein olevan penetraatiokeskeistä ja miehen orgasmiin tähtäävää. Kun aktissa keskitytään yksinomaan miehen tarpeiden tyydyttämiseen, naisen osa on usein olla pelkkä seksiobjekti ja miehen nautinnon mahdollistaja. Sloanen objektisointi alkaa jo nuoruusiässä: Sloanen isä tajuaa, että Sloanen “seksuaalienergia voitaisiin valjastaa hyödyksi liiketoimissa”, joten tytär painostetaan treffeille yrityksen johtajan pojan kanssa:

 “Keith, isäntäparikunnan poika, ja Sloane, tuon pariskunnan luottomiehen tytär, joka oli kaunis, hyvin kasvatettu, hoikka. He olivat kuin kaksi hevosta, jumalaisia ja valmiita lisääntymään (Taddeo 2020, 55).”

Myös Sloanen ja tämän aviomiehen, Richardin, välisessä seksissä miehen tarpeet menevät naisen halujen edelle. Richard esimerkiksi kiihottuu ajatuksesta, että Sloane harrastaa seksiä tietyn, Richardin valitseman miehen kanssa. Sloane ei aina pidä miehensä valintaa houkuttelevana, mutta suostuu silti seksiin miestään miellyttääkseen:

"Richard sanoi, että Sloanen pitäisi mennä tuttavapariskunnan huoneeseen. Oli varhainen aamu, ja aurinko paistoi ylenpalttisen kirkkaana. Sloane innostui ajatuksesta jossain määrin, muttei täysin. Hänellä oli hoikka ja nätti olo. Joskus sekin riitti seksin harrastamiseen. Hän laittoi pariskunnalle tekstiviestin. He vastasivat: tule tänne, ja lähettivät Sloanelle huoneensa numeron (Taddeo 2020, 274)." 

Naisen seksuaalisuus on länsimaalaisessa kirjallisuudessa esitetty varsin yksiulotteisena tai jopa vaiettuna asiana. Pitkään naisten seksuaaliset tarpeet tuotiin kirjallisuuden kentällä esille vain eroottisen, niin kutsutun harlekiinikirjallisuuden kautta. Tällaisissa julkaisuissa naisen seksuaaliset tarpeet on usein esitetty yksinkertaisina ja miehen haluja mukailevina. 2010- ja 2020-luvulla naisen monipuolisia seksuaalisia tarpeita sekä haluja kuvaavia teoksia on sen sijaan tuotettu paljon, minkä vuoksi myös yhteiskunnallinen käsitys seksuaalisuuden monimuotoisuudesta on laajentunut. Mutta vaikka yleinen ymmärrys naisen seksuaalisista tarpeista on tarkentunut, aihe nähdään edelleen tietyissä yhteyksissä vanhoillisten arvojen ja uskomusten kautta. Taddeon teos Kolme naista ottaakin aiheellisesti kantaa julkiseen keskusteluun normalisoimalla naisten subjektiivisia seksuaalisia haluja. 

Kolmas Taddeon seuraama nainen on Lina. Hänen kauttaan kirjoittaja kuvaa konservatiivisten instituutioiden, kuten kristillisten oppilaitosten ja avioliiton ylläpitämiä vanhoillisia käytänteitä. 

Katolisessa koulussa kasvanut Lina joutuu kanssaopiskelijoidensa raiskaamaksi ja päätyy lopulta intohimottomaan avioliittoon. Oppilaitos ei ota kantaa Linan kokemaan väkivaltaan tai muuten pyri selvittämään tapausta. Kuten useissa vastaavissa tapauksissa, tapahtuma jää käsittelemättä ja Linasta aletaan puhua koululaisten kesken "halpana ja helppona naisena, joka nai kolmea kundia yhdessä illassa” (Taddeo 2020, 51). Myöskään terapeutin neuvot avioparin intiimielämän piristämiseksi eivät tuota toivottua tulosta: ammattilainen rohkaisee Linan miestä jatkossakin välttämään “vastenmielistä” kanssakäymistä, kuten suutelemista. Lina ei saa ohjeita omien tarpeidensa tyydyttämiseen, vaan joutuu tyytymään seksittömään avioliittoon.

Lisa Taddeon tietokirja Kolme naista maalaa surullisen ja synkän kuvan naisten asemasta patriarkaalisessa maailmassa. Muutettujen nimien vuoksi teos on helppo mieltää fiktioksi, mutta erityisesti naispuolinen lukija tunnistanee tapahtumien todenmukaisuuden. Euroopan perusoikeusviraston tutkimuksen mukaan Suomessakin joka kolmas nainen on kokenut lähisuhdeväkivaltaa. Taddeon seuraamien naisten kohdalla luku on vielä suurempi: kaksi kolmesta naisesta joutuu seksuaalisen väkivallan uhriksi. Kolmaskaan nainen ei saa toteuttaa seksuaalisuuttaan vapaasti, vaan joutuu miehensä kontrolloimaksi ja yhteisön halveksumaksi. Sekä kyseisen tutkimuksen että Taddeon teoksen luvut vahvistavat käsitystä siitä, ettei totaalista sukupuolten välistä yhdenvertaisuutta ole vieläkään saavutettu. Naisilla ei edelleenkään ole oikeutta toteuttaa seksuaalisuuttaan vapautuneesti, sillä vanhoilliset normit ohjailevat vielä tänäkin päivänä yhteisöjen ajatusmalleja. Myös lainsäädännölliset epäkohdat asettavat erityisesti naiset epäoikeudenmukaiseen asemaan, sillä suurin osa seksuaalirikosten uhreista on naisia.

Kolme naista on peittelemättömän rehellinen dokumentti kolmen naisen elämästä, joka samastuttavuudellaan ottaa kantaa laajoihin, sukupuolittuneisiin ongelmiin. Maggie ei ole ainoa nainen, jonka raiskaaja julistettiin syyttömäksi. Sloanekaan ei ole ainoa nainen, joka joutuu puolisonsa kontrolloimaksi. Myöskään Lina ei ole ainoa nainen, joka raiskataan kolmesti saman illan aikana. Kolme naista kertoo Maggiesta, Sloanesta ja Linasta, mutta jokainen naispuolinen lukija löytää siitä jollain tasolla myös itsensä.

Kuvat: @chains_of_light

Taddeo, Lisa (2020) Kolme naista (“Three women”, 2019). Gummerus Kustannus Oy, Liettua.

Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet-lukuhaasteesta (2021):


6. Kirja kertoo rakkaudesta

10. Kirjan nimessä on numero

28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu

38. Kirja on käännetty hyvin

46. Kirjassa syödään herkkuja (Sloanella on menestyvä ja arvostettu ravintola)


Olen julkaissut tämän esseen lyhennettynä myös Maailmankirjat-blogissa.