Sari Hälinen (toim.) – Onnellisia aborttitarinoita

 Sari Hälinen (toim.)  – Onnellisia aborttitarinoita (Basam Books) 

Teos saatu arvostelukappaleena. 

Julkaisuvuosi: 2024 

Sivuja: 147

Ensimmäinen lause: 

"Onnellisia aborttitarinoita -kirja on syntynyt epäilyksestä." 

- 

Vuonna 2017 alkaneen feministisen Me Too -liikehdinnän myötä monissa länsimaissa käännettiin kollektiivisesti katseet kohti vanhentuneita lakeja sekä vaiettuja normeja. Suomessa haavoittuvaisessa asemassa olevien ihmisryhmien tilannetta ryhdyttiin kohentamaan päivittämällä seksuaalirikoslainsäädäntöä. Suostumus2018-kansalaisaloitteen myötä raiskauksen tunnusmerkistöön lisättiin suostumuksen puute. Muutos oli merkittävä, sillä päivitys tarkoitti ihmisen omaa kehoa koskevan oikeuden tunnustamista lainsäädännön tasolla. Perustuslain mukaan julkisen vallan oli täytynyt turvata ihmisoikeuksien toteutuminen jo ennen lakiuudistusta, mutta käytönnössä seksuaalisen väkivallan uhrien oikeutta oman kehonsa koskemattomuuteen ei kyetty turvaamaan vanhentuneen lain keinoin. 

Seksuaalirikoslainsäädännön päivittäminen nykypäivän tutkimustiedon ja arvojen tasolle avasi tien myös muiden yhdenvertaisuusongelmien esilletuomiselle. OmaTahto2020-kampanjan myötä ryhdyttiin ajamaan poliittisella kentällä läpi uudistusta, joka mahdollistaisi raskaudenkeskeytyksen hakijan omalla ilmoituksella. 2020-luvulle asti raskaudenkeskeytystä varten tuli Suomessa hankkia kahden lääkärin puoltava lausunto sekä perustella toimenpide lain edellyttämällä syyllä. Oma tahto ei kuulunut näihin virallisesti hyväksyttyihin syihin. Vuonna 2022 kansalaisaloitteen vaatimukset hyväksyttiin eduskunnassa ja uusi, hakijan omaa tahtoa kunnioittava laki tuli voimaan 1.9.2023. 

Kansainvälisessä ihmisoikeusjulistuksessa määritelty oikeus omaan kehoon on siis vasta 2020-luvun kynnyksellä liitetty osaksi Suomen perustuslakia konkreettisin kannattimin. Syyt kehollisen itsemääräämisoikeuden sivuuttamiselle ovat kautta aikojen olleet ennemmin sosiaalisia kuin esimerkiksi lääketieteelliseen tietoon perustuvia. Toimittamassaan Onnellisia aborttitarinoita -tietokirjassa seksuaalikasvattaja Sari Hälinen pureutuu kehollisen vallankäytön erilaisiin muotoihin ja erittelee niiden seurauksia aborttidiskurssin näkökulmasta. 

Hälisen kokoamaan teokseen on liitetty monipuolisesti lausuntoja terveydenhuollon, poliittisen toiminnan sekä julkisen sanan ammattilaisilta. Vaikka kotimaamme lainsäädäntöä raskaudenkeskeytykseen liittyen on saatu jo päivitettyä, liittyy aborttiin edelleen stigmatisointia. Vaikka säädökset ovatkin muuttuneet, eivät vanhojen lakien taustalla vaikuttaneet sosiaaliset normit ole kadonneet. Hälisen toimittamasta teoksesta käyvät väkevästi ilmi yhteiskunnallisen painostuksen seuraamukset: abortin saaminen tai omaa kehoa kunnioittavan päätöksen tekeminen eivät edelleenkään ole jokaisen ihmisen todellisia oikeuksia. 

"En olisi halunnut tehdä aborttia ja tunsin painostusta siihen. Kokemus oli todella kamala henkisesti ja totta kai myös fyysisesti. Samaan aikaan menetin myös uskoni Jumalaan. Loppujen lopuksi mietin kuitenkin hyviä puolia lapsettomuudessa ja päätin omilla aivoillani tehdä abortin. [- -] Tajusin myös, että en oikeasti halua lapsia, vaan ehkä lapsen hankkiminen on yhteiskunnan painostusta. (Hälinen 2024, 36-37.) 

Raskaudenkeskeytyksen kokeneiden ihmisten kertomukset antavat merkityksen teoksen nimikkeelle. Onnellisia aborttitarinoita -kirjaan on koottu yhteensä noin sata tositarinaa, vaikka useampiakin olisi ollut tarjolla. Kommenttien keskiössä ovat yksilökohtaiset tarpeet raskaudenkeskeytykselle sekä operaatiota seuraava onnen tunne. Kertomusten suuresta määrästä voi päätellä aiheen nostattavan tunteita ja ilmentävän onnellisesta lopusta huolimatta tarvetta vertaistuelle. Myös OmaTahto2020-kampanjan vastaava Milla Pyykkönen mainitsee Asiallista tietoa abortista -sivustolleen koottujen kokemustarinoiden keräämisen sujuneen helposti, sillä arvelee naisilla olleen tarve puhua kokemuksistaan (Pyykkönen 2024, 31). 

Blogihistoriaa tarkastellessani havaitsin, ettei aborttiteemaisia teoksia löydy arkistostani muutamaa enempää. Ainoastaan yhdessä kirjassa raskaudenkeskeytys on keskeinen teema. Feministisestä kirjablogistani ei ennen tätä julkaisua löytynyt yhtä ainoaa kritiikkiä, jossa olisin käsitellyt raskaudenkeskeytysteemaista kotimaista kirjaa. Blogin rajallisesta otannasta ei tietenkään voi tehdä yleisluontoisia johtopäätöksiä, mutta toimittajan huomioista sen sijaan voi: Onnellisia aborttitarinoita -teoksen julkistamistilaisuudessa Hälinen mainitsi aineiston olleen jokseenkin kiven takana, sillä aborttikokemuksista tai Suomessa teetetyistä raskaudenkeskeytyksistä ylipäänsä on haastava löytää luotettavaa tutkimustietoa. Blogini niukka tarjonta saattaa siis kieliä laajemmasta ongelmasta, joka kotimaiseen aborttikirjallisuuteen liittyy: yksittäisistä teoksista huolimatta genreä ei vielä kotimaassamme ole olemassa. 

Raskaudenkeskeytyksen kokeneiden tarve puhua tapahtuneesta kummunnee siis vallalla olevasta ahtaasta normista – aborttipuheenvuoroja ei perinteisesti Suomessa ole painettu kirjojen sivuille, eikä niistä ole koottu kattavaa tutkimusaineistoa. Jo tästä syystä Onnellisia aborttitarinoita on merkittävä kulttuuriteko, joka kokoaa helposti lähestyttävälle alustalle  raskaudenkeskeytyksen kokeneiden uniikkeja kokemustarinoita. 

Kenties suuria tunteita nostattavasta teemastaan huolimatta teoksen rakenne on kevyt. Hälisen keräämät asiantuntijalausunnot aloittavat teoksen pohjustamalla abortin moninaisia syitä, tämänhetkistä raskaudenkeskeytysprosessia sekä nykyisen lainsäädännön historiaa. Tietokirjaan on näin ollen koottu napakoin, selkeäsanaisin puheenvuoroin kaikki tarpeellinen pohjatieto, jonka lukija tarvitsee selatessaan raskaudenkeskeytystarinoita. Asiallisen ja luotettavan tiedon esilletuominen onkin yksi kirjan merkittävimmistä saavutuksista. Lisäämällä kirjallisuuden kentälle huolellisesti kuratoidun kokoelman raskaudenkeskeytykseen liittyvistä puheenvuoroista Hälinen argumentoi painavasti kehollisen itsemääräämisoikeuden puolesta ja tarjoaa mahdollisuuden myös jatkokeskustelulle. Onnellisia aborttitarinoita -teos toimii luotettavana tutkimusaineistona myös tulevaisuuden tietokirjoille. 

Vakavastiotettavalle tutkimustiedolle onkin tarvetta. Vaikka ihmisten oikeutta aborttiin on monissa maissa viime vuosina tuettu lainsäädännöllisin muutoksin, useissa valtioissa raskaudenkeskeytysoikeutta on voimakkaasti rajoitettu tai se on kokonaan kielletty. Esimerkiksi Yhdysvalloissa vuonna 2022 tehtyjen muutosten myötä jokainen osavaltio on saanut itsenäisesti päättää kansalaistensa aborttioikeudesta. Tätä nykyä noin puolet Yhdysvaltain osavaltioista on kieltänyt kokonaan tai huomattavasti rajoittanut kansalaisten oikeutta aborttiin. Useimmat muutokset ovat olleet negatiivisia, eli monissa osavaltioissa laki on aiemmin turvannut yhdenvertaisen raskaudenkeskeytyksen. Kehollisen itsemääräämisoikeuden rajoittaminen onkin vallankäytön muoto, jolla on perinteisesti ollut tapana kulminoitua äärimmäisten yhteiskunnallisten liikkeiden yhteydessä. Saavutettuja oikeuksia ei siis tule lukea kumoamattomaksi kotimaassammekaan, ja siitä syystä Onnellisia aborttitarinoita -kirjan kaltaista luotettavaa tietoa on tuotettava aktiivisesti lisää. 

Pienestä koostaan huolimatta Hälisen toimittama Onnellisia aborttitarinoita -tietokirja on painava teos, joka täyttää ison aukon kotimaisen kirjallisuuden kentällä. Taide kaikissa muodoissaan on kautta aikain ollut poliittinen työkalu, ja sellaisena Hälisen toimittamaa kirjaakin on syytä pitää. Onnellisia aborttitarinoita ei siis vain liitä oikeutettua positiivista attribuuttia perinteisesti negatiivisena nähtyyn toimenpiteeseen, vaan osallistuu onnellisten aborttitarinoiden takaamiseen tulevaisuudessakin. 

 

-

-

"Olin 17-vuotias vuonna 2002. Elin väkivaltaisessa suhteessa ja tulin raskaaksi. Päädyin tekemään abortin enkä ole sekuntiakaan katunut päätöstäni. Abortit tehtiin tuohon aikaan ainoastaan kaapimalla ja kokemus oli sairaalassa ihan ok. Kun hain lupaa aborttiin, lääkäri sanoi faktana, että ei tulisi olemaan yhtään päivää elämässäni, kun en miettisi syntymätöntä lastani ja esimerkiksi sitä, minkä ikäinen hän nyt olisi. Se ei ole koskaan pitänyt paikkaansa. Kun tein abortin, pääsin lopulta eroon myös väkivaltaisesta kumppanista ja elän nyt, melkein 20 vuotta myöhemmin, hyvin onnellista elämää."

(Hälinen 2024, 49.) 

- 

Hälinen Satu (2024) Onnellisia Aborttitarinoita. Basam Books: Helsinki. 

Pyykkönen Milla (2024) "Vapaa ja turvallinen abortti on ihmisoikeus: OmaTahto2020-kansalaisaloitteen tarina". Teoksessa Hälinen Satu (toim.) Onnellisia Aborttitarinoita. Basam Books: Helsinki. 

Kuvat: @chains_of_light 

- 

Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet 2024 -lukuhaasteesta: 

7. Kirjassa rakastutaan (mm. monessa kokemustarinassa raskaus saa alkunsa uudesta suhteesta)

15. Kirja, jolla on vähintään kolme tekijää (Teokseen on koottu noin sata kokemustarinaa sekä useita asiantuntijalausuntoja)

19. Suomi mainittu (Kirjassa on mainittu Suomi)

32. Kirja on kirjoitettu alun perin kielellä, jolla on korkeintaan 10 miljoonaa puhujaa

38. Kirjan kannessa tai nimessä on käsi tai kädet

41. Kirjassa syntyy lapsi (monet abortin tehneet ovat myöhemmin päätyneet vapaaehtoisesti jatkamaan myöhempää raskautta)

43. Kirjalla ei ole päähenkilöä

49. Kirja on julkaistu vuonna 2024

Andrew Morton – Diana : hänen tarinansa – hänen elämänsä

Andrew Morton – Diana, Hänen tarinansa – Hänen elämänsä




Julkaisuvuosi: Alkuperäiset 1992 & 1997, yhteispainoksen suomennos 1997

Sivuja: 312

Ensimmäinen lause:

"[Ensimmäinen muistikuvani] on todella lastenvaunujen tuoksu."




-




2020-luvun alussa tapahtui murros sukupolvienvälisessä kulttuurillisessa kuvastossa, kun uusimman sukupolven silmissä Walesin prinsessa Diana muuttui lähimenneisyyden toimijasta historialliseksi henkilöksi.

Walesin prinsessa muistetaan kuningashuoneen jäsenenä, joka tietoisesti ja tahtomattaankin nosti kuninkaallisten seuraamisen kiinteäksi osaksi modernia mediaa. Brittiläisen Andrew Mortonin (1992) Diana : hänen tarinansa -elämäkertaa voikin pitää eräänlaisena Diana-mediailmiön huipentumana. Vaikka myös muista hovin jäsenistä on kautta aikojen tuotettu syväluotaavia tekstejä, yksikään niistä ei ole saavuttanut Mortonin teoksen kaltaista kulttimainetta. 

Vuonna 1997 ilmestynyt laajennettu painos sisältää alkuperäisen elämäkerran lisäksi litteroidun version Dianan haastattelusta sekä Mortonin jälkisanat prinsessan traagisen menehtymisen jälkeen. Vaikka Diana kuoli ranskassa elokuussa 1997, ehti Mortonin uudistettu kirja markkinoille vielä samana vuonna. Mortonia on sittemmin kritisoitu kiirehtimisestä, eikä vain Dianan tarinan kohdalla: Mortonin (2022) kirjoittama The Queen – A life -elämäkerta puskettiin markkinoille vain kaksi kuukautta Yhdistyneen Kuningaskunnan pitkäaikaisimman hallitsijan kuningatar Elisabeth II:n menehtymisen jälkeen. Pikaisesti kirjakauppojen hyllyille saateltua teosta on pidetty pintakiiltoisena ja jokseenkin kierrätysmateriaalista koottuna, sillä sen on koettu uusiokäyttävän materiaalia Mortonin aiemmista elämäkerroista. 

Myös Diana : hänen tarinansa – hänen elämänsä -teoksen rakenne viittaa kiirehdittyyn kustannus- ja kirjoitusprosessiin. Hänen tarinansa -leipäteksti on jo ikoniseen maineeseen noussut kuvaus Dianan onnettomasta elämästä. Tämän osuuden Morton on koostanut yhteistyössä prinsessan kanssa, ja uudistetussa vuoden 1997-laitoksessa onkin mukana jopa valokopioita prinsessan punakynän jäljestä (Morton 1997, 17). Dianan menehtymisen jälkeen kiireesti kirjoitettu Hänen elämänsä -osio sen sijaan huokuu onnettomuudenjälkeistä epätoivoa, johon suuri osa länsimaisesta maailmasta vajosi sydänten prinsessan traagisesti kuollessa odottamattomassa auto-onnettomuudessa. Viimeisen luvun alkusanat paljastavat sekä kansakunnan että kirjoittajan hyökyvät tuntemukset: "[H]änen kasvonsa olivat seesteiset, lähes kuin enkelillä." (Morton 1997, 295.) 

Hänen elämänsä -osioon mahtuu rojaali liuta muitakin mahtipontisia ilmaisuja, joiden kautta vastikään menehtynyttä prinsessaa kuvaillaan:

"Oli kuin olisi syntynyt sateenkaari, kun paikalle virtasi nuoria ja vanhoja [- -] Jollakin tavalla Dianan elämä – hänen haavoittuvaisuutensa, hänen voimansa, hänen haurautensa, hänen kauneutensa, hänen myötätuntoisuutensa ja hänen täyttymyksen tavoittelunsa – oli koskettanut noita ihmisiä, innoittanut heitä ja liikuttanut heitä kenties enemmän kuin mikään muu heidän elämässään." (Morton 1997, 305.)

Kirjoittajan käyttäessä rönsyileviä lauseita maalailevine termeineen on vaikea muistaa kyseessä olevan elämäkerta, toisin sanoen tietokirja. Elämäkertoja on kuitenkin kautta kirjallisuuden historian pidetty proosan ja tietokirjallisuuden välimaastossa tasapainoilevina teoksina, joten Diana : hänen tarinansa – hänen elämänsä -painosta voi perustellusti pitää erittäin kaunokirjallisena tulkintana prinsessan elämästä. 

Vaikka Mortonin ylitsevuotavat sanat on kirjoitettu heti hirvittävän onnettomuuden jälkeen, saattaisi myös nykykirjailija sortua ylisanoihin Dianasta kirjoittaessaan. Prinssi Harryn (2023)Varamies-omaelämäkerrassa prinssi itse kuvailee äitiään varsin kaunopuheisesti:

"Vaikka äitini oli prinsessa, joka oli saanut nimensä jumalattarelta, molemmat määreet olivat minusta aina tuntuneet heikoilta, riittämättömiltä. Häntä tavattiin verrata ikoneihin ja pyhimyksiin, Nelson Mandelasta Äiti Teresaan ja Jean d'Arciin, mutta mikään näistä vertauksista, niin yleviä ja kunnioittavia kuin ne olivatkin, ei minusta osunut kohdalleen. [- -] Miten oli mahdollista, että saatoin nähdä hänet samalla tavalla kuin joutsenen, joka lipui minua kohti järven kirkkaansinistä pintaa pitkin? [- -] hän oli pelkkää valoa, puhdasta loistavaa valoa" (Prinssi Harry, 2023. 13-14.)

Mortonin ja prinssi Harryn luonnehdintojen ikävöivissä sävyissä on sama kaiku, vaikka kirjoitushetkien välissä on yli kaksi vuosikymmentä. Mortonin tekstistä voi huomata hiljattaisen tragedian aikaansaaman mielenliikutuksen vaikutuksen tekstiin, kun taas Harryn kommentissa voi nähdä vuosikymmeniä kannettujen muistojen raskauden. 

Mortonin kirjoittaman elämäkerran ilmestyessä rivejä tavasivat aikalaiset, jotka saattoivat kokea prinsessan menetyksen hyvin henkilökohtaisella tasolla. Nykylukija ei näe Mortonin tekstiä lähimenneisyyden raporttina, vaan historialliseen henkilöön liittyvänä tulkintana. Lukijasukupolven vaihtuessa myös lukulinssi muuttuu, eivätkä tekstiä enää väritä lukijan henkilökohtaiset muistot edesmenneestä prinsessasta. Erityisesti tästä syystä Mortonin liikutusta pursuavat ilmaukset tuntuvat tarpeettomilta ja epätieteellisiltä, mutta kontekstissaan ne voi tulkita arvokkaaksi aikalaiskokemukseksi ja osaksi ennennäkemätöntä Diana-ilmiötä, joka myös kirja-alaa ravisteli.

Diana : hänen tarinansa – hänen elämänsä on värittyneestä aikalaisnäkökulmastaan huolimatta tärkeä artefakti ajalta, jolloin menneen maailman monarkia ja moderni media törmäsivät. Prinsessa Diana ei elinaikanaan ehtinyt kirjoittaa tai kirjoituttaa rehellistä omaelämäkertaa, sillä myös Mortonin teoksen kannanottojen väitettiin kummunneen muualta kuin prinsessan omilta huulilta. Vasta onnettomuuden jälkeen Morton tunnusti tietojen lähteeksi Dianan omat lausunnot. Mortonin teos on siis ainoa prinsessa Dianaa käsittelevä elämäkerrallinen teos, jonka kirjoitusprosessiin prinsessa on itse osallistunut. Vaikka litteroitujen haastattelunauhojen julkaisemista on jälkikäteen kritisoitu erityisesti journalistisen etiikan ja tragedialla rahastamisen nimissä, ovat kirjaan sisällytetyt Dianan omat sanat ainoita jälkipolville välittyneitä prinsessan autenttisia lausuntoja. Mortonin elämäkertaa voi tästäkin syystä pitää arvokkaana aikakapselina.

Menehdyttyään tapaturmaisesti liikenneonnettomuudessa prinsessa Diana jätti monarkistien massaan sydämenmuotoisen aukon, jota ei sittemmin ole kyetty parsimaan umpeen. Mortonin uudistettu laitos ei ole ainoa kulttuurituote, joka surutyötä tekevää kansaa on sykähdyttänyt: Dianasta on sittemmin tuotettu useita elokuvia, kirjallisuutta ja myös dokumentaarisia TV-sarjoja. Dianan poismeno oli tragedia, josta kansa tai monarkia ei ole kyennyt kokonaan toipumaan. Prinsessan menehtyminen aiheuttikin uudenlaisen ongelman, joka myös nykyhetken monarkiassa on havaittavissa: jonkun on oltava Diana.


-



Prinsessa Dianasta ja 1990-luvun feminismikäsityksestä:

"Prinsessa pyrki kohti aiempaa epämuodollisempaa, rennompaa ja helpommin lähestyttävää kuninkaallista tyyliä. "Tämä tarvitsee naisen kosketusta", oli hänen toistuva lausahduksensa ja näkemys, joka paljasti, että feminismi oli alkanut kehkeytyä Dianan yksityisessä ja julkisessa elämässä. Pohjimmiltaan hän oli sitä mieltä, että varsin monet kysymykset ja ongelmat miesten hallitsemassa maailmassa juontuivat aggressiivisesta, puhumista kaihtavasta ja usein tunteettomasta maskuliinisesta egosta. Dianasta tuntui, että ongelmia voitaisiin lähestyä helpommin, jos yhtälöön lisättäisiin naisellisia ominaisuuksia, kuten vaistonvaraisuus, myötätuntoisuus, sovittelunhalu ja rauhallisuus. Dianan ajattelu oli saanut vaikutteita new age -opastajilta, ja sillä oli juurensa myös hänen kyllästymisessään monarkiaan miesten hallitsemana intituutiona, hänen epäonnistuneen avioliittonsa synnyttämässä eittämättömässä kyynisyydessä vastakkaista sukupuolta kohtaan sekä hänen monissa yksityisissä vierailuissaan Chiswickin naisten turvakotiin."

(Morton 1997, 278-279.)




- 

Blogissa aiemmin käsiteltyä: 

Prinssi Harry – Varamies 

Satu Jaatinen – Paremmissakin piireissä : Kuninkaallisia skandaaleja kautta aikojen

-




Morton, Andrew (1997) Diana : hänen tarinansa – hänen elämänsä ("Diana: Her own story in her own words, 1997). Suom. Liisa Paakkanen. WSOY: Helsinki.

Kuvat: @chains_of_light




-




Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet-lukuhaasteesta (2024):

1. Kirjan nimessä on erisnimi

7. Kirjassa rakastutaan

14. Kirjassa harrastetaan (Diana harrasti intohimoisesti mm. balettia sekä uimista)

16. Kirjassa on valokuvia

24. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääkaupunkiin (Lontoo)

25. Kirjassa vietetään juhlapyhää (Esim. joulu 1979, jolloin Diana sai lahjaksi henkilökohtaisen turvahälyttimen)

33. Kirjassa muutetaan maalle (Dianan perheen muutto Althorpiin)

37. Kirja, joka herättää voimakkaita tunteita

41. Kirjassa syntyy lapsi

42. Kirjan nimessä on alaotsikko

46. Kirjan kannen pääväri on musta tai kirjan nimessä on sana musta

47.-48. Kaksi kirjaa, jotka on kääntänyt sama kääntäjä (Suomalainen painos vastaa alkuperäistä Her own story in her own words -julkaisua, joka sisältää vuoden 1992 -elämäkerran sekä 1997 uudistetun julkaisun)

Rakkaudesta lajiin – Urheilevat sateenkaarinuoret lähikuvassa – Tiina Tuppurainen & Teemu Silván

Rakkaudesta lajiin – Urheilevat sateenkaarinuoret lähikuvassa – Tiina Tuppurainen & Teemu Silván

* Teos saatu arvostelukappaleena kustantajalta 
 

Julkaisuvuosi: 2022

Sivuja: 176

Ensimmäinen lause: 

"Urheilu on ihmiselle mitä parhaimpia kasvualustoja."

- 

Tiina Tuppuraisen (teksti) ja Teemu Silvánin (kuvat) tietokirja Rakkaudesta lajiin tekee sen, mitä tietokirjat eivät perinteisesti tee: antaa kasvot ilmiölle. 

Konventionaalisessa mielessä tietokirjat lähestyvät tapahtumia, ihmisiä ja ilmiöitä laajojen kokonaisuuksien kautta. Henkilökuviinkin keskittyvät teokset perinteisesti esittelevät nimihenkilön elon vaiheita, eivätkä niinkään vaiheiden ympärille kietoutuvia kulttuuri-ilmiöitä. Rakkaudesta lajiin ravistelee tätä kaavaa rohkein sanoin ja kuvin, sillä tietokirja lähestyy urheilumaailman väkivaltaista heteronormatiivisuutta uhrien näkökulmasta. 

Sanana uhri antaa kuitenkin väärän käsityksen teoksen henkilöistä. Kirjan sivuilla esiintyy yhteensä 14 urheilijanuorta, minkä lisäksi syrjintää käsittelee esipuheessa ammattinyrkkeilijä ja valmentaja Elina Gustafsson. Voitokkaan uran tehneitä urheilijoita voisikin ennemmin nimittää termein selviytyjä tai menestyjä. 

Sateenkaarinuorten kohdalla urheilun kentällä menestyminen ei tarkoita vain tavoitteellista harjoittelua tai fyysisten esteiden ylittämistä. Tuppuraisen haastattelemien nuorten tarinoista käy varsin suorasanaisesti ilmi, että voittojen taakse kätkeytyy myös vihaa, väkivaltaa ja jopa byrokraattisia esteitä. Vaikka sateenkaarinuorten oikeudet on turvattu laissa, ei useiden seurojen valmentajilla tosiasiassa ole käsitystä lajiliittonsa yhdenvertaisuussuunnitelmasta. Monien haastateltavien kertomuksista käykin ilmi, ettei seuralla ole ollut tarpeeksi tietotaitoa tai konkreettisia keinoja syrjinnän kitkemiseksi. Tästä syystä voitto ei urheilevalle sateenkaarinuorelle tarkoita välttämättä pelkkää kisamenestystä, vaan konkreettista selviytymistä. 

Lajiliittojen yhdenvertaisuushaasteet ovat juurisyitä isommille epäkohdille, jotka voisi kategorisoida myös ihmisoikeusongelmiksi. Vasta hiljattain Kansainvälinen urheiluliitto esimerkiksi linjasi, etteivät transsukupuoliset osallistujat saa enää kilpailla naisten yleisurheilulajeissa testosteronitasostaan riippumatta. Tasa-arvolaki ja yhdenvertaisuuslaki kuitenkin kieltävät syrjinnän esimerkiksi sukupuolen perusteella. Lakia vastustavat linjaukset eivät valitettavasti ole uusia ilmiöitä, sillä myös Tuppuraisen jälkisanoissa todetaan, että urheilu nähdään edelleen lain ulottumattomissa olevana pelikenttänä. Tietokirjasta käykin selvästi ilmi, etteivät lait onnistu turvaamaan nuorten oikeutta syrjinnästä vapaaseen harrastukseen saatika ammattiin. 

Yhdenvertaisten toimintatapojen puuttuminen nousee liikuntapiireissä esille toistuvasti. Aivan hiljattain kotimaisen juniorijääkiekon kentällä on pyöritty rasismiin liittyvän selkkauksen ympärillä. Tapaus on erinomainen esimerkki lajiliittojen kummallisesta autonomiasta, joka mahdollistaa lakien kiertämisen:

Pelicans-joukkueen pelaajaa väitettiin solvatun rasistisesti U13-junioriottelussa, minkä seurauksena valmentaja Juha Sokka määräsi joukkueensa pukukoppiin kesken pelin. Rasistiseen välikohtaukseen puuttunut valmentaja määrättiin väliaikaiseen toimintakieltoon, minkä lisäksi uhrin joukkueelle määrättiin tuhannen euron sakko pelin keskeytymisestä. Lajiliitto ei myöhemmin ole pyytänyt toimintaansa anteeksi rasismia kohdanneelta pelaajalta, vaan pahoitellut ainoastaan hänen kuulemisensa sivuuttamista. Helsingin Sanomien haastattelussa Sokka tunnustaa lajiliittojen itsevaltaisen aseman ongelmallisuuden: 

”Olen tuonut heti alkuunsa liitolle tietoon, että kilpailusäännöt eivät voi mennä Suomen lakien yli. Mutta ajatellaanko liitossa, että he ovat niin kaikkivoipaisia, ettei ole mitään väliä mitä tapahtuu, kunhan kilpailusääntöihin ei kosketa. Se on mielestäni aika järkyttävää.” (HS 16.5.2023, viitattu 24.5.2023.)

Lain tavoittamattomissa olevat urheiluseurat muodostavat siis turvattoman ympäristön sekä sateenkaarinuorille että muille haavoittuvaisessa asemassa oleville urheilijoille. Oman seksuaalisuuden tai sukupuolen julkituominen omalle joukkuelle tai yhteisölle on tekstien perusteella tänäkin päivänä päätös, joka saattaa vaikuttaa heikentävästi urheilijan uramahdollisuuksiin. Esimerkiksi entinen ammattijääkiekkoilija Janne Puhakka kertoo vältelleensä seksuaalisesta suuntauksestaan puhumista aktiiviuransa aikana, sillä ei "uskaltanut ottaa sen suhteen mitään riskejä" (Tuppurainen & Silván 2022, 61). Puhakka ei osaa sanoa varmasti, millaisia seuraamuksia homoudesta puhuminen saattaisi jääkiekkoilijalle aiheuttaa, mutta epäilee ovien sulkeutuvan sukkelasti esimerkiksi Venäjän suunnalla (Tuppurainen & Silván 2022, 61). Ammattiurheilijalle liikunnassa on kyse konkreettisen elannon hankkimisesta, joten isojen ovien sulkeminen voi tarkoittaa koko uran loppumista. Sateenkaariurheilijoiden on tästä syystä tänäkin päivänä tehtävä päätös identiteettinsä mukaisen elämisen tai ammattinsa harjoittamisen väliltä.  

Sateenkaarinuorten ahdasta asemaa alleviivaavat myös Silvánin vaikuttavat valokuvat, jotka tyylillisesti muistuttavat kuvajournalistisia otoksia. Silvánin valokuvat antavat helpostilähestyttävät ja mieleenpainuvat kasvot kirjan nuorille. Journalistinen tyyli on myös linjassa Tuppuraisen aikakauslehtimäisen ytimekkään ja dynaamisen kirjoitustavan kanssa. Kirjan tyyli herättelee lukijaa pohtimaan sateenkaariurheilijoita koskevaa uutisointia, tai ehkä jopa sen puutetta. Mikä tahansa Silvánin valokuvista sopisi sateenkaariurheilua koskevan artikkelin kuvitukseksi, mikäli sellaisia julkaistaisiin. Tällaisten julkaisujen määrä on edelleen vähäistä, joten Rakkaudesta Lajiin -kirjan kuvat paikkaavat urheilukuvaston konkreettisia aukkoja. 

Rakkaudesta lajiin -tietokirja sisältää arvokasta informaatiota kaikille yhdenvertaisuuden edistämisestä kiinnostuneille lukijoille. Vielä arvokkaampaa luettavaa teos on lajiliittojen kaltaisille tahoille, jotka vasta kehittävät yhdenvertaisuussuunnitelmiaan tai selvittelevät tasa-arvolain vaatimuksia. Tietokirjan loppuun on koottu sekä sateenkaarisanastoa että kymmenen konkreettista keinoa inklusiivisempaan urheiluun, joten teos tarjoaa myös työvälineitä ongelmien korjaamiseen. Vaikka yhdenvertaisuuden toteutuminen vaatisi investointeja, kouluttamista, liiton sääntöjen päivittämistä tai vanhojen periaatteiden kuoppaamista, yhteinen matka kannattaa; liikunnan parissa toimivien on syytä muistaa, ettei yhdenvertaisuuslain kunnioittaminen edistä vain marginaaliin painettuja urheilijoita, vaan luo turvallisen sekä vastaanottavaisen ympäristön kaikille liikunnan harrastajille. 

- 

"Urheilussa ykkösprioriteetti on olla paras, voittaja. Muut asiat ovat toissijaisia. Siksi erilaisuuden hyväksymistä ja kaikkien mukaan ottamista ei arvosteta niin paljon. Jo 14-vuotiaista ajatellaan, että eiväthän kaikki nyt voi pelata, koska jotkut ovat parempia kuin toiset. Tällainen naurettava mentaliteetti iskostaa mieleen, että on ne hyvät ja on ne huonot. On ne, jotka saavat olla mukana, ja ne, jotka eivät saa. Tarvittaisiin rakennemuutos – ajatus siitä, että kaikkien mukaan ottaminen on ihan yhtä tärkeää kuin se, että ollaan hyviä ja voitetaan."

(Tuppurainen & Silván 2022, 73.) 

- 

-

Tuppurainen, Tiina & Silván Teemu (2022) Rakkaudesta Lajiin – Urheilevat sateenkaarinuoret lähikuvassa. Like & Kustannusosakeyhtiö Otava: Helsinki. 

Kuvat: @chains_of_light 

- 

Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet-lukuhaasteesta (2023): 

6. Kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate (Kannessa korkeushyppäähä Jade Nyström urheiluvarustuksessaan)


8. Kirja kertoo pienestä kaupungista (Useat haastateltavat kertovat kokemuksistaan pienen kaupungin urheilupiireissä)


9. Kirjan kirjailija kuuluu vähemmistöön, ja kirja kertoo tästä vähemmistöstä


10. Kirjassa on ohjeita ja neuvoja (Teoksen lopussa on 10 keinoa inklusiivisemman urheilukulttuurin edistämiseen)


13. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs


20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla (Monestakin)


24. Kirja kertoo urheilijasta


29. Kirjassa on minä-kertoja


40. Kirjassa hylätään jotain (Moni haastateltava luopuu lopulta urastaan)


42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa


43. Kirja kertoo tulevaisuudesta niin, että siinä on toivoa

-

Blogissa aiemmin käsiteltyjä Tiina Tuppuraisen teoksia: 

Tiina Tuppurainen – Hänen valtansa alla 

Tiina Tuppurainen – Sinä olet perheeni 

Taina Latvala – Torinon enkeli

 

Taina Latvala – Torinon enkeli (Otava) 

Julkaisuvuosi: 2021 

Sivuja: 330

Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä 

Ensimmäinen lause: 

"Minusta tuli äiti 24. joulukuuta 2019." 

- 

Helsinkiläisen Taina Latvalan (2021) Torinon enkeli -romaani on ilmestymisestään lähtien esiintynyt säännönmukaisesti kirjasomettajien jouluvinkkilistoilla. Teos onkin vahvasti sesonkisatu, sillä kerronnan elementit väliotsikoita myöten linkittyvät tiukasti raamatun tapahtumiin, mutta myös nykyajan jouluun. "Ja tapahtui niinä päivinä" -jakso aloittaa tarinan, jossa kuljetaan evankeliumien, korinttilaiskirjeiden ja aina ilmestyskirjankin läpi. Raamatun tapahtumien, enkelien ja demonien taistelun sekä hyvän ja pahan voiman kamppailun näyttämö sijoittuu kuitenkin Italian ja Suomen tuttuun lähimenneisyyteen. Pyhiä kirjoja tuntemattomalle lukijalle teoksesta löytyy siis myös runsain määrin kulttuurillista helpostilähestyttävää tarttumapintaa. 

Matka Suomesta Italiaan kestää vain sivunkäännön verran, sillä lyhyet luvut vuorottelevat melko säännönmukaisesti kahden kulttuurin ja elämäntilanteen välillä. Lakastunutta parisuhdettaan pakeneva päähenkilö matkaa joulun kynnyksellä kirjailijaresidenssiin Torinoon, jossa häntä odottavat lihaksikas vuokraisäntä Lorenzo sekä pieni tyttö valkoisissa vaatteissa. Kumpikin vieras on omiaan auttamaan päähenkilön ajatukset pois umpikujasta, sillä sekä uusi mies että äitiä etsivä lapsi tuovat kaivattua näkökulmaa keskushenkilön mietteisiin.

Vaikka kertomus sisältää runsaasti maagisen realismin elementtejä ja vauhdikkaitakin kohtauksia, rakentuu romaani ennen kaikkea pohdinnan ja etsimisen ainesosista. Punainen lanka, joka lahjanarun lailla sitoo tarinan eheäksi paketiksi, on vanhemmuus. Kertoja kokee maailman epäreiluna hyvän ja pahan taisteluareenana, jolla ihminen joko tietää haluavansa vanhemmaksi tai sitten ei. Limbomaiseen välitilaan putoavat ne harvat ja yksinäiset kulkijat, jotka eivät ole ihan varmoja. Nämä orvot vaeltajat ovat tuomittuja poukkoilemaan ihmissuhteiden, kulttuurien, todellisuuden ja unimaailman välillä, kunnes löytävät vastauksen. 

Latvalan teoksessa vastaus astelee näyttämölle valkoisissa vaatteissa ja pienissä ballerinoissa. Tarina ei kuitenkaan lopu tytön saapumiseen, sillä pian "hänen käsistään lähti ihoa kuin käärmeellä" (Latvala 2021, 285). Kertomus kumartaa varsin näyttävästi Stephen Kingin kauhuklassikoille, joiden intertekstuaalinen yhteys tarinaan on kouriintuntuva. Latvala leikittelee taitavasti myös muilla kirjallisilla viittauksilla, minkä lisäksi hän on onnistuneesti upottanut teokseen totuuden ja fiktion rajamaille sijoittuvia aineksia. Residenssivieraiden listaa selatessaan tai vuokraisäntä-Lorenzon romaania etsiskellessään lukija saattaa tuntea olonsa yhtä epäluuloiseksi ja harhaanjohdetuksi kuin päähenkilö Torinon sokkeloisilla kujilla. 

Mutkikkaiden vanhojen katujen vastapainoksi Latvala kirjoittaa erittäin suoraviivaisella tyylillä. Romaanin kerronta on yleisesti ottaen niin tasaista, että teos sujahtaa luontevasti lukuromaanien kategoriaan. Termillä tarkoitetaan helppolukuista proosaa, joka ei liiemmin leikittele sanataiteella tai yhteiskuntakriittisellä sanomalla. Toki Latvala tarjoaa lukijalle matkan niin Italiaan kuin autofiktiomaiseen maailmaankin, mutta kertomuksen pääasiallinen sävy on kepeähkö. Kyseessä voi olla taktinen ratkaisu, sillä useat rakastetut jouluelokuvat pelaavat samoilla ainesosilla. 

Oman kerroksensa kevyeen kerrontaan tuovat kuitenkin erilaiset tekstityypit. Latvala ripottelee sivuille esimerkiksi vieraskirjan merkintöjä, sitaatteja kuvitteellisesta tietokirjasta, raamatun jakeita ja some-viestejä. Paikoin teksti ajautuu myös kappaleettoman tajunnanvirran puolelle. Erilaiset kirjoitustyylit sekä tekstilajit istuvat hieman irrallisina tarinaan ja horjuttavat runsaudessaan Latvalan muuten eheää kerrontaa.

Harmistuin myös hieman kertomuksen kapeahkosta hahmokavalkadista. Perinteisen joulutarinan tapaan sadusta löytyvät esimerkiksi hyväntahtoinen mies, kiltti vanha naapurin rouva, kirkassilmäinen lapsi sekä epämiellyttävä entinen puoliso. Erityisesti päähenkilön aiemman kumppanin kuvaus vaikuttaa karkealta ja liioitellulta: pahansisuinen puoliso on korostetun paha suustaan, ja siksi vanhemmuuspohdinta uhkaa hukkua huonovointisen parisuhteen alle. Virkistävämpää olisi ehkä ollut lukea tasapainoisesta kumppanuudesta, jonka keskellä lapsenhankkimista voi pohdiskella turvallisesti. Latvalan asetelma antaa ymmärtää ristiriitaisten ajatusten olevan pääosin tulosta painostavasta parisuhteesta, vaikka vanhemmuuskysymykset saattavat tosiasiassa vaivata myös kukoistavassa elämäntilanteessa eläviä. 

Päätös vanhemmuudesta ja erityisesti äitiydestä on joka tapauksessa polttavan ajankohtainen puheenaihe. Vielä viime vuosinakin mediassa ja aina lainsäädännönkin tasolla on keskusteltu samanaikaisesti sekä synnyttämiseen pakottamisestä että lisääntymiskyvyttömyyden vaatimuksesta. Latvalan romaani ei ota oikeastaan lainkaan kantaa abortti- saatika translakikeskusteluun, mutta teos on silti erinomaista luettavaa median väkivaltaisten otsikoiden vastapainoksi. Torinon lumisilla kaduilla ehtii rauhassa viivähtää päähenkilön rinnalla pohtien ihmisen oikeutta omaan kehoonsa.

Vaikka Torinon enkeli ei ole ärhäkän yhteiskuntakriittinen tai muuten normeja ravisteleva teos, on se kuitenkin kaikessa kiiltokuvamaisuudessaankin ansainnut paikkansa pettämättömien joulutarinoiden joukossa. Kirja nimittäin tarjoaa kaiken sen, mitä lukija luultavasti odottaakin: elähdyttävän kuvauksen pyhäpäivän tapahtumista, hieman mystiikkaa ja ripauksen romantiikkaakin. Kauhukirjallisuuden hienovaraiset elementit lisäävät lukukokemukseen vivahteen, joka kutkuttelee syvällä ihon alla. Moniulotteinen romaani on myös oivallinen jouluherkku, sillä arvoituksellinen tarina jättää lukijalle runsaasti aukkoja täydennettäväksi. Kertomus kestää siis useita lukukertoja – vaikkapa joulusta toiseen. 

-

-

"Olisin halunnut sanoa hänelle, että rakastin häntä, että olin onnellinen kun olin löytänyt hänet, mutta en saanut sanoja suustani. Kai minä pelkäsin, että ne olisivat säikäyttäneet hänet pois. Toivoin, että hän tiesi muutenkin, mitä kaikkea sisälläni kannoin.

"Mamma", hän sanoi ja katsoi minua pimeässä. Sydämeni takoi hänen korvaansa vasten. Hänen äänensä oli pehmeä, niin kaunis ja lämmin, kun hän sanoi sen. En tiennyt, mitä olisin vastannut, mikä olisi oikea lause, ja niinpä minä sanoin vain "Si"." 

(Latvala 2021, 245.) 

-

 

-

Latvala, Taina (2021) Torinon enkeli. Otava: Helsinki. 

Kuvat: @chains_of_light 

-

Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet-lukuhaasteesta (2022): 

1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota (residenssiä tai Lorenzoa teoksineen ei ole olemassa, mutta esimerkiksi Taina Latvala -niminen hahmo vierailee tarinassa)

7. Kirja kertoo ystävyydestä

8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua (Tyttö)

11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä

16. Kirjan luvuilla on nimet

18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja

20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä

22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä

29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa (Lorenzon tietokirja on nimeltään "Hyvän ja pahan voiman kaupunki")

30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan (Hetkellisesti)

36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää

38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave (Vaikkakin alitajuinen sellainen)

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi

46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen (Kannen korostettuna elementtinä on punainen sateenvarjo, jolla ei tosiasiassa ole minkäänlaista virkaa tarinan motiivina)

Satu Jaatinen – Paremmissakin piireissä – Kuninkaallisia skandaaleja kautta aikojen

 

Satu Jaatinen – Paremmissakin piireissä : Kuninkaallisia skandaaleja kautta aikojen 

*kirja saatu arvostelukappaleena 

Ilmestymisvuosi: 2021

Sivuja: 199

Ensimmäinen lause: 

"Lokakuussa 2020 Euroopan valtiot julistivat matkustuskieltoja ja vaativat kansalaisiltaan äärimmäistä varovaisuutta koronaviruksen aiheuttaman maailmanlaajuisen epidemian vuoksi."

- 

Kuninkaalliset ovat aina olleet aikansa julkimoita, ja heidän edesottamuksiinsa on kieltämättä usein suhtauduttu samanlaisella draamanjanoisuudella, kuin vaikkapa suurten artistien aiheuttamiin kohuihin. Katastrofeja kuninkaalliset ovatkin kieltämättä aikojen saatossa aikaansaaneet, sillä instituutiona monarkia on lopulta varsin hauras ja altis skandaaleille. Tällaisista hoviväen jupakoista kertoo Satu Jaatisen (2021) uusin tietokirja Paremmissakin piireissä – Kuninkaallisia skandaaleja kautta aikojen. 

Jaatisen teos esittelee pääasiassa eurooppalaisia hoveja ravistelleita kohuja. Kirjailija on tehnyt kunnioitettavan taustatyön kuninkaallisten katastrofeja seuloessaan, sillä kirja esittelee kriisejä aina sydänkeskiajalta viimeisimpiin Sussexin herttuaparin aiheuttamiin mediamylläköihin. Aasialaiset hallitsijat ja esimerkiksi islamilaisen maailman monarkit sen sijaan jäävät kirjassa harmillisen vähälle huomiolle, sillä heidät mainitaan lähinnä eurooppalaisten kuninkaallisten kommellusten vastapareina tai epäonnisina sivuhenkilöinä. Rajaus on harmillisen ahdas, mutta mahdollistaa esimerkiksi laajemmalti monarkioita käsittelevän jatko-osan myöhemmän julkaisemisen. 

Vaikka skandaalit eivät Jaatisen tekstissä sijoitu kronologisesti etenevälle aikajanalle, on niiden välisten syy- ja seuraussuhteiden hahmottaminen helppoa teoksen selkeän rakenteen vuoksi. Teoksen suuren informaatiotulvan sisäistämistä helpottaakin tekstin selkeä jäsentely, jonka avulla kuninkaalliset katastrofit on jaoteltu erilaatuisiin skandaaleihin. Kirja käsittelee esimerkiksi kiellettyjen rakastajien aiheuttamia vahinkoja, kruunusta eroamista ja vain vaivoin vältettyjä kohuja. Tietokirjaa keventää myös teoksen väljä taitto, joka mahdollistaa erilaisten tietolaatikoiden, nostojen, kuvituksen ja graafien sijoittumisen osaksi lukukokemusta. Tyyliteltyine tekstinostoineen ja kuohuttavine väliotsikoineen kirja muistuttaakin paikoin aikakauslehteä. Mielleyhtymä on teoksen eduksi, sillä kevyt ja aikakauslehtimäistä matalaa kynnystä imitoiva rakenne laajentaa tietokirjan kohdeyleisöä. 

Mediaan ja journalismiin kytkeytyvät assosiaatiot lukeutuvat teoksen ansioiksi siksikin, että ne auttavat lukijaa jäsentämään kirjan sisältöä ja asettamaan sen nykypäivän kontekstiin. Kuninkaallisten tehtävä on kautta aikain ollut toimia valtion ylimpänä käskynhaltijana ja vallankäyttäjänä, mutta nykypäivän demokratiaa vaalivassa (läntisessä) maailmassa kruunupäiden rooli on typistynyt kulttuurialueen kasvoina toimimiseen. Kuninkaallisten kytkös tosiasialliseen vallankäyttöön on modernissa maailmassa niin olematon, että jopa iltapäivälehdet julkaisevat kuninkaallisia käsittelevät artikkelinsa "viihde"-osion alla. Hovien tapahtumiin suhtaudutaankin omana aikanamme ennen kaikkea viihteellisinä kommelluksina. On siis perusteltua käyttää viihdeuutisiin ja kevyeen kirjallisuuteen viittaavia elementtejä myös kuninkaallisia käsittelevässä tietokirjassa. 

Jaatisen kirjoitustyyli on lennokas, mutta napakka. Kirjailija etenee sulavasti kohusta toiseen kuljettaen lukijaa tapahtumien mukana vaivattomasti. Jaatinen on onnistunut muotoilemaan monimutkaisimmatkin sukupuut, pakoreitit, hierarkiat ja lakipykälät helposti ymmärrettäviksi virkkeiksi, joten lukija pysyy perillä skandaalien elementeistä ilman erityisiä ponnisteluja. Tapahtumaketjujen hahmottamista helpottavat myös runsaat kaaviot, jotka valottavat esimerkiksi tietyn hallitsijasuvun kruununperimysjärjestystä. 

Erityisen ilahduttavaa on huomata, että Jaatinen on sisällyttänyt tietokirjaansa runsaasti myös monelle lukijalle tuttuja katastrofeja. Dianasta, Charlesista ja Camillasta on toki kirjoitettu jo useamman tietokirjan verran, mutta vasta prinsessan sijoittaminen osaksi kuninkaallisten skandaalien ikiaikaista kaanonia asettaa 80- ja 90-luvun tapahtumat laajempaan mittakaavaan. Englannin tulevan kuninkaan avioliittokriisi avautuu lukijalle lopulta osana hovien loputonta draaman kaarta, joka nousee ja laskee kunkin hallitsijan aikakaudella. 

Kuninkaallisten murhenäytelmiä itsekin seuranneena petyin kuitenkin siihen, ettei teos esitellyt esimerkiksi Ruotsin prinsessa Madeleinen tapahtumarikasta lähihistoriaa tai Norjan prinsessa Märtha Louisen rakkauskohua julkimoita parantavan Durek Verrett -shamaanin kanssa. Prinsessa Märtha Louisen ja Verrettin järjestämä kaupallinen "Prinsessa ja shamaani" -kiertue aiheutti vuonna 2019 niin suurta mielipahaa norjalaisten keskuudessa, että prinsessaa vaadittiin luopumaan kruunustaan ja arvonimestään. Kohun tuoreus ei selitä tapauksen puuttumista kirjasta, sillä prinsessa on ehtinyt aiheuttaa kuohahduksia kansan keskuudessa jo aiemmin: vuonna 2007 hän perusti vaihtoehtoista lääketiedettä opettavan enkelikoulun (Soulspring) ja vain hetkeä myöhemmin julkaisi kaksi kirjaa*, joissa opetetaan enkeleiden kanssa kommunikointia. 

Madeleinen ja Martha Louisen aiheuttamat skandaalit olisivat sopineet teoksen teemaan siksikin, että huomattavan kaavamaisesti naiset ovat olleet kuninkaallisten katastrofien keskiössä. Tietokirja valottaa surullisella tavalla naisia syyllistäviä perinteitä, joiden avulla valtaapitäviä mieshallitsijoita on pyritty suojelemaan. Historian saatossa täysin syyttömiäkin naisia on loattu kuninkaan maineen säästämiseksi. Misogyninen traditio jatkuu edelleen, sillä esimerkiksi Sussexin herttuapariin keskittyvät lehtiotsikot ovat kerta toisensa jälkeen korostaneet Meghan Marklen syyllisyyttä skandaaliin. Marklea moittiva media sai jopa vakiinnutettua herttuaparin hovista irtautumista kuvaavan "Megxit"-termin, joka vähättelee prinssi Henryn osuutta päätöksentekoon.

Jaatisen tietokirja muistuttaa, että kuninkaalliset käryt ovat olleet kautta aikain osa haurasta kruununperimysjärjestelmää. Jokaiseen hallitsijasukuun kuuluu skandaali jos toinenkin. Iso-Britannian hovin viimeaikaiset tapahtumat tai Ruotsin kuningasperheen kriisit ovat siten vain inhimillisiä seurauksia jäykästä perinteestä, joka vaalii kuninkaallisia jumalasta seuraavina. Se, millaiset seuraamukset kuninkaallisten edesottamuksilla lopulta on, riippuu aina viimekädessä kansasta. Paremmissa piireissä muistuttaakin vallan tosiasiallisesta jakautumisesta: vaikka kruunu symboloi ehdotonta mahtia, suurinta valtaa käyttävät aina kansalaiset. 

-

Kuninkaallisten viimeiset ateriat ja juomat

Englannin Henrik I kuoli järviankeriaista saatuun ruokamyrkytykseen vuonna 1135. 

Englannin Juhana Maaton menehtyi vuonna 1216 kertoman mukaan nautittuaan liikaa persikoita ja siideriä. 

Englannin Edward IV:n veli, Clarencen herttua George tuomittiin vuonna 1478 maanpetoksesta kuolemaan. Häntä ei kuitenkaan mestattu, vaan hänet hukutettiin viinitynnyriin Towerin linnassa. 

Ruotsin Aadolf Fredrik kuoli vuonna 1771 syötyään illalliseksi hummeria, naurista, kaviaaria, hapankaalia, keitettyä lihaa, samppanjaa ja jälkiruuaksi kuumassa maidossa pehmitettyä laskiaispullaa. 

Viimeisen aterian ei aina ole tarvinnut olla ruokaa. Tanskan kuninkas Knut II kuoli kesällä 1042 noin 24-vuotiaana erään rikkaan maanomistajan häissä. Kuningas oli juuri noussut nostamaan maljaa morsiamelle, kun hän kuoli niille sijoilleen. Syyksi äkkikuolemaan epäiltiin sairaskohtausta, jossa valtavalla määrällä alkoholia oli myös oma osuutensa. 

Ainahan sitä häissä on viinaa juotu. Skotlannin kuningas Jaakko IV käytti vuonna 1503 neljänneksen vuoden määrärahoistaan omien häidensä viinitarjoiluun. 

                                                                                        

                                                                                                                    (Jaatinen 2021, 71.)

-

Kuvat: @chains_of_light

Jaatinen, Satu (2021) Paremmissakin piireissä – Kuninkaallisia skandaaleja kautta aikojen. Docendo: Liettua. 

- 

Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet 2022 -lukuhaasteesta: 

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti (esimerkiksi Maria Verisen sairastuminen syöpään vuonna 1555. Syöpää luultiin raskaudeksi, ja kuningatar sulkeutui Hampton Courtin linnaan valmistautumaan synnytykseen. Lasta ei koskaan kuulunut, mutta Maria jaksoi loppuunsa asti odottaa vauvan syntymää. (Jaatinen 2021, 106–108.)

11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä

14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta

15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää

16. Kirjan luvuilla on nimet

18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja

30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan (Kun preussilaissyntyiset Keisarinna Katariina ja puolisonsa Pietari III asettuivat uuteen kotimaahansa Venäjälle, ryhtyi vuonna 1762 hallitsijaksi noussut Pietari III suosimaan vanhaa kotimaatansa Venäjän ja Preussin välisessä sodassa. Keisarinna Katariina nousi miestään vastaan ja kapinallisten avulla syrjäytti hallitsijan vallasta. Pietari III kuoli epäselvissä olosuhteissa vain hetki vangitsemisensa jälkeen. Kuolemantapauksen mysteerisyydestä johtuen muutamia Pietareita ilmestyi Katariinan valtakauden aikana eri puolilta Venäjää vaatimaan valtaistuina takaisin. (Jaatinen 2021, 84–85.)

32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja (Englannin prinsessa Margaret nukkui myöhään, makoili kylvyssä, pukeutui vasta puolenpäivän jälkeen ja siirtyi nauttimaan lounasta vasta, kun oli saanut juotavakseen vodkatuoremehua. (Jaatinen 2021, 90.)

33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan (Kirja kertoo esimerkiksi Espanjan kuningas Juan Carlosin epäonnisesta metsästysretkestä Botswanaan vuonna 2012 (Jaatinen 2021, 184).

35. Kirjassa on oikeudenkäynti (Esimerkiksi vuonna 1952 Ruotsin kuningas Kustaa Vi Aadolf haastoi sukuaan piinanneen Kurt Hajbyn oikeuteen edesmenneen kuninkaan kiristämisestä. Hovi voitti tapauksen ja Hajby tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen. (Jaatinen 2021, 26–27.)

36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää

40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole (Esim. Preussi).

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen

*Louise, Märtha (2009) Møt din skyttsengel & Englenes hemmeligheter. Deres natur, språk og hvordan du åpner opp for dem.