Amoto quaeramus seria ludo – Ajasta ja tavoista
-
Blogin ensimmäinen kohuntapainen syntyi Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa -romaania käsittelevästä julkaisusta, jossa sivusin naisasian lisäksi sukupuolivähemmistöihin keskittyvää sotakirjallisuutta – tai pikemminkin sellaisen kirjallisuuden puutetta. Moni lukija koki suorastaan pöyristyttävänä esittämäni väitteen, jonka mukaan yksi Kinnusen hahmoista on nykyterminologialla ilmaistuna transmies. Kinnunen kirjoittaa sodan ajasta, jolloin naisten yksilöllisyys ja ihmisyys herkästi hukkuivat raskaiden maihinnousukenkien alle. Paljon eivät ole ajat ja tavat muuttuneet.
Tommi Kinnunen – Ei kertonut katuvansa
Myös julkaisu Delia Owensin Suon villi laulu -romaaniin liittyen nostatti runsaasti keskustelua. Kritisoin tuolloin rivien väleistä tihkuvaa sisäistettyä naisvihaa, joka romaanin kerronnassa valitettavasti on alkuriveiltä viimeiselle sivulle asti mukana. Tällaiset romaanit ovat yhdenvertaisuusnäkökulmasta erityisen vahingollisia juuri siksi, ettei naisvihamielisyys esiinny teoksen sivuilla yksittäisissä lauseissa tai kappaleissa, joita voisi tussilla alleviivata. Patriarkaaliset kirjallisuuskonventiot löytyvät tämänkin ilmiön taustalta, ja niitä sen sijaan voi syyttävällä sormella osoittaa.
Naisten seksualisointi ja esineellistäminen ovat väkivallan ilmentymiä, joiden juuret ulottuvat kulttuurilliseen kuvastoon. Owensin romaani on oivallinen esimerkki naishahmojen kulttuurinomaisesta seksualisoinnista, joka laajana ilmiönä johtaa naisten esineellistämiseen myös tosielämässä. Naisten esineellistäminen taas sijoittuu kiinteänä elementtinä seksuaalisen väkivallan portaikkoon ja osaltaan mahdollistaa myös muiden väkivaltaisten normien vakiintumisen osaksi hyväksyttyä kulttuuria.
Delia Owens – Suon villi laulu
Naisen osa -tekstissä pohdiskelin naisten osuutta kirjallisuudessa sekä kirjallisissa julkaisuissa. Moni tuntuu kavahtavan, kun puheeksi tulevat kiintiöt. Kirjallisuudessa ja muissakin kulttuurituotteissa on kuitenkin nykypäivänä usein naiskiintiö tai vaikka vähemmistökiintiö – ja aivan syystä! Ajatus siitä, että vain paikkansa ansaitsemalla voi päästä painetun tuotteen sivuille, on auttamattoman ahdas ja vanhentunut. Jokaisen tekstin takana on nimittäin (ainakin vielä jollain tasolla) ihminen, ja ihminen on poliittinen eläin. Siksi myös painotuotteiden sivuille päätyy noin 70% miehiä ja 30% naisia – vähemmistöjen edustajia vielä vähemmän. Useita ansioituneita naisia ja muunsukupuolisia jää systemaattisesti marginaaliin.
Vuonna 2023 kansanedustajiksi valittujen naisten keski-ikä oli 46 vuotta. Vielä 1940-luvulla valloillaan oli yleisesti käsitys, jonka mukaan naisen aivotoiminta saavuttaa lakipisteensä vasta menopaussin jälkeen, eli naisen kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin heräilee vasta vaihdevuosien jälkeen (Turunen 1945, 32). Menopaussi taas tapahtuu keskimäärin 51 vuoden iässä, joten joko päättäjinä on tällä hetkellä poikkeuksellisen valveutuneita naisia, tai sitten edellisten sukupolvien tuottamassa datassa on kyseenalaistamisen varaa. Mainio muistutus ajasta ja ymmärryksestä!
Satu Jaatisen Paremmissakin piireissä -tietokirjaa tarkastellessani otin kantaa eriarvoistavaan konventioon, jonka turvin naisia on kautta aikain käytetty syntipukkeina kuninkaallisissa skandaaleissa. Monet viattomat naiset ovat joko kuvainnollisesti tai kirjaimellisesti menettäneet päänsä kruununperijämiehen sijasta, eikä traditio ole omanakaan aikanamme päässyt hiipumaan – kysykää vaikka Meghan Marklelta ja prinsessa Dianalta. Tai hänen äidiltään! Tai oikeastaan kenen tahansa miesperillisen äidiltä, siskolta tai vaimolta.
Satu Jaatinen – Paremmissakin piireissä
Catherine Pozzin Agnès -novelli muistuttaa lukijaa Woolfista, Austenista sekä lukemattomista muista naisista, jotka ovat kaivanneet omaa huonetta. Agnès sijoittuu 1900-luvun alkuun, mutta teksti voisi yhtä hyvin olla omana aikanamme kirjoitettu: yhä edelleen moni nainen joutuu opiskelemaan itsenäisesti puutarhavajassa tai vastaavassa loukossa, kun kouluun ei syrjinnän tai varattomuuden vuoksi ole asiaa.
Maailmanlaajuisesti yli 130 miljoona peruskouluikäistä tyttöä ei pääse kouluun. Tyttöjen todennäköisyys jäädä kokonaan koulutuksen ulkopuolelle on 1,5-kertainen poikiin nähden.
Catherine Pozzi – Agnès
Tarkastelun ulkopuolelle ei myöskään sovi jättää Meri Valkaman Sinun, Margot -romaania käsittelevää tekstiä. Kirjoittelin esseessäni yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon eroista. Monilla tuntuu olevan näistä termeistä eriäviä käsityksiä. Varsinkin etuoikeutetussa asemassa olevien ihmisten on välillä haastava nähdä eroa tasajaon ja yhdenvertaisen jaon välillä. Yleisesti tasa-arvolla tarkoitetaan kaikille saman verran annettavaa osuutta. Yhdenvertaisuusajattelussa taas otetaan huomioon yksilön uniikit tarpeet. Valkaman tekstissä tasa-arvo rinnastuu sosialismiin (kaikille sama määrä viljaa) ja yhdenvertaisuus nykypäivän länsimaiseen ymmärrykseen yksilöllisistä tarpeista (jokaiselle viljaa tarpeensa mukaan).
Monenlaisia mielipiteitä ja malleja saa siis julkaista, mutta perustavanlaatuiseen lukutaitoon – sekä medialukutaitoon – kuuluu kontekstin hahmottaminen. On siksi ensiarvoisen merkittävää oppia erittelemään kulttuurituotteiden edustamia arvoja ja verrata niitä oman yhteiskuntamme ajattelumalleihin. Teoksen sanoman kanssa saa olla samaa tai eri mieltä. Tärkeintä on ymmärtää lukemansa.
Perustavanlaatuisen lukutaidon vaatimus ei kuitenkaan täyty maailmassa, jossa yli sata miljoonaa tyttöä ei pääse kouluun. Yhteiskunnallisen kokonaiskuvan ymmärtämistä haittaavat lisäksi mieskeskeiset medianormit, jotka kaavamaisesti jättävät tytöt sekä muunsukupuoliset julkaisujen ulkopuolelle.
Myös muut oman aikamme normit antavat melko vääristyneen kuvan yhdenvertaisuudesta, sillä palkkatilastoja tarkastellessa miehen tekemää työtä pidetään yhä edelleen omassakin kulttuurissamme naisen työtä arvokkaampana. Tämä näkyy huomattavissa tuloeroissa: vaikka valta on Suomessa jakautunut suhteellisen tasaisesti miesten ja naisten välillä, palkkiot eivät jakaannu tasavertaisesti. Miesten keskipalkka kotimaassamme on 4091€/kk. siinä missä naisten keskiansio on 3608€/kk. Muunsukupuolisten keskiansiosta ei löydy Tilastokeskuksesta tietoa, sillä valtiovaltamme ei edelleenkään tunnusta muita sukupuolia miehen ja naisen lisäksi.
Fiktiivinen teos ei koskaan ole todellisuudesta irrallaan leijaileva saareke; jokainen teksti sijoittuu osaksi kulttuuriamme ja kommentoi sitä jollakin tavoin. Tekstillä on valtaa, ja voimakkaimmillaan yksi ainoa kirja voi aikaansaada esimerkiksi muutoksia lakitasolla. Kirjoitettu sana voi yhtä lailla uhata jo saavutettuja oikeuksia. Siksi on syytä aktiivisesti harjoittaa kriittistä lukutaitoa ja vaalia itsenäisiä ajatuksia, joita luettu teksti herättää. Jokainen suomalainen voi nykypäivänä itse tuottaa yhdenvertaisuutta edistävää julkista tekstiä. Tätä voimavaraa on syytä hyödyntää joka päivä.
-
Muita naisten ja/tai sukupuolivähemmistöjen asemaan keskittyviä blogitekstejä:
Sari Hälinen (toim.) – Onnellisia aborttitarinoita
Karin Smirnoff – Lähdin veljen luo, trilogia
Tiina Tuppurainen – Elvi ja Ebba
Colleen Hoover – Se päättyy meihin
Tiina Tuppurainen & Teemu Silván – Rakkaudesta lajiin – Urheilevat sateenkaarinuoret lähikuvassa
Antonella Cilento – Lisario ja naisen ehtymättömän nautinnon arvoitus
Kate Elizabeth Russell – Vanessa
Heidi Airaksinen – Vierge Moderne
Nämä kaikki teokset ovat muuten naisen tai muunsukupuolisen kynästä lähtöisin!
Kuvat: @chains_of_light
Turunen, Aarno (1945) Naisen ikäkaudet. Teoksessa "Jokaisen naisen kirja", toim. Lempi Torppa. Kustannusosakeyhtiö Kivi: Helsinki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti