Pulmu Kailamo & Taru Kumara-Moisio – Tenho

Pulmu Kailamo & Taru Kumara-Moisio – Tenho (Enostone Kustannus) 

*Teos saatu arvostelukappaleena 

Julkaisuvuosi: 2022

Sivuja: 230

Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä 

Ensimmäinen lause: 

"Perkele."

-

Pulmu Kailamon ja Taru Kumara-Moision (2022) yhteistyönä syntynyt Tenho-romaani on kuin pieni piippaava aikakapseli. Piipitys saattaa liittyä joko 1990-luvun miljööseen varhaisine somealustoineen, tai sitten sairaalan käytävillä kaikuviin tasaisiin äänimerkkeihin. Tällaista elämälle rytmiä antavaa säveltä tarinan päähenkilö Kata jahtaa nuorena IRC-alustalta ja varttuneempana lääkärikoulutuksen pääsykoemateriaalista. 

Romaania on kehuttu erityisesti eläväisen ja uskottavan ysärikulttuurin taltioijana. Alkukantaisten some-ilmiöiden, metallimusiikin ja opiskelijakulttuurin kuvaukset ovatkin kieltämättä teoksen hedelmällisintä antia. Kirjailijoiden tarkat aikalaishavainnot antavat tarttumapintaa jopa kaltaiselleni lukijalle, jolle 90-luvun nuorisotrendit eivät ole tuttuja. 

Itse tarina seuraa Katan identiteetin rakentumista kiihkeiden muoti-ilmiöiden vanavedessä. Suomimetallin ääniaalloilla kahlaava päähenkilö yrittää pysyä pinalla vaihtuvien villitysten ristiaallokossa, joita orastavan somen ja nettikulttuurin aikakaudella pulppuaa monesta suunnasta. Nuoruudesta selviäminen ei kuitenkaan riitä, sillä aikuisetkaan eivät ole immuuneja uusimpien trendien vetovoimalle: kauramaito ja seitanrulla lipuvat esihekilö-Helyn mukana Katan työpaikalle, ja pian sekä Hely että vegaaniruoat löytävät tiensä myös päähenkilön avioliittoon. Katan puoliso Jarkko on valmis loikkaamaan uusimpien aaltojen harjalle, mutta Kataa alkaa jo painaa kisaväsymys: 

"Helyn mielestä meidän on pidettävä rimamme korkealla joka päivä. Me valitsemme laatujournalismin. Paikallislehtikin saa haaveilla isosti. Sillä on lupa olla tulevaisuuden suunnannäyttäjä. Työpaikka jossa viihdytään, työpaikka jolla on arvot kohdallaan, työpaikka joka on Pirkanmaan ellei koko Suomen paras toimitus. [- - ] 

Minä en jaksa uudistua."

(Kailamo & Kumara-Moisio 2022, 8-9.)

Iso elämänkriisi ajaa päähenkilön umpikujaan, jossa on pakko joko jälleen muuttua muodin mukaisesti tai lähteä päinvastaiseen suuntaan – yksin. Koko nuoruutensa hullutusten perässä juossut Kata päättää, ettei enää aio elää elämäänsä ketään tai mitään jahdaten. On tullut aika tehdä Katasta nainen, jota muut saavat ajaa takaa.

Nuoren ja varttuneemman Katan elämänvaiheet kulkevat rinnakkain halki kertomuksen. Aikatasojen vaihtelut eivät valitettavasti nivoudu saumattomasti yhteen, sillä niiden kerronnallinen funktio jää jokseenkin epäselväksi. Aikuisen Katan elämässä tapahtuu sen verran isoja ja juonellisesti merkittäviä asioita, ettei kehyskertomusta voi pitää pelkkänä raamina ysärijaksoille. Päähenkilön nuoruuteen sijoittuvat osiot taasen kattavat leijonanosan romaanin sivumäärästä, kuten ydinkertomuksen kuuluukin. 90-luvun Kata on kuitenkin moniulotteinen, kiinnostava ja kehittyvä hahmo, joka ei välttämättä kaipaisi rinnalleen aikuisen Katan keski-ikää uusine kriiseineen. Ainakaan kovin isossa mittakaavassa. 

Ruuhkavuosia elävän Katan ja nuoren naisen vertaileminen keskenään on toki tyylikeino, jolla päähenkilön kasvutarina saadaan ulottumaan aina nuoruuden päivistä keski-iän kynnykselle. Lukijaa saattaa huvittaa haihatusten huumaama Kata, joka teinivuosinaan vaihtaa niin miestä, musiikkimakua kuin tyyliäänkin useita kertoja kesän kuluessa. Vielä huvittavampaa on, ettei aikuinen Kata suostu uudistamaan käsitystään edes kahvimaidon merkistä. Tältä osin ymmärrän, minkälaista kerronnallista lisäarvoa aikuisen ja nuoren Katan esiintyminen tarinalle tuo. Lukijana koin kertomusten painopisteiden kuitenkin olevan hieman hukassa – keski-ikäinen Kata olisi ehkä voinut esiintyä vain sivuroolissa, sillä aikuisen päähenkilön edesottamukset taipuisivat kenties eheämmäksi kokonaisuudeksi omana romaaninaan. 

Olisikin kiinnostavaa lukea, miten lääkäriopinnoista haaveilevan Katan kertomus jatkuu. Tenho-romaani pursuaa aiheita, joihin Kata tai kirjailija ei kunnolla tartu: esimerkiksi incel-kulttuuri, peliriippuvuus, uusperhearki ja sukupolvelta toiselle siirtyvä vähäosaisuus jäävät joko irrallisiksi huomioiksi tai, toivottavammin, seuraavan tarinan siemeniksi. 

Tenho ansaitsisi jatko-osan siksikin, että kirjan kieli on sujuvaa ja taidokasta. Kailamo ja Kumara-Moisio ovat tehneet erinomaista yhteistyötä sulattaessaan kirjoitustyylinsä koherentiksi säveleksi. Yhteinen nuotti on niin toimiva, että se nousee minäkertojan sijaan romaanin kantavaksi ääneksi. Vaikka varhaisen somen aikakausi päättyy ja sairaalan piipitys karkaa koko ajan kauemmaksi, voimistuu Tenhon oma melodia sivu sivulta. Toivottavasti sävelmä saa jatkoa, lukija nimittäin jää kaipaamaan aikuisen Katan omaa kappaletta. 

-

"Ajatus sälähtää rikki, kun edessäni istuva punapää purkahtaa kovaääniseen nauruun ja paiskaa hiuksensa pitkinä piiskoina taaksepäin. Säikähdys kulkee terävänä vihlaisuna jalkoihini saakka. 

Kaikki ympärillä olevat tuijottavat, mutta tyttö ei huomaa. Se näyttää kelluvan omassa kuplassaan, tuijottaa vain ruutuaan ja kirjoittaa välillä jotain. Ja nauraa taas. Mikä ihme voi olla noin hauskaa?"

(Kailamo & Kumara-Moisio 2022, 48.) 

-

-

Kailamo, Pulmu & Kumara-Moisio Taru (2022) Tenho. Enostone Kustannus: Vantaa. 

Kuvat: @chains_of_light 

- 

Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet-lukuhaasteesta (2023):

2. Kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta (Katan ja Mumman suhde on ohut sivujuoni, johon olisi voinut tarttua tiukemminkin)

13. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs

14. Kirja kertoo terveydenhuollosta

20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla

29. Kirjassa on minä-kertoja

40. Kirjassa hylätään jotain (Esim. perhe, ura)

Leena Sainio – Leenu, Liinu ja Tiinu – Rajansa rinnoillakin

 Leena Sainio – Leenu, Liinu ja Tiinu – Rajansa rinnoillakin (Enostone) 

*Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta 

Julkaisuvuosi: 2022

Sivuja: 167

Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä 

Ensimmäinen lause: 

"Pelästyittekö?" 

-

Leena Sainion blogiromaani Leenu, Liinu ja Tiinu – Rajansa rinnoillakin kuvaa kokemuspohjaisesti liian isojen rintojen kanssa elämistä. Vaikka kirja ei ole autofiktiivinen, on Sainio korostanut omien kokemustensa tärkeyttä aiheen ymmärtämisen kannalta. Sainio on kertonut halunneensa tuoda tekstinsä avulla esille rintarauhasen liikakasvun mukanaan tuomia moninaisia ongelmia, joista yleisesti tiedostetaan lähinnä niska- ja hartiasäryt. 

Painetta, jomotusta ja kirvelyä tekstiin ymmärrettävästi mahtuukin. Teoksessa seurataan Leenun kivuliasta matkaa kohti kunnallista rintojenpienennysleikkausta. Etenemistä tarkkailevat lukijan lisäksi "Jykke", "Kirsimarja" ja "Emäntä", sekä muut Leenun blogin vakituiset kommentoijat. Teksti koostuu päähenkilön blogiteksteistä sekä niihin tulvivista (usein melko vihamielisistä) kommenteista. 

Blogiromaanit alkavat olla reliikkejä 2010-luvulta, jolloin blogeja ryhdyttiin taivuttelemaan yleensä humoristisen proosan muotoon. Blogiromaanilla tarkoitetaan siis kirjaa, jolla on näkyvä yhteys joko olemassaolevaan tai fiktiiviseen blogiin. Blogiromaani voi näin ollen sisältää konkreettisia blogipätkiä ja sen luvut saattavat pohjautua fiktiivisen tai olemassaolevan blogin julkaisuihin. Esimerkiksi Henriikka Rönkkösen sinkkuelämää käsittelevät teokset saivat alkunsa kirjailijan Sinkkublogi-sivustosta. Rönkkösen romaaneissa ei kuitenkaan kirjoiteta konkreettista blogia. Sainion tapauksessa fiktiivinen päähenkilö Leenu ylläpitää liian suuria rintoja käsittelevää blogia, jonka päivityksistä romaani rakentuu.

Siinä, missä Leenun julkaisut käyvät ansiokkaasti läpi rintavan ihmisen moninaisia sosiaalisia, mentaalisia ja fyysisiä vaivoja, pysyttelevät lukijoiden lausahdukset tasapaksulla tasolla. Blogiromaaniin mahtuu yhteensä 35 Leenun blogipäivitystä, joista jokaisen perässä on kourallinen kommentteja. Sen lisäksi, että vakituinen seuraaja "Jykke" ehtii postata "ttuupppaaa tänne..." -seksifantasiansa lähes kolmekymmentä kertaa hieman eri sanamuodoin, myös muut kommentit toistavat itseään. Blogiromaanin tekstimassasta noin kolmas- tai neljäsosa koostuu näistä hokemia muistuttavista kommenteista: 

"'Ttuup tänne runuillaan yhesä miulla on Uuno kailasta täällä perintökirja. Uuno oli isosetä, luullakseni oikeettin Uno oli korti peli t, Jykke'

[- -]

'Mitä vittuuuuu runous on ihan lepakon peräaukosta!!! t. Kirsimarja'

'Meillä luetaan lehmille iltarunoja, Kirsi Kunnaksesta ne tykkää eniten. Kun tulee se kohta se PIIPOOOO, lehmät vastaa että MUUMÖÖ. Aijettä ne tykkää siitä. t. Emäntä'"

(Sainio 2022, 98-99.)

Vaikka useat kommentit latistuvat yksiulotteiseksi vatvonnaksi, piilee toistossa myös vakava pohjavire: naisten kokema seksuaalinen ahdistelu ja väkivalta ovat erityisesti Suomessa ongelmia, jotka on laajuudessaan todettu ihmisoikeusongelmiksi. Kotimainen feministinen aktivismiyhteisö Cult Cunth järjesti taannoin äänestyksen, jossa etsittiin Suomen naisvihaisinta tilaa. Äänestyksen voitti melko yllätyksettömästi sosiaalinen media, johon myös Leenun blogi lokeroituu. Mikäli lukija siis kyllästyy tai hermostuu vihamielisen kommenttitulvan pyörteissä, kertoo se vain rahtusen verran todellisen ympäristömme rasittavuudesta. 

Rasite onkin erinomainen sana kuvaamaan Leenun blogiin kilahtelevia vihakommentteja, mutta myös itse blogin aihetta. Leenu kokee sairaalloisen isojen rintojen kanssa elämisen niin raskaaksi, että erittelee jokaisessa julkaisussaan rintojen aiheuttaa taakkaa. Leenu kuvaakin teksteissään rintojen aikaansaamia vaikeuksia esimerkiksi autoa ajaessa, kaupan sovituskopissa, laulutunneilla ja sosiaalisissa tilanteissa. Ja kun pelkkä kuvailu ei riitä, Leenu ryhtyy tositoimiin: hän rakentaa ystävälleen tekorinnat, jotta tämä voisi tuntea edes päivän ajan, miltä kahden ja puolen kilon rinnat tuntuvat: 

"Irman selkä on kuin hakattu, betoninkovia hartioita kiristää, iho on rikkoontunut rintapussien alta ja golfpallot ovat jyskyttäneet kylkiluitten kohdille kunnon mustelmat. Päätä särkee ja olkapäät ovat kääntyneet sisäänpäin, eikä Irman niskalihaksissa ja epäkkäissä ole voimaa kiskoa olkia jatkuvasti taaksepäin."

(Sainio 2022, 51.)

Vaikka romaani on fiktiivinen, voi sen teemasta saada näkökulmaa myös tosielämään. Leenun ja sijaiskärsijä-Irman kivut kuvaavat kouriintuntuvasti sitä, minkälaiseksi fyysiseksi ja psyykkiseksi terveyshaitaksi liian isot rinnat saattavat muodostua. Leenun pitkä ja hidas matka kunnalliseen rintojenpienennysleikkaukseen ei nimittäin ole ainoa uuvuttava taival, joka rintavien ihmisten tulee kulkea; Sainion teos kuvaa tunnistettavasti myös kehoon liittyviä ulkoisia odotuksia ja paineita. Vaikka Leenun blogiin kirjoitetut kommentit koostuvat pitkälti pienen sisäpiirin huomautuksista, todellisuudessa ne heijastelevat kokonaista yhteiskunnallista kehorauhan puutetta. Nykyisessä maailmassamme rintojen kommentointi ei jää vain blogikommenttien tasolle, vaan seuraa uhrejaan niin kadulle, kouluihin, kotiin kuin kännykkäänkin. 

-

"OSTA UUDET TISSIT! Ammattitaitoiset kirurgimme leikkaavat sinut kuin parhaan naudanfileen! Kaikkia muotoja, kaikkia kokoja! 

BOSAKLINIKAN SUPERTARJOUS! Yksi tissi 3900€, kaksi tissiä 5200€!"

(Sainio 2022, 40.)

- 

-

Sainio, Leena (2022) Leenu, Liinu ja Tiinu – Rajansa rinnoillakin. Enostone kustannus: Vantaa.

Kuvat: @chains_of_light

-

Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet 2023 -lukuhaasteesta:

10. Kirjassa on ohjeita ja neuvoja (Leenu esimerkiksi auttaa lukijaa löytämään isorintaisille sopivia urheilulajeja, kuten pyöräily etukorilla)

14. Kirja kertoo terveydenhuollosta

15. Kirjan nimessä on ja-sana

20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkall

29. Kirjassa on minä-kertoja

33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun (Romaanissa on 167 sivua, ja teksti on ladottu väljästi)

40. Kirjassa hylätään jotain (Entinen elämä liian isojen rintojen kanssa)

42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa

Ex unitate vires – Helsingin Kirjamessut 2022

Helsingin Kirjamessut 2022 

Kuluneella viikolla somessa on puhututtanut Kirjamessujen ja kirjasomettajien yhteistyö. Tämä julkaisu sisältää ajatuksia Suomen suurimmasta kirjallisuusitapahtumasta sekä messujen suhteesta kirjasomeen. 

- 

Perinteiset Helsingin Kirjamessut järjestettiin jälleen 27.-30.10. Helsingin Messukeskuksessa. Muutaman hiljaisemman koronavuoden jälkeen tapahtumassa riitti väkeä, sillä tänä vuonna messujen kävijämäärä lähenteli 80 000 osallistujaa. Se on paljon, sillä Kirjamessujen voimassaolevs kävijäennätys on n. 90 000 ihmistä. Kauas ei siis jääty post-korona-ajan kirjahuumasta. 

Aiemmin Kirjamessuja luotsannut Ronja Salmi astui tänä vuonna sivuun antaen paikkansa ohjelmajohtajana ensimmäistä kertaa toimineelle Ville Blåfieldille. Blåfield on kertonut halunneensa tuoda messuille uudenlaisena formaattina rakentava debatti -lavaohjelmat ja muun muassa näiden väittelyiden avulla kutoa kirjatapahtuman tiiviimmin osaksi yhteiskunnallista keskustelua. Tavoite on erinomainen, sillä esimerkiksi jo viime vuoden Kirjamessu-julkaisussa päivittelin tapahtuman vanhakantaisuutta ja ulossulkevaa esiintyjärajausta. Tänä vuonna myös marginaaliin painetut queer-kirjailijat saivat hieman enemmän näkyvyyttä, vaikkei messuilla vielä tälläkään kertaa nähty sateenkaariaiheille omistettua lavaa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että ihmisten tuominen yhteen niin messu- kuin yhteiskuntatasolla oli yksi tämän vuoden kantavimmista kirjamessuteemoista. 

Sääli kuitenkin, ettei kirjaihmisten yhteensaattaminen toiminut aivan kaikkien kävijöiden näkökulmasta. Liikuin itse messuilla somevaikuttajan roolissa, eli pääsin tapahtumaan sisään kaikkina päivinä somepassini avulla. Passi myös oikeutti lehdistökeskuksen käyttöön, mediapaketin saamiseen ja esimerkiksi lehdistötilaisuuksiin osallistumiseen. Kaikki nämä ovat arvokkaita etuja, jos sattuu olemaan esimerkiksi journalisti. Some-sisällöntuottaja ei kuitenkaan ole perinteinen toimittaja, vaan itsenäinen sosiaalisen median toimija. 

Kahden bloggaritapaamisen lisäksi viralliseen messuohjelmaan ei kuulunut lainkaan somevaikuttajille räätälöityä sisältöä. Somettajien osallistamisesta huolehtivat itse asiassa kirjasomen vapaaehtoiset, jotka saivat oma-aloitteisesti ja ilman korvausta ilmoittautua päivystämään kirjasomettajille rakennetulla pisteellä. Tämä kirjasomen kohtaamispaikaksi luotu nurkka piti sisällään muutaman istumapaikan, kuvausseinän sekä suuren taulun, jossa esiteltiin muutama kirjasometili. 

Somepassia hakiessa somettajilta pyydetään selvitystä siitä, minkälaista some-sisältöä he ovat valmiita tuottamaan sisäänpääsyä vastaan. Feminististä kirjasomea tuottavana tekijänä itseäni kiinnosti erityisesti naisviha-aiheinen debatti. Harmillisesti debatin kuvaaminen oli kuitenkin kielletty, joten visuaalisen sisällön tuottaminen kyseisestä ohjelmasta (kuten monesta muustakin) oli kirjaimellisesti estetty. Messuilla kierrellessäni ja pienenpientä somenurkkaa katsellessani en voinut olla pohtimatta, mistä tätä kovasti pyydeltyä sisältöä nyt oikeastaan keksisi. 

Sometusta messuilta todella odotettiinkin, sillä tapahtumaan jaettiin tänä vuonna noin 200 somepassia runsasta some-sisältöä vastaan. Halukkaita kirjasomettajia olisi kuulema ollut enemmänkin, eli lienee turvallista todeta tapahtuvan kiinnostavan sosiaalisen median kirjakansaa. Kirjasome onkin kasvava ilmiö, sillä esimerkiksi pelkästään Instagramissa kirja-aiheisia tilejä on jo yli 2000. 

Kirjasomettajille pystytetty kuvausseinä saattaisi riittää hauskaksi somesisällöksi, mikäli sitä olisi helppo hyödyntää. Oma ajatukseni oli napata messuilta mukaan seuraajieni ehdottamat kirjat ja kuvata niitä someseinää vasten. Mikäli kaikki 200 somettajaa tekisivät samoin, saataisiin helposti aikaan kiinnostava ja helpostitoteutettava somekampanja – toisin sanoen ilmaista näkyvyyttä erilaisille kirjailijoille ja tietenkin itse Kirjamessuille. 

Harmillisesti tämä idea kaatui arvostelukappaleiden puuttumiseen. Muutamat isohkot kustantamot, kuten Otava, Atena, Like ja Karisto olivat paikalla vain Suomalaisen Kirjakaupan toimipisteellä. Tavattavissa ei siksi ollut lainkaan (tai ainakaan kertaakaan asiaa udellessani) kustantamoiden edustajia, joiden kanssa olisi voinut sopia minkäänlaisen somesisällön tuottamisesta tai muutenkaan keskustella ajankohtaisista kirjallisuusilmiöistä. Myöskään monet omilla toimipisteillään toimivat kustantamot, kuten Teos ja Gummerus, eivät olleet varanneet mukaan ainoatakaan somettajille tarkoitettua arvostelukappaletta tai muuta somemateriaalia. Monille kutstantamoille tuntui tulevan melkoisena yllätyksenä, että messuille on kutsuttu toista sataa somettajaa. 

Nostin asian esille messujen puolessavälissä omassa somessani. Yllätyksekseni sain paljon viestejä kanssasomettajilta, jotka olivat yhtä lailla huomanneet ongelman. Erityisen nurkinkuriseksi koettiin, että somepassia vastaan somettajien odotettiin tänäkin vuonna järjestävän esimerkiksi lippuarvontoja tileillään ja siten tuottavan tapahtumalle valtavasti näkyvyyttä (puhutaan useista sadoista tuhansista ihmisistä), mutta itse somettajille ei ollut tarjolla messuilla juurikaan somemateriaalia. Sain myös vastauksia muutamilta kustantamoiden edustajilta, jotka perustelivat esimerkiksi arvostelukappaleiden puuttumista yksioikeiseen tyyliin: logistisesti mahdotonta. 

Tämä logistinen painajainen ei kuitenkaan näyttänyt estävän kaikkia. Esimerkiksi Enostone Kustannuksen kerrottiin kantaneen kassikaupalla arvostelukappaleita somettajien kohtaamispaikalle ja muutenkin lähestyneen sisällöntuottajia yhteistyömielessä. Kustantamon yrittäjät Kalle ja Satu-Maaria Niinikangas kertoivat suunnitelleensa näitä somettajien materiaalikasseja jo jonkin aikaa. Myös Moebius-kustantamon edustaja kommentoi somettajien kanssa tehtävää yhteistyötä arvostavaan sävyyn ja antoi yhdessä Enostonen yrittäjän kanssa pyytämättä mukaani useita teoksia, joita tulen nostamaan somessani esille myöhemmin. Jo kustantamon edustajien aito läsnäolo ja kiinnostus kirjasomea kohtaan jäivät mieleeni ja tarjosivat erinomaisia kohtaamisia – eli juuri sitä, mitä tapahtumalta lähdin hakemaankin. 

Samanlaista lämminhenkistä kirjakeskustelua viriteltiin Stresa-kustantamon osastolla, jossa kirjailija Maritta Hirvonen pudisteli päätään somettajien sivuuttamiselle lausuen samalla kauniisti: "Me emme ole täällä kaupan vuoksi, vaan ihmisiä ja kirjoja varten." 

Tätä ihmisten ja kirjojen etualalle asettamista harrasti myös Werner Söderström Osakeyhtiö omalla toimipisteellään. Useat seuraajani ovat toivoneet julkaisua Satu Rämön (2022) Hildurista, joten lähdin etsimään romaania WSOY:n alueelta. Heti kirjaan tartuttuani sain kuulla vieressäni seisoneelta kanssalukijalta suosituksen kyseisestä kertomuksesta. Samanlainen hersyvä kirjallisuuskeskustelu syntyi kustantamon edustajan kanssa, joka ilomielin antoi teoksen mukaani arvostelukäyttöä varten.

Myös Into Kustannuksen toimipisteellä somettajat otettiin vastaan kustantamon nimen mukaisesti intomielisesti, sillä kirjan lisäksi sain mukaani suosituksen somevaikuttajaohjelmasta. Someyhteistyötä oli ilahduttavasti miettinyt myös SKS-kustantamo, sillä lehdistökeskuksesta löytyi runsain määrin kustantamon selailukappaleita, joiden saatelehtisessä ystävällisesti kehotettiin hakemaan arvostelukappaleet SKS:n toimipisteeltä.

Näiden kohtaamisten valossa vaikuttaakin siltä, että "logistinen mahdottomuus" on este ensisijaisesti arvotasolla. Kyse ei ole ilmaisista kirjoista tai vähäpätöisestä ilmiöstä, sillä esimerkiksi Takakansi-podcastin Marko Suomi kertoo uusimmassa blogitekstissään kirjasomen sisällöntuottamisen vievän tuntikaupalla (usein palkatonta) aikaa ja vaativan monimediallista osaamista. Kirjasomen huomionarvoisuudesta kertonee sekin, että somettajien pisteellä osa somettajista sai tyytyä seisomaan, sillä tuoleja oli harvoin vapaana – varsinkaan silloin, kun paikalle saapui kirjasomettajien kokoontumiseen noin 70 sisällöntuottajaa.

Instagramissa erinomaista sisältöä tuottavan @kirjagramin_meemit -tilin järjestämän epävirallisen ja pienehkön (n. 80 vastaajaa) kyselytutkimuksen mukaan jo tämä pikkuinen kirjasomettajien joukko osti messuilta yhteensä 567 kirjaa.

Innostus ja rakkaus kirjasomeen näkyi tämän kaiken lisäksi myös tungoksena Kulttilavan ympärillä, kun (epävirallisessa messu-)ohjelmassa oli kirjagramin vaikutusmahdollisuuksia pohtiva paneelikeskustelu. "Kritiikin merkitys marginaalikirjallisuudelle" -paneelissa osallistumaan pääsi myös pitkän linjan kirjasomettaja Mari Leminen, joka ylläpitää Instagramissa suosittua @1001kirjaa-tiliä. Kirjamessujen virallisessa ohjelmassa sen sijaan ei tänäkään vuonna nähty kirjasomettajia lavoilla.

Kirjasome on kasvava ilmiö, joka synnyttää jatkuvasti uusia ja entistä isompia kirjallisuustapauksia. Kirjasomeen ei tuoteta monipuolista ja laadukasta sisältöä pelkällä ilmaisella sisäänpääsyllä, sillä kirjasomettaja tarkastelee kirjallisuuden ilmiöitä eri näkökulmasta kuin kuluttaja. Iso osa meistä tulisi tapahtumaan ilman ilmaisia pääsylippujakin, sillä myös tänä vuonna useat somettajat kustansivat itse osallistumisensa. Kirjasomettaja voi siis olla myös aktiivinen ja kirjakaupoille tuottoa tuova asiakas. Kirjasomettajan, kuten varmasti monen muunkin kirjamielisen ihmisen odotukset Kirjamessuja kohtaan ovat kuitenkin ylevät: "Olisipa Kirjamessuilla enemmän kirjaihmisten kohtaamisia, eikä vain läjäpäin bestsellereitä myynnissä", mainitsi eräs somettajakollegani messujen loppupuolella.

Lausunto ei osunut kovin kauas totuudesta ja messujen näkyvimmästä teemasta, sillä heti tapahtuman päätyttyä mediatiedotteen ensimmäisessä kappaleessa ilmoitettiin hienosta lopputuloksesta: "Kustantajat kertoivat hyvistä myyntiluvuista ja hienosta tunnelmasta." Myös tapahtuman viimeisten tuntien aikana julkaistu Helsingin Sanomien artikkeli arvioi jo otsikossaan Kirjamessujen onnistuneisuutta: "Kirjamessut olivat kaupallinen menestys – WSOY:n myynti messuilla kasvoi jopa 50 prosenttia".

Mikäli Helsingin Kirjamessut haluaa tulevaisuudessa olla ison kirjakaupan lisäksi aitoa yhteiskunnallista keskustelua synnyttävä tapahtuma, kannattanee harkita esimerkiksi kirjasomettajien tai muiden kirjallisuuden kentällä aktiivisten ihmisten kutsumista lavalle. Älkää huoliko, emme me pelkästään puhu kirjoista; kyllä me myös ostamme niitä. Ja kannustamme muitakin ostamaan.

-

-

Ps. Jälkipuintina mainittakoon, että Kirjamessut poiki aktiivisen kirjasomettajien ryhmän, joka jo nyt suunnittelee monipuolisempaa ja ajankohtaista kirjasomeohjelmaa ensi vuoden tapahtumaan. Liity Discord-alustalla toimivaan työryhmään tästä! 

P.p.s. Myös Blåfield on kommentoinut Helsingin Kirjamessujen Instagram-tilin kautta somettajien asemaa tämän vuoden tapahtumassa. Blåfield on suhtautunut korjasome-ilmiöön erittäin positiivisesti ja on siksi mukana suunnittelemassa kirjasomeystävällisempää ohjelmaa ensi vuoden messuille. 

-

Kuvat: @chains_of_light