sunnuntai 29. elokuuta 2021

Tiina Tuppurainen – Hänen valtansa alla




Tiina Tuppurainen – Hänen valtansa alla (Otava 2021)


* Kirja saatu kustantajalta



Ilmestymisvuosi: 2021

Sivuja: 186, äänikirjana 4 h 46 min

Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä

Ensimmäinen lause:

"On paikka, jossa sijaitsee heikkoutta, valoherkkyyttä katseille ja sanoille."

-




Toimittajataustainen kirjailija Tiina Tuppurainen käsittelee toisessa fiktiivisessä romaanissaan työpaikkakiusaamista ja suorituskeskeisen yhteiskunnan epäterveellisiä normeja. Hänen valtansa alla on tiivis kertomus kahdesta naisesta, joiden elämä näyttäytyy vinttikoiramaisena ratajuoksuna mekaanisen jäniksen perässä. Tosin konekanin sijasta Jennaa ja Birgitiä kirittävät kierroksesta toiseen työpaikkojen taloudelliset vaikeudet, yhteisön kankeat parisuhdenormit, yksityiselämään kohdistuva kollektiivinen arvostelu sekä pakonomainen tarve saada hyväksyntää omissa projekteissa.

Teoksen toinen keskushahmo, Jenna, on nuori toimittaja, joka on joutunut päättämään lupaavasti alkaneen jalkapallouransa vakavan loukkaantumisen vuoksi. Hänen esihenkilönään saapastelee korkeissa koroissaan ja aina yli sadan euron puseroissa Birgit, kokenut journalismin ja sisällöntuotannon ammattilainen. Jenna ja Birgit työskentelevät kertomuksen aikana ajoittain eri tahoilla, mutta heidän polkunsa kohtaavat elämässä useilla muillakin reiteillä. Se on ongelmallista, sillä työpaikan valtahierarkia pääsee siten ujuttautumaan hitaasti osaksi myös naisten yksityiselämää ja vaikuttamaan olennaisesti niin Jennan kuin Birgitinkin identiteettiin.

Kuten kirjailijan aiemmassa romaanissa (Kuvittelen sinut vierelleni, Otava 2020), myös tässä teoksessa ihmissuhteet ja niihin liittyvä kipuilu kuuluvat kerronnan keskiöön. Tuppurainen on saanut positiivista palautetta erityisesti eron taitavana kuvaajana, eikä ollenkaan suotta. Hänen valtansa alla käsitteleekin terävästi ja tarkkanäköisesti sosiaalisien suhteiden kipukohtia, ja myös eron monitahoinen elementti on taidokkaasti liitetty osaksi henkilöhahmojen kasvua. 
 




Tuppurainen kuvaa taitavasti kahden keskenään erilaisen naisen elämää. Birgit on keski-ikäinen, karismaattinen ESTJ-A-persoonallisuustyyppiä mukaileva määrätietoinen johtohahmo. Jenna sen sijaan edustaa hiljaisempaa ja harkitsevampaa luonnetta, jonka ominaisiin tapoihin kuuluvat pitkälliset pohdinnat sekä fyysinen suorittaminen. Kerronta vaihtelee Birgitin ja Jennan välillä sulavasti, eikä tarinaan jää suuria aukkoja lukijan täydennettäväksi.

Kertomus olisi kuitenkin voinut olla dynaamisempi ja mielenkiintoisempi, mikäli romaani olisi kirjoitettu kokonaan Birgitin näkökulmasta. Mieleeni tulee vain muutamia kirjailijoita, jotka ovat rohjenneet tehdä voimakastahtoisista, normeista selkeästi poikkeavista ihmishirviöistä teostensa päähenkilöitä. Tällaisia hurjia henkilöhahmoja ovat lähietäisyydeltä kuvanneet esimerkiksi F. M. Dostojevski, Emily Brontë sekä Oscar Wilde. Birgit ei toki ole Raskolnikovin kaltainen kirvesmurhaaja, mutta hahmoon kieltämättä kietoutuu samanlaista kiehtovuutta kuin vaikkapa Stephen Kingin kauhuromaanien keskushenkilöihin. Psykologisempi sekä hieman kattavampi katsaus Birgitin maailmaan olisi voinut toimia teoksen jännittävänä koukkuna, sillä ainakin kotimaisen kirjallisuuden kentällä tällaisiin kuvauksiin törmää harmillisen harvoin. 

Teoksen juoni on suhteellisen suoraviivainen ja yllätyksetön, mutta kirjan voima piileekin kirjoittajan kriittisessä otteessa yhteiskunnallisia valtarakenteita kohtaan. Tuppurainen kritisoi romaanillaan esimerkiksi erilaisille ihmissuhteille asetettuja odotuksia, jotka eivät ole linjassa yksilöiden omien tarpeiden kanssa tai muutenkaan noudata rationaalista ajattelua. Tällaisiin ongelmiin törmää esimerkiksi Jenna, joka kamppailee löytääkseen tasapainon parisuhteen, asumisratkaisujen, muiden sosiaalisten suhteiden ja risteävien arvomaailmojen välillä: hänen kumppaninsa, Lotta, on rakastettava ja kaikin puolin miellyttävä, mutta ei valitettavasti täytä yhtäkään sosiaalisten normien lokeroa. Helppoa ei tosin ole Birgitilläkään, sillä perhe ei enää mahdu tavanomaiseen onnellisen ydinperheen muottiin: parisuhde kipuilee ja myös lapset alkavat oireilla. Vaikka ongelmat ilmenevät perheen sisällä, niiden aiheuttaja löytyy lopulta ympäröivästä yhteisöstä. 





Tuppuraisen toimittajatausta näkyy kerronnan napakassa tyylissä. Lauseet ovat tarkkaan mietittyjä ja suhteellisen riisuttuja. Kerronnan kuvaileva, mutta hallitun tiivistetty tyyli herättää lukijassa mielleyhtymiä aikakauslehtien artikkeleihin. Ytimekäs tyyli tekee teoksesta nopealukuisen, mikä sopii tarinan kompaktiin luonteeseen loistavasti.

Kirjailijan taustan vuoksi myös teoksen miljöö ja yleinen journalismin maailma vaikuttavat todentuntuisilta, minkä voi lukea teoksen ansioksi ja voimavaraksi. Uskottava konsepti sitoo kertomuksen realimaailmaan ja lisää tällä tavoin lukijan samastumispintaa. On myös mielenkiintoista pohtia, kuinka paljon romaani sisältää autofiktiivisiä elementtejä tai muita mahdollisia yhtymäkohtia kirjailijan omaan elämään. Hänen valtansa alla on kuitenkin tyylilajiltaan täysin fiktiivinen teos, jota ei tule lukea dokumenttina Tuppuraisen omasta taustasta journalismin kentällä. Kirjan voi kuitenkin tulkita todellista maailmaa kriittisesti kommentoivaksi romaaniksi, jonka sivuille lukija pystyy kuvittelemaan myös itsensä. 





Tarina rakentuu menneen ja nykyisyyden ajoittain kivuliaistakin yhtymäkohdista, joten menneisyyden tapahtumien erittely on täysin perustelua. Kertomuksen ominaispiirteeksi nousee kuitenkin toistuva, paikoin hämmentäväkin perfektin käyttö. Kerronnallisena ratkaisuna perfektin käyttö ei tue tekstin ymmärrettävyyttä, sillä harvinaisemman aikamuodon kaavamaista toistuvuutta ei perustella millään tavoin. Kerrontaa olisi voinut tuoda lähemmäs kirjallisuuden vakiintuneita konventioita vaihtamalla perfektin pluskvamperfektiin tai paikoin imperfektiin. Tällaisen vallitsevan kerronnan käytänteen noudattaminen helpottaisi teoksen aikatasojen ymmärtämistä sekä liittäisi tapahtumien syy-seuraussuhteet selkeämmin toisiinsa. Kaavamaisesti käytettynä perfektillä toki pääsee samankaltaiseen lopputulokseen, mutta varsinaista lisäarvoa se ei kerrontaan tuo.

Kokonaisuutena Hänen valtansa alla on tiivis ja ammattitaitoisesti koostettu kuvaus niin henkisestä kuin fyysisestäkin väkivallasta. Kirja kuvaa erityisen taidokkaasti sekä fyysisen koskemattomuuden että sietokyvyn rajojen venymistä – ja lopulta myös niiden hämärtymistä. Tarina nostaa ansiokkaasti esiin myös aikakautemme nopeat yhteiskunnalliset muutokset: feministiset arvot ovat jo pitkään olleet osa yhteiskunnan ajattelua ja arvomaailmaa, mutta vasta viimeisimpien vuosikymmenien aikana ne ovat tosissaan alkaneet saada jalansijaa myös ikiaikaisten toimintamallien kentällä. Suunta on oikea, mutta kaikki eivät pysy kyydissä mukana. Birgit ei varmasti olekaan ainoa esihenkilöasemassa työskentelevä, jolla on vaikeuksia hahmottaa oman tyylinsä vanhentuneita, jopa väkivaltaisia käytänteitä.

-


"Vallan huipentuma on alapuolella olevien kokemus oikeutuksesta: mekanismi, joka rankaisee vallankäytön kohteita. Uhri on riisuttu alasti, hänen häpeänsä voi haistaa. Sellainen häpeä voi tarttua, jos menee liian lähelle. Oli aina niin hankala. Väitti vastaan. Kyllä minä ainakin olen aina tullut toimeen. Onhan riidassa aina kaksi osapuolta. Joskus kemiat eivät vain kohtaa. Ei sopeutunut työyhteisöön. Provosoi itsekin.
Onhan niissä aina jotain vikaa, joille käy näin." 

(Tuppurainen 2021, 46.)

-


Tuppurainen, Tiina (2021) Hänen valtansa alla. Kustannusosakeyhtiö Otava. Karisto kustannusliike: Hämeenlinna.

Kuvat: @chains_of_light

-




Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet-lukuhaasteesta (2021):



6. Kirja kertoo rakkaudesta

7. Kirjassa on kaveriporukka

8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa

9. Kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella

18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu

37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa

49. Kirja on julkaistu vuonna 2021



keskiviikko 4. elokuuta 2021

Jaro Karkinen – Ritari Tritor ja hänen sankarilliset ritaristelunsa

 


Jaro Karkinen – Ritari Tritor ja hänen sankarilliset ritaristelunsa (Varjo Kustannus) 

*kirja saatu arvostelukappaleena


Ilmestymisvuosi: 2021

Sivuja: 376

Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä (hahmot tosin ovat tästä asiasta eri mieltä, s. 316) 

Ensimmäinen lause: 

"Sitä kuulee nykyään sanottavan paljon, että nuorisomme on pilalla."


On aloitettava teoksen ytimestä: ystävyyden taiasta. Kyseinen jalo substanssi on kuitenkin jatkuvassa vaarassa, sillä sitä uhkaavat lukuisat ärsykkeet; diskriminoiva patriarkaatti, puoliautonomiset Skarisaks-robotit, leipomisesta pitävä Ermenegildo-hirmulisko sekä esimerkiksi tonttutaikaiset tulipallot. 

Jaro Karkisen neljäs romaani Ritari Tritor ja hänen sankarilliset ritaristelunsa (tästä eteenpäin viitataan lyhenteellä "Tritor") leikittelee onnistuneesti fantasiakirjallisuuden klassisilla elementeillä yhdistellen niitä nykypäivän kulttuurituotteisiin. Tritor ei olekaan vain vauhdikas, monella eri aikatasolla ja maailmankaikkeuden kerrostumien väliköissä luikerteleva eeposmainen seikkailuromaani, vaan myös uusinta aikaa kommentoiva sanataideteos. 

Tritor kertoo jalosydämisen paladiini Tritorin tarinan, tai ainakin pienen pätkän sitä. Kirjan loppupuolelle liitetyn aikajanan mukaan nimikkohenkilön edesottamukset jatkuvat nimittäin vielä joidenkin satojen vuosien ajan. Tritorin matkassa saadaan kuitenkin viivähtää hetki jos toinenkin romaanin edetessä, sillä merenmiesritari ehtii kertomuksen aikana muun muassa edesauttaa mystisen ennustuksen täyteenpanoa, ottaa yhteen hiisien (varsin edistyneen) yhteisön kanssa, ajaa autoa, kohdata useamman arkkivihollisen, käväistä helvetin esikartanoilla, suorittaa kyselytutkimusta ja ennenkaikkea tutustua Toimistoja ja taloustaitoja -lautapelin yhdistämään ystäväporukkaan. 





Vaikka Karkisen romaani läpyttelee hieman liian lujaa liitävän lohikäärmeen lailla konfliktista toiseen, Tritorin ja hänen seikkailuseurueensa matkassa on miellyttävää poukkoilla. Keskeiseen osaan tässäkin Karkisen romaanissa nousee nimittäin kerronnan hämmästyttävä moniulotteisuus: kirjailijan kieli leikittelee erittäin viihdyttävästi niin intertekstuaalisilla viittauksilla kuin etymologisilla havainnoillakin. Karkiselle tyypilliseen tapaan hahmot on esimerkiksi nimetty runollisesti runsain kunnianimin, joten sellaiset henkilöt kuin Ipator Wilwin Gipperiguu Struumstout Grutgrut Ordgyderi Steppen-Tymbers ja Haðaragenar Ithëlcunornebelringmorningstar tulevat lukijalle nopeasti tutuiksi. Kielen havainnointi ei ilahduttavasti jää vain lukijan osaksi, sillä myös hahmot ovat varsin tietoisia omasta kirjallisuuskulttuuristaan ja hallitsevista diskursseista:

"Hetkinen, hetkinen", viivytti vielä Ipator ja kirjoitti kiireisesti taas taikomaansa pergamenttiin. "Siinä tapauksessa panen muistiin, että Llanfair-yng-Nghornwyn luoliin lähtivät luonnikkaat loistotyypit. En tahdo unohtaa hyvää alkusointua, kun nyt kerran olemme valinneet suuntamme."

"En tiedä, toimiiko alkusointu, jos ensimmäinen sana on niin pitkä", epäili Memenius.

"Lisäksi Llanfair-yng-Nghornwy oli kuningas", huomautti Ufuggard. "Luolien nimi oli Ysgolgyfungarthholwgdeuparthffordeugwybod."

"Äh, hyvä taiteilija kirjoittaa yleisölleen, ei totuudelle", huitaisi Ipator.

"Luulin, että yleisö saa painua hevonhelvettiin", muisteli Rokokoo.

"No niin, enpä enää jaa teille keskeneräisiä töitä", loukkaantui Ipator.

(Karkinen 2021, 103.)



Teoksen miljöönä toimii tarkemmin määrittelemätön vaihtoehtotodellisuus (tai oikeastaan pseudo-keskiaikainen settinki, esim. s. 163), joka kumartaa sellaisille fantasiakirjallisuuden jättiläisille kuin J. R. R. Tolkienin Taru Sormusten herrasta -trilogia ja Susan Cooperin Pimeä nousee -kirjasarja. Tritor edustaakin niin kutsuttua klassista eeppistä fantasiaa, jossa tapahtumat rymisevät kovaa tahtia ja erityisen mahtipontisesti eteenpäin, usein taisteluiden kautta. Miekanheilutusta mahtuu tähänkin teokseen erityisen paljon, ja ajoittain räväkäksi mäiskinnäksi yltyvät tappelukohtaukset tuntuvat tarjoavan tarinaan pääosin vain komediallista arvoa. Lukuisat viihteelliset ja mieltä ylentävät mittelöt toki kuuluvat lajityyppiin erottamattomasti, joten kyseessä voi olla kirjailijan tietoinen nyökkäys korkealle fantasialle kirjallisuuden genrenä.

Kirja on poikkeuksellinen ilmestys kotimaisen kirjallisuuden kentällä, sillä se yhdistelee saumattomasti ja erityisen rohkeasti korkean fantasian monimutkaisia elementtejä nykypäivän viihteelliseen kirjallisuuteen. Korkealle fantasialle ominaisesti tarinaan on esimerkiksi ujutettu kokonainen maailmankaikkeuden historiikki sekä omanlaisensa elävien olentojen lajisto. Yksityiskohtien tarkistamista varten teoksen loppuun on liitetty appendiksit A-C, jotka selittävät maailman eläimistön, historian ja magian relevanteimmat pääpiirteet. Koko tarkkaan mietittyä kokonaisuutta kuitenkin kannattelee rivien väleihin piilotettu oivaltava huumori, joka tuikkii niin hahmojen välisessä dialogissa kuin kerronnan moderneissa sanavalinnoissakin.




Koska Tritor kaikista fantasiaelementeistään huolimatta heijastelee omaa yhteiskuntaamme, romaanin voi lukea kirjallisia konventioita kommentoivaksi teokseksi. Karkisen aiempia kirjoja on jonkin verran arvosteltu niiden välittämästä vanhakantaisesta maskuliinisesta maailmankuvasta, jossa naisen rooliksi jää tukea mieshahmojen ylväitä pyrkimyksiä tai olla seksualisoituja miehen romanttisen kiinnostuksen kohteita. Tällaista miehistä genreä edustavat useat klassiset seikkaluteokset aina Ruohometsän kansasta James Bondiin ja Jules Vernestä Tintin seikkailuihin. Tritor jatkaa Karkisen aiempien romaanien maskuliinista seikkailuperinnettä, joskin ottaa siihen tietoisen itseironisen lähestymiskulman:


"Sitä paitsi koko hössötys miesten maailmasta on hupsutusta", vastasi myös Ufuggard. "Meidän yhteiskuntamme on hyvin tasa-arvoinen. Naiset saavat käyttää pussihousuja, muistatteko jutun sivulta 99?"

"Ja hölmön pussihousuasetuksenne myötä luulitte korjanneenne kaikki yhdenvertaisuusongelmat?" polki jalkaansa Loot Uar. "Se oli mitätön myönnytys, silkka symbolinen harhautus – sen sijaan, jos aloitamme vaikka ensiyön oikeud..."

[- -]

"Kun nyt tarkkaan katson ruutanasilmillä, maailmassa kieltämättä on joitain systemaattisen sorron sukupuolittuneita rakenteita."

"Paraskin puhuja, joukkomme Romeo ja kala-Adonis", tiuskaisi Tritrix. "Etkö ole piirittänyt minua jo puolensataa sivua, koska muitakaan naisia ei ole ollut näkösällä [- -]."

(Karkinen 2021, 257.)



Monivaiheisesta matkanteosta, hengätyttävän laajasta hahmokavalkadista ja ryöpsähtelevistä itertekstuaalisista viittauksista huolimatta Tritor on eheä ja tarkkasti punottu tarina, jonka pienimmillekin juonenkäänteille on paikkansa. Kerronnan vauhdikkaan tahdin ja rönsyilevien taistelukohtauksiensa osalta romaani muistuttaa suuresti kirjailijan aiempaa scifi-ilottelua, Richard 3 William ja hänen yrityksensä löytää elämän tarkoitus alati kasvavassa joukossa universumeja -teosta. Kuten Richard-romaanissa, myös Tritorissa olisi kuitenkin tiivistämisen varaa. Vaikka tapahtumat ovat perusteltuja, niiden kerronnallista kestoa voisi kummassakin romaanissa lyhentää. Luettavuudeltaan Tritor pärjää kuitenkin edeltäjäänsä paremmin, sillä runsaita toimintakohtauksia värittävät ja keventävät aiempaa selkeämmin modernit viittaukset. Tällaisia moderneja elementtejä ovat esimerkiksi tarinan laulut ja runot, joiden sanoituksista kuultaa läpi lukijan oma realimaailma.

Tritor on viihdyttävä ja raikas fantasiaromaani, jonka komediallinen arvo on suuri. Teoksessa on kuitenkin mukana myös murheellisia ja synkkiäkin elementtejä, joiden syvä ulottuvuus on tuttua erityisesi Karkisen vakavamielisempiä romaaneita (Krysanteemisyksy & Ruo'ot) lukeneille. Tritor pitää lukijan otteessaan halki Valssaavan Vaskitsan juottolan sekä rämerapujen hyökkäyksen. Loppupuolelle liitetyn appendiksi B:n viimeinen lause myös antaa vihjettä merenmiesritari Tritorin tulevaisuuden seikkailuista. Karkisen aiempi julkaisuhistoria tosin antaa aihetta odottaa, että ennen Tritorin uutta tulemista lukijoille on tarjolla jälleen vakavasävyisempää kertomusta.


-


"Sekoitat sen nyt kaakaoon", korjasi Tritrix. "Kahvi on peräisin Arabiasta. Tai mikä nyt tässä kosmoksessa sitä vastaakaan."

"Ei, kyllä tässä lukee alkuperämaa Arabia", luki Ufuggard paketista. 

"Ei se ole edes maa!" protestoi Ipator. "Sitä paitsi muistakaa, että puhumme keijukaiskahvista."

"Kaikki kahvi on keijukaiskahvia tässä maailmassa", kohautti Rokokoo harteitaan. "Eikä minua itse asiassa edes kiinnosta. Haluan Salvastrellan ennustuksen."

"Aivan kuin joku olisi täyttänyt sivua turhanpäiväisellä lätinällä saadakseen ennustuksen alkamaan seuraavalta sivulta", havainnoi Salvastrella kuudennella aistillaan. "Noniin, härifrån tvättas."

(Karkinen 2021, 163-164.)

-


Kuvat: @chains_of_light

Karkinen, Jaro (2021) Ritari Tritor ja hänen sankarilliset ritaristelunsa. Varjo Kustannus: Puola. 



Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet-lukuhaasteesta (2021):

7. Kirjassa on kaveriporukka

8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa

12. Kirjassa ollaan metsässä

14. Kirja on osa kirjasarjaa (ainakin potentiaalisesti, tästä on huhuja liikkeellä)

17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi

20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen (esim. paladiini)

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu

35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut

36. Kirjassa liikutaan ajassa

37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa

45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija

49. Kirja on julkaistu vuonna 2021






Delia Owens – Suon villi laulu

  Delia Owens – Suon villi laulu (WSOY)  Julkaisuvuosi: alkuperäinen 2018, suomennos 2020 Sivuja: 416 Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä  ...