Calami lapsus – Viesti, valta ja vastuu

 

Calami lapsus – Viesti, valta ja vastuu  

Viesti

Menneen vuoden vihoviimeisenä päivänä vastaanotin viestin: 

"Jos kirja on huono, se on ainoastaan minun vika, siis kirjailijan. Ei kustantajan. [- -] Kukaan talon ulkopuolinen ei voi tietää tämän kirjan tai minkään muunkaan kirjan kustannusprosessista yhtään mitään, joten sitä ei voi mielestäni arvostella. Lopputuloksen arvostelut – siis sekä hyvät että huonot – teoksen tekijälle eli minulle. Ei tiimille. En jaksa enää lukea näitä kustantajan lyömisiä [kirjasarjaan] liittyen." 

Lainaus on ote pidemmästä tekstistä, jonka minulle lähetti eräs palkittu kotimainen kirjailija. Viesti on vastaus Instagramissa jakamaani julkaisuun, jossa kritisoin varsin menestyneen romaanin kustannusprosessia ja siihen mahdollisesti liittyviä motiiveja. 

Tätä tekstiä kirjoittaessa kyseinen romaani makaa työpöydälläni. Kirjoituspaikaltani näen yhtä selvästi kanteen painetun kustantamon kuin kirjailijankin nimen. Ensimmäisillä sivuilla kirjailijan ja kustantamon nimet esitetään allekkain, minkä lisäksi kirjailijan mainitaan saaneen tukea kustantamon kirjallisuussäätiöltä. Teoksen takakannessa ei ole kirjailijan nimeä lainkaan, sillä esittelytekstin alle on sijoitettu yksinomaan kustantamon logo. 

Viestin luettuani keitin kahvit ja istahdin alas miettimään kirjailijan toivetta. Kahvin tippumista odotellessa katseeni hakeutui jatkuvasti kirjahyllyyn, jossa kiistellyn romaanin selkämystä koristi kustantamon tunnistettava, sukupolvelta toiselle periytynyt logo. 

Valta 

Kirjailijan ja bloggaajan välinen keskustelu sijoittuu suuressa kuvassa osaksi laajaa kirjallisuuskeskustelua, jota menneeseen vuoteen toden teolla mahtui. Suomen Kuvalehti esimerkiksi uutisoi toukokuussa Suomen romahtaneesta tuloksesta kansainvälisessä Pisa-tutkimuksessa, jossa nuorten lukutaitoa vuosittain mitataan. Myös Helsingin Sanomat esitti useita kirja-alan ahdinkoon liittyviä kannanottoja, joissa syyllistetään lukuinnottomia vanhempia ja "vastuuttomia" kustannustaloja. Jo aiemmin Opetushallitus ehti varoittavaan sävyyn kommentoimaan hyvin ja heikosti lukevien lasten välistä alati kasvavaa kuilua. 

Mediassakin vilahdelleella kirja-alan ahdinko -kuvauksella tarkoitetaan yleisesti lukutaidon ja -innostuksen heikkenemistä sekä kustantamoiden alati muuttuvaa roolia. Nämä kaksi ovat tiukasti sidoksissa toisiinsa, sillä kustantamoiden julkaisulla on merkittävä vaikutus suomalaisten lukukiinnostukseen ja siten myös lukutaitoon. 

Kustantamot ovat kulttuurillisia instituutioita, joilla on valtaa. Niin suurten kuin pientenkin kustantamoiden julkaisut tavoittavat lukijan muun muassa kirjakaupoissa, oppilaitoksissa, katalogeissa, kulttuuritapahtumissa ja kirjastoissa. Ajankohtaiset julkaisut herättävät herkästi yhteiskunnallista keskustelua, joka silloin tällöin johtaa laajoihin kansanliikkeisiin. Esimerkiksi ranskalaisen Vanessa Springoran vuonna 2021 ilmestynyt Suostumus-omaelämäkerta herätti niin kiivasta julkista keskustelua seksuaalirikoksiin liittyen, että valtion lakeja ryhdyttiin kirjan nostattaman kansanliikkeen vaatimuksista uudelleentarkastelemaan. Samanlaista vallankäyttöä edustaa argentiinalaisen Mariana Enriquezin (2021) novellikokoelma Mitä liekit meiltä veivät, joka toi 2010-luvun naisten polttomurhailmiön (nk. "Wanda Taddei" -efekti) länsimaalaisten kansojen tietouteen. 

Pelkkä valmis teksi ei kuitenkaan ole julkaisuprosessin ainoa vallan väline. Vaikka suomalaisten lukutaito vaikuttaa heikkenevän vuosi vuodelta, ei palo kirjoittamiseen näytä kadonneen. Esimerkiksi Lava Kustannus kertoo vastaanottavansa kuukausittain usein yli 200 käsikirjoitusta. Suurempien kustantamoiden voi siis olettaa läpikäyvän vähintään saman verran teosehdotuksia. Julkaistavaksi päätyy vain murto-osa, joten painotuotteeksi päätyvän käsikirjoituksen seulominen ehdokasmerestä on valikoivaa vallankäyttöä. Oli julkaistava teksi siis yhteiskuntakriittinen tai ei, sen päätyminen markkinoille on aina vallankäytön fyysinen ilmentymä. 

Vastuu

Työpöydälläni makaavan romaanin kustantanut taho kuvailee toimintaansa seuraavasti: "[kustantamo] työskentelee pitääkseen kirjat ja kirjallisuuden merkityksellisenä osana suomalaisten elämää sekä vaaliakseen kirjallista perintöään." 

Kulttuuriperinnön tuottaminen ja säilyttäminen tuleville sukupolville on arvokas tavoite. Kyseessä olevan kustantamon (kuten monien muidenkin vastaavien tahojen) pyrkimys on siis jättää jalanjälkensä kulttuurin kentälle ja tukea kirjallisuuden yleissivistävää asemaa. Myös Suomen Kustannusyhdistys nimeää yhdeksi strategisista painopisteistään jäseniensä vastuullisen toiminnan tukemisen yhteiskunnan ja kulttuurin kannalta välttämättömässä tehtävässään. 

Suomalaisten lukutaidon ja -halukkuuden ylläpitämiseksi on ehdottoman tärkeää, että kustannusalalla toimivat tahot käyttävät valtaansa vastuullisesti. 

Jo kymmeniä vuosia kulttuurin kentällä vaikuttaneelta kustantamolta on oikeutettua odottaa laadukkaita, huolellisesti oikoluettuja julkaisuja. Kirjailijaksi voi pyrkiä kuka tahansa tarinankertoja, mutta kustannustoimittajan työ edellyttää usein alan tuntemusta sekä soveltuvaa korkeakoulututkintoa. Vaikka Suomessa ei ole erillistä kustannustoimittajan ammattitutkintoa, katsovat useat kustantamot soveltuvan koulutuksen merkittäväksi eduksi tai välttämättömyydeksi kustannustalossa työskentelemiselle. 

Kustannustoimittaja on toisin sanoen kenttänsä tunteva ammattilainen, joka mitä todennäköisimmin on kouluttautunut tehtäväänsä. Lukija voi hyvällä syyllä olettaa ammattitaidon näkyvän myös lopputuotteessa. 

Vaikka käsikirjoitus on kirjailijan hengentuote, on kustannusprosessin läpikäynyt teos aina yhtä lailla kustantamon taidonnäyte. Valmis teksti on myös konkreettinen valintaprosessin tulos, sillä jokaista julkaistua teosta kohden kustantamo hylkää usein satojakin käsikirjoituksia. On tästä syystä täysin perusteltua tarkastella valmista painotuotetta niin kirjailijan kuin kustantamonkin käyntikorttina. 

Kotimaiset kustantamot käyttävät valtaansa harkitusti. Suomalainen kustannus- ja käännöstyö on laadultaan lähes poikkeuksetta erinomaista, ja siksi myös uusiin julkaisuihin kohdistuu suuria odotuksia. Usein lukijan odotukset joko täyttyvät tai ylittyvät. Silloin tällöin koittaa kuitenkin hetkiä, jolloin kirjaa lukiessani huomaan pohtivani kustannustoimittajan roolia ja sen mahdollista vaikutusta käsissä olevaan tekstiin. Kuten viestin lähettänyt kirjailija totesi, lukija ei voi koskaan tietää kustannusprosessin todellisia vaiheita. Prosessia ulkopuolelta tarkastellessani voin kuitenkin verrata lopputuotetta kustantamon tavoitteisiin ja todeta ristiriidan näiden kahden välillä.

Myös sananvapaus sijoittuu osaksi yleistä kirjallisuus- ja lukutaitokeskustelua. Jotta laadukkaita kirjoja voidaan tuottaa, täytyy olla kirjoittavia ihmisiä. Mielipidekirjoitusten, artikkelien, kritiikkien ja some-julkaisujen rajoittaminen ei palvele kirjallisuusperinteen periytyvyyttä. Vähättelemällä lukijan sananvaltaa ja oikeutta itsenäisiin tulkintoihin tullaan samalla rajoittaneeksi kirjan vastaanottokokemusta. Jos tekstin tulkinnalle asetetaan sääntöjä, sivuutetaan yksilöllinen lukukokemus. Lukijan tulkinnan kieltäminen voi pahimmillaan vaikuttaa kansalliseen tai vähintäänkin yksilökohtaiseen lukuinnostuksen heikkenemiseen. 

Viestin lähettänyt kirjailija, kuten hänen tekstejään julkaiseva kustantamo, voi rauhallisin mielin unohtaa hyvä-huono-jaottelun. Yksikään suomalaisen kustannusprosessin läpikäynyt romaani ei ole huono. Joka ikinen kustannussopimuksen alaisena syntynyt kirja on ammattitaidolla koostettu kokonaisuus. Kirjallisuuskritiikin tavoite ei ole eikä sen tule koskaan olla teoksen arvottaminen hyväksi tai huonoksi. Myös kirjallisuuskritiikin tavoite on valvoa kulttuuriperintöä sekä sen kentällä valtaa käyttäviä tahoja. 

-

-

Tämän tekstin kuvituksessa on käytetty teoksia, joiden lopullinen muoto antaa viitteitä erityisen ammattitaitoisesta kustannustyöstä: 

Catherine Pozzi – Agnés (Impromptu Kustannus 2023) 

Ulla-Lena Lundberg – Leo (Gummerus 2015) 

Antonella Cilento – Lisario ja naisen ehtymättömän nautinnon arvoitus (Aporia 2018) 

Fernanda Melchor – Hurrikaanien aika (Aula & Co. 2021) 

Vanessa Springora – Suostumus (WSOY 2021) 

- 

Kuvat: @chains_of_light 

-

Antonella Cilento – Lisario ja naisen ehtymättömän nautinnon arvoitus

 

Antonella Cilento – Lisario ja naisen ehtymättömän nautinnon arvoitus (Aporia)

*Teos saatu arvostelukappaleena 

Julkaisuvuosi: 2018

Sivuja: 236

Läpäiseekö Bechdelin testin: Ei

Ensimmäinen lause: 

"Seitsemän Piikin Kruunun Pyhälle Rouvalle, Tahrattomalle, Taivaaseenastuneelle Neitsyt Marialle"

-

Italian ulkoasiain ja kansainvälisen yhteistyön ministeriön käännöstuen avulla suomennetun Lisario ja naisen ehtymättömän nautinnon arvoitus -romaanin lukeminen on kuin kynttilän sytyttäminen pimeään. Italialaisen Antonella Cilenton (2018) teos luo nimittäin pilkahduksen valoa patriarkaatin painostavaan pimeyteen. Toivon liekki ei kuitenkaan syty modernissa #metoo-liikkeen ravistelemassa sivilisaatiossa, vaan kaukana barokin aikaisessa Napolissa. Ikivanhojen kivilinnojen seinät huokaavat ja murenevat, kun yhteiskunnalliset murrokset hyökyvät liekkimeren saattamana Euroopan yli. 

Vallankumouksen keskellä korkea-arvoisen komentajan tytär Lisario karkaa salaiseen luolaan kirjoittamaan viestejä Neitysyt Marialle. Lisarion on pysyteltävä piilossa, sillä kirjoittamisen taitava nainen oli vielä barokinkin aikoihin vaarassa päätyä roviolle. Pyhimykset eivät kuitenkaan kykene estämään Lisarion vanhempia naittamasta tytärtään "kuolaavan ja kihtisen vanhuksen" (Cilento 2018, 12) kanssa. Vailla suojelijaa tai itsemääräämisoikeutta Lisario pakenee pakkoavioliittoa ikuiseen uneen: 

"Tunnen vihan kasvavan sisälläni, nostan nyrkkini kohti Taivasta ja ilmoitan äänettömästi, että tästä lähtien kirjoitan ainoastaan Sinulle mitä tahdon ja mitä en tahdo. Ja koska kukaan ei kuule minua, nukun, nukun niin kuin silloin Kirurgin käsittelyn jälkeen. Nukun päiviä, viikkoja, kuukausia ja vuosia. Ristin sormeni, sylkäisen maahan ja vannon etten koskaan enää herää! 

Syteen tai saveen!

Hyvästi, Maailma, Hyvästi Napoli, Hyvästi Suloinen Rouva!

Lisario, joka kuolee 6. päivänä heinäkuuta Herran vuonna 1644"

(Cilento 2018, 13.)

Huutaminen, ravistelu, läimäyttely tai veitsellä raapiminenkaan eivät saa Lisariota heräämään. Vaikka Lisarion uinuminen vain jatkuu, väkivalta ei pääty. Viimeisenä keinona linnaan kutsutaan nuori Avicente Iguelmano, vastavalmistunut tohtori, joka ryhtyy suorittamaan Lisariolla vulgaareja kokeita. Suljettujen ovien takana ja paksujen tuffikiviseinien suojassa Avicente tutkii potilaansa brutaalein, kauhistuttavin keinoin. Julmien tutkimusten lomassa käy kuitenkin jotakin yllättävää: aivan vahingossa tohtori aiheuttaa Lisariolle nautintoa. 

Tekoa on vaikea toistaa, eikä mies pysty käsittämään potilaan vaihtelevia reaktioita. Naisesta satunnaisesti tihkuva hurmio puristaa tohtorin tukalaan tunnetilaan; tapaus tykyttää paineena niin housuissa kuin otsalohkossakin, sillä naisen ehtymättömässä nautinnossa on jotakin uhkaavaa. Harvat ja vaietut aikalaistutkimukset osoittavat naisesta tuntuvan nautinnon hetkellä siltä, "kuin sen suunnaton voima voisi sortaa palatseja alleen ja repiä puita juurilaan" (Cilento 2018, 61). Erään pakanallisen filosofin muistiinpanoista löytyy jopa huomautus, jonka mukaan tämä hurja vimma tulisi pitää aisoissa, sillä muuten mahti leimahtaisi ilmiliekkeihin ja johtaisi maailman sotiin ja onnettomuuksiin. Tohtori käsittää, että miehistä valtaa uhkaava naisen loppumaton energia on vangittava iäksi.

Vapaus kohoaa teoksen keskeisemmäksi teemaksi, vaikka itse tarina seuraakin Lisarion sulkemista sellistä toiseen. Minkäänlainen miehinen mahti tai karsinan rakentaminen ei nimittäin onnistu kahlitsemaan alkukantaista elinvoimaa, joka nautinnosta versoo. Teoksessa otetaan hienovaraisin elein kantaa myös niihin rakenteisiin, jotka miehet ovat rakentaneet oman nautinnonsa esteeksi. Tällaisista rajoituksista kärsii erityisesti Avicenten ystävä, ritari Sweerts, joka viettää elämänsä seuraten salaista rakkauttaan, taidemaalari Jacquesia. 

Tarinan aikana lukija kulkee hahmojen matkassa halki Euroopan. Myös maailmankausi vaihtuu, sillä vallankumouksen myötä uudet arvot rantautuvat varovaisin askelin Italiaan ja vähitellen muuallekin. Eriarvoistavia rakenteita vastaan kapinoivat kansalaiset muistuttavat kuitenkin ikiaikaisista valtasuhteista, joita ei heinäseipäitä heiluttamalla kukisteta. 

Ei siis ole ihme, että naisia tänäkin päivänä syyllistetään niin maailmanlaajuisista kuin yksilötasolla tapahtuvista raakamaisuuksista. Lukijaa saattaa huvittaa Avicenten kollegan näkemys naisten syyllisyydestä maailman tuhoon, mutta vielä 2020-luvullakin ihmisen syntistä käytöstä perustellaan raamatun Eevan lankeemuksella. Henkilökohtaisissa muistoissani elää hirvittävä yläasteen oppitunti, jonka aikana yhteiskuntaopin opettaja nimesi Afganistanin sodan syttymissyyksi paikallista kulttuuria loukkaavat amerikkalaisten naissotilaiden lyhyet shortsit ja pienet topit. 

Sekä fiktiiviset että todellisetkin tarkastelijat näin ollen tuntuvat pitävän naisia ihmislajin pahimpana uhkana. Esimerkiksi tästä syystä naisiin kohdistuu erityisen paljon väkivaltaa. Ilmiö on niin laaja, että ihmisoikeusjärjestö Amnesty käsittelee sitä maailmanlaajuisena ihmisoikeuongelmana. Vuosisatojen vieriessä naiset kokevat siis yhä samanlaista seksuaalista väkivaltaa, jota Lisario yrittää koko elämänsä ajan paeta. Myös ritari Sweertsin kaltaiset kulkijat käyvät edelleen pitkin maanteitä etsien suojaisaa linnaketta, jossa maskuliinisuuden ahtaat vaatimukset eivät rusentaisi heidän ihmisyyttään. 

Erityisen hienovireisesti ja ajattomasti Cilento tarkastelee sukupuolta ja siihen liitettyjä odotuksia. Miehet hallitsevat niin Napolia kuin kirjan sivujakin, sillä tarinaan ei mahdu yhtä ainoaa dialogia naisten kesken. Tai ainakaan sellaista keskustelua, jossa mies ei olisi jutustelun motiivi. Väkevä tyylikeino korostaa vallan epätasaista jakautumista, jossa naiset ja muunsukupuoliset ovat häviäjiä jo syntyessään. Paitsi nautinnon osalta.

Naiset, muunsukupuoliset ja seksuaalivähemmistöt ovat Cilenton romaanissa löytäneet seksuaalisuudesta voimavaran, josta useimmat miehet eivät tunnu saavan otetta – ainakaan perinteisin keinoin, eli miekkoja, nyrkkejä tai rahapusseja heiluttamalla. Tämä voimavara antaa monelle hahmolle uskoa elämään ja sen jatkuvuuteen. Vaikka katkerat miehet polttavat soihtuinensa kokonaisia linnoja, tulen keskellä syntyy uusia lapsia. 

Historiallisen romaanin tapahtumia on helppo ja hedelmällistä verrata nykypäivään, sillä omanakin aikanamme seksuaalisuutta pidetään erityisesti patriarkaattia murentavana uhkana – niinkuin asia taitaa ollakin. Cilenton Lisario on vavahduttava ja mieleenpainuva kertomus siitä, miksi kynttilän sytyttäminen sorron aikana on merkityksellistä. Ei siis liene sattumaa, että esimerkiksi vähemmistöjen asiaa ajavan Amnestyn tunnus on hämärässä pilkottava kynttilä. Vaikka liekin kajo on vain pieni ja lepattava, se luo lohtua ja toivoa tuntemattoman hämärän keskelle. 

Samanlaista arkaa unelmaa yhdenvertaisesta huomispäivästä edustaa kuninkaallisen palatsin näyttämölle asteleva mystinen Candela-laulaja, joka näyttää Avicenten silmiin omituisen tutulta. Mutta miten mies voi muistuttaa naista, sitä tohtori ei osaa selittää. 

-

"Oletteko tutkineet myös naisten häpyhermoja?"Avicente sai kysyttyä [- -]. "Mitä tiedätte... naisten nautinnosta?"

Töde hymyili huuletonta hymyään. "Kaiken, mitä aikuinen mies yleensäkin tietää, tohtori." Hän teki laajan eleen kohti salia. "Täältä minä en kuitenkaan ole löytänyt mitään nautintoon viittaavaa. Löydättekö te?" Hän osoitti sormellaan lasiastioita, joissa oli spriitä ja ihmisen osia. 

"Olette oikeassa, mutta..." Avicente jatkoi, "he nauttivat, ja minä en ymmärrä, miten se tapahtuu... he nauttivat ilman meitä..."

"Miksi te tuollaisella päätänne vaivaatte?"

"Siksi, että... he toiminnallaan ikään kuin varastavat meiltä jotakin."

"Nämä vuohetko?" Töde osoitti ruumiita. 

"Jos he pystyvät nauttimaan ilman meitä, pystyvät he mahdollisesti tekemään muutakin ilman meitä..." 

[- -]

"Olisimme lapsia synnyttävien ja kasvattavien naisten armoilla... Pian he pitelisivät kukkaronnyörejäkin hyppysissään ja hoitaisivat raha-asioita..."

Töde nauroi ja sanoi: "Katsokaa nyt ympärillenne, hyvä mies. Nämä naiset ovat kuolleita, eikä heillä elossa ollessaan ollut pienintäkään käskynvaltaa. Hourailette."

(Cilento 2018, 141-143.) 

-

- 

Cilento, Antonella (2018) Lisario ja naisen ehtymättömän nautinnon arvoitus ("Lisario o il piacere infinito delle donne"). Suom. Taru Nyström. Aporia: Helsinki. 

Kuvat: @chains_of_light

-

-

Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet-lukuhaasteesta (2023):

5. Kirjassa ollaan maan alla (Esimerkiksi kalmistossa)

15. Kirjan nimessä on ja-sana

20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla

30. Kirja on ollut ehdokkaana kirjallisuuspalkinnon saajaksi (Lisario voitti Premio letterario Boccaccio -palkinnon ja oli myös ehdolla Strega-kirjallisuuspalkinnon saajaksi)

37. Kirja kertoo elämäntavasta, jota ei enää ole (Feodalismi) 

40. Kirjassa hylätään jotain (Esim. Lapsi)

42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa