keskiviikko 15. maaliskuuta 2023

Satu Rämö – Hildur

 



Satu Rämö – Hildur (WSOY) 

* Teos saatu arvostelukappaleena


Julkaisuvuosi: 2022

Sivuja: 362

Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä 

Ensimmäinen lause: 

"Sleipnir kiihdytti askeltaan niin että paksu ruskea harja heilui villisti puolelta toiselle."

-


Vuonna 2022 kotimaiseen dekkarimaisemaan kohosi vuoren lailla synkeänpuhuva järkäle, Hildur. Romaani on kirjailija-bloggaaja Satu Rämön ensimmäinen fiktiivinen teos. Hildur aloittaa päähenkilön nimeä kantavan dekkarisarjan, jossa pureudutaan niin Islannin kulttuuriin kuin Hildurin omaan menneisyyteenkin. 

Tarina etenee, kuten rikoskirjallisuudessa usein on tapana: menneisyyden haavoja yhä nuoleva poliisi tempautuu keskelle pikkukaupunkia koettelevaa omituista henkirikosten vyyhtiä. Odottamattomia apulaisia ilmaantuu, mutta lumivyöryn lailla etenevää murha-aaltoa ei saada kuriin. Lumen alta alkaa paljastua omituisia johtolankoja, mutta myös vihjeitä kauan, kauan sitten sattuneesta tragediasta. Lukujen välissä kasvoton murhaaja puhuu kursiivilla. Koko kertomusta kehystää paikallinen legenda muinaisista rakastajista. 




Hildurin rakenne on siis varsin tuttu rikoskirjallisuuden tuntijoille. Kaavaa edes jollain tapaa rikkoakseen kirjailija on tuonut tarinaan kevyehköjä, jopa arkisia elementtejä. Iso osa Hildurin tekstimassasta koostuukin islantilaisen kulttuurin kuvailusta, kuten paikallisen pullonpalautusjärjestelmän, käsityöperinteen, asemakaavojen, liikenneyhteyksien ja gastronomian esittelystä. Dekkarigenreen perehtynyt lukija saattaa tulkita näitä kuvauksia harhaanjohtavien motiivien ovelana ripotteluna, mutta useat arvostelijat ovat arvelleet kirjailijan pääasiassa toistavan tietokirjataustasta kumpuavia kirjoitustapoja. Rämö tunnetaankin ahkerana tietokirjailijana, joka on tuottanut runsaasti teoksia islantilaiseen elämäntapaan ja historiaan liittyen. 

Kirjailijan ymmärrys kulttuuristaan on vaikuttavaa, mutta tietoiskujen sijoittelu ja suhde muuhun tekstiin ei vie tarinaa eteenpäin tai täydennä sen aukkoja. Kerrontaan liimatut Islanti-esittelyt tuntuvat kieltämättä tietokirjamaisilta lapsuksilta. 




Useat lukijat ovatkin epäilleet Rämön some-taustan vaikuttaneen kustannusprosessin huolimattomuuteen, mikä näkyy esimerkiksi teoksen epäkoherentissa rakenteessa. Kriittisten arveluiden mukaan kustantamolla oli kiire saada markkinoille somesisällöstään ja trendaavista tietokirjoistaan tutun kirjoittajan teos. Sosiaalinen media ja opaskirjamaisuus paistavat Hildurin jääkuoren alta sisäistekijän muodossa. Ollakseen vakavastiotettava ja kylmäverinen murhakirja Hildur kaipaisi tietokirja- ja matkaopaskappaleiden karsimista. Nykyisessä muodossaan romaani muistuttaa Islanti-aiheista mainostempausta. Se on sääli, sillä kirjassa on kieltämättä runsaasti potentiaalia. Rämö nimittäin kirjoittaa sujuvasti ja osaa luoda myös uskottavia, monitahoisia henkilöhahmoja. 




Teoksen päähenkilö Hildurissa on piirteitä, jotka kapinoivat naishahmoille luotuja ikiaikaisia raameja vastaan. Rämön luoma rikosetsivä ei varsinaisesti kaipaa mieskollegaa rinnalleen, vaikka Suomesta sellainen lähetetäänkin. Hildur nostelee painoja, kaivaa miehiä lumen alta, syö rasvaista makkaraa ja antaa Jacobin istua pelkääjänpaikalla. Vaikka teos itsessään kylpee rikoskirjallisuuden latteuksissa, Hildurin kohdalla kirjailija on onnistunut väistämään ilmeisen itsestäänselvyyden: päähenkilöä ei kuvailla seksualisoivin, ahnain termein. Naishahmojen turhanpäinen seksualisointi on puistattava ja yleinen konventio, joka edelleen nostaa irvokasta päätään jopa ylistettyjen kirjauutuuksien sivuilla. 

On kuitenkin harmillista, etteivät Hildurin jämäkkyys ja luonteenlujuus ole sisäsyntyisiä piirteitä; kova kuori on oire psyykkisestä traumasta, jonka Hildur lapsena kokee. Tarinassa alleviivataan tätä maneeria monin paikoin, jotta lukija varmasti ymmärtää Hildurin rakentavan muuria ympärilleen. Ratkaisu on hieman kankea, sillä pakkomielteen orjuuttama rikosetsivä on jokseenkin kulunut dekkarien arkkityyppi. Olisipa ollut virkistävää lukea islantilaisesta poliisista, joka käsittelee lapsuustraumaansa aktiivisesti terapiassa ja havainnoi tunnelukkojaan. Tällainen moderni ratkaisu ei muuttaisi kertomuksen juonta juurikaan, sillä Hildur voisi silti jatkaa liikuntaharrastustaan. Aivan, kuten me monet muutkin traumattomat ja traumojamme käsittelevät tavan tallaajat teemme.  




Sanojen vääntäminen rautalankamaiseen malliin toistuu kerronnassa muutenkin, sillä Rämöllä on tapana pureskella lauseet lukijan puolesta: 

"Hildurin silmien korkeudella roikkuivat raskaan näköiset maastokengät. Naarmuuntuneet jalkineet olivat joskus kauan sitten olleet mustat ja kiiltävät. Nyt ne olivat kärjistä harmaantuneet ja linttaan astutut. Kengistä näki, että niillä oli kävelty paljon."

(Rämö 2022, 350.) 

Valmiiden syllogismien syöttäminen lukijalle ei ruoki itsenäistä aivotyötä, jota dekkarikirjallisuudessa tavallisesti tavoitellaan. Kirjailijan puolustukseksi on kuitenkin sanottava, että tarinan loppuratkaisu on mielikuvituksekas ja ennalta-arvaamaton. Jopa niin odottamaton, että loppuvaiheilla paljastuvat elementit muistuttavat hieman kiusallisesti deus ex machina -tyyppistä ratkaisua, jossa puuttuvat ainesosat pudotetaan taivaalta. Karsimalla islantilaista knoppitietoa ja lisäämällä kertomukseen loppuratkaisun komponentteja Rämöllä olisi ollut ainekset mukaansatempaavaan ja koherenttiin rikosromaaniin. 

Kaikesta matkaopasmaisesta rönsyilystään huolimatta Hildur on lupaava esikoisdekkari, joka enteilee menestyksekästä jatkoa rikosetsivän seikkailuille. Usean romaanin jatkumo myös mahdollistaa esimerkiksi päähenkilön kehityksen, jolloin Hildurin suojamuurien kaatumisen suhteen on vielä toivoa. Varmaa kuitenkin on, että Hildur jatkaa raskaissa ja leveissä jalanjäljissä, jotka se nyt jo on painanut pohjoismaisen nordic noir -genren kentälle. Lukijana jään myös mielenkiinnolla seuraamaan, millä tavoin kirjailijan ja kustantamon yhteistyö etenee. Noudattamalla skandinaaviselle tyylille ominaista hillittyä eleganssia myös Hildur saattaa tulevissa seikkailuissaan saavuttaa vähäeleisen vaikuttavuuden, jota islantilaiset esimerkiksi tylpissä vuorissaan kovasti rakastavat. 



"Hildur oli nostanut surffilaudan Brendan katolle, heittänyt märkäpuvun auton tavaratilaan ja lähtenyt ajamaan kohti länttä. Kun pimeys hellitti ja varjot alkoivat erottua, Hildur oli astunut lautansa kanssa mereen. Surffaamaan ei tietenkään olisi kannattanut lähteä yksin. Kaikkea voisi tapahtua. Hänhän voisi iskeä päänsä lautaansa, niellä liikaa merivettä tai arvioida aallon voiman väärin. 

Jos jotakin tapahtuisi, kukaan ei olisi auttamassa. Vaaran tunne oli jatkuvasti läsnä, ja ehkä juuri siitäkin syystä hän rakasti tätä lajia. Kun hän pystyi hallitsemaan vaaran, hän pystyi hallitsemaan itsensäkin."

Rämö 2022, 331. 

-





Rämö, Satu (2022) Hildur. WSOY: Helsinki. 

Kuvat: @chains_of_light


-




Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet-lukuhaasteesta (2023):

2. Kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta (ja heidän salaperäisestä kuolemastaan)

8. Kirja kertoo pienestä kaupungista

10. Kirjassa on ohjeita ja neuvoja (aka. kuinka selvitä Islannissa)

20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla

24. Kirja kertoo urheilijasta

38. Kirjan tarina perustuu myyttiin, taruun tai legendaan (löyhästi)





1 kommentti:

  1. Minulle tämä Hildur olikin sitten ihan ok kokemus, vaikka olin lähtökohtaisesti varsin kriittinen kirjaa kohtaan muun muassa voimakkaan kaupallisuuden (laskelmoinnin) ja median varsin kritiikittömän markkinoinnin vuoksi. No, ei se nyt sitten niin huonolta tuntunutkaan, oli se sujuvasti kirjoitettu. Itse olen ilmeisesti niin nopea lukija, etten ihan helposti huomaa kirjoitusvirheitä. Mutta ei tämä kyllä missään määrin huippua kirjallisuutta minustakaan ole.

    VastaaPoista

Karin Smirnoff – Lähdin veljen luo, trilogia

  Karin Smirnoff – Lähdin veljen luo, trilogia  Julkaisuvuosi:  Lähdin veljen luo : alkuperäinen 2018, suomennos 2021  Viedään äiti pohjoise...