sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Sara Gruen – Vettä elefanteille


 Sara Gruen – Vettä elefanteille (Bazar) 



Ilmestymisvuosi: Alkuperäinen 2006, oma painokseni 2011

Sivuja: 366

Läpäiseekö Bechdelin testin: ei

Ensimmäinen lause:

"Grillin punavalkoisen katoksen alle oli jäänyt vain kolme henkeä: Grady, minä ja kokki."

-


Tämä kirja päätyi käsiini sattumalta ja ehti lojua hyllyssäni muutaman kuukauden ilman, että edes ehdin ajatella teokseen tutustumista. Kevään edetessä kirjallisuudesta kiinnostuneet ystäväni alkoivat kuitenkin toistuvasti viitata Sara Gruenin Vettä elefanteille -romaaniin ja ylistää sen viehättävyyttä, minkä vuoksi päädyin itsekin tarttumaan teokseen heti, kun muilta lukuprojekteiltani ehdin.

Kirja kertoo 23-vuotiaasta Jacobista, joka erinäisten (hieman kiireellä kerrottujen) sattumien kautta päätyy kiertävän sirkuksen eläinlääkäriksi. Kehyskertomuksena toimii tarina yli 90-vuotiaasta Jacobista, jonka elämä vanhainkodissa on tapahtumaköyhää ja verkkaista. Hoitojaksojen välillä väsynyt Jacob torkahtelee ja palaa unissaan nuoruuden seikkailuihin, jotita Benzinin veljesten sirkuksessa koki. Muistot ovat kultaisia, vaikka tapahtumat synkkenevät sitä mukaa kuin sirkusjuna höyryää kohti pohjoista. 





Gruenin teos alkaa sekavalla selostuksella Benzinin sirkuksen pahamaineisesta tapaturmasta. Avainhenkilöiden nimet jätetään mainitsematta, minkä tarkoituksena lienee houkuttaa lukija ottamaan tarkemmin selvää katastrofin yksityiskohdista. Koin tämän hieman epäonnistuneena kerronnan keinona, sillä lukijan kiinnostuksen olisi voinut herätellä pelkällä kuuluisan tapaturman mainitsemisella. Epäselvä aloituskappale paljastaa lukijalle etukäteen tarinan suurimman kliimaksin, mikä ei mielestäni toiminut kerronnan rakenteen kannalta.

Romaanin tapahtumia olisi muutenkin voinut tiivistää, sillä esimerkiksi itseään toistavat vanhainkotijaksot eivät tuo oikeastaan mitään lisää tarinaan. Uskon, että kirjailijan tarkoitus oli luoda kontrastia nuoren ja vetreän sekä vanhan ja kiukkuisen Jacobin välille, mutta tämän asetelman olisi voinut saavuttaa esimerkiksi luopumalla kokonaan vanhainkotijaksoista ja viittaamalla päähenkilön myöhempiin vuosiin vain prologissa sekä epilogissa.





Teoksen punainen lanka rakentuu kolmiodraaman ympärille, jonka neljäntenä pyöränä tömistelee oikukas Rosie-elefantti. Tarinan edetessä Jacob hullantuu hevostenkouluttaja-Marlenaan, joka on surkeiden valintojen kautta päätynyt väkivaltaisen ja paranoidisesti skitsofreenisen eläintenkesyttäjän vaimoksi. Kolmikko onnistuu pitämään kohteliaasti yhtä saadakseen iäkkään Rosien temppuilemaan talousahdingossa painiskelevan sirkuksen pelastamiseksi, mutta näyttämön ulkopuolella mustasukkaisuus ja arvomaailmojen erot kaihertavat alati syvenevää kuilua eri osapuolten välille. 

Vanhainkodissa asetelma on kääntynyt päälaelleen: Jacobista on varttunut Rosie-norsun kaltainen oikuttelija, joka aiheuttaa päänvaivaa vanhainkodin henkilökunnalle – erityisesti Rosemary-nimiselle hoitajalle. Kehyskertomuksen asetelma on toki vitsikäs, mutta ei juuri edistä tarinan kulkua tai tarjoa uutta näkökulmaa pääjuoneen. 

Gruerin romaanin suurin ansio ja ehkä samalla suurin kompastuskivi on 1930-luvun sirkusmiljöö, jonka ytimeen henkilöt ja tapahtumat sijoittuvat. Kirjailija on tehnyt ansiokkaan taustatyön kartoittaessaan lama-ajan sirkustoimintaa, ja esimerkiksi tarinassakin useasti mainittu Ringlingin suursirkus on todellinen yritys. Myös monet kertomuksen uskomattomilta kuulostavat yksityiskohdat ovat todellisia sirkushistorian tapahtumia, kuten kuolleen virtahevon säilöminen formaliiniin tai näyttävän ruumissaaton järjestäminen kaksisataakiloiselle jättinaiselle, jonka hämmästystä herättävä ruumis sullottiin paraatin ajaksi norsuhäkkiin. Useat lukijat ovatkin maininneet viihtyneensä teoksen parissa nimenomaan eläväisesti kuvatun sirkusympäristön takia. Samalla kiiltokuvamainen ja useista, useista elokuvista sekä muista kulttuurituotteista tuttu kuvasto kuitenkin typistää hahmot stereotypisiksi artisteiksi, jotka jokaista kohtausta myöten näyttävät ja käyttäytyvät ennalta-arvattavasti. Keskeisimpiin henkilöihin kuuluvatkin yllätyksettömästi rahanhimoinen ja arrogantti sirkustirehtööri, tympeä klovni, uskomattoman viehättävä hevostaituri-Marlena sekä ilkikurinen strippari-Barbara. 





Teos tuntuu luottavan romanttiseen vanhan ajan sirkuseksotiikkaan niin vahvasti, että monien henkilöhahmojen epäuskottavat motiivit jäävät kokonaan perustelematta. Heti tarinan alussa Jacob esimerkiksi tutustuu työkyvyttömään rampaan, jonka selittämättömästä syystä (ja omaksi vahingokseen) ottaa asiakseen hankkia päähenkilölle työpaikan sirkuksesta. Hahmon motiiveja ei koskaan tarkenneta, vaikka työpaikan saaminen on arvattavasti tärkeimpiä juonenkäänteitä koko tarinassa. Lukijana koin tällaisen epämääräisen juonenpunonnan epäuskottavaksi, ja koin sen olevan myös räikeässä ristiriidassa kirjailijan suuren tautatyön kanssa. Uskottavaksi ja todentuntuiseksi tarkoitettu tarina heikkenee sitä mukaa, mitä lähemmäs kliimaksia päästään. 

Kirjalla on toki myös ansionsa, eikä ole ihmekään että se on saanut maailmanlaajuista suitsutusta osakseen sekä myös tarinaa mukailevan elokuvasovituksen. Lukuromaanina teos toimii mainiosti, sillä kirjan kieli on suhteellisen rullaavaa ja värikästä. Käännöstyö on tosin hieman kankeaa, mikä tulee ilmi esimerkiksi toistuvissa subjektia turhaan korostavissa lauseissa ("Minä ryömin lähemmäs" vrt. "ryömin lähemmäs"). 





Erityisen ilahduttavaa oli löytää tarinasta feministisiä kannanottoja naisiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyen. Myös eläinten kaltoinkohtelu ja sen tuomitseminen on yksi teoksen kantavista teemoista. Kirjan keskeisimmäksi sanomaksi muodostuukin erilaisuus ja sen ymmärtäminen. Vaikkei teos vastannutkaan odotuksiani, voin silti suositella sitä oikeastaan kenelle vain. Tarina on niin mukaansatempaava ja viihdyttävä, että kirja on varmasti nopea ja yleisesti ottaen miellyttävä lukukokemus.

Teos tarjoaa myös ajankohtaisen näkökulman eläinten oikeuksiin, sillä villieläinten pitäminen sirkuskäytössä on edelleen yksi julmimmista (alueellisesti hyväksytyistä) eläinrääkkäyksen muodoista. Esimerkiksi eläinoikeusjärjestö Animalian mukaan sirkuskäytössä olevat isot kissaeläimet viettävät noin 90% elämästään häkkeihin suljettuna. Gruenin teoksessa puhutaan "kiilahevosista", jotka tungetaan junan hevosvaunuun viimeisinä siten, että muut ratsut puristuvat yhteen kuljetuksen ajaksi. Myös nykypäivänä, melkein 100 vuotta tarinan tapahtumien jälkeen, sirkus- ja esimerkiksi teuraseläimiä kuljetetaan niin ahtaasti, etteivät ne pääse käätymään paikoiltaan saati laskeutumaan makuulle. Vettä elefanteille onkin kevyestä yleisvaikutelmastaan huolimatta kantaaottava romaani, jonka sanoma on valitettavasti ajankohtainen vielä tänäkin päivänä. 






Gruen, Sara (2011) Vettä elefanteille ("Water for Elephants", 2006). Suomentanut Anna-Maija Viitanen. Bazar Kustannus: Nørhaven. 

Animalia
: Eläinten viihdekäyttö
https://animalia.fi/elainten-viihdekaytto/ 

Kuvat: @chains_of_light



Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet-lukuhaasteesta (2021):

3. Historiallinen romaani

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan

5. Kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan (Teoksesta on tehty samanniminen elokuvasovitus)

6. Kirja kertoo rakkaudesta

7. Kirjassa on kaveriporukka

8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa

20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen (monet erilaiset artistit)

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu

36. Kirjassa liikutaan ajassa

37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa

39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia (usein Gounodin valssia)

40. Kirjassa kerrotaan eläinten oikeuksista

41. Kirjassa matkustetaan junalla

tiistai 16. maaliskuuta 2021

Tibor Noé Kiss – Inkognito

 


Tibor Noé Kiss – Inkognito (S&S) 

*kirja saatu kustantajalta 


Ilmestymisvuosi: Alkuperäinen 2010, suomennos 2021

Sivuja: 157

Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä 

Ensimmäinen lause: 

"Astun kynnyksen yli."

-


Unkarilaisen Tibor Noé Kissin esikoisteos Inkognito julkaistiin kotimaassaan jo vuonna 2010, mutta teoksen suomennos tuli markkinoille vasta alkuvuodesta 2021. Koska Kissin omaelämäkerrallinen romaani kertoo transsukupuolisuudesta, siihen liittyvistä sosiaalisista paineista sekä virheellisistä ennakkokäsityksistä, teoksen ei toivoisi olevan enää ajankohtainen yli vuosikymmen alkuperäisen julkaisun jälkeen. Inkognito on kuitenkin valitettavan ajantasainen kirja, jonka esilletuoma diskriminaatio useissa eri muodoissaan on myös nykypäivän transsukupuolisille arkipäivää.

Tibor / Noémi viettää lapsuutensa ja nuoruutensa rakentaen itselleen uraa ammattijalkapalloilijana. Jatkuva harjoitteleminen ja otteluissa pärjääminen muodostuu Noémille keinoksi saavuttaa ankarien ja etäisten vanhempiensa hyväksyntä. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Noémi alkaa tuntea itsensä ulkopuoliseksi miesten joukkueessa ja päättää lopettaa urheilun. Päätökseen tyytymätön ja raivostunut isä tarttuu vasaraan ja lyö kotitalon hissinoveen yhdeksän reikää. Ammattiurheilusta eläköitynyt Tibor / Noémi ei uskalla järkyttää vanhempiaan puhumalla transsukupuolisuudestaan, vaan ryhtyy etsimään todellista identiteettiään salassa. 





Kissin romaani rakentuu lyyrisistä virkkeistä ja tajunnanvirtamaisesta kerronnasta. Kiss käyttää esimerkiksi rappeutunutta ja lahoavaa miljöötä Tiborin / Noémin päänsisäisen melankolian ja epämääräisen sukupuoli-identiteetin kuvaamiseen. Symboliset elementit muodostavat vertauskuvien ja metaforien verkoston, jonka keskellä Tibor / Noémi yrittää epätoivoisesti saada vastausta yhteen ainoaan kysymykseen: Olenko minä mies vai nainen?

Vastaus vaihtelee sen mukaan, keneltä kysyy. Nettitesti antaa tulokseksi sukupuoli-identiteetin häiriön ja kertoo päähenkilön olevan “mahdollisesti transsukupuolinen, joka on melkein androgyyni (Kiss 2021, 126).” Sivullisten mielikuvissa Tiborin alterego Noémi sen sijaan luokitellaan samaan kategoriaan hulluuden kanssa. Viranomainen taas puhuttelee häntä ensin herraksi ja sitten neidiksi, eikä Tibor / Noémi lopulta itse oikeastaan tiedä mitä nimitystä käyttää sukupuolestaan tai statuksestaan. Jatkuvasti vaihtuvat määritelmät sotkeutuvat toisiinsa ja aiheuttavat hämmennystä niin päähenkilössä kuin sivullisissakin. Arkisten asioiden monimutkaistumiseen ei tarvita monisivuisia kaavakkeita tai keskustelua lääkärin kanssa, sillä jo pelkkä visiitti kenkäkauppaan riittää pistämään niin päähenkilön kuin sivustaseuraajienkin ajatukset sekaisin:

Ooksä kundi? Nahkatakkinen mies mulkoili minua tiskiin nojaten. [- -] Hänen tyttöystävänsä tuijotti lattiaa, kassatyttö näyttöä. Turvamies siirtyi lähemmäs. Tiedämme kaikki vastauksen, ei minun tarvitse sanoa mitään, ajattelin. Mutta se ei riittänyt miehelle. Sä olet pervo (Kiss 2021, 60).” 





Teoksen nimi “Inkognito” viittaa latinan kielen sanaan incognitus, joka tarkoittaa ei-tiedettyä. Nykykielessä esimerkiksi latinasta johtuvalla italian termillä incognito viitataan tuntemattomaan tai tietyissä yhteyksissä outoon sekä hämäräperäiseen. Kaikki nämä käännökset sopivat Tiborin / Noémin sukupuoli-identiteetin kuvaukseksi, sillä transsukupuolisuuden määritelmä on tänä päivänäkin useissa maissa epämääräinen tai vanhentunut. Sanalle inkognito löytyisi suomen kielestä useita vakiintuneita synonyymejä, kuten peitenimi tai nimetön, mutta latinaan viittaavan termin käytön voi nähdä viittauksena maailmanlaajuiseen ja pitkäaikaiseen ongelmaan. Transsukupuolisuus ei nimittäin ole vain Tiborin, Noémin tai Unkarin päänvaiva, sillä sukupuolen moninaisuutta on aina esiintynyt kaikkialla maailmassa. Onkin oikeutettua viitata jo antiikin aikana käytettyyn termiin incognitus, joka muistuttaa sukupuolten moninaisuuden olleen olemassaoleva asia jo vuosituhansia sitten.

Kissin tapa kuvata päähenkilön raskasta prosessia tajunnanvirtamaisen kerronnan avulla tarjoaa lukijalle mahdollisuuden havainnoida tapahtumia transsukupuolisen näkökulmasta. Teoksen intradiegeettinen kertoja kuvaa ympäristöään ja kokemuksiaan hajanaisten havaintojen kautta, jotka sirpaleisuudessaan muodostavat kuvan mielen ja kehon jatkuvasta kamppailusta: “Nojatuolin jalan ympärille kerääntyneitä hiuksia, pölypalloja, paperinpalasia, lasiovi puoliksi auki, lääkäri viikoittain keinonahkanojatuolissa, kirjoituspöydän, ikkunan ääressä. Vääntelen käsiäni, haluaisin tietää, olenko oikeasti nainen vai mies (Kiss 2021, 95).”

Teoksen minimalistinen tyyli tarjoaa tiiviin mutta epäkoherentin kuvauksen identiteettikriisistä kaksinapaisessa yhteiskunnassa. Toisistaan näennäisesti irralliset lauseet on usein eroteltu toisistaan järkähtämättömillä pisteillä, jolloin virkkeiden yhdistäminen ja niiden keskinäisen suhteen täydentäminen jää lukijan vastuulle. Kissin teoksen voikin nähdä haastavan lukijan eräänlaiseen vuoropuheluun, jossa vastaanottajan on pakko täyttää kerronnan aukot omilla ajatuksillaan ja muodostaa jonkinlainen mielipide vallitseviin sukupuolinormeihin. 

Henkilökohtaisesti koin Kissin kirjoitustyylin paikoin toimivana, mutta useammin raskaana ja epäinformatiivisena. Tietyt motiivit, kuten pianonjuoksutukset, musiikkikanavat ja saappaat toistuvat mekaanisesti kerronnassa. Se auttaa jäsentämään hajanaiselta tuntuvaa teosta, sillä kirjailijan tyyli on todella aukkoista, töksähtelevää, abstraktia ja tajunnanvirtamaista. 





Sanomaltaan Inkognito on raadollisen rehellinen: Nyky-yhteiskunta on kahtiajakautunut vanhakantaisiin sukupuolikäsityksiin, eikä siinä ole sijaa väliinputoajille. Tällaisia väliinputoajia ovat muiden muassa transsukupuoliset, transvestiitit, androgyynit sekä naiselliset miehet – kaikki termejä, joilla Tibor / Noémi kuvailee itseään.

Tibor Noé Kissin Inkognito kuvaa sukupuolen moninaisuuteen liittyvää problematiikkaa paitsi päähenkilön subjektiivisesta näkökulmasta, myös yhteiskunnallisella tasolla. Tiborin / Noémin kipuilu ahtaiden sukupuoliroolien maailmassa kuvastaa samaa tuskaa, jota moni muukin sukupuolivähemmistöön kuuluva joutuu kokemaan. Ongelmat eivät ole pelkästään identiteetin etsimiseen liittyviä kasvukipuja, vaan myös lakiin kirjatun eriarvoisuuden sietämistä.

Kirjailijan kotimaassa, Unkarissa, sukupuolen juridinen muuttaminen ei ole enää ollut sallittua vuoden 2020-lakimuutoksen jälkeen (https://yle.fi/uutiset/3-11416014). Myös Suomessa transsukupuolisten ihmisoikeudet jäävät toteutumatta, sillä tänä päivänäkin käytössä oleva translaki edellyttää juridisen sukupuolensa muuttavia transsukupuolisia luopumaan lisääntymiskyvystään. Pakkosterilisaatio on jäännös vanhakantaisesta ja virheellisestä käsityksestä, jonka mukaan transsukupuolisuus on periytyvä mielenvikaisuudeksi luokiteltava sairaus. Nykypäivän tiedoilla ymmärretään jo, että laki perustuu täysin vanhentuneeseen tietoon. Vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä ei kuitenkaan ole vielä poistunut sukupuolenkorjausprosessista. Tällaisten epäinhimillisten lakien ja päivitystä vaativien sukupuolikäsitysten vuoksi on tärkeää, että Inkogniton kaltaisia kulttuurituotteita luodaan. On toivottavaa, että Kissin teos haastaa lukijan lisäksi kokonaisen yhteiskunnan pohtimaan arvomaailmaansa ja käsityksiään sukupuolen moninaisuudesta.







Kiss, Tibor Noé (2021) Inkognito. Suomentanut Saarni Laitinen. Kustantamo S&S, Helsinki. 


Unkarin uudessa laissa ihmisellä on muuttumaton "syntymäsukupuoli" – henkilötodistuksen näyttäminen on transsukupuoliselle pelottava tilanne. Uutinen: https://yle.fi/uutiset/3-11416014. Viitattu 14.3.2021. 


Kuvat: @chains_of_light


Tämä kirja täyttää seuraavat kohdat Helmet lukuhaasteesta (2021):


4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan

6. Kirja kertoo rakkaudesta

7. Kirjassa on kaveriporukka

26. Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu

37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa

38. Kirja on käännetty hyvin

39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia

49. Kirja on julkaistu vuonna 2021


Olen julkaissut lyhennetyn version tästä esseestä myös Maailmankirjat-blogissa.

perjantai 5. maaliskuuta 2021

Elif Shafak – 10 minuuttia 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa



Elif Shafak – 10 minuuttia 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa (Gummerus)

*kirja saatu kustantajalta 


Ilmestymisvuosi: Alkuperäinen 2019, suomennos 2021

Sivuja: 359

Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä 

Ensimmäinen lause: 

"Hänen nimensä oli Leila."



Elif Shafakin uusin suomennos 10 minuuttia 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa (Gummerus 2021) kertoo Istanbuliin alaikäisenä karanneesta Leilasta, joka joutuu ihmiskaupan uhriksi ja päätyy elättämään itsensä seksityöläisenä. Tarina alkaa siitä, mihin kaikki perinteisesti päättyy: Leila löytyy murhattuna roska-astiasta. Shafakin teoksen raamit muodostuvat kuitenkin ajatuksesta, jonka mukaan ihmisen tietoisuus jatkaa toimintaansa vielä 10 minuuttia ja 38 sekuntia sydämen pysähtymisen jälkeen. Näiden kymmenen minuutin ja 38 sekunnin aikana Leila ehtii uudelleenelää koko elämänsä iloineen ja vaikeuksineen. Kirjan toinen osa alkaa siitä, kun Leilan ajatustenjuoksu lopulta himmenee ja kerronta siirtyy Leilan ystäväpiiriin. Romaanin kolmannessa ja viimeisessä osassa tarina jatkuu Leilan sielun tuntemusten kuvauksella.

Shafakin teos keskittyy tarkastelemaan marginaaliin pakotettujen ihmisten elämää sekä heidän kokemaansa diskriminaatiota. Leila itse on vasten tahtoaan seksityöläiseksi päätynyt nainen, minkä lisäksi tarinassa esitellään lyhytkasvuinen Zaynab122, sosiaalisia kulisseja ylläpitävä Sabotaasi, väkivaltaisesta pakkoavioliitosta paennut Hollywood Humeyra, Leilan lailla ihmiskaupan uhriksi joutunut Jameelah sekä transnainen Nostalgia Nalan. He kaikki kuuluvat marginaaliin työnnettyihin vähemmistöihin, joiden on vaikea saada äänensä kuuluviin jatkuvan systemaattisen sorron keskellä.

Vaikka Shafakin kertomus on fiktiota, sen on kirjailijan omien sanojen mukaan tarkoitus maalata todenmukainen kuva konservatiivisesta Istanbulista ja sen monenlaisista asukkaista. Teoksessa esitetyt tapahtumat, kuten My Lain verilöyly vuonna 1968 sekä Istanbulin terrori-isku vapunpäivänä 1977 ovat tosielämän tapauksia. Myös useat tarinan miljööt noudattelevat todenmukaisia esikuviaan, sillä Istanbulissa tosiaan sijaitsee sama pahamaineinen bordellikatu, jolle Leilakin lopulta päätyy. Samoin Shafakin mainitsema Kilyosin “Yksinäisten hautausmaa” on todellinen paikka, jonne lasketaan lepoon halveksitut ja ongelmalliset vainajat. 





10 minuuttia 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa rakentuu Leilan muistojen valottamista kulttuurillisista normeista, jotka kannattelevat sortavia yhteiskuntarakenteita. Naissukupuoleen kohdistuva yleinen halveksunta ja väheksyntä on Leilan elämässä läsnä aina ensihetkistä lähtien, kun vanhemmille selviää, ettei lapsi olekaan poika. Syntymästään saakka Leila joutuu kamppailemaan epäreiluja odotuksia vastaan vain sukupuolensa tähden. Shafak esittää nämä ongelmalliset ajatusmallit pääasiassa yhden henkilöhahmon kokemusten kautta, mutta tosiasiassa ne heijastelevat suurta yhteiskunnallista epätasa-arvoa. Tämä tuodaan esille muun muassa lyhyissä kappaleissa, joissa kurkistetaan Leilan ystäväpiirin tarinoihin. Jokainen hahmoista kokee elämänsä aikana väkivaltaista syrjintää sukupuolensa tai muiden ulkoisten ominaisuuksiensa vuoksi. Kirjassa tarkastellaan esimerkiksi sukupuolittuneen väkivallan monenlaisia ilmenemismuotoja ja sen vaikeasti muutettavia taustatekijöitä:

“Hereillä ja unessa Humeyra oli kauhuissaan, että hänestä saattaisi tulla kunniamurhan uhri. [- -] Säädyttömyydestä syytettyjä naisia ei aina tapettu, hän tiesi. Joskus heidät vain taivuteltiin tappamaan itsensä. Pakotettujen itsemurhien määrä erityisesti pienissä kaakkois-aasialaisissa kaupungeissa oli kasvanut niin suuresti, että asiasta oli juttuja ulkomaisissa lehdissä. Batmanissa, ei kaukana hänen synnyinseuduiltaan, itsemurha oli nuorten naisten kuolleisuuden suurin syy (Shafak 2021, 189).”


Edes kaikkia ihmisiä yhdistävä loppu, kuolema, ei aseta seksityöläisenä elänyttä Leilaa samalle viivalle muiden kansalaisten kanssa. Jopa Leilan ruumista halveksutaan, eikä naisen ystäville anneta mahdollisuutta haudata vainaja kunniakkaasti. Samalle hautausmaalle Leilan kanssa kuuluvat Välimereen hukkuneet turvapaikanhakijat, huumeongelmaiset sekä parantumattomat rikolliset.

Vaikka tarina sijoittuu 1900- luvun jälkimmäiselle puoliskolle, teoksen näkökulmat ovat ajankohtaisia vielä nykypäivänäkin. Myös tänä päivänä Välimereen hukkuu sadoittain turvapaikanhakijoita ja pakolaisia, joiden perustavanlaatuinen ihmisoikeus turvapaikan hakemiseen on tehty haastavaksi tai jopa mahdottomaksi. Vielä 2020-luvulla näitä pakomatkalla hukkuneita ihmisiä haudataan Kilyosin “Yksinäisten hautausmaalle”, jossa hautakiviä ei ole, ja jossa ruumiiden paikat merkataan vain nimettömillä laudanpätkillä.





Shafakin teos koostuu taitavasti yhdistetyistä aikajanoista, jotka poukkoilevat Leilan muistojen ja kerronnan nykyhetken välillä. Kirjan heikointa ja hämmentävintä antia on teoksen toinen osa, "Ruumis", joka kertoo Leilan kuolemanjälkeisistä hetkistä. Tässä osiossa kerronta muuttuu dramaattisella tavalla muistuttamaan lähes hollywoodmaista action-elokuvaa kaikkine kuluneine kliseineen (haudanryöstö, hurjat takaa-ajokohtaukset virkavallan kanssa, vihaiset vahtikoirat ja niiden hämääminen ruoalla jne.). Romaanin kolmannessa osassa kerronnan tyyli muuttuu harmonisemmaksi ja palaa samoihin ajattomiin teemoihin, joita jo ensimmäisessä osassa esitellään. Olisinkin toivonut, että Shafak olisi jättänyt toisen osan joko kokonaan kirjoittamatta tai muuttanut sen tyyliltään yhteneväisemmäksi teoksen muiden osioiden kanssa. 

Teos on suomennettu alkuperäistä, englanninkielistä tekstiä kunnioittaen. Käännökseen on ujutettu esimerkiksi alkuperäiskielen ilmaisuja muistuttavia suomennoksia, kuten huumeriippuvaista ihmistä kuvaava termi “crackaddikti”. Kertomus myös vilisee turkkilaisia ilmauksia ja termejä, joita ei ole käännetty suomeksi. Kirjan lopusta löytyykin sanasto, jonka avulla lukija voi tarkistaa sanojen merkityksen. Romaanin kerronnassa käytetään myös esimerkiksi suomen kielestä poistunutta sanaa transseksuaali, joka virheellisesti kuvaa transsukupuolisuutta seksuaalisuuden ilmiönä. Kertomuksen tapahtumien aikoihin sana oli kuitenkin vielä yleisesti käytössä myös Suomessa, joten sen sisällyttäminen ekstradiegeettisen kertojan sanavarastoon on ymmärrettävä ratkaisu.

Vuoteen 1990 asti turkkilaisen rikoslain mukaan raiskaajan tuomiota voitiin keventää kolmasosalla, mikäli tekijä pystyi todistamaan uhrinsa olevan prostituoitu. Teoksessa todetaankin “murha-asteen seksityöläisten keskuudessa olevan 18 kertaa korkeampi kuin muiden naisten joukossa (Shafak 2021, 243)”. Muun muassa tällaiset seksuaalirikoslainsäädäntöön kirjatut eriarvoistavat pykälät asettavat jo valmiiksi turvattomassa asemassa olevat vähemmistöt erityisen alttiiksi väkivaltarikoksille, mikä ymmärrettävästi johtaa useissa tapauksissa myös henkirikoksiin. Vaikka kyseinen lakipykälä kumottiin 1990-luvulla, Turkin lainsäädäntö sisältää vielä tänäkin päivänä eriarvoistavia ja ihmisoikeuksia loukkaavia artikloita.

Erityisen merkittäväksi10 minuuttia 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa -teoksen tekee kuitenkin se, että romaani käsittelee maailmanlaajuisia ongelmia. Vaikka polttopisteessä ovat erityisesti Istanbulin seksityöläiset ja Turkin lainsäädäntö, samankaltaisia ongelmallisia yhteiskuntarakenteita ja normeja esiintyy ympäri maailman. Myös Suomessa naisiin kohdistuva lähisuhdeväkivalta on ihmisoikeusongelmaksi luokiteltu ilmiö, jonka kitkemiseksi tulisi puuttua rakenteiden tasolla piilevään eriarvoisuuteen. Leilan kuolema ei ollut tarinan loppu, vaan toivottavasti rakentavan yhteiskuntakriittisen keskustelun alku.





Shafak, Elif (2021) 10 minuuttia 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa (“10 Minutes 38 Seconds in this Strange World”, 2019). Gummerus Kustannus Oy: Liettua.  

Kuvat: @chains_of_light 


Olen julkaissut lyhennetyn version tästä tekstistä myös Maailmankirjat-blogissa.


Tämä teos täyttää Helmet-lukuhaasteesta (2021) seuraavat kohdat: 

2. Kirjan on kirjoittanut opettaja (Shafak on valtiotieteiden tohtori ja on opettanut mm. Oxfordin yliopistossa) 

3. Historiallinen romaani

6. Kirja kertoo rakkaudesta

7. Kirjassa on kaveriporukka

8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa

10. Kirjan nimessä on numero

11. Kirja kertoo köyhyydestä

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu

36. Kirjassa liikutaan ajassa

37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa

38. Kirja on käännetty hyvin

49. Kirja on julkaistu vuonna 2021






Delia Owens – Suon villi laulu

  Delia Owens – Suon villi laulu (WSOY)  Julkaisuvuosi: alkuperäinen 2018, suomennos 2020 Sivuja: 416 Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä  ...