maanantai 5. huhtikuuta 2021

Ville Peltola – Rivien väleihin putoajat


 Ville Peltola – Rivien väleihin putoajat 

*kirja saatu kirjailijalta 


Ilmestymisvuosi: 2020

Sivuja: 281

Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä 

Ensimmäinen lause: 

"Muistan hämärästi verhot tai niiden välistä tulevan valon, joka saa hiljaisen huoneen tapetit tanssimaan."

Rivien väleihin putoajat on vuonna 2020 julkaistu romaani syrjäytyneistä tai muulla tavoin yhteiskunnan pyörien ulkopuolelle jäävistä ihmisistä, jotka tavanomaisesti eivät pääse kirjojen sivulla suureen rooliin. Ville Peltolan teos kuitenkin haastaa lukijan tarkastelemaan tällaisten syrjään joutuneiden tai sinne pakotettujen ihmisten elämää lähietäisyydeltä. Kirja ei valota vain epäonnisten hahmojen toimintaa, vaan tarjoaa lukijalle myös mahdollisuuden tutkia syrjäytymiseen johtavia monimutkaisia tapahtumaketjuja. 

Peltolan omakustanne syntyi onnistuneen mesenaattikampanjan avustuksella. Vastikkeina rahoitukselle markkinoitiin mm. mahdollisuutta nimetä yksi kirjan sivuhenkilöistä, keskeisistä hahmoista tai jopa itse päähenkilö. Koska tällaisen tilaisuuden lunastaneet rahoittajat saivat itse päättää maininnastaan kirjan kiitoksissa, jää lukijalle arvoitukseksi, kuka hahmot lopulta on nimennyt. Nyanssi ei toki muuta lukukokemusta dramaattisesti. Kyse ei myöskään ole täysin uudesta ilmiöstä (kts. esim. Chris Carterin nimikilpailu), mutta ilmentää kirjailijoiden tukalaa tilannetta nykypäivän ahtailla kulttuurimarkkinoilla.

Perinteisesti hahmojen nimillä, kuten muillakin tarinan elementeillä, on tärkeä rooli tai erityinen merkitys. Arpomalla nimetyt hahmot eivät tietenkään noudata tällaista konventiota, ja yleisesti ottaen pidän hahmojen sattumanvaraista nimeämistä laiskana hahmonrakentamisena. Peltolan teoksen kohdalla ratkaisu tuntuu kuitenkin hämmentävän toimivalta: lähes kaikki tarinan henkilöhahmot ovat syrjäytyneitä, vetäytyneitä tai muuten vain yhteiskunnan normeihin kyllästyneitä ihmisiä, jotka eivät välttämättä usko valintojensa saati olemassaolonsa suurempaan merkitykseen. Sattumanvarainen nimi korostaa tällaista asetelmaa, jossa koko ihmisen elämä näyttäytyy vain hyvänä tai huonona arpaonnena. 

Rivien väleihin putoajat kertoo 80-luvulla syntyneestä syrjäytyneestä Mikosta, joka on omien sanojensa mukaan "koditon ja työtön 35-vuotias miehen irvikuva, joka joi paljon, ravasi avopuolison pakottamana jatkuvasti terapeutin puheilla eikä tuntunut onnistuvan oikein missään (Peltola 2020, 32)". Kirjan ensimmäinen osa keskittyy valottamaan Mikon repaleista menneisyyttä lastenkodissa, sijaisperheessä sekä epävakaissa kotioloissa. Muistelmapätkien välissä kuvataan Mikon nykyhetkeä ja siihen liittyviä haasteita, kuten alkoholismia sekä rakoilevaa avoliittoa. 

Oluen, tupakan ja likaisella sohvalla nukkumisen ympärillä pyörivä arki ei kuitenkaan voi jatkua loputtomiin, sillä surullisesti päättyneen ryyppyreissun päätteeksi Mikon kännykkään kilahtaa viesti avovaimo-Katrilta: "Oon raskaana. Älä ota yhteyttä. älä vaivaa päätäs, mä hoidan kaiken (Peltola 2020, 44)." Tapaus pakottaa Mikon tarkastelemaan omaa lapsuuttaan sekä pohtimaan vanhemmuutta. Ajatteluprosessia edistää miehen äiti, joka kesken saunaillan toteaa Mikolle tämän isän ottaneen yhteyttä ja haluavan vihdoinkin tavata aikuisen poikansa. 



Kirjan toinen osa on klassinen matkakertomus, joka kuvaa niin Mikon fyysistä kuin henkistäkin matkaa kohti isää sekä vanhemmuutta. Matkalla mysteerisen isän luokse Uumajaan Mikko tapaa muita perheitä ja pääsee peilaamaan omia ajatuksiaan erilaisia vanhemmuusmalleja vasten. Kertomus on täynnä onnettomia ja normeista poikkeavia vanhempi-lapsi-suhteita, mutta myös mielikuvituksekkaita kulkupelejä: yli 2500 kilometrin matkaan mahtuu taivaltamista muun muassa puolitutun autolla, traktorilla, jalkapatikalla sekä sirkuksen pakettiautolla. Matkan varrella kyytiin nousee myös uusia ystäviä ja pari vihamiestäkin. 

Teoksen osiot poikkeavat tyylillisesti niin vahvasti toisistaan, että lukijana koin kokonaisuuden jokseenkin epäkoherentiksi ja paikoin väkinäiseksi. Rakenteellisesti kirja olisi voinut toimia dynaamisemmin, mikäli kehyskertomus olisi rakennettu Mikon pitkän ajomatkan varaan ja sen lomassa väläytelty kivuliaita muistoja lapsuudesta. Nykyinen jaottelu jakaa romaanin kahteen tunnelmaltaan ja tyyliltään täysin erilaiseen osioon, jotka eivät tunnu kuuluvan samaan kokonaisuuteen. Nämä eroavaisuudet ilmenevät esimerkiksi Mikon muistelmajaksojen sijoittumisella yksinomaan ensimmäiselle puoliskolle, sekä kirjailijan tavassa nimetä jälkimmäisen osion luvut avainhenkilöiden mukaan. Kirjan ensimmäisessä osassa luvut esitetään pelkkinä numeroina, joten osioiden yhtäkkinen nimeäminen tuntuu sekavalta. Mikäli lukujen nimeämisellä halutaan korostaa Mikolle merkityksellisten esikuvien tai muuten tärkeiden hahmojen läsnäoloa, tapaa olisi voinut laajentaa koskemaan myös romaanin ensimmäistä osiota. 

Kerronnan tyylien sekoittuminen näkyy myös minäkertojan kuvailussa. Välillä kertoja viittaa itseensä puhekielisesti ("mä", "mulle"), mutta saattaa piankin vaihtaa kerrontatyyliä kirjakielisempään ("minä", "minulle"). Tällaista kerrontatyylin vaihtelua ei perustella mitenkään, joten lukijana koin ratkaisun epäselvänä. Yleisesti ottaen minäkertojan käyttäminen ja puhetyylisyys Peltolan teoksessa ovat kuitenkin toimivia ratkaisuja, sillä ne lisäävät tarinan samastuttavuutta ja avaavat hieman varautuneen Mikon ajatusmaailmaa eksklusiivisella, jopa intiimillä tavalla.

 


Peltolan kirjoitustyyli on helppolukuista ja mukaansatempaavaa. Kustannustoimittajan puuttuminen näkyy kerronnan kielioppivirheissä. Ne ovat luonteeltaan kuitenkin varsin vähäpätöisiä, eivätkä haittaa lukukokemusta tai tekstin ymmärrettävyyttä. Romaani on yleisesti ottaen huolellisesti oikoluettu. Kerrontaa monipuolistavat myös nokkelat kielikuvat, värikäs dialogi sekä huumorin ja melankolian hallittu tasapaino. Erityisesti hahmojen tunnetilojen vaihdokset on kuvattu uskottavalla ja taidokkaalla tavalla. 

Myös keskeisimmät henkilöhahmot on rakennettu moniulotteisiksi. Sivuhenkilöt sitä vastoin jäävät usein melko litteiksi, sillä heistä paljastetaan monessa tapauksessa vain päällimmäinen pintakerros: nokkela kauppaneiti, tympääntynyt avovaimo tai puhelias äiti. Se on sääli, sillä teoksen hahmoissa olisi potentiaalia kuvastaa monimutkaisempiakin persoonallisuuksia. Mutta koska useat hahmot jäävät yksiulotteisiksi, heidän läsnäolonsa ei tunnu lukijasta merkitykselliseltä. Se on vahinko, sillä matkan varrella vastaantulevien hahmojen tarkoitus lienee nimenomaan herättää oivalluksia niin Mikossa kuin lukijassakin. 

Tarinan kaari on tuttu monista muista matkakertomuksista, kuten Tie pohjoiseen ja Napapiirin sankarit -elokuvista: sekalainen hahmokavalkadi käy hivenen epätoivoiseen matkaan, jonka ylevä määränpää osoittautuu lopulta itse kulkemista vähäpätöisemmäksi. Matkan varrelle mahtuu moninaisia sattumuksia sekä kommelluksia, jotka tarjoavat hahmoille uutta näkökulmaa tapahtumiin. Rivien väleihin putoajat ei poikkea tästä yleisestä draaman kaaresta. Ennalta-arvattavuus voi tietenkin olla lukukokemusta latistava tekijä, mutta on myös olemassa lukijakunta, joka nauttii tutusta ja turvallisesta. Voin hyvin kuvitella kirjan  elokuvasovituksen, joka uppoaa samaan yleisöön kuin muutkin suomalaiset matkakertomukset. 

 Kaiken kaikkiaan Rivien väleihin putoajat on miellyttävä ja massatuotannosta poikkeava lukukokemus. Teoksessa pääsevät estradille sellaiset hahmot, jotka usein toimivat vain muiden tarinoiden sivuhenkilöinä. Peltola on myös onnistuneesti tuonut esille erilaisia vanhemmuuden malleja aina heteronormatiivisen yhteiskunnan sisältä että sen ulkopuoleltakin, mikä on ilahduttavaa ja virkistävää. Kirjan sanoma tiivistyykin ajatukseen, ettei ole vain yhtä oikeaa tapaa kasvattaa lapsia tai elää perheenä. Asiat menevät harvoin suunnitelmien mukaan, eikä koskaan voi tietää millaiseksi elämä lopulta muotoutuu. Syrjäytyneet ihmiset eivät usein ole tietoisesti valinneet väärin, vaan takana on monimutkainen ihmissuhteiden ja odottamattomien tilanteiden sekasotku. Juuri tällaista vaikeasti hahmotettavaa olosuhteiden umpisolmua Peltolan romaani tarkkanäköisesti kuvaa. 





"Kaikki on jotenkin paikoillaan, en saa liikutettua."

"Nyt kaikki liikkuu, eikö?", Janne kysyi. "Olet Ruotsissa etsimässä isääsi, koska saat lapsen"

"Totta, mutta ehkä on liian myöhäistä ja mitä jos isäkin on ihan huono?"

Janne kohautti olkiaan. "Mitä sitten? Jos olisin minun isä, en olisi tässä. Jos olisin isä, olisin kuollut alkoholiin jo aikaa sitten. Minä olen Janne ja rakennan perheelle talon"

"Ei se ole niin yksinkertaista"

(Peltola 2020, 258-259)


Peltola, Ville (2020) Rivien väleihin putoajat. Rihto kirjapaino: Leppävesi. 

Kuvat: @chains_of_light 




Tämä kirja täyttää Helmet-lukuhaasteesta (2021) seuraavat kohdat:

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan

6. Kirja kertoo rakkaudesta

7. Kirjassa on kaveriporukka

11. Kirja kertoo köyhyydestä

12. Kirjassa ollaan metsässä

18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu

36. Kirjassa liikutaan ajassa

45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Cecilia Samartin – Nora & Alicia

Cecilia Samartin – Nora & Alicia (Bazar)  Ilmestymisvuosi: Alkuperäisteos 2004, suomennos 2011  Sivuja: 390 Läpäiseekö Bechdelin testin...