maanantai 22. marraskuuta 2021

Raven Leilani – Kiilto



Raven Leilani – Kiilto (Otava 2021) 

*kirja saatu arvostelukappaleena



Ilmestymisvuosi: alkuperäinen ("Luster") 2020, suomennos 2021

Sivuja: 207

Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä 

Ensimmäinen lause: 
"Ensimmäisen kerran harrastamme seksiä pöydän ääressä työaikana, täysissä pukeissa tietokoneen sinisessä valohehkussa."

-


Newyorkilaisen esikoiskirjailija Raven Leilanin yhteiskunnallisesti kantaaottava romaani Kiilto (2021) maalaa kuvan afrikkalais-amerikkalaisen nuoren naisen elämästä konservatiivisessa suurkaupungissa. Myös teoksen päähenkilö, 23-vuotias Edie, maalaa paljon. Hän työskentelee kustantamossa unelmoiden graafikon työstä. Edien taidetta vaivaa kuitenkin sama ongelma kuin useilla etnistä taustaa edustavilla ihmisillä länsimaissa: epätietoisuus omasta identiteetistä ja tunnistettavan omakuvan mahdottomuus. Kerta toisensa jälkeen Edie yrittää jäljentää piirteensä paperille, mutta saa aikaan vain geneerisiä toisintoja. Vasta kun hänen kasvoihinsa ilmestyy nyrkin aiheuttama mustelma, maalaus alkaa elää. 

Feminismin neljännen allon, eli intersektionaalisen feminismin rantautuminen useisiin länsimaihin näkyy myös Leilanin romaanissa ja henkilögalleriassa. Teoksen kertoja, Edie, edustaa alistettua vähemmistöä, jolta yhteiskunnallinen koneisto kuitenkin odottaa yhtäläistä osallistumista ja selviytymistä hyväosaisempien ehdoilla rakennetussa maailmassa. Esimerkiksi niin kutsutun etuoikeuskehän mukaan Edie sijoittuu peräti viidellä sektorilla kaikkein haavoittuvimpaan asemaan. Tämä tekee Ediestä etuoikeutettua väestönosaa huomattavasti huono-osaisemman, ja päähekilön elämä näyttäytyykin jatkuvana kamppailuna niin arkisten asioiden kuin perustavanlaatuisten ihmisoikeuksien toteutumisenkin suhteen; vuokra-asunnon saaminen, työpaikan pitäminen, seurustelukumppanin löytäminen ja jopa oikeus fyysiseen koskemattomuuteen osoittautuvat haasteellisiksi kompastuskiviksi, jotka hidastavat Edien kasvamista itsenäiseksi ja ympäristönsä kanssa yhdenvertaiseksi toimijaksi.




Edie on vähävarainen, keskipainoinen, asunnoton, biseksuaali, toimintarajoitteinen, cis-sukupuolinen musta nainen, jonka afrikkalais-amerikkalainen etnisyys erottaa hänet valkoihoisesta valtavirrasta. Kaikki nämä ominaisuudet tekevät Ediestä heikko-osaisemman kuin hänen emäntänsä, hyvätuloisen vaaleaihoisen Rebeccan. Myös Edien rakastaja, Eric, on valkoisena heteroseksuaalina keski-ikäisenä miehenä suorastaan ylivertaisessa asemassa päähenkilöön nähden. Eriarvoinen asetelma urautuu kuin luonnonlakina Edien ja Ericin välille ja tekee myös päähenkilön sekä Rebeccan suhteesta tasapainottoman. Yhteiskunnallisen hierarkian ohjaamana Edie päätyykin tahtomattaan modernin piian asemaan Ericin ja Rebeccan kotiin, jossa erilaisuutensa kanssa kipuilee myös parin afrikkalais-amerikkalainen adoptiotytär, Akila. 

Edien, Ericin, Rebeccan ja Akilan sattumien kautta muodostama yhteisö on kuin miniatyyrimalli 2000-luvun länsimaisesta yhteiskunnasta ja sen syvälle juurtuneista käytänteistä, jotka muodostavat rakenteellisen diskriminaation mallin. Rebecca käyttää hyväkseen Edien taloudellista ahdinkoa ja tiedostamattaan pakottaa päähenkilön puunaamaan perheen kotia. Esiteini-ikäinen Akila elää murrosvaihetta, jossa alkaa hahmottaa oman eriarvoisuutensa, mutta myös kyseenalaistaa sitä. Absoluuttisinta ja ikiaikaisinta patriarkaalista valtaa edustaa kuitenkin Eric, jonka seksuaaliset päähänpinttymät ja oman edun tavoittelu huojuttavat koko perheen jalustaa. Hahmot hallitsevat toisiaan erilaisten sosiaalisten ja fyysisten pakotteiden välityksellä, eivätkä he itse hahmota tätä näkymätöntä kontrollin verkostoa. Näkyvää on lopulta vain iho ja sen tummuus, sillä pigmentti erottaa automaattisesti useimmat vallan välineet käyttäjästään. 




Diskriminaation rakenteet piiloutuvat modernissa yhteiskunnassa tiedostamattomiin käytösmalleihin ja normalisoituneisiin käytänteisiin. Kulttuurillinen naisviha ja rasismi ilmenevät Ediessä sisäistettynä väkivaltaisena kontrollointina, jonka juuret ulottuvat yhteiskunnalliseen ulossulkemiseen ja sukupuolittavaan väkivaltaan. Mustana naisena Edie kokee jatkuvasti väkivaltaa niin rakastajiensa, viranomaisten kuin perheenjäsentensäkin tahoilta. Myös erilaisissa valta-asemissa vaikuttavat henkilöt, kuten työn- ja vuokrantantajat painostavat Edieä aggressiivisesti vain oman etuoikeutetun asemansa vahvistamiseksi. Eläminen hierarkisen yhteiskunnan vähäosaisena aikaansaa päähenkilössä lopulta tarpeen rankaista itse itseään. Edie pyytääkin rakastajiaan kurittamaan häntä, sillä kokee ansaitsevansa lyönnit ja tukehduttamisen.

Kirjallisuuden kentällä on erityisesti kuluvana vuonna käyty kompleksista keskustelua siitä, kuka sää kääntää kenenkin tekstejä. Alisteisessa asemassa olevien kirjoittajien sanoja ja tekstejä on kautta tunnetun historian muokattu, sensuroitu ja jopa hävitetty, minkä vuoksi jotkut nykykirjailijat pitävät ensiarvoisen tärkeänä kääntäjän identiteettiä ja sen mukana tulevaa ymmärrystä esimerkiksi sanataiteen etnisiin merkityksiin liittyen. Yhdysvaltalaisen mustan runoilijan, Amanda Gormanin, The Hill We Climb -runoteoksen (2021) käännösoikeutta ei esimerkiksi annettu katalonialaiselle valkoihoiselle kääntäjälle, sillä hänen profiiliaan pidettiin “vääränlaisena”. Itsenäisyytensä kanssa kamppaileva katalonia ja sen latinolaiskansa ei välttämättä olisikaan hyväksynyt valkoihoisen kääntäjän eläytymistä sorretun mustan asemaan. Sen sijaan kääntäjiksi ovat kirjailijan mielestä paremmin soveltuneet esimerkiksi mustat sanataiteilijat, joilla on henkilökohtaista kokemuspintaa rasismiin ja etniseen identiteettin. 





Kiillon on kuitenkin suomentanut suomalainen Kaijamari Sivill, joka ei edusta samaa etnistä perimää kuin Leilani. Sivill on aiemmin suomentanut esimerkiksi Toni Morrisonin teoksia ja hän on saanut käännöstyöstään muun muassa Mikael Agricola -palkinnon vuonna 2005. Sivillin suomennos on tarkkanäköinen ja siinä on kunnioitettu alkuperäisteoksen voimakkaita ilmaisuja, kuten myös 2000-luvulle ominaista kielten sekoittumista. Lauseessa “se vaatii yksityistä showta (Leilani 2021, 132)” kääntäjä on esimerkiksi jättänyt vierasperäisen sanan suomentamatta ja poistanut siitä kieliopin vaatiman heittomerkin. Käännöstyön lopputuloksena on moderni ilmaisu, jonka läpi paistaa alkuperäisen tekstin muotoilu. Valkoisena lukijana on toki mahdotonta hahmottaa tekstiin jätettyjä tai siitä mahdollisesti puuttuvia mustaan identiteettiin sidonnaisia merkityksiä. Kielen tasolla Kiillon käännöstyöstä loistaa kuitenkin kääntäjän oman kielen taito ja taju, jonka avulla teksti kulkee suomalaislukijan silmin luontevasti tapahtumasta ja lauseesta toiseen. 

Raven Leilanin esikoisromaani Kiilto on mustan naisen puheenvuoro. Edien kaltainen hahmo ei ole perinteinen romaanin päähenkilö, vaan tyypillinen taustatoimija. Tuomalla moderniin kirjallisuuteen näkyviä, nykypäivänäkin alisteisessa asemassa sinnitteleviä hahmoja, kirjailijat kommentoivat yhteiskuntansa väkivaltaisia valtarakenteita, joiden purkamiseksi vielä tälläkin hetkellä ja tulevaisuudessa tulee tehdä kollektiivista työtä. Yksi tapa toimia diskriminaation ja sisäistettyjen eriarvoisten normien purkamiseksi on tiedostaa kirjallisuuden modernit konventiot, kuten kirjailijan etnisyys, kääntäjän identiteetti ja ammattitaito sekä oma asema lukijana ja viestin vastaanottajana. Joskus myrkylliset konventiot ovat niin huomaamattomia, ettei niitä paljasta kuin pieni pintakiilto. Leilanin romaanissa kiiltoa esiintyykin havaittavasti vain kahdessa paikassa: Edien ruskealla iholla ja kuolleen valkoisen miehen sydämessä, joka “on kiiltävä ja iso ja vuotaa keltaista plakkia (Leilani 2021, 168)”. 

-


-

"Niin että juu, vanhempi mies on ihme, koska hän on maksanut sähkölaskuja kolmekymmentäkahdeksan vuotta ja selvinnyt ruokamyrkytyksestä ja lukenut ilmastoraportit eikä siltikään ole tappanut itseään, mutta kun minä olen elossa kahdenkymmenenkolmen naisena eletyn vuoden, munasarjan kiertymän ja opintolainan ja nappikauluspaitaisten uusnatsien jälkeen, niin se on itse asiassa huomattavampi saavutus."




(Leilani 2021, 189.)


-

Kuvat: @chains_of_light

Leilani, Raven (2021) Kiilto (“Luster” 2020). Suomentanut Kaijamari Sivill. Otava: Keuruu.


Sähköiset lähteet:

Ahola, Suvi 2021: Kenen käännös? Helsingin sanomat 11.7.2021. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000008107036.html. Viitattu 27.9.2021.

Huolman, Sanna 2021: (Epä)reilu pala kakkua. Helsingin sanomat 29.4.2021. https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000007946151.html. Viitattu 27.9.2021.

-

Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet-lukuhaasteesta (2021):

6. Kirja kertoo rakkaudesta (ja sen puutteesta)

8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa

11. Kirja kertoo köyhyydestä

16. Kirjassa eletään ilman sähköä (hetken)

19. Kirjassa leikitään (cossataan)

22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä (kunnes se varastetaan)

28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu

33. Kirjassa opetetaan jokin taito (kiharan hiustyypin hoitaminen)

37. Kirjan henkilön työ (tai sen menettäminen) on tärkeä tarinassa

38. Kirja on käännetty hyvin

39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia (erityisesti kasaria)

41. Kirjassa matkustetaan junalla

49. Kirja on julkaistu vuonna 2021









lauantai 13. marraskuuta 2021

Helsingin Kirjamessut 2021 – Amor omnibus idem




Helsingin Kirjamessut 2021




Tämä julkaisu sisältää pohdintaa tämän vuotisten Helsingin Kirjamessujen ohjelmatarjonnasta sekä tapahtuman kyvystä mukautua ajankohtaisiin kirjallisuuden ilmiöihin.



-

Helsingin Kirjamessut järjestettiin vuoden koronatauon jälkeen Helsingin Messukeskuksessa 28.-31.10. Helsingin Kirjamessut on valtakunnallisesti merkittävä kulttuurifoorumi, jossa kirjailijat, poliitikot, taiteilijat ja asiantuntijat keskustelevat aikamme ilmiöistä. Kirjamessujen tärkeimpiä arvoja ovat virallisen tiedotteen mukaan sananvapaus, suvaitsevaisuus ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen.

Messukeskus järjestää Helsingin Kirjamessut yhteistyössä Suomen Kustannusyhdistyksen ja Kirjakauppaliiton kanssa. Helsingin Kirjamessujen yhteydessä on Antikvaariset Kirjamessut, jotka järjestetään yhteistyössä Suomen Antikvariaattiyhdistyksen kanssa.

Helsingin Kirjamessut oli ensimmäinen suuri yleisötapahtuma Messukeskuksessa lähes kahteen vuoteen ja se keräsi kymmeniä tuhansia kävijöiltä. Kirjamessulla myytiin paljon kirjoja ja jotkut ylittivät jopa edellisen tapahtuman myyntiluvut. Helsingin Kirjamessuille osallistui 250 yritystä ja kävijöitä oli neljän päivän aikana yli 52 000. Verkkoyhteyden kautta kirjamessujen ohjelmaa seurattiin lähes 4000 päätelaitteelta.

Neljän päivän aikana messujen viidellätoista lavalla ehdittiin nähdä yli tuhat esiintyjää. Lavojen teemat vaihtelivat viihteestä dekkareihin, runoista tietokirjoihin ja äänikirjoista kirjallisuuden ilmiöihin.






Messuilla kierrellessä oli helppo huomata yleisön kerääntyvän erityisesti suurten lavojen ympärille. Näillä lavoilla nähtiin esimerkiksi kirjallisuutta ja musiikkia yhdistelevää kokeellista ohjelmaa, mutta pääasiassa niiden sisältö painottui pitkää tai erityisen menestynyttä uraa tehneiden kirjailijoiden haastatteluihin. Pienemmillä lavoilla nähtiin rajatumpiin aihepiireihin keskittynyttä ohjelmaa, kuten fantasia- ja nuortenkirjallisuutta käsitteleviä esityksiä.


Huomionarvoista oli, että vaikka kotimaisen kirjallisuuden kentällä on erityisesti viime vuosina julkaistu runsaasti ansioituneita queer-kirjoja, niiden läsnäolo ei näkynyt messuilla yhdenkään lavan kattoteemassa. Queer-kirjallisuudelle ei omistettu yhtäkään kirjamessujen viidestätoista lavasta, vaikka juuri sateenkaarikirjojen kasvanut julkaisumäärä sekä kustannettujen teosten monipuolistuminen on ollut yksi kotimaisen kirjallisuuden näkyvimpiä ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta merkittävimpiä ilmiöitä viime vuosina.

Vuonna 2021 julkaistiin runsaasti niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin suunnattuja queer-aiheita sisältäviä teoksia. Tällaisia kirjoja olivat esimerkiksi Niko Hallikaisen, Heidi Airaksisen, Tiina Tuppuraisen, Dess Terentjevan & Susanna Hynysen, Salla Simukan, Magdalena Hain, Elina Gustafssonin, Ursula Mursun, Susi Nousiaisen sekä J. S. Meresmaan teokset. Lähes jokaisen suuren kustantamon (kuten Otavan, WSOY:n, Tammen ja Into Kustannuksen) kevään tai syksyn julkaisulistoilta löytyi kotimaista queer-kirjallisuutta. Näistä teoksista myös Terentjevan säeromaani Ihana (2021) valittiin kuluvan vuoden lastenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaaksi. 





Vastaani on useasti viime vuosina tullut termi queer-kirjailija. Yhä useammat kirjailijat haluavat tietoisesti identifioitua seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä käsittelevän tuotantonsa mukaan. Queer-kirjailijuuteen liittyy olennaisesti myös omakohtainen kokemus seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuulumisesta. Tällainen henkilökohtainen tarttumapinta asiaan on aiheellinen, sillä erityisesti viime vuosina julkisuudessa on käyty vilkasta keskustelua siitä, kenen kuuluu kertoa (sorrettujen) vähemmistöjen tarinat ja kenen äänellä.

Queer-kirjallisuus on näin ollen ilmiö, joka näkyy niin kirjakauppojen hyllyillä, kirjailijoiden profiloitumisessa kuin arvostetuissa kirjallisuuden kentän tunnustuksissakin. Tästä kaikesta huolimatta Suomen suurimmassa kirjallisuustapahtumassa yhdenkään lavan ohjelma ei keskittynyt käsittelemään queer-kirjallisuutta tai siihen liittyviä kysymyksiä. 





Kirjamessuilla nähtiin toki queer-kirjallisuutta sivuavaa ohjelmaa, kuten erinäisten queer-kirjailijoiden haastatteluja. Kyseisiä haastatteluja järjestettiin, mikäli queer-kirjailijan teos sijoittui aiheiltaan jonkin lavan teeman mukaiselle alueelle, kuten vaikkapa hyvinvointiin. Tällainen rajaus karsii monet ajankohtaiset sateenkaariteokset esitysten ulkopuolelle, sillä useiden queer-kirjojen pääasiallinen teema liittyy nimenomaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tämänhetkiseen tai historialliseen asemaan. Koska LGBTQI+ -teemoille ei ollut omaa lavaa, monet ajankohtaiset queer-teokset eivät päässeet messuilla esille lainkaan. 

Sateenkaarikirjallisuuden esiin nostaminen ei Helsingin Kirjamessujen valtavassa mittakaavassa kuitenkaan tapahdu vain satunnaisia queer-kirjailijoita jututtamalla. Tapahtuma onkin saanut kritiikkiä varsin heteronormatiivisesta ohjelmakattauksestaan. Perusteeksi queer-lavan puuttumiselle Kirjamessujen järjestävät ovat esittäneet kuluvaa ja aiempaa kirjavuotta: Helsingin Kirjamessut rakentuu kuluvan ja aiemman kirjavuoden näköiseksi. Tämän argumentin perusteella queer-lavan puuttuminen selittyy näin ollen sillä, ettei seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä käsittelevää kirjallisuutta yksinkertaisesti ole julkaistu tarpeeksi lähivuosina. Näkökulma on kummastuttava, sillä queer-kirjallisuus on jo useina vuosina näkynyt säännönmukaisesti kustantamoiden ja kirjakauppojen katalogeissa.





Queer-kirjallisuuden julkaiseminen on suorassa yhteydessä yhdenvertaisuuden toteutumisen ja edistämisen kanssa. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä käsittelevät teokset tekevät näkyviksi sorrettuja ihmisryhmiä, jotka perinteisessä kirjallisuudessa on jätetty taka-alalle, esitetty virheellisesti, homo- ja transfobisesti tai rajattu kokonaan representaatioiden ulkopuolelle. Asiantunteva ja esimerkiksi omakohtaisiin kokemuksiin perustuva queer-kirjallisuus kumoaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liitettyjä virheellisiä, jopa vaarallisia käsityksiä.

EU:n perusoikeusviraston vuonna 2020-teettämän tutkimuksen mukaan jopa 42% transsukupuolisista vastaajista oli kyselyä edeltäneen vuoden aikana kokenut häirintää taustansa takia. Näistä vastaajista 9% oli kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa kyselyä edeltäneiden viiden vuoden aikana. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kokema häirintä ja fyysinen väkivalta on näin ollen ajankohtainen ja vakavasti otettava laajalle levinnyt ihmisoikeusongelma. Vihapuheen, diskriminaation ja vanhoillisten uskomusten aikaansaamaa väkivaltaa ja häirintää saadaan vähennettyä vain lisäämällä sateenkaarivähemmistöjen omia kokemuksia kunnioittavan tiedon ja julkaisujen saatavuutta. 





Kirjamessujen ainoa queer-keskustelupaneeli järjestettiin Kultti-liiton omalla lavalla. Keskustelijoina toimivat Kehrääjä-verkkomedian päätoimittaja Lyyra Virtanen, kirjailija Heidi Airaksinen sekä transtutkija Kaarna Tuomenvirta. Tunnin kestävän paneelikeskustelun aikana panelistit pohtivat muun muassa queer-kirjallisuuden määritelmää, kirjailijoiden oikeutta kirjoittaa haluamastaan aiheesta, sateenkaarihahmojen historiaa sekä queer-kirjallisuuden mahdollista tulevaisuutta. Keskustelun ajan täpötäysi katsomo kuunteli tarkkaavaisesti, eikä monikaan paneelia seuraamaan saapunut kirjamessukävijä jättänyt istumapaikkaansa koko esityksen aikana. Katsomo koostui lähes koko keskustelun ajan samoista katsojista. Sama ihmisryhmä oli hakenut tietoa paneelista, saapunut paikalle ja kuunteli koko keskustelun keskittyneesti.

Tapahtumaa seuratessani pohdin paneelin merkitystä kuuntelijoille; Kirjamessujen heteronormatiivisessa kakofoniassa jokainen sateenkaaripuheenvuoro on tärkeä. LGBTQI+ -kirjallisuus joutuu edelleen taistelemaan jalansijastaan suomalaisen kirjallisuuden kentällä. 


Vaikka Helsingin Kirjamessujen järjestäjät ja ohjelmajohtaja eivät pitäisi nykyisessä mittakaavassaan julkaistavaa queer-kirjallisuutta varteenotettavana ilmiönä, on suorastaan yhdenvertaisuutta polkeva teko jättää sateenkaarikirjallisuus kokonaan Suomen suurimman kirjatapahtuman virallisen ohjelman ulkopuolelle. On totta, ettei queer-kirjallisuus ole vielä saanut ansaitsemaansa näkyvyyttä kotimaisten julkaisujen joukossa. Diskriminoimalla queer-kirjailijoita ja -kirjallisuutta Helsingin Kirjamessut ei kuitenkaan edistä asiaa, vaan jatkaa kirjallisuuden pitkää perinnettä evätä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen toimijuus.   





-


Tämän julkaisun kuvituskuviksi on valittu blogissa aiemmin käsiteltyjä queer-teoksia:









Kuvat: @chains_of_light 






maanantai 1. marraskuuta 2021

Abigail Dean – Tyttö A


Abigail Dean – Tyttö A (Aula & Co) 


Ilmestymisvuosi: 2021

Sivuja: 386

Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä 

Ensimmäinen lause: 
"Sinä et tunne minua, mutta olet luultavasti nähnyt kuvani."

-



“Nimeni on Alexandra Gracie ja minä olen viisitoistavuotias. Soittakaa poliisille”, lausuu Lex ääneti joka ilta. Hän harjoittelee lausetta ulkoa, jotta saisi sen suustaan, kun vihdoin pääsee pakoon.

Brittiläisen Abigail Deanin esikoisromaani on saanut innoituksensa tosielämän kylmäverisistä rikollisista, kuten yhdysvaltalaisesta Turpinin pariskunnasta sekä sarjamurhaajina toimineista englantilaisista Fred ja Rosemary Westistä. Tyttö A (Aula & Co 2021) kertoo Alexandra “Lex” Gracien pitkästä matkasta vapauteen kiihkouskovaisten vanhempien vallan alta. Lexin perheeseen kuuluu isän ja äidin lisäksi viisi muuta lasta, joista kaksi ei selviä kauheista koettelemuksista. Tämä paljastetaan lukijalle jo romaanin alkupuolella, jolloin aikuinen juristina työskentelevä Lex keskustelee jo kuollutta äitiään hoitaneen vankilapapin kanssa. Tarinan aikatasot vaihtelevatkin tasatahtiin varttuneen Lexin ja lapsuuttaan elävän päähenkilön kokemusten välillä, jolloin kertomuksen polttopisteeksi muodostuu traumasta selviytyminen. Lukijan ei näin ollen tarvitse jännittää lasten kohtalon puolesta, sillä lopputulos tulee esille jo ensimmäisillä sivuilla. 

Lex pakenee väkivaltaisten vanhempiensa kotoa heti ensimmäisten takaumien aikana. Sankarillinen teko johdattaa niin virkavallan kuin ensiapuyksiköt Gracien perheen ovelle ja lapset pääsevät turvaan. Seuraavien satojen sivujen aikana seurataankin tapahtumista selvinneiden lasten kipuilua traumatisoituneina aikuisina. Kertomuksen rinnalla kulkevat kauemmas menneisyyteen sijoittuvat takaumat, jotka valottavat kauhistuttavien tapahtumien hidasta kärjistymistä. 




Deanin romaani valottaa niin väkivaltaisten hirmutekojen taustoja kuin katastrofin jälkeisiä toimiakin. Teos on eräänlainen tutkielma ihmismielen ahneudesta, itsekkyydestä ja määrätietoisuudesta. Nämä piirteet määrittävät vahvasti esimerkiksi Lexin hurjaa isää, joka kahlitsee lapsensa sänkyyn ja antaa ruokaa vain juuri sen verran, että lapset pysyvät jotenkuten hengissä. Samat ominaisuudet puskevat kuitenkin pintaan myös lapsissa, jotka selviävät ulos “Kauhujen talosta”; Lexin isoveli Ethan on kääntänyt median huomion itseensä ja manipuloi lehdistöä tarkasti, aina oma etu mielessään. Myös nuorempi veli Gabriel yrittää hyötyä kurjasta taustastaan ja kaupittelee taloudellisen ahdingon keskellä vanhoja tavaroitaan:  

AINUTLAATUISIA esineitä AIDOSTA Kauhujen talosta! 

Tilaa omat muistoesineesi Gracien perheen Kauhujen talosta. Valittavana:  
Gabriel Gracien omistama huopa (esiintyy oheisessa Isaac Brachmannin valokuvassa, joka oli ehdolla useissa merkittävissä kilpailuissa) 
Gabriel Gracien päiväkirja (merkintöjä ikävuosilta 7-8) – noin 20 sivua 
Kirje Delilah Gracielta Gabriel Gracielle VANKEUDEN AIKANA, 2 sivua  
Uusia, ennen näkemättömiä perhekuvia 5 kpl  
Charles ja Deborah Gracien omistama perheraamattu 

Aitoustodistukset toimitetaan vaadittaessa. Koko sarjan ostajalle alennusta. 
(Dean 2021, 200)






Ahneus ja itsekkyys nostavat päätään myös lasten uusissa adoptiovanhemmissa. Gabrielin adoptioperhe pitää lapsen luonaan vain siihen asti, kunnes poika ehtii kasvaa aikuiseksi. Kun median huomio alkaa laantua, eikä Gabrielin läsnäolo enää hyödytä perhettä taloudellisesti, aikuinen Gabriel patistetaan pois perheen kodista. Esittämällä samat ahneuden ja määrätietoisuuden piirteet erilaisissa hahmoissa romaani pakottaakin lukijan tarkastelemaan väkivaltaisuuden, rikollisuuden ja mielipuolisten tekojen alkulähteitä. Aivan kuten uudet adoptiperheet, myös Gracien perhe oli alkujaan aivan tavallinen perhe, jonka isä järjestää IT-kursseja ja äiti leipoo sitruunakakkua. Sitten “[T]ilanne vain riistäytyi käsistä, siinä kaikki (Dean 2021, 328)”. 

Deanin luomat psykologiset kuvaukset ovat syvimmillään hahmojen ollessa lapsia. Aikuiset hahmot sen sijaan on esitetty kuluneen kiiltokuvamaisesti ja yllätyksettömästi. Vaikka tarinan lähtökohdat ovat omaleimaiset ja kiinnostavat, aikuisten hahmojen indentiteettejä hallitsevat lähinnä latteat ammatteihin liittyvät yleistykset. Päähenkilön yksiulotteiseen juristihahmoon on tosin yritetty tuoda kompleksisuutta suuren juonenkäänteeksi tarkoitetun paljastuksen avulla, mutta tapahtuma jää valitettavan ennalta-arvattavaksi kirjailijan käyttämien kuluneiden kaunokirjallisuuden konventioiden vuoksi. 





Teoksen nimi “Tyttö A” viittaa päähenkilöön, jota yksityisyyden suojaamiseksi puhutellaan mediassa ja viranomaispapereissa nimellä “Tyttö A”. Romaanin edetessä myös muut sisarukset, eli “Poika A”, “Poika B”, “Poika C”, “Poika D”, “Tyttö B” ja “Tyttö C” esitellään lukijalle. Luvut on otsikoitu kulloinkin valokeilassa olevan hahmon mukaan, joten esimerkiksi “Lex (Tyttö A)” -luku keskittyy päähenkilöön. Huolimattoman käännöstyön jäljiltä teoksen alkuperäiskieli paistaa kuitenkin paikoin läpi, kuten luvun 6. kohdalla, joka on muista kappaleista poiketen otsikoitu englanniksi “Evie (Girl C)”. Romaanin oikoluvussa on muitakin lapsuksia, sillä joissakin lauseissa on suoranaisia kirjoitusvirheitä. Käännöstyön suoraviivaisuus näkyy myös esimerkiksi kohdassa, jossa korostetaan Gabrielin hidasta lukemaan oppimista:

“[S]uurin osa Gabrielin luokkatovereista oli edennyt sanapurkkiin numero 6, jossa oli DELFIINI ja PINGVIINI. Gabriel oli jämähtänyt sanoihin KISSA ja KOIRA, jotka kuuluivat purkin numero 2 tylsiin kotieläimiin.”

(Dean 2021, 190.) 





Alkuperäiskielellä sanat “kissa” ja “koira” krjoitetaan yksitavuisessa “cat” ja “dog” -muodossa. Englanniksi miellettynä lause selittää näin ollen ymmärrettävämmin, miksi Gabrielin opiskelemat sanat ovat huomattavasti ikätovereiden pänttäämiä termejä yksinkertaisempia. Suomen kielen sanat “kissa” ja “koira” sen sijaan sisältävät kaksi tavua ja esimerkiksi haastavan kaksoiskonsonantin, jonka oppiminen ei kuulu lukemaan aloittelevan ensimmäisiin harjoitteisiin. Suomennos ei näin ollen palvele alkuperäisteoksen sanomaa, vaan esittää termit yksioikoisina käännöksinä.

Abigail Deanin Tyttö A on paikoin hyvinkin tarkkanäköinen kuvaus ihmisluonnon hitaasti muovautuvista taipumuksista, jotka voivat synkkyydessään jäljitellä eläimellisiä viettejä. Romaani on kuitenkin ennen kaikkea kertomus selviytymisestä, rohkeudesta ja määrätietoisuudesta. Teoksen ydin onkin ihmisen kyvyssä tutkia itseään ja kääntää voimakkaat vaistot palvelemaan yhteistä hyvää. Määrätietoisuus ohjaa Lexin isän pieksemään lapsiaan, jotta nämä pääsisivät maanpäällisessä elossaan lähemmäs jumalaa. Sama määrätietoisuus kuitenkin ohjaa Lexin tarttumaan lyöntikeppiin ja rikkomaan itselleen ikkunaan pienen aukon, josta paeta vapauteen.





Kuvat: @chains_of_light

Dean, Abigail (2021) Tyttö A (“Girl A”, 2021.) Suom. Kristiina Drews. Aula & Co. 


Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet-lukuhaasteesta (2021): 

1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa (ja se myydään myöhemmin)

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan

5. Kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan (Teoksen pohjalta on tulossa samanniminen TV-sarja)

6. Kirja kertoo rakkaudesta

7. Kirjassa on kaveriporukka

11. Kirja kertoo köyhyydestä

18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä

19. Kirjassa leikitään

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu

31. Jännityskirja tai dekkari

36. Kirjassa liikutaan ajassa

37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa (päähenkilö on juristi & tällä on iso vaikutus tarinaan)

39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia (esimerkiksi häävalsseja)

41. Kirjassa matkustetaan junalla

46. Kirjassa syödään herkkuja (sitruunakakkua)

49. Kirja on julkaistu vuonna 2021

-






Note: olen julkaissut tämän esseen myös Maailmankirjat-blogissa.




Raven Leilani – Kiilto

Raven Leilani – Kiilto (Otava 2021)  *kirja saatu arvostelukappaleena Ilmestymisvuosi: alkuperäinen ("Luster") 2020, suomennos 20...