Anne Martin – Kallioon maalattu laulu (Kustannus Aarni)
*Teos saatu arvostelukappaleena
Julkaisuvuosi: 2022
Sivuja: 368
Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä
Ensimmäinen lause:
"Vanhus nostaa tytön syliinsä ja kääntyy katsomaan taakseen."
-
Vuosi sitten lueskelin Suon villiä laulua, ja sehän oli erinomaista syyslukemista – muttuvan luonnon kuvausta, synkkää draamaa ja sukelluksia syvälle ihmisen ihon alle. Samalla linjalla jatkaa Kallioon maalattu laulu, joka on jyväskyläläisen Anne Martinin esikoisromaani. Kirja voitti aikoinaan Kustannus Aarnin järjestämän "Minä ja metsä" -kirjoituskilpailun, mikä jo kertonee jotakin teoksen keskeisestä teemasta.
Kaikki rakentuu kallion ympärille. Hävityksen jälkeiset korsut, metsästysmaat, iltanuotiot ja koko elämä aina syntyvistä lapsista menettyihin puolisoihin. Näin on itse asiassa ollut aina, vaikka Olivia on ehtinyt asuttaa kallion maita vasta joitakin vuosia. Kauan ennen suurta tuhoa esiäidit nimittäin painoivat kätensä kiveen ja jättivät siihen jäljen itsestään. Muille kallion asukeille maalaukset ovat vain kuvia kivessä, mutta kun Olivia koskettaa esiäidin merkkiä, syöksyvät näyt hänen sisäänsä.
Maagisen realismin elementeillä leikittelevä kertomus seuraa Olivian askelia halki uudelleenrakentamisen aikojen. Vasta joitakin vuosia sitten Kaupunki on tuhoutunut merkillisen katastrofin seurauksena, ja suurin osa ihmiskunnasta on sen myötä kadonnut maan pinnalta. Vain pieni joukko selviytyjiä sinnittelee kallion ympäristössä. He ovat opetelleet uudenlaisen elämäntavan luonnon kiertokulkua kunnioittaen, mutta silti sivilisaation kaipuu kummittelee muistojen lisäksi ihmisten tarpeissa: lääkevarastot uhkaavat loppua, ja erityisen suuri huoli kansalla on sairastelevasta kylänvanhimmasta. Olivian ainoaksi vaihtoehdoksi lankeaa vaarallinen retki yli metsän rajojen, kohti hylättyä kotimökkiä.
Kodin käsite on yksi teoksen keskeisistä aiheista. Tarinassa risteää kolme erilaista kodin kokemusta: muisto ihmiskunnan yhteisestä kodista, eli Kaupungista; vastarakennettu korsukylä kallion kupeessa, sekä suvun pieni perintömökki, jonka pihapiiristä Olivia pikkulapsena joutuu pakenemaan petojen hyökätessä. Ihmiset rakentavat uusia asumuksiaan ahkerasti, mutta kaikilla kaipuu kotiin ei koskaan sammu. Tällä tavoin kirjailija tutkii urbaanin ihmisen mentaliteettia, jonka on vaikea kasvaa yhteen ympäröivän luonnon kanssa. Kallioon maalattu laulu ei kuitenkaan kuvaa varsinaisesti modernin ihmisen kasvukipuja, sillä aikaa kasvulle ei enää ole: ihmiskunta on jo ehtinyt hajota tomuksi. Edessä on hidas uudelleenrakentamisen kausi, joka ei jätä selvinneille muita vaihtoehtoja, kuin sopeutua luonnon rytmiin.
Vaikka kallion kansan alkutaival on hidasta, ehditään teoksen edetessä seurata usean eri sukupolven elämää. Martin kuvaa taitavasti niin kallion vanhuksen, keski-ikäisten kyläläisten kuin nuoren Oliviankin eloa. Teoksen jälkimmäisellä puoliskolla kerronnan polttopiste siirtyy Olivian tyttäreen, Sadeen. Ennen kaikkea Kallioon maalattu laulu onkin ylistys elämälle ja sen jatkuvalle virralle. Erityisen herkästi kirjailija tarkastelee elämän ydintä, eli vanhemmuutta. Tarinan keskiössä on äitiys moninaisine kerroksineen: miten kantaa omaa lasta, kun oma äiti makaa ruusupensaan alla?
"Olivia painaa päänsä äidin rintaa vasten ja sulkee silmänsä, hengittää sisäänsä äidin tuoksua, kuuntelee tuttua laulua puista ja linnuista. Hyräily hiipuu taustalle ja hämärä laskeutuu äidin kasvoille. Äiti riuhtaisee itsensä irti Olivian syleilystä, työntää pois ja perääntyy sumun sekaan. Yhtäkkiä pihamaa on petojen piirittämä ja Olivia seisoo kaiken keskellä vailla toivoa selviytymisestä, yksin ja alastomana."
(Martin 2022, 139.)
Irrottamalla ihmiskunnan moderneista ärsykkeistä Martin kykenee tarkastelemaan ihmisluonnon sisäsyntyisiä ominaispiirteitä. Metsän keskellä ihmisiä eivät nimittäin ohjaa sosiaaliset normit, kulutuspakko, lait, virkavalta tai uskonnotkaan. Juuri tämä tekee romaanista erityisen tarkkanäköisen, sillä Martin ikään kuin riisuu modernin ihmisen ympäriltä kaikki epäorgaaniset kerrokset. Jäljelle jää lähinnä ihmisen perimmäinen halu selviytyä ja lisääntyä. Keskittymällä näihin fundamentaalisiin tarpeisiin Martin avaa hahmonsa lukijan eteen eläimellisinä ja aistikkaina. Haavoittuvaisiin hahmoihin on helppo kiintyä.
Romaanin hahmot ovatkin vanhemmuus- ja luontosuhteen lisäksi teoksen kantavimpia elementtejä. Tarinaan mahtuu monitahoisia henkilöitä, jotka edustavat lämpimällä ja yhteiskuntakriittisellä tavalla myös esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä. Romaani vilisee hienovaraisia kohtauksia, jotka kapinoivat nykyisen yhteisömme sosiaalisia normeja vastaan. Sellaiset vaatimattomat toimet kuin kädenpuristus, oman nimen valitseminen ja huomaamaton nojautuminen olkapäätä vasten kasvavat teoksen yhteiskuntakriittisessä kontekstissa voimallisiksi kannanotoiksi vähemmistöjen oikeuksien puolesta.
Myöskään perinteisempiä hahmoja ei ole valettu yhdellä muotilla, sillä esimerkiksi äitiyden ja naiseuden kuvauksia löytyy tarinasta useita erilaisia. Erityisen virkistävää on, että keskushenkilö Olivia esitetään villinä ja toiminnallisena hahmona, joka ei malta hidastaa juoksuaan edes vaivalloisen raskauden aikana. Mukana on myös sairauden uuvuttama äiti, lapsensa hylkäävä äiti, vauvansa menettänyt äiti ja huomaamatta vanhemman rooliin kasvanut henkilö. Kauneinta Martinin kerronnassa on, että kaikki nämä hahmot nähdään yhdenvertaisina äitihahmoina. Teos tarjoaa siis varsin feminististä näkökulmaa vanhemmuuteen ja sen erilaisiin malleihin.
Koska Martinin romaani sisältää näin erinomaisia ja ajankohtaisia elementtejä, tuntuu kerronnan postapokalyptinen spefi-kehys paikoin turhan runsaalta – varsinkin, kun tarinan tahti kiihtyy ja räjähdykset seuraavat toisiaan. Kerronta poukkoilee unimaailman näkyjen, historiallisten kuvausten, päiväkirjatekstien, muistelmien ja nykyhetken välillä. Kaikki nämä tasot kohtaavat maailmanlopun jälkeisessä hävitetyssä maassa, jota kyborgimaiset pedot hallitsevat. Aika- sekä todellisuustasojen runsaus on ajoittain peittää alleen romaanin herkät ja humaanit aiheet. Uskon, että tarina olisi voinut toimia myös maltillisemmalla asetelmalla. Monipolvinen tarinan kehys kuitenkin todistaa Martinin kiistattomat kyvyt mielikuvituksekkaana tarinankertojana, mikä taas varovasti enteilee tulevia, vielä kertomattomia tarinoita.
Kaikkine ryöpsähtelevine ja hienovireisine elementteineen Kallioon maalattu laulu on lupaava esikoisteos, joka kunnianhimoisesti tarttuu vaikeisiin (ja isoihin) teemoihin. Seikkailukertomusten ystäville kirja tarjoaa perinteistä sankarin myyttistä matkaa mukailevan vaelluksen, jonka varrella niin luonto, ihmiset kuin kone-eliötkin näyttävät todelliset kasvonsa. Tarinan painavin ja arvokkain anti on kiistatta ihmisen ja luonnon suhteeseen liittyvä pohdinta, joka häilyy tärkeänä pohjavireenä kaikkien muiden teemojen rinnalla. Kallioon maalattu laulu tarjoaakin lukijalle uudenlaista näkökulmaa nykypäivän arvovalintojen pohtimiseen. Se lienee paikallaan, sillä ellemme muuta toimintatapojamme, voi räjähdysmäinen hävitys kohdata yhteiskuntaamme jo vuonna 2096.
-
-
"Yksin kukaan ei liikkunut öisin, ja jos liikkuikin, oli parasta pitää linkkuveistä tai teräviä avaimia nyrkissä ja teeskennellä puhuvansa ruutuun, ettei kukaan tulisi häiritsemään. Ostelimme vaatteita ja sisustustyynyjä. Kaikkea tilattiin ruutujen ja linssien avulla, kauppoja oli vain vähän enää siihen aikaan. Osan sinä varmasti olekin kuvitellut kaikista niistä lukemistasi kirjoista, mutta kirjojakin painettiin koko ajan vähemmän. Tietoa ja viihdettä saatiin verkosta, mutta nyt se kaikki on poissa. Siksi kallion väen kirjat ovat niin vanhoja, eikä minulla ole tallella valokuvia nuoruudestani."
(Martin 2022, 151.)
-
Martin, Anne (2022) Kallioon maalattu laulu. Kustannus Aarni: Kouvola.
Kuvat: @chains_of_light
-
Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet-lukuhaasteesta (2022):
1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota
2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa (talven kylmyydeltä suojautuminen on läsnä myös kesäisissä askareissa)
5. Kirjassa sairastutaan vakavasti
7. Kirja kertoo ystävyydestä
8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua (Esim. Olivian äidin päiväkirja)
11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä
20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä
28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen (Sekä Olivia että Sade kuvataan lapsina)
36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää
38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave (Spoiler: Olivia unelmoi lapsuudenkotiinsa palaamisesta)
42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä (kallion asukkien yhteisö muistuttaa enemmän kommuunia kuin perinteistä kylää)
43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan
45. Palkittu esikoisteos ("Minä ja metsä" -kilpailun voittaja, spekulatiivisen fiktion sarja. Järjestäjänä Kustannus Aarni)
49. Kirja on julkaistu vuonna 2022
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti