torstai 12. marraskuuta 2020

Richard Adams – Ruohometsän kansa


Richard Adams – Ruohometsän kansa

 

Ilmestymisvuosi: 1988

Sivuja: 414

Ensimmäinen lause: 

"Kuoro: Miksi huudat näin, kuin jonkin hirmunäyn tähden?

[- -]

Esikkojen aika oli ohi."

-


En onnekseni kuulu niihin nuoriin aikuisiin, jotka tulivat nuorempana katsoneeksi Ruohometsän kansasta tehdyn elokuvasovituksen luullen sitä lapsille sopivaksi piirretyksi. Paras ystäväni sen sijaan lainasi videon kirjastoautosta ja kertoi seuraavana päivänä animaation järkyttävästä sisällöstä: "Yhdessäkin kohtaa rautalanka kuristi erään jäniksen niin, että sen suusta tuli verta ja se lanka pureutui melkein sen kurkun läpi." 

Ruohometsän kansa olikin aikoinaan erikoinen ilmestys. Teos antaa niin suloisen grafiikkansa kuin nimensäkin puolesta ymmärtää kyseessä olevan harmiton kuvaus metsän eläimistä. Todellisuudessa kirjailija Richard Adams kertoo villijänisten kautta tarinan, joka käsittelee useita vaikeasti tiivistettäviä aiheita: eriarvoistavia yhteiskuntarakenteita, (sotilas-)diktatuuria, sukupuolten välistä eriarvoisuutta, sukupolvien käsitys- ja kokemuseroja, sekä uskontoa. Adams käyttääkin Ruohometsän kansassa George Orwellilta tuttua mallia, jossa yhteiskunnalliset ongelmakohdat tuodaan esille pienen (eläin-)yhteisön kautta. Esitystapa auttaa lukijaa hahmottamaan erilaisten rakenteiden syntyä, sillä kaikki kuvataan hyvin pienessä mittakaavassa. 
















Ruohometsän kansan juoni on oikeastaan varsin yksinkertainen: villijänisten alkuperäinen asuinpaikka tuhoutuu, kun tilalle pystytetään rakennustyömaa. Hirvittävästä hävityksestä selviytyneet jänisyksilöt lähtevät etsimään uutta paikkaa, jonne perustaa seuraavan sukupolven yhdyskunta. Matkalla jänisryhmä törmää muihin eläimiin, yhteisöihin, vaaroihin ja lajikumppaneihin. Suurimman uhan aiheuttaa sotilasdiktatuurin johtohahmona toimiva ylikaaniini kenraali Ratamo armeijoineen. Tarinan edetessä jänisryhmä joutuu oppimaan uutta, kyseenalaistamaan perintötietona kulkeneet ajatuksensa sekä luomaan uudenlaisia toimintamalleja. Tapahtumien lomassa jäniksillä on aikaa myös jutustella keskenään ja kertoa suullisena perintönä kulkeneita tarinoita. 

Teos onnistuu mahduttamaan kertomukseensa niin paljon, että sitä on vaikeaa tiivistää tähän blogipostaukseen. Yhtenä suurimmista teemoistaan kirja käsittelee johtajuutta. Tarinaan mahtuukin useita erilaisia johtajia: alkuperäisen yhdyskunnan seniili ylikaniini Threarah ("ruhtinas Pihlaja"), joka edustaa ajastaan jälkeenjäänyttä, jämähtänyttä hallintomallia. Matkaa tekevän jänisryhmän johtohahmona taas toimii Pähkinä, joka on nähtävissä modernina johtajana: Pähkinä on toiminnallinen hahmo, joka jakaa vastuuta myös ryhmän muille jäsenille kunkin yksilön osaamisen mukaan. Äärimmäistä diktatuuria edustaa kenraali Ratamo, joka hallitsee pelolla ja väkivallalla. Ratamon yhdyskunnassa, Efrafassa, jänikset ovat erityisen eriarvoisia. 

Koska tapahtumat kuvataan puhuvien jänisten kautta, tuntuu kertomus fantasian kaltaiselta etäiseltä tarinalta. Eläinten käytös ja ajatusmallit ovat kuitenkin täydellisen samastuttavia, myös yhteisöjen kuvaukset herättävät assosiaatioita liittyen realimaailmaan. Kuten tarinan eläimet, myös ihmiset joutuvat välillä toimimaan hyvin alkukantaisten vaistojen varassa. Kaikkea käyttäytymistä ei kuitenkaan voi selittää pelkillä eläimellisillä vaistoilla: osa toiminnasta on opittua käytöstä, kuten väkivallalla hallitseminen ja tietynlaisiin uskomuksiin turvautuminen. Teos saakin lukijan pohtimaan oman ympäristönsä vaikutuksia ja sitä, minkälaiset normit ja arvot vaikuttavat toimintaamme. 

Adamsin kuvaus kaniinien elämästä on häkellyttävän tarkkaa ja monisyistä: jäniksillä on oma kieli, oma uskonto, omat kansantarut sekä omanlaisensa hierarkia. Yhdyskunnan jäsenet voivat esimerkiksi elää tavanomaisina rivikaniineina tai pyrkiä owslaan

"Melkein kaikissa yhdyskunnissa on owsla, joukko vahvoja tai älykkäitä yli yksivuotiaita kaniineja jotka ovat ryhmittyneet ylikaniinin ja sen naaraan ympärille ja käyttävät valtaa. Owslat ovat erilaisia. Jossakin yhdyskunnassa se saattaa olla sotapäällikön kaarti, toisessa siihen saattaa kuulua hyviä eränkävijöitä tai puutarhanryöstäjiä. Toisinaan mukaan mahtuu tarinankertojia, tietäjiä tai intuitiivinen kaniini (Adams 1988, 11)."

Kirjailija on luonut eläimille niin monimutkaisen ja tarkasti rakentuneen maailman, että se tuntuu melkein todelliselta. Ruohometsän kansan samastuttavuus ja ymmärrettävyys johtuukin hienopiirteisesti kuvatusta maailmasta, jossa jänikset elävät. Vaikka eläimillä on oma uskontonsa, ne käyttäytyvät silti meillekin tutulla, lajityypillisellä tavallaan. Adams käyttikin Ruohometsän kansaa varten paljon aikaa R. M. Lockleyn The Private Life of the Rabbit -tietokirjan parissa. Lopputuloksena on sekoitus realistista luontokuvausta ja fantasiamaailmaa, johon lukijakin voi omituisella tavalla sijoittaa itsensä.














Vaikka luin Ruohometsän kansan jo vuosia sitten, sen tapahtumat pyörivät yhä edelleen päässäni aika-ajoin. En niinkään mieti kertomuksen pelottavia ja groteskeja (painajaismaisia) osioita, vaan teoksen muita tasoja: kertomusta Inlén mustasta kaniinista (kuoleman ruumiillistuma), El-ahrairahista (kaniinien myyttinen sankari) ja kirjan ilmeistä yhteyttä Homeroksen Odysseiaan. Tarina Odysseuksen myyttisestä matkasta oli useassa eri kertomuksessa käytetty jo silloin, kun Homeros kokosi runon eepokseksi. Ei siis ihme, että draaman kaari ja hahmojen kasvu tuntuu lukijasta tutulta. Sama asetelma sankarin matkasta toistuukin myös useissa uudemmissa teoksissa. Hyviä esimerkkejä tästä ovat Disneyn elokuva Nemoa etsimässä, Kalevala, Tolkienin Taru sormusten herrasta sekä vaikkapa Rosa Liksomin klassikkoteos Hytti nro 6. 

Vaikka Ruohometsän kansan elokuvasovitus on kenties liian väkivaltainen ja vaikeastiymmärrettävä lasten katsottavaksi, on romaania silti pidetty myös lastenkirjallisuutena. En itse luokittelisi teosta lastenkirjallisuudeksi, sillä kerronnan yhteiskuntakriittiset tasot vaativat laajaa ymmärrystä ympäröivästä maailmasta ja kulttuureista. Sen sijaan myöhemmin julkaistu kokoelma Ruohometsän tarinoita (1996) soveltuu erinomaisesti lastenkin luettavaksi, sillä se jatkaa alkuperäisteoksen kauneinta antia: Watershipin vuoren kaniinikansan ja heidän myyttisen sankarinsa uusia seikkailuja. 



Adams, Richard (1988) Ruohometsän kansa ("Watership down", 1972). WSOY, Juva. 

Kuvat: @chains_of_light


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Delia Owens – Suon villi laulu

  Delia Owens – Suon villi laulu (WSOY)  Julkaisuvuosi: alkuperäinen 2018, suomennos 2020 Sivuja: 416 Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä  ...