keskiviikko 6. joulukuuta 2023

Väinö Linna – Sotaromaani

 


Väinö Linna – Sotaromaani (WSOY) 


Julkaisuvuosi: 2000

Sivuja: 517

Ensimmäinen lause: 

"Niin kuin hyvin tiedetään, on Jumala kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas.”


Kaikkivaltiaan laupeudentyö verisine välivaiheineen 

Väinö Linnan (2000) Sotaromaani-suurteoksen analysoinnin voi aloittaa jumalasta. Kulttuurilliseksi suurmieheksi nousseen kirjailijan aloitussanat sitovat sodanjälkeisen lukijakunnan ja narratiivin yhtenäiseksi entiteetiksi, jolla on valta ja ymmärrys arvioida niin kaitselmuksen kuin oman valtionjohtonsa työtä: "Niin kuin hyvin tiedetään, on Jumala kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas.” (Linna 2000, 33.) 

Suomen häviöön ja yli 63 000 kotimaan sotilaan kaatumiseen johtanut jatkosota oli seuraamusta Suomen liitosta Kansallissosialistisen Saksan kanssa. Kansainvälisen konfliktin edetessä lähes 160 000 rintamamiestä haavoittui, yli 2000 suomalaista vangittiin ja noin tuhat siviiliä menehtyi. Tarinan alussa paloaukealla harjoittelevat miehet saivat kiittää jumalansa kaukonäköisyyttä sopivan harjoituskentän raivaamisesta, ja samalla tavalla nykylukija voi kääntää katseensa menneisiin vuosiin arvioidakseen Kaikkivaltiaan suurta suunnitelmaa sen verta vaatineine välivaiheineen. Sisäiskertojan sävy ja sanoma ovat löydettävissä lukijan oman nahan alta: sodan mahdollistaminen ei voi olla laupeudentyö, katsoi tilannetta sitten paloaukealta tai hieman etäämmältä. Piikittelevät alkusanat antavat katkeran ja sodanvastaisen sävyn koko 500-sivuiselle käsikirjoitukselle, jonka karvaat tapahtumat ovat vuosien saatossa muuttuneet kollektiiviseksi kansanperinnöksi. 

Tuntematon sotilas (1954) ja kirjan käsikirjoitusversio Sotaromaani ovat lähes seitsemänkymmenen vuoden ajan muistuttaneet kansakuntaa sodanaikaisista yli-inhimillisistä menetyksistä sekä konfliktinaikaisen sukupolven uhrauksista, vaikka tietokirjoista ei kyse olekaan. Teokset ovat vuosikymmenten saatossa muuttuneet artefaktimaisiksi perintökaluiksi, jotka fiktiivisestä tyylistään huolimatta heti ilmestyessään virheellisesti dokumentaarisiksi luokiteltiin. Erityisesti Tuntematonta sotilasta on heti 1954-vuoden julkaisuhetken jälkeen tulkittu totuuteenpyrkivänä sodankuvauksena, ja tästä syystä romaani herätti aikanaan voimakasta paheksuntaa esimerkiksi aktiiviupseerien ja militaristien keskuudessa. Sotaromaanin ilmestyessä lähes puoli vuosisataa myöhemmin käsitys (sota-)fiktiosta oli ehtinyt kypsyä ja kehittyä kansakunnan parissa siten, ettei Sotaromaanin yleisesti odoteta kuvaavan todenmukaisesti jatkosodan tapahtumia. 





Kuolemantuomio taistelun tarkoituksenmukaisuudelle

Suurten väkijoukkojen suosimat sotaromaanit niputetaankin herkästi militarismia ihannoivan nationalistisen kirjallisuuden pakkiin. Linnan Tuntematonta sotilasta ja etenkin Sotaromaani-käsikirjoitusta tarkastellessa on kuitenkin aiheellista huomioida teosten sodanvastainen, jopa antinationalistiseksi kasvava pohjavire. Väittelyä Tuntemattoman sotilaan mahdollisesta pasifistisesta sanomasta on käyty jo vuosikymmenien ajan, mutta alkuperäiskäsikirjoitusta uskollisemmin noudatteleva Sotaromaani ei jätä sotamieliselle tulkinnalle tilaa: 

"Se [teloitus] oli vapautus kaikesta [- -] ja mikä ironisinta, sen piti myös todistaa loppuun uupuneille miehille, kuinka kallis on isänmaan asia.

[- -] Tuntui, kuin tuossa julistuksessa olisi luettu kuolemantuomio koko heidän taistelunsa tarkoituksenmukaisuudelle. Ihanteellisinkin sotamies, ja syvimmin ehkä juuri hän, tajusi, ettei ihannetta enää oikeastaan ollut. Se oli häväissyt itsensä murhalla." 

(Linna 2000, 305.) 

On  siis varsin hämmentävää, että nimenomaan Suomen sodan- ja valtionjohtoa arvosteleva teos on kohonnut eräänlaiseksi itsenäisyyden muistomerkiksi. Tuntematon sotilas ja varsinkin Sotaromaani marssittavat näyttämölle suuren joukon samastuttavia velikultia, jollaisia myös todellisten hautausmaiden sankarihaudoissa lepää. Tämän näkökulman avulla romaanit auttavat nykylukijaakiin astumaan sotilaan saappaisiin ja siten myös tuntemaan itsenäisyyttä uhanneen hyökkäyksen paineen omassa sohvapoterossaan. Yksi selitys Linnan teosten isänmaalliselle maineelle onkin alkukantaisen heimotunteen nostattaminen, jota vieraan vallan alle jääminen nykylukijoissakin herättää. 





Rintamakarkureista kansallisaarteiksi 

Saatuaan Tuntemattoman sotilaan käsikirjoituksen työpöydälleen kustannustoimittaja Asser Jokinen ryhtyi yliviivaamaan lauseita sekä paikoin kokonaisia sivuja. Karsintaprosessin ytimessä oli jälkiviisastelun, kristillisen kuvaston ja sodanjohdon arvostelun poistaminen. WSOY:n pääjohtaja Yrjö Jäntti ilmoitti Linnalle, "että siellä täällä tehdään aivan pieniä kaikkein pahimpien sotilaskarkeuksien pyyhkimisiä" (Varpio 2000, 8-9). Kun tehtyjen poistojen laajuus selvisi Linnalle, hän hermostui erityisesti yleisiin kysymyksiin suuntautuneen kritiikin poisjättämisestä. Linna sanoitti huolensa pääjohtajalle osoitetussa kirjeessä: Vastaiset lukijat ehkä ajattelisivat, ettei kirjailijalla ollut mitään huomautettavaa sitä henkeä vastaan, joka oli sodan henkinen käyttövoima (Varpio 2000, 12). 

Sotaromaanin sodan- ja valtionjohtoa arvostelevia kohtauksia lukiessa Linnan alkuperäinen sodanvastainen sanoma käy selväksi. Sotaromaania voi perustellusti nimittää myös antinationalistiseksi romaaniksi, sillä kerronnan keskiössä ovat sotaan pakotetut miehet, joilla ei ole isänmaallista paloa puolustaa maataan. Osa komppanian sotilaista pohtii rintamakarkuruutta, ainakin yksi myös toteuttaa yrityksen. Kaksi tuntematonta sotilasta teloitetaan rangaistuksena karkausyrityksestä. Miehiä ei siis aja soiden ja mäntymetsien läpi rakkaus isänmaahan, vaan halu selviytyä hengissä mielettömänä aikana: 

"Ei tarvittu kuria, ei isänmaata, ei kunniaa eikä velvollisuudentuntoa. Noita kaikkia mahtavampi käskijä ruoski heitä eteenpäin. Kuolema." (Linna 2000, 217.) 

Ainoa häivähdys isänmaallisuudesta pilkahtaa vain Rokan silmissä miehen puhuessa menetetystä Kannaksen alueesta. Näissä muistelmissaan Rokka pohtii pellolla puurtavaa vaimoaan ja lapsuuden huolettomia uintipäiviä lähijoella. Rakkaus Kannakseen ei herätä edes Rokassa erityistä nationalistista kotimaanpuolustustahtoa, vaan itsekkään halun vallata takaisin oman perheen koti. Hetkittäin Rokka jopa valittaa, ettei pääse osallistumaan Kannaksen takaisinvaltaamiseen. Muiden rajaviivojen puolustaminen kun ei mestaritaistelijassa herätä suurtakaan kiinnostusta. 

Epäisänmaallisesta ja antinationalistisesta vireestään huolimatta Tuntematon sotilas -elokuvan ympärille on tapana kerääntyä lähes joka perhepiirissä itsenäisyyspäivänä. Monessa kodissa Edvin Laineen (1955)  elokuvaa pyörittävä televisionäyttö heijastuu seinällä olevista Mannerheim-valokuvista, vaikka pojat itse marsalkasta viis veisaavat:  "Joku muisti viimein senkin, että oli Mannerheimin syntymäpäivä, mutta maljaa hänelle ei juotu, koska kiljua säästettiin, ja kun uusi kierros tuli, oli Mannerheim jo jälleen unohtunut." (Linna 2000, 335.) 




Sotaorpojen hyväntekijästä seksuaalirikolliseen

Kirjailijan sodanvastaisesta ja epäisänmaallisesta pyrkimyksestä huolimatta Tuntematon sotilas on irvokkaalla tavalla kohonnut kansakunnan nationalistiseksi kruununjalokiveksi. Myös monet muut Linnan tarkoitusperät ovat nykytulkinnoissa hautautuneet ajankohtaisempien motiivien alle. Hyvä esimerkki tästä on vuonna 2017 valmistunut Tuntematon sotilas -elokuvasovitus ja sen huomiotaherättäneet näyttelijävalinnat. 

Kun Aku Louhimies ohjasi Sotaromaaniin perustuvan Tuntematon sotilas -elokuvan, päätti hän valita lämminsydämistä aliupseeri Hietasta esittämään näyttelijä Aku Hirviniemen. Hietanen on romaanin hahmoista ainoa, joka sodan riehuessa tuntee empatiaa sotaorpoja ja siviilejä kohtaan. Mieleenpainuva esimerkki Hietasen inhimillisyydestä on kohtaus, jossa aliupseeri tarjoaa oman päiväannoksensa orvoille viipurilaislapsille. Hirviniemi sen sijaan muistetaan esimerkiksi lapsiin kohdistuvasta ahdistelustatapauksesta, johon hovioikeus totesi hänen syyllistyneen vuonna 2018. Hirviniemen on myös toistuvasti raportoitu syyllistyneen seksuaaliseen häirintään erilaisten produktioiden kulisseissa. Vaikkei näyttelijää ja hahmoa voi ajatella yhtenäisenä eliönä, on huomattava julkisuuden henkilöihin liittyvät mielikuvat. Hirviniemen näyttelijäsuoritusta voi tästä syystä olla epämiellyttävää katsella erityisesti sellaisten kohtausten aikana, joissa Hietanen seurustelee läheisesti naisten tai lasten kanssa. Luodessaan sodan keskellä inhimillisyyttä vaalivan Hietasen kirjailija ei luultavasti olisi arvannut, että kasvot tälle laupiaalle hahmolle tulee valkokankaalla antamaan seksuaalirikoksiin syyllistynyt näyttelijä. 

Valjastamalla rooliin täysin hahmon arvojen vastaisesti elävän ihmisen Louhimies osoitti käsikirjoituksen nykyarvon: Linnan teksti on tänä päivänä isänmaallinen itsestäänselvyys, jonka ympärillä myös suuret rahamassat liikkuvat. Näyttelijävalinnan aikaansaamat toivotut tuotot lienevät painaneen vaakakupissa enemmän kuin Linnan alkuperäiset arvot. 





Naiset, viholliset ja muut ei-ihmiset 

Särön Linnan pasifistiseen kuvaukseen ja syvän inhimilliseen kuvaukseen tekevät tekstipätkät, joissa kerronnan polttopisteessä ovat naiset tai vastapuoli. Toisin sanoen kaikki muut, paitsi miessotilaat. 

Koko viisisataasivuisen kertomuksen aikana kertoja viittaa sodan vastapuoleen neutraalein termein vain muutamia kertoja. Yhden käden sormilla voi laskea kohtaukset, joissa vastapuoli kuvataan neuvostoliittolaisina, venäläisinä tai ihmisinä. Kautta tarinan kyseessä on yleisesti vihollinen tai jopa 'ryssä'. 

Käyttämällä vihamielisiä ja provokatiivisia termejä kerronta luo kuvan uhkaavasta vastavoimasta, joka on hyvin kaukana sympaattisista velikullista. Kontrasti kotimaan poikien ja vastapuolen välillä on niin suuri, ettei venäläisiä hahmoja ole helppo tunnistaa edes ihmisiksi. Näin vahvat ja kiihkoittavat kerronnalliset keinot vaikuttavat voimakkaasti kulttuurilliseen kuvastoon, ja siksi asia on huomionarvoinen. On perusteetonta nimittää täysin sodanvastaiseksi romaania, joka tarkoituksenmukaisesti epäinhimillistää konfliktin toisen osapuolen. Tällainen kerronta päin vastoin luo väkivaltaisia ja vihaan lietsovia mielleyhtymiä, jotka voivat äärimmillään jopa vahvistaa hyökkäysmielialaa. 

On tärkeää korostaa, että provokatiivinen sanasto liittyy nimenomaan kertojaääneen. Linnan kertoja ei ole neutraali tarkkailija, vaan mielipiderikas kansanääni. Tämä painottuu erityisesti hetkissä, jolloin kertojaääni omaksuu ilmauksia suoraan sotilailta: Vanhalan saadessa lempeänivallisen Priha-lempinimen ryhtyy myös kertoja häneen Prihana viittaamaan (kts. esim. Linna 2000, 379). Priha-nimi ja sen tarkoitettu huumoriarvo juontavat juurensa viipurilaisten hassunkurisena pidettyyn puhetapaan ja epäpuhtaaseen suomenkielen osaamiseen. Tämänkin termin omaksuessaan kertojaääni asettuu venäläisiä pilkkaavalle puolelle. 

Linnan ihmisyyttä arvostava pyrkimys on helppo huomioida hetkissä, jolloin lukija liikuttuu kyyneliin tutun miehenalun kaatuessa. Vaikeammaksi inhimillisen sanoman hahmottaminen koituu kohtauksissa, joissa sodan jalkoihin onkin jäänyt eri kulttuurialueen edustaja: 

"Kaatuneilla ei ollut huovikkaita. Se nähtiin seuraavana päivänä, kun vihollinen vetäytyi takaisin luovutettuaan valtaamansa kylän. [- -] Suolta löytyi viisikymmentäkaksi kaatunutta. Lampisen laskujen mukaan Rokka oli tyhjentänyt seitsemäntoista rumpulipasta." (Linna 2000, 325.) 

Lainauksen etäännyttävä näkökulma muuttuu merkitsevästi, jos kaatuneiden tilalle kuvittelee esimerkiksi tapetut miehet. Myös provokatiivinen vihollinen-termi on mahdollista inhimillistää käyttämällä vaikkapa neutraalia vastapuoli-sanaa. 

Kirjailijan inhimilliset arvot tuntuvat näin ollen ulottuvan vain harmaissa kauluksissa talsiviin miehiin. Pelkkä kotoinen univormu ei riitä, sillä korkokenkien ilmestyessä saappaiden tilalle marssii tiehensä myös kertojan empatiakyky: 

"Hän oli surkeasti pettynyt laskuissaan. Lotan maalaisuus, johon hän oli toiveensa perustanut, olikin osoittautunut siksi vastukseksi, johon ne kukistuivat. Korpikylän tyttö ei sentään antautunut metsäpolulla kuin koira, ja tyhjin toimin, kupeet kiristävinä sai Lammio palata. 'Landen friidu' oli ollut vähän vauhko ja metsittynyt." (Linna 2000, 57.) 

Naisiin kohdistuva miehinen, arvottava katse on tunnustettu ilmiö. Siksi haukkumasanat istuvat luontevasti turhautuneiden sotilaiden suihin. Kertojan omaksuessa vähättelevät termit koko kirjan sävy kuitenkin muuttuu naisvihamieliseksi. 

Monesti julkisessa keskustelussa esiin nousee naishahmojen vähyys, mutta sukupuolijakauma on helppo selittää valitulla näkökulmalla: rintamalla palveli enimmäkseen miehiä, ja kerronta pysyttelee konekiväärikomppanian mukana. Kertojaääneen liitetyt vähättelevät ja vihamieliset termit sen sijaan kielivät yleisestä naisiin kohdistuvasta kunnioituksen puutteesta. Ilman ainoatakaan lottia tai naisia puolustavaa lausetta kirjan halveksiva naiskuva on kyseenalaistamaton. 





Menetetyt miehet ja mielet 

Useat lukijat ovat kommentoineet löytäneensä keskushahmoista itsensä, ystävänsä tai sotilastoverinsa. Vastoin tahtoaan maanpuolustustehtäviin joutuneet miehet mielletään usein samastuttaviksi henkilöiksi. Monien mielessä nuoruutensa asepalvelukselle luovuttaneet miehet ovat juuri niitä uhreja, joiden vuoksi itsenäisyyspäivänäkin sytytetään kynttilöitä. 

Välkehtivän liekin valossa voi perustellusti muistella viattomia kaatuneita. Linnan tekstirivien ja erityisesti dialogin rakoihin kätkeytyy kuitenkin myös toinen uhri: ammattisotilas. Hahmojen ja kertojankin halveksinta esimerkiksi luutnantti Lammiota kohtaan on niin kouriintuntuvaa, että Suomen armeija aikanaan kieltäytyi lainaamasta kalustoa Tuntematon sotilas -elokuvasovitusta varten

Luutnantti Lammio on yksi komppanian rohkeimmista miehistä, joka käyttäytyy ja ajattelee aina ohjekirjan mukaisesti. Lammio toteuttaa armeijalaitoksen ihanteita jopa niin säntillisesti, ettei kanssaupseerien ihmillinen ymmärrys ja empatia useinkaan ulotu Lammioon. Juuri armeijalaitoksen epäinhimillistävät ihanteet, joita Lammio pilkuntarkasti edustaa, saavat muiden upseerien ja sotilaiden veren kiehumaan. Lammio on kuitenkin uhrannut elämänsä, arvonsa ja ihmisyytensä sotakoneiston käytettäväksi. Koska Tuntemattoman sotilaan sanoma on sodanvastainen ja armeijalaitosta kritisoiva, ovat kritiikin kohteina myös Lammion kaltaiset ammattisotilaat. Jokaista "kuovinaskelta" myöten Lammio kuitenkin itse uskoo toimivansa esimerkillisen miehen tavoin. Sodanvastaisen sanoman sisäistävä lukija sen sijaan näkee Lammiossa surullisen hahmon, jonka mielen ja ihanteet väkivaltainen sotakoneisto on myrkyttänyt. Sekä hahmot että lukija pysähtyvät huokaamaan kaatuneiden miesten, suurten inhimillisten menetysten äärellä. Harva hahmo, jos yksikään, seisahtuu miettimään Lammiossa menetettyä miestä. 




Sotaromaani 

Nykylukijan silmin Linnan Sotaromaani ja Tuntematon sotilas edustavat aikansa kirjallisuutta, joissa hehkuvat hävityn sodan arvet ja aikansa arvot. Rivien välistä helottava viha sodan- ja valtionjohtoa kohtaan on jäänyt perinnöksi jälkipolville. Myöhemmät sukupolvet ovat kuitenkin tulkinneet romaanit milloin virheellisiksi sotadokumenteiksi, milloin maanpuolustushenkeä nostattaviksi militaarituotteiksi. 

Vaikka Linna oletettavasti tarkoitti tekstinsä sodanvastaiseksi, ei käsikirjoitus onnistu täysin välittämään pasifistista sanomaa. Ajan venäläisviha paistaa kerronnallisissa ratkaisuissa. Myös naisiin kohdistuvat vähättelevät kuvaukset kielivät ajan polarisoituneista arvoista, jotka vihjaavat sotasankaruuden lepäävän yksinomaan miehisillä harteilla. 

Romaaneja lukemalla voi kuitenkin ymmärtää sodanjälkeistä mielialaa. Kauhu tulevia sotia ja niiden mielettömyyttä kohtaan näkyy kerronnan kohdissa, joissa ihmisyys kohoaa militaaristen ihanteiden ylitse. Rauhan järkkyminen on uhka, jonka myös nykylukija on viime vuosina oppinut tuntemaan. 


-

"– Minä en syytä miehiä. Ei syy ole heissä. Heidät heitettiin tämän keskelle valmistamatta. Koko armeijan mieliala on ollut suunnatonta huijausta. Nyt maksetaan jokaisesta valeesta katkerasti. Ei tehty tietä miehen mielelle ja niin se on hajalla... Ei toivoton tilannekaan tätä selitä. Ei talvisodassakaan mitään toivoa ollut, ja kuitenkin miehet yrittivät.

[- -]

Maailmanlopun työ on tuo ampuminen. 

[- -]

Tällainen umpimähkäinen hätäkeino ei muuta kuin pahenna asiaa. Miehet tietävät hyvin, ettei syy ole heidän ja laskevat tuollaiset teot murhiksi...

Koskela oli vähän aikaa äänetön ja jatkoi sitten pingoitetun rajusti: 

– Ja sitä se onkin. Ei se muuta olekaan."


(Linna 2000, 428. Tuntemattomasta sotilaasta poistettu dialogi Koskelan ja Kariluodon välillä.) 

-




-


Linna, Väinö (2000) Sotaromaani. WSOY: Helsinki. 

Varpio, Yrjö (2000) "Sensuroitiinko Linnan sotaromaani?". Teoksessa Linna, Väinö (2000) Sotaromaani. WSOY: Helsinki. 

Kuvat: @chains_of_light 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Karin Smirnoff – Lähdin veljen luo, trilogia

  Karin Smirnoff – Lähdin veljen luo, trilogia  Julkaisuvuosi:  Lähdin veljen luo : alkuperäinen 2018, suomennos 2021  Viedään äiti pohjoise...