Artemis Kelosaari – Etelän poika

 

Artemis Kelosaari – Etelän poika (Osuuskumma) 

* Teos saatu arvostelukappaleena 

Julkaisuvuosi: 2024 

Sivuja: 370 

Läpäiseekö Bechdelin testin: Ei 

Ensimmäinen lause: 

"Laiva Uus-Ruskeesuon laiturissa erottui kauas." 

- 

Artemis Kelosaaren (2024) Etelän poika -romaani on herättänyt kiinnostusta kirjallisuuspiireissä kuluneen vuoden aikana. Muutakaan ei toisaalta voi odottaa teokselta, joka julistaa olevansa "maailman ensimmäinen ja ainoa post-apokalyptinen itäsuomalainen nahkahomofantasiaromaani". Lupaus pitää täysin paikkansa, sillä tiedossa on runsaasti narisevia nivustaipeita sekä maailmanlopun merkkejä. 

Etelän pojan tarina sijoittuu kotoisiin korpimaisemiin. Kertomusta varten Kelosaari on kelannut ihmiskunnan aikajanaa sen verran eteenpäin, että tuntemamme sivilisaatio on päässyt rappeutumaan. Tilalle on kasvanut yksittäisiä asutuskeskuksia, joista uusi uljas maailma vasta on ponnistamassa loistoonsa. Asetelma on hedelmällinen, sillä nykyisenkaltaisen yhteiskunnan murruttua jäljelle ovat jääneet vain sitkeimmät miehet ja äärimmäisimmät yksilöt. Kun tällaisille hahmoille tarjoaa valloittamistaan odottavan maan, on tietysti luvassa reviirikiistoja sekä verenvuodatusta. 

Rujo sommitelma ei kuitenkaan tarkoita pelkkää kirveidenheiluttelua. Kelosaaren romaanin punainen lanka on itse asiassa lainattu vanhasta maailmasta, tarkemmin sanottuna 1500-luvun Englannista. Perinteisen Romeo ja Julia -juonirakenteen molemmin puolin sijoittuvat etelästä saapunut Leimu sekä suureen sukuun syntynyt Kimmel. Miesten välinen rakkaus nostaa pintaan heimojen vanhoja salaisuuksia, edellisen sukupolven romanssin sekä toivon yhdenvertaisemmasta tulevaisuudesta. 

Vaikka romaani sijoittuu kauas tulevaisuuteen, on siinä havaittavissa useita yhtymäkohtia oman todellisuutemme kanssa. Etelän poika ottaa melko suorasukaisestikin kantaa nykypäivän yhteiskuntarakenteeseen – mitäpä muuta toisaalta voisi odottaakaan jyrkkäsanaisilta korvenmiehiltä: 

"Etelässä sä saat olla juuri tuollainen kuin olet", Stella lisäsi. "Kaikki saavat olla." 

Leimu ei sanonut mitään. Oikeus olla sellainen kuin oli ei ollut etelässä koskenut milloinkaan häntä. Tähteä se ehkä saattoikin koskea. Leimun, vesienkävijöiden pojan, oikea paikka oli tässä. Käymässä ikuista taistelua luonnonvoimia ja toisia eläviä vastaan. (Kelosaari 2024, 335.) 

Saimaan rannoilla omien lakiensa mukaan elävät korvenmiehet halveksivat nyky-yhteiskunnan pehmeitä arvoja. Korvenmiesten keskuudessa koskettamiseen ei pyydellä lupia, eikä rakastellessa käytetä liukasteita. Vain venematkan päässä Saimaan toisella laidalla sen sijaan kukoistaa Uus-Ruskeesuon kehittynyt asutuskeskus, jossa pitkälle viety tunnekasvatus on yksilön tarpeita tähdellisempää. Vierekkäiset kulttuurialueet muodostavat räikeän vastakkainasettelun, joka saa vastarannalla elelevät kansat pudistelemaan päitään ja rakentamaan suojamuureja. 

On siis selvää, että Kelosaaren romaanissa niin pehmeät arvot kuin pitkälle venytetty woke-kulttuurikin saavat kyytiä – aivan kirjaimellisesti, sillä tuli leviää pitkin Saimaan rantoja ketään säästämättä. Etelän poika ei kuitenkaan ole hyökkäys yksilönvapautta tai yhdenvertaisuutta vastaan. Juuri oikeus rakastaa ja valita itse oma polkunsa ovat arvoja, joiden vuoksi korvenmiehet kirveensä kohottavat. Vaikka Uus-Ruskeesuon asukkaat ja korvenmiehet kuvittelevat olevansa kovin erilaisia, yhdistää molempia ryhmittymiä sama ongelma: yksilön tarpeet huomioon ottavaa sääntöjärjestelmää on haastava luoda – aina joku haluaa lähteä. 

Teoksen arvomaailmaa eritellessä on olennaista huomata, että Kelosaari on valinnut miljööksi kotoisan Itä-Suomen. Ratkaisu sitoo tapahtumat omaan maailmaamme, vaikka korvenmiesten aikaan juuri mitään nyky-yhteiskunnasta ei olekaan jäljellä. Hävityksen keskellä on kuitenkin säästynyt pala paikallishistoriaa: itäsuomalainen puheenparsi. Etelän poika onkin saanut paljon kiitosta värikkäästä kieliasustaan. On myös kiitettävä kirjailijaa kekseliäistä valinnoista: moni sana on vanhan maailman tuhoutuessa menettänyt alkuperäisen merkityksensä ja muovaantunut uudeksi. Kotisivuillaan Kelosaari kertoo esimerkiksi vaihtaneensa vutmi-termin merkitystä istuttaakseen sanan korvenmiesten arkeen. Hahmojen kieli muistuttaa ihmisen juurista – ihmiskunnan historiaa ei voi pyyhkiä täysin pois, vaikka kaiken polttaisi tuhkaksi. 

Leimu & Kimmel kuvattuna Tove Janssonin sekä hänen
ensimmäisen naisrakastettunsa, Vivica Bandlerin kanssa 

Vaikka iso kasa tunnistettavia elementtejä on selvinnyt vanhan maailman romahtaessa, on jotain myös muuttunut. Etelän poika on tyylilajiltaan spekulatiivista fiktiota, eli tarina sisältää myös mielikuvituksekkaita ja jossain määrin epärealistisia elementtejä. Korvemiehet esimerkiksi ovat aikojen saatossa oppineet lisääntymään keskenään. Lapsen kantaminen ja synnyttäminen onnistuvat näin ollen täysin miehisin avuin, eikä puuhaan tarvita "naaroja" (tai "maitoperseitä", kuten Leimu ehkä sanoisi). Koska tarinan painopiste on itsensä etsimisessä, ei sivuja tuhlata biologisten kysymysten perkaamiseen. Korvenmiesten poikkeava lisääntymiskompetenssi jää siis suurimmilta osin lukijan ratkaistavaksi. Se on harmi, sillä Kelosaari avaa ansiokkaasti muita korvenmiesten kulttuurillisia käytänteitä. Olisin mielelläni kuullut vaikkapa tuhkamaalla kasvavasta yrtistä, jota nauttimalla lisääntymiselimistöä on mahdollista retusoida. Ilman selitystä suuret biologiset poikkeavuudet on hankala niellä. Aivan uudenlaiseksi, selittämättömäksi ihmislajiksi muovautuneet korvenmiehet saattavat tästä syystä jäädä myös vaikeasti samastuttaviksi hahmoiksi. 

Kelosaaren Etelän poika on kuitenkin kokonaisuudessaan rohkea romaani, joka haastaa oman aikamme yhdenvertaisuuskäsityksen. Leimun tarina muistuttaa, ettei yhdenvertaisuutta voi todellisuudessa saavuttaa, ellei myös vapautta vaalita. Kertomus on raikas tuulahdus queer-kirjallisuuden kentällä, sillä tarina tuo omaleimaisen narratiivin vähemmistötekstien maailmaan. Kauas on tultu niistä ajoista, jolloin homoromaanista teki onnellisen vain queer-hahmon henkiinjääminen. Saimaan rannalla moni kaatuukin nuolien lävistämänä, mutta aina välillä aseet lasketaan ja häitäkin vietetään. 

- 

-

"Mikä tuo arpi on?" Leimu kysyi yhtäkkiä. 

"Tämä?" 

Tarmo kosketti arpea. "No sehän on tietenkin aviomiehen arpi. Kun korvenmies männöö naimisiin, sen jompikumpi isä tai suvun parooni viiltää tulevalle siipalle haavan ranteeseen. Ja siipan isä tai parooni tekköö saman sille ihelleen. Molempien verien annetaan valua hääsalkoon ja salko tuikataan tuleen. Se merkithööp sitä, jotta aviopuolisoijen veret ja tulet on ja niijen pittää olla yhtä ja samaa. Siksi aviomiehen arpea pittää kantaa kunnialla." 

(Kelosaari 2024, 117.) 

- 

Kelosaari, Artemis (2024) Etelän poika. Osuuskumma-kustannus: Tampere.

Kuvat: @chains_of_light

- 

Tämä teos täyttää Helmet-lukuhaasteesta (2025) seuraavat kohdat: 

2. Fantasiakirja

4. Kirjassa valvotaan yöllä (eli ei todellakaan nukuta)

6. Kirjassa on prologi eli esipuhe

9. Kirjassa on konflikti

15. Kirjassa ajaudutaan haaksirikkoon (laivasta ei jää hylkyäkään jäljelle, mutta miehistöstä joku kyllä selviää)

21. Kirjassa on muusikko (Korvenmiehillä on tapana laulaa yhdessä ja soittaa esim. kampiliiraa)

26. Kirjassa on itse valittu perhe

28. Kirjassa ollaan järvellä

29. Kirjailijan viimeisin teos

30. Kirjassa on häät tai hautajaiset (molemmat)

35. Kirjan nimessä on sana ”mies” tai ”poika” tai niiden taivutusmuoto

44. Kirjassa hoidetaan ihmistä