Aino Kivi – Joutonainen

 Aino Kivi – Joutonainen (Into) 

Julkaisuvuosi: 2022

Sivuja: 276

Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä 

Ensimmäinen lause: 

"Seksistä joutuu aina maksamaan, ajattelen, kun herään sen työhuoneella ja huomaan nukkuneeni pommiin koulunkäyntiavustajan töistä."

 -

Aino Kiven (2022) toisinkoiseen, Joutonainen-romaaniin, liittyy paljon odotuksia. Kirjailijan esikoisteos Maailman kaunein tyttö (2016) keräsi nimittäin runsaasti huomiota ja kehuvia lauseita. Joutonainen ei vielä ole ehtinyt kiertää kirjasomettajien käsissä kauaa, mutta jo nyt teos on herättänyt lukijoissa innostusta ja tunteen lupausten lunastamisesta. 

Romaanin päähenkilöä on muissa arvosteluissa kuvattu virkistäväksi antisankariksi, eli kaikin puolin epäkiiltokuvamaiseksi hahmoksi. Noin kolmekymppinen Annu onkin syrjäytymisuhan laidalla keikkuva kapinallinen kulkija, joka ei suunnittele viikkoaan etukäteen. Fidasta ostetun "euron kaftaanin" saa korjattua teipillä ja kengät voi ottaa kaverin kaapista. Kun pätkätöistä tienatut rahat loppuvat, Annu siirtyy sukulaisen, ystävän tai esimerkiksi seksiseuralaisen sohvalle nukkumaan. Lähtiessään Annu poimii kangaskassiinsa vartioimattomat kännykkälaturit, alusvaatteet, asiakirjat ja avaimetkin. Aina välillä matka käy R-junaan ja Riihimäelle, jossa home hitaasti valtaa lapsuudenkodin kamareita. 

Romaanina Joutonainen sijoittuu trendikkääseen kotimaiseen 2020-luvun kirjagenreen, jossa polttopisteessä ovat hieman omintakeiset ja jokseenkin epäsuositut aikuiset naiset. Tämän tyylilajin teoksia ovat viime vuosina kirjoittaneet esimerkiksi Sisko Savonlahti sekä Henriikka Rönkkönen. Kysyntää tällaiselle moniulotteisia naishahmoja esiintuovalle kirjallisuudelle varmasti onkin, sillä miesten kirjoittaman kirjallisuushistorian sivuilla naiset on perinteisesti esitetty melko yksipuolisina toimijoina. Joutonaisenkin kuvaama epäsovinnainen naishahmo haastaa jo olemassaolollaan konventionaaliset viettelijättäret, naapurintytöt ja vanhatpiiat. 

Ehdin itsekin innostua Kiven päähenkilöstä, sillä olen kovasti kaivannut kotimaisen kirjallisuuden kentälle uudenlaisia hahmoja. Tarinan edetessä Annun ahdinko kuitenkin syvenee, ja jo valmiiksi kompleksiseen hahmoon kertyy lisää kurjia kerroksia: alkujaankin yhteiskunnan laitamilla värjöttelevän Annun niskaan kaadetaan asunnottomuus, mielen häiriöt, läheisriippuvuus, taloudelliset huolet, väkivaltainen lapsuus, perheensä hylännyt isä ja psykiatriseen sairaalaan toimitettu äiti. Puutteenalaisuuden huipulla iskee vielä pandemia. 

On toki loogista, että syrjäytyminen ja erilaiset ongelmat ruokkivat toisiaan. Siksi Annun hahmo on kaikessa surkeudessaan jopa hivenen lattea ja yllätyksetön. Vastoinkäymisten kasaantuessa en voinut olla toivomatta, että kerronnan keskiössä olisikin keskiluokkaisessa perheessä kasvanut aikuinen, joka ei nyky-yhteiskunnan puristuksessa ylläkään perheen asettamiin keskiluokkaisiin ihanteisiin. Teoksen synkkyyttä korostava asetelma tuntuu alleviivaavan ajatusta, jonka mukaan hankalissa oloissa kasvaneet lapset luisuvat lähes automaattisesti alimpiin sosiaaliluokkiin. Annun hahmo olisi siis varmasti toiminut mainiosti myös ilman maailmanloppua odottavaa äitiä ja homofobista isää, sillä myös normien mukaisesti elävät perheet voivat tuottaa ahdistuneita ja päämäärätiedottomia lapsia. 

Ongelmilla kyllästetty päähenkilö istuu toisaalta mutkattomasti romaanin tyyliin, sillä myös kerrontaan on ahdettu ajankohtaisia aiheita kerrakseen: tarinan aikana hahmot ehtivät käsitellä esimerkiksi ihmisoikeuskysymyksiä, ilmastonmuutosta, sosiaaliluokkia, kulttuuripiirien tunkkaisuutta, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä, parisuhdenormeja, lapsensaantia ja perinteistä perhekäsitystä. Jokainen näistä aiheista olisi Kiven sisänsä taidokkaan kerronnan avulla voinut loistaa romaanin teemana, mutta hajanaisina aiheina ne hukkuvat tarinan runsauteen. 

Varsinaiseksi teemaksi nousee itse asiassa melko oivaltavasti home, sieni, tauti tai muu ei-toivottu vieras. Sitä mukaa, kun Annun pakkomielteet pahenevat, home leviää lapsuuden talon perustuksista huoneisiin. Siivoaminen ei auta, sillä itiöitä on jo kaikkialla. Mätä ulottaa hitaasti lonkeronsa myös Annun mieleen. Päähenkilö painii rehottavan lian kourissa, eikä kukaan muu tunnu kärsivän samasta vaivasta – ei, ennen kuin pandemia valtaa maailman ja ei-toivottu virus tunkeutuu myös etuoikeutettujen ihmisten elämään. 

Kirjailijan lahjakkuudesta kertookin värikäs kieli, joka kuljettaa lukijaa vaivattomasti kohti keskushenkilön alati laajenevaa ahdinkoa. Hienovaraisten vihjeiden avulla Kivi rakentaa eheän hahmon, joka ei lopulta poikkea paljoakaan psykiatrisista häiriöistä kärsivästä äidistään. Myös ympäristön paineet tuodaan esille virkistävän värittyneesti, sillä kerronnan näkökulma pysyttelee pakkomielteisen päähenkilön mielenmaisemassa. Narratiivi on myös oivallinen kurkistus sisäistettyyn naisvihaan. Juuri tämä oivaltava kerronta selittää Joutonaisen merkillisen viehätysvoiman. 

Joutonaisen kiinnostavuus ja kapinallisuus eivät rajoitu kuitenkaan vain boheemiin päähenkilöön, vaan ulottuvat myös tekstin tasolle. Kivi leikittelee sujuvasti kieliopilla sivuuttaen suvereenisti vaikkapa väliviivat, jotka esimerkiksi queer-termiin yleisesti vielä liitetään. Väliviivaa käytetään yhdyssanoissa muun muassa erottamaan vierasperäiset ja vakiintumattomat sanat suomenkielisestä alku- tai loppuosasta. Kirjoittamalla esimerkiksi queer-teorian ja tekstissä usein toistuvan queer-pukin ilman väliviivaa Kivi nostaa queer-termin vakiintuneiden suomenkielisten sanojen joukkoon. Typografisessa mielessä ele on pieni, sillä lyhyen väliviivan puuttumista tuskin huomaakaan. Tekona ele on sen sijaan väkevä ja kommentoi voimallisesti oman aikamme sateenkaarisanastoa.

On siis lopulta monestakin syystä täysin ymmärrettävää, että Joutonainen on riemastuttanut useita lukijoita. Monet ovat kertoneet ahmineensa teoksen hetkessä, mikä kielii sujuvasta sanankäytöstä ja kiinnostavista henkilöhahmoista. Joutonainen täyttää ongelmitta suuret odotukset, jotka Maailman kaunein tyttö aikoinaan asetti. Nähtäväksi jää, malttaako kirjailija karsia tarinan aiheita seuraavassa romaanissaan. Varmaa kuitenkin on, että Kiveltä uskaltaa jatkossakin odottaa taidokasta tarinankerrontaa tarkkasilmäisellä yhteiskuntakritiikillä höystettynä.

-

-

Ajat eivät ole juuri muuttuneet siitä, kun irtolaisuus oli rikos. Erehdyn selittämään tätä Samaille, tarkoitus ei ole, mutta jotenkin lipsahtaa, ajatus pääsee valloilleen kuin vyöryvä vesi. Samai hymisee. 

"Etkai sä vaan oo elämäntapaintiaaneja?" se tivaa. 

"Ha", vastaan. "En oo varma onko toi termi vielä kosher."

"Hitto tätä nykyaikaa", Samai huoahtaa. 

"Sä oot vaan salaa ultrakonservatiivinen", heitän. 

"Enkä oo", Samai puolustautuu. "Tai siis, en halunnut disauttaa. Tarkotan vaan että dharmapummina eläminen on helpompaa jos keskilämpötila on plussan puolella. Täällä se on melkoista ekstremeurheilua."

"Älä sano. Ilmastonmuutos etenee."

"Niin, jotain hyvää siitäkin."

Siinä ei oikeastaan ole mitään hauskaa. On mittaushistorian lämpimin talvi, taas, ja Australiassa koalat palavat puihin. Minkäs sille mahtaa, elettävä on.

(Kivi 2022, 159.) 

- 

Kivi, Aino (2022) Joutonainen. Into Kustannus: Helsinki. 

Kuvat: @chains_of_light 

-

Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet-lukuhaasteesta (2022): 

1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti

7. Kirja kertoo ystävyydestä

14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta (Covid-19)

22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä

32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja

42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

49. Kirja on julkaistu vuonna 2022