Art Spiegelman – The complete Maus

 

 Art Spiegelman – The complete Maus

Ilmestymisvuosi: 1980-1991

Sivuja: 296

Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä 

Ensimmäinen lause: 

"It was Summer I remember. I was ten or eleven..." 

-

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun päädyin yhdeltä istumalta lukemaan Art Spiegelmanin Mausin. Teos tuli alunperin vastaani yliopiston yleisen kirjallisuustieteen kurssilla, jonka fokus oli länsimaisen kirjallisuuden klassikoissa. Ilmestyessään 1980-luvulla Maus herätti suurta huomiota ja hämmennystä, mutta avantgardelaisista lähtökohdista ponnistanutta julkaisua on myöhemmin pidetty yhtenä sarjakuvaromaanin tyylilajin tärkeimmistä tienraivaajista. Mausista puuttuukin sarjakuvaan aiemmin yhdistetty viihteellinen puoli. Väkivaltaisesta ja surullisesta Mausista on nimittäin vaikea löytää viihteellisiä piirteitä termin perinteisessä merkityksessä. Maus onkin odottamattoman syvä ja synkkä teos, joka kahlitsee lukijansa ensimmäisistä ruuduista lähtien. 

Teos käsittelee holokaustia juutalaisen selviytyjän silmin, joskin romaanin painopiste on myös sukupolvien välisissä kokemuseroissa. Tarina koostuu kahdesta rinnakkaisesta kertomuksesta: kehyskertomuksessa Art-hiiri haastattelee isäänsä tulevaa sarjakuvaromaania varten. Eletään 70-lukua, jolloin holokaustista selvinneet juutalaiset vielä muistivat omakohtaisesti toisen maailmansodan tapahtumat. Art sen sijaan elää jo täysin erilaisessa maailmassa: modernissa ajassa, jolloin ulkonaliikkumiskielto, rotuerottelu ja massamurhat ovat jo taakse jäänyttä aikaa. Teoksen sisäiskertomus sen sijaan sijoittuu Artin isän, Vladekin, muistoihin holokaustin ajoilta. Välillä eri aikakaudet törmäävät toisiinsa, sillä juutalaisvainojen loputtua niiden jäljet yhä jäivät näkymään sukupolvien välille. 

Spiegelmanin mustavalkoinen kuvitus graafisine elementteineen korostaa rotuerottelun äärimmäisyyttä sekä kärjistynyttä maailmantilaa. Ruudut ovat ahtaita, mikä toimii mainiona tyylikeinona. Lukijan on vaikea olla tuntematta ahdistuneisuutta jo pelkän jyrkän kontrastin ja tiiviin asettelun vuoksi. Jos selailisin Mausia kirjastossa, saattaisin huolestua yhdelle aukeamalle ahdetusta tekstimäärästä pienine, paikoin hyvin epäselvine kuvituksineen. Teosta lukiessa en kuitenaan kokenut tekstin määrää ylivoimaiseksi, sillä tarina oli vetovoimaisuudessaan niin koukuttava, että puhekuplia olisi saanut puolestani olla enemmänkin. Mitä taas tulee epäselviin, suttuisiin kuviin, kertomus antaa nekin anteeksi. On oikeastaan onni, ettei tarinan kauhuja ole piirretty fotorealistisesti. 

Vladekin selviytymistarina on rankimpia kuvauksia holokaustista, joita olen lukenut. Aiheesta on onneksi kirjoitettu lukuisia teoksia, mutta vasta Maus tuntui omalla kohdallani erityisen merkittävältä. Romaanin erityispiirre onkin kahden tarinan rinnakkaisessa etenemisessä: samaan aikaan kun Vladekin muistot syvenevät, Artin arkielämä jatkuu. Artin läsnäolo ja sodanjälkeisen ajan kuvaus lisäävätkin kertomusten samastuttavuutta. Lukija on samassa asemassa kuin kirjaa työstävä Art: holokausti on liiankin tuttu asia, mutta oikeasti siihen on vaikea päästä kunnolla käsiksi. 

Spiegelmanin luomassa todellisuudessa ihmiset on korvattu eläinhahmoilla. Taiteilija ei tyydy vain esittämään natsit ja juutalaiset kissoina ja hiirinä, vaan antaa eläimellisille hahmoille myös alkukantaisia viettejä: juutalaiset hiiret ovat säikkyjä ja pelokkaita, kansallissosialistiset kissat taas tuntevat suorastaan luonnollista tarvetta jahdata jyrsijöitä. Myös porsaina esitetyt puolalaiset tuntuvat poikkeuksetta käyttäytyvän varsin sikamaisesti; hahmot ajavat usein tavalla tai toisella omaa etuaan, eivätkä pelkää pitää meteliä epäsuotuisaan tilanteeseen joutuessaan. Eläinhahmot korostavat näin ollen sota-ajan äärimmäisyyttä ja ihmisen syviä, eläimellisiä toimintamalleja. Eläinkuvaston käyttäminen myös etäännyttää lukijaa holokaustin hirveistä tapahtumista, mikä tekee teoksesta helpomminlähestyttävän. 

Holokausti on ilmiönä niin ainutkertainen ja vaikeastiymmärrettävä, että piirtäjällä itselläänkin on hankaluuksia sen käsittämisessä. 1930- ja ’40-lukujen nationalistista henkeä onkin vaikea käsittää jälkeenpäin. Koko ihmiskuntaa koskettavaa katastrofia on turha pelkistää ja sovittaa yksiin ihmiskasvoihin, joten anonyymit eläinkuvat antavat kattavamman kuvauksen julmuuksien laajuudesta. Lukijakin joutuu ajoittain metsästämään päähenkilöitä muun, samannäköisen massan seasta. Samalta näyttivät kuitenkin myös vangit raitapaidoissaan sodanaikaisilla keskitysleireillä. 
Sivulla 210 teoksen päähenkilö joutuu pohtimaan erään kohtaamansa vangin kansallisuutta. Vanki esitellään lukijalle niin hiirenä kuin kissanakin, sillä jälkikäteen on mahdotonta tietää henkilön todellista identiteettiä. Kohtaus korostaa rodullistamisen käsittämättömyyttä. 

Teoksen toinen osa ("And here my troubles began") alkaa vaikuttavalla autofiktiivisellä kohtauksella, jossa hiirinaamioon sonnustautunut Art-hahmo työstää sarjakuvaromaania. Kohtaus tuo romaaniin uuden tulkinnan tason, sillä se esittää tekijänsä ihmishahmona. Koska naamareita on tarinan muissa osissa käytetty identiteettihuijauksien ja petkuttamisen yhteydessä, voidaan Spiegelmanin sonnustautuminenkin nähdä eräänlaisena naamioitumisena. Art ehkä tunnustaa juutalaisuutensa ja uskoo samaan kuin isänsäkin, mutta hän ei kenties koe olevansa saman, suurta vääryyttä ja uskon koettelua kokeneen lahkon jäsen. Sama ongelma saattaa vaivata lukijaakin, sillä edellisten sukupolvien kokemuksiin voi olla vaikea nykyaikana samastua. 

Mausia lukiessa tulkitsija joutuu jatkuvasti sekä kyseenalaistamaan omia tuntojaan että tarkastelemaan historiallisia tapahtumia uudesta näkökulmasta. Lukijan rooliin kuuluu hypoteesien muodostaminen jo luetun materiaalin perusteella, mutta Mausin kohdalla teoksen ja tulkitsijan välinen dialogi korostuu erityisen paljon. Lukijalle on nimittäin alusta alkaen selvää, että Vladek selviää keskitysleiriltä hengissä. Lukija osaa myös päätellä, että tarinan loppu on suhteellisen onnellinen; Vladek saa menetetyn Richieu-pojan tilalle nuoren Artin, kohtuullinen elintasokin saavutetaan sota-ajan äärimmäisestä köyhyydestä huolimatta. Kaikki tämä paljastetaan lukijalle jo ensimmäisten sivujen aikana. Spiegelman rakentaakin jännitystä ja draamaa muiden tapahtumien, kuten esimekriksi moraalin heikentymisen varaan. Lukija esimerkiksi tietää Vladekin selviävän elossa, mutta arvoitukseksi jää muun muassa Artin äidin, Anjan kohtalo. Koska Anjan kuolemasta ei ensimmäisten lukujen aikana anneta selviä vihjeitä, joutuu lukija arvailemaan äidin mahdollista kohtaloa. Jännitys rakentuu hypoteesin toteutumisen ympärille. Asetelma on hyvin samankaltainen kuin holokaustia tarkasteltaessa historiallisena ilmiönä: lopputulos on jälkipolville tuttu, mutta kaikki välissä tapahtunut enemmän tai vähemmän hämärän peitossa. 

Tämä ei varmasti ollut viimeinen kerta, kun spontaanisti tartun Spiegelmanin sarjakuvajärkäleeseen. Olen huomannut, että psyykettä järkyttävien teosten kohdalla kannattaa usein palata tarinaan useita, useita kertoja. Varsinkin sellaisten kirjojen kanssa, jotka välittävät historian tapahtumia jälkipolville. Vaikka holokaustia on vaikea ymmärtää, sen lähtökohdista on hyvä olla tietoinen. Myös nykypäivänä äärimmäiset aatteet jakavat ihmisiä erilleen, rotuerottelukaan ei ole pelkkä menneen maailman ongelma. 
Tämän julkaisun päivänä lasketaan Yhdysvaltain presidenttivaalien tulokset. 

Spiegelman, Art, The Complete Maus. Pantheon Books, 1996. (Maus selviytyjän tarina, Helsinki 2003, WSOY) 
Kuvat: @chains_of_light