Maria Pettersson – Historian jännät naiset

 

Maria Pettersson – Historian jännät naiset. Merirosvoja, meedioita, varkaita ja vakoojaprinsessoja

*kirja saatu kirjailijalta

Ilmestymisvuosi: 2020

Sivuja: 502

(Esipuheen) ensimmäinen lause: 

"Lapsena rakastin historiaa, mutta petyin siihen uudelleen ja uudelleen."

- 

Olen viime aikoina kuunnellut miesystäväni kanssa Jules Vernen klassikkoteosta Maailman ympäri 80 päivässä. Kirjaa kuunnellessani pohdin lapsena seuraamaani romaanin pohjalta tuotettua animaatiosarjaa ja sen hahmoja. Rakastin ohjelmassa esitettyä kaunista viidakkoprinsessaa, joka jäikin yhdeksi ainoista sarjan naishahmoista. Olemme nyt päässeet äänikirjassa jo reilusti yli puolenvälin, mutta Vernen luoma parsilaisnainen, Miss Aouda, ei ole vielä osoittanut minkäänlaisia toimijuuden merkkejä. Äänikirjan kuuntelu sai minut pohtimaan, miksi oikein ihailin staattisena, yksiulotteisena taustahahmona esitettyä prinsessaa niin kovasti. Osasyy varmasti oli, ettei sarjassa esitetty kunnolla muita naisia. Saatoin myös olla tottunut siihen, että naiset on kulttuurissamme ja historiassa hyvin usein esitetty vain pinnallisten ominaisuuksiensa kautta. Tai sitten heistä on vaiettu. 

Journalisti-lehden päätoimittaja Maria Pettersson on koonnut Historian jännät naiset -teokseensa lähes sadan historiallisen naisen tarinan. Vain harva kirjan naisista oli itselleni etukäteen tuttu, vaikka he kaikki voisivat aikaansaannostensa ja yhteiskunnallisen merkittävyytensä puolesta esiintyä jo peruskoulun historiankirjoissa. Olin yllättynyt tajutessani esimerkiksi Wolfgang Amadeus Mozartilla olleen huippulahjakkaan siskon, jolla saattoi olla merkittävä rooli Wolfgangin kuuluisimpien sinfonioiden synnyssä. Tarkkaan emme voi kuitenkaan tietää, sillä kuten monen muunkaan aikansa naissäveltäjän, yksikään Maria Anna Mozartin sävellyksistä ei ole säilynyt nykypäivään. 

Pettersson on jaotellut historialliset naiset seitsemään eri ryhmään. Nämä ryhmät ovat tiedenaiset, hallitsijat, taiteilijat & urheilijat, aktivistit & toisinajattelijat, rikolliset & virkavalta, sotilaat & vakoojat, sekä tutkimusmatkailijat & seikkailijattaret. Teos tarjoaa siis varsin laajan silmäyksen historian naisiin. Ratkaisu on toimiva, sillä se alleviivaa naisten mahdollisuuksia toimia vaikuttajina millä tahansa toimijuuden saralla. Koko kirja tuntuukin avoimelta (ja perustellulta) syytökseltä patriarkaalista kulttuuriamme ja historiankirjoja kohtaan: ainoa syy naisten teoista vaikenemiselle on heidän sukupuolensa. 

Historian jännät naiset alkoi some-projektina, kun Pettersson ryhtyi twiittaamaan ja kirjoittamaan Facebookissa merkittävistä, joskin unohtuneista historiallisista naisista. Julkaisut saivat valtavasti huomioita, ja niiden innoittamana perustettiin joukkorahoituskampanja tietokirjan julkaisemiseksi. Historian jännät naiset muodostui yhdeksi nopeimmin rahoituksensa keränneistä kampanjoista, eikä siis ollut mikään ihme, että ensimmäinen painos valmiita kirjoja myytiin loppuun heti ilmestymispäivänään. 

Teos on tyylilajiltaan tietokirja, mutta Petterssonin helpostipureskeltava kirjoitustyyli elävöittää tekstiä ja tuo mieleen fiktiivisen proosatekstin. Mielikuva on toki vaarallinen, sillä teoksen henkilöt eivät ansaitse tulla mielletyksi fiktiivisinä hahmoina. Petterssonin tekstiä on kuitenkin nopea ja helppo lukea, sillä tiukkojen faktojen lomassa kirjailija käyttää paikoin jopa humoristista tyyliä (kuten vaikkapa kuvatessaan Mozartien sisaruksia "somiksi, musisoiviksi palleroiksi (Pettersson 2020, 151)". Kevyt tyyli ei kuitenkaan vie pohjaa kirjan uskottavuudelta. Uskon Petterssonin kirjoitustyylin koituvan vain teoksen eduksi, sillä se avaa naisten tarinoita myös sellaisille ihmisille, jotka eivät ole tottuneet lukemaan tietokirjoja. 

Petterssonin teoksen positiivinen ja ennenkaikkea innostunut vastaanotto kertoo ahtaasta kulttuuristamme, jossa naisia realistisesti käsittelevät julkaisut kuuluvat poikkeuksiin. Historian jänniä naisia lukiessa tuntui hurjalta ajatella miesvoittoista maailmaa, jossa tälläkin hetkellä elämme. Tuntui kohtuuttomalta vääryydeltä, ettei yksikään Petterssonin esittelemistä naisista ollut tullut kunnolla vastaan peruskoulussa, lukiossa tai edes yliopiston luennoilla. Miksi minun täytyi elää 25-vuotiaaksi saakka, ennen kuin kuulin esimerkiksi Afganistanin huntupakkoa vastustaneesta kuningattaresta, Soraja Tarzista (1899-1968)? Tai fyysikko Lise Meitneristä (1878-1968), jonka palkinnotta jättämistä pidetään edelleen yhtenä Nobel-komitean suurimmista virheistä. Puhumattakaan itseeni suuren vaikutuksen tehneestä Lee Milleristä, joka "oli yksi 1900-luvun parhaita valokuvaajia, joka koki hyväksikäyttöä, teki mallinuran, ryhtyi taidevalokuvaajaksi, kuvasi toisen maailmansodan kauhuja, kylpi Hitlerin ammeessa, harjoitti vapaata rakkautta ja ryhtyi lopulta huippukokiksi, joka tarjosi surrealistista ruokaa. (Pettersson 2020, 477)."

Pettersson kirjoittaa esipuheessaan, etteivät kaikki naiset kuitenkaan kelpaa esikuviksi. Se on totta, sillä henkilökuviin mahtuu mukaan julmia, jopa hirviömäisiä naisia. Tällaistenkin historiallisten hahmojen esilletuominen on kuitenkin perusteltua ja tärkeää, sillä historiantuntemus rakentaa pohjan nykyiselle ja tulevalle kulttuurillemme. Mitä avoimemmin puhumme historian erilaisista henkilöistä, sitä parempi ymmärrys meillä on oman aikamme kulttuurista. 

Useat teoksen naisista ovat eläneet jo kauan ennen äitiäni, isoäitiäni tai sitäkin kaukaisempia sukupolvia. On järkyttävää lukea siitä, miten lahjakkaat, rohkeat ja älykkäät naiset vaiennettiin aikoinaan. Kirjaa lukiessa kuitenkin ymmärsin, että samat antifeministiset arvot elävät voimakkaina ja tunnistettavina myös tänä päivänä, omana elinaikanani. Vasta muutamia päiviä sitten pääministeri Sanna Marin joutui kohun keskelle, kun esiintyi aikakauslehden haastattelussa avoimessa kaula-aukossa. Tuntuu kohtuuttoman epäoikeudenmukaiselta ajatella, että Marin muistettaisiin tulevien sukupolvien keskuudessa vain tissivakoministerinä. 

Haluan tässä blogitekstissä antaa vielä erityistä tunnustusta aukeamalle, jossa Pettersson käsittelee sukupuolen moninaisuutta. Vaikka teoksen nimi viittaa naisiin, emme voi olla täysin varmoja kaikkien henkilöiden todellisesta sukupuolesta. Onkin asiallista muistaa myös muut sukupuolet, jotka ovat jääneet historiankirjoissa miesten varjoon. 

Vaikka kaikista kirjan naisista ei ole esikuviksi, iso osa heistä kelpaisi roolimalliksi myös nykypäivän lapsille. Mikäli aikaisemmat sukupolvet olisivat puhuneet aikansa toimijoista yhdenvertaisesti, tuntisimme nykypäivänä historiaa paljon nykyistä monipuolisemmin. On myös hyvin mahdollista, että Jules Verne olisi 1800-luvulla kirjoittanut Miss Aoudan aktiivisemmaksi hahmoksi, mikäli realimaailman aikalaisnaiset olisivat saaneet ansaitsemansa huomion. Jouduin nuorempana tyytymään Miss Aoudan kaltaisiin inaktiivisiin naisesikuviin, mutta toivon oman sukupolveni lukevan lapsilleen Historian jänniä naisia ja löytävän sieltä moniulotteisia hahmoja, joihin on turvallista ja innostavaa samastua. 

Pettersson, Maria (2020) Historian jännät naiset. Merirosvoja, meedioita, varkaita ja vakoojaprinessoja. Atena Kustannus Oy. 

Kuvat: @chains_of_light