perjantai 30. syyskuuta 2022

Anne Martin – Kallioon maalattu laulu

 

Anne Martin – Kallioon maalattu laulu (Kustannus Aarni) 

*Teos saatu arvostelukappaleena 


Julkaisuvuosi: 2022

Sivuja: 368

Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä 

Ensimmäinen lause: 

"Vanhus nostaa tytön syliinsä ja kääntyy katsomaan taakseen."


Vuosi sitten lueskelin Suon villiä laulua, ja sehän oli erinomaista syyslukemista – muttuvan luonnon kuvausta, synkkää draamaa ja sukelluksia syvälle ihmisen ihon alle. Samalla linjalla jatkaa Kallioon maalattu laulu, joka on jyväskyläläisen Anne Martinin esikoisromaani. Kirja voitti aikoinaan Kustannus Aarnin järjestämän "Minä ja metsä" -kirjoituskilpailun, mikä jo kertonee jotakin teoksen keskeisestä teemasta. 

Kaikki rakentuu kallion ympärille. Hävityksen jälkeiset korsut, metsästysmaat, iltanuotiot ja koko elämä aina syntyvistä lapsista menettyihin puolisoihin. Näin on itse asiassa ollut aina, vaikka Olivia on ehtinyt asuttaa kallion maita vasta joitakin vuosia. Kauan ennen suurta tuhoa esiäidit nimittäin painoivat kätensä kiveen ja jättivät siihen jäljen itsestään. Muille kallion asukeille maalaukset ovat vain kuvia kivessä, mutta kun Olivia koskettaa esiäidin merkkiä, syöksyvät näyt hänen sisäänsä. 




Maagisen realismin elementeillä leikittelevä kertomus seuraa Olivian askelia halki uudelleenrakentamisen aikojen. Vasta joitakin vuosia sitten Kaupunki on tuhoutunut merkillisen katastrofin seurauksena, ja suurin osa ihmiskunnasta on sen myötä kadonnut maan pinnalta. Vain pieni joukko selviytyjiä sinnittelee kallion ympäristössä. He ovat opetelleet uudenlaisen elämäntavan luonnon kiertokulkua kunnioittaen, mutta silti sivilisaation kaipuu kummittelee muistojen lisäksi ihmisten tarpeissa: lääkevarastot uhkaavat loppua, ja erityisen suuri huoli kansalla on sairastelevasta kylänvanhimmasta. Olivian ainoaksi vaihtoehdoksi lankeaa vaarallinen retki yli metsän rajojen, kohti hylättyä kotimökkiä. 

Kodin käsite on yksi teoksen keskeisistä aiheista. Tarinassa risteää kolme erilaista kodin kokemusta: muisto ihmiskunnan yhteisestä kodista, eli Kaupungista; vastarakennettu korsukylä kallion kupeessa, sekä suvun pieni perintömökki, jonka pihapiiristä Olivia pikkulapsena joutuu pakenemaan petojen hyökätessä. Ihmiset rakentavat uusia asumuksiaan ahkerasti, mutta kaikilla kaipuu kotiin ei koskaan sammu. Tällä tavoin kirjailija tutkii urbaanin ihmisen mentaliteettia, jonka on vaikea kasvaa yhteen ympäröivän luonnon kanssa. Kallioon maalattu laulu ei kuitenkaan kuvaa varsinaisesti modernin ihmisen kasvukipuja, sillä aikaa kasvulle ei enää ole: ihmiskunta on jo ehtinyt hajota tomuksi. Edessä on hidas uudelleenrakentamisen kausi, joka ei jätä selvinneille muita vaihtoehtoja, kuin sopeutua luonnon rytmiin. 




Vaikka kallion kansan alkutaival on hidasta, ehditään teoksen edetessä seurata usean eri sukupolven elämää. Martin kuvaa taitavasti niin kallion vanhuksen, keski-ikäisten kyläläisten kuin nuoren Oliviankin eloa. Teoksen jälkimmäisellä puoliskolla kerronnan polttopiste siirtyy Olivian tyttäreen, Sadeen. Ennen kaikkea Kallioon maalattu laulu onkin ylistys elämälle ja sen jatkuvalle virralle. Erityisen herkästi kirjailija tarkastelee elämän ydintä, eli vanhemmuutta. Tarinan keskiössä on äitiys moninaisine kerroksineen: miten kantaa omaa lasta, kun oma äiti makaa ruusupensaan alla? 

"Olivia painaa päänsä äidin rintaa vasten ja sulkee silmänsä, hengittää sisäänsä äidin tuoksua, kuuntelee tuttua laulua puista ja linnuista. Hyräily hiipuu taustalle ja hämärä laskeutuu äidin kasvoille. Äiti riuhtaisee itsensä irti Olivian syleilystä, työntää pois ja perääntyy sumun sekaan. Yhtäkkiä pihamaa on petojen piirittämä ja Olivia seisoo kaiken keskellä vailla toivoa selviytymisestä, yksin ja alastomana.

(Martin 2022, 139.) 




Irrottamalla ihmiskunnan moderneista ärsykkeistä Martin kykenee tarkastelemaan ihmisluonnon sisäsyntyisiä ominaispiirteitä. Metsän keskellä ihmisiä eivät nimittäin ohjaa sosiaaliset normit, kulutuspakko, lait, virkavalta tai uskonnotkaan. Juuri tämä tekee romaanista erityisen tarkkanäköisen, sillä Martin ikään kuin riisuu modernin ihmisen ympäriltä kaikki epäorgaaniset kerrokset. Jäljelle jää lähinnä ihmisen perimmäinen halu selviytyä ja lisääntyä. Keskittymällä näihin fundamentaalisiin tarpeisiin Martin avaa hahmonsa lukijan eteen eläimellisinä ja aistikkaina. Haavoittuvaisiin hahmoihin on helppo kiintyä. 

Romaanin hahmot ovatkin vanhemmuus- ja luontosuhteen lisäksi teoksen kantavimpia elementtejä. Tarinaan mahtuu monitahoisia henkilöitä, jotka edustavat lämpimällä ja yhteiskuntakriittisellä tavalla myös esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä. Romaani vilisee hienovaraisia kohtauksia, jotka kapinoivat nykyisen yhteisömme sosiaalisia normeja vastaan. Sellaiset vaatimattomat toimet kuin kädenpuristus, oman nimen valitseminen ja huomaamaton nojautuminen olkapäätä vasten kasvavat teoksen yhteiskuntakriittisessä kontekstissa voimallisiksi kannanotoiksi vähemmistöjen oikeuksien puolesta. 

Myöskään perinteisempiä hahmoja ei ole valettu yhdellä muotilla, sillä esimerkiksi äitiyden ja naiseuden kuvauksia löytyy tarinasta useita erilaisia. Erityisen virkistävää on, että keskushenkilö Olivia esitetään villinä ja toiminnallisena hahmona, joka ei malta hidastaa juoksuaan edes vaivalloisen raskauden aikana. Mukana on myös sairauden uuvuttama äiti, lapsensa hylkäävä äiti, vauvansa menettänyt äiti ja huomaamatta vanhemman rooliin kasvanut henkilö. Kauneinta Martinin kerronnassa on, että kaikki nämä hahmot nähdään yhdenvertaisina äitihahmoina. Teos tarjoaa siis varsin feminististä näkökulmaa vanhemmuuteen ja sen erilaisiin malleihin. 




Koska Martinin romaani sisältää näin erinomaisia ja ajankohtaisia elementtejä, tuntuu kerronnan postapokalyptinen spefi-kehys paikoin turhan runsaalta – varsinkin, kun tarinan tahti kiihtyy ja räjähdykset seuraavat toisiaan. Kerronta poukkoilee unimaailman näkyjen, historiallisten kuvausten, päiväkirjatekstien, muistelmien ja nykyhetken välillä. Kaikki nämä tasot kohtaavat maailmanlopun jälkeisessä hävitetyssä maassa, jota kyborgimaiset pedot hallitsevat. Aika- sekä todellisuustasojen runsaus on ajoittain peittää alleen romaanin herkät ja humaanit aiheet. Uskon, että tarina olisi voinut toimia myös maltillisemmalla asetelmalla. Monipolvinen tarinan kehys kuitenkin todistaa Martinin kiistattomat kyvyt mielikuvituksekkaana tarinankertojana, mikä taas varovasti enteilee tulevia, vielä kertomattomia tarinoita. 

Kaikkine ryöpsähtelevine ja hienovireisine elementteineen Kallioon maalattu laulu on lupaava esikoisteos, joka kunnianhimoisesti tarttuu vaikeisiin (ja isoihin) teemoihin. Seikkailukertomusten ystäville kirja tarjoaa perinteistä sankarin myyttistä matkaa mukailevan vaelluksen, jonka varrella niin luonto, ihmiset kuin kone-eliötkin näyttävät todelliset kasvonsa. Tarinan painavin ja arvokkain anti on kiistatta ihmisen ja luonnon suhteeseen liittyvä pohdinta, joka häilyy tärkeänä pohjavireenä kaikkien muiden teemojen rinnalla. Kallioon maalattu laulu tarjoaakin lukijalle uudenlaista näkökulmaa nykypäivän arvovalintojen pohtimiseen. Se lienee paikallaan, sillä ellemme muuta toimintatapojamme, voi räjähdysmäinen hävitys kohdata yhteiskuntaamme jo vuonna 2096. 


-



-


"Yksin kukaan ei liikkunut öisin, ja jos liikkuikin, oli parasta pitää linkkuveistä tai teräviä avaimia nyrkissä ja teeskennellä puhuvansa ruutuun, ettei kukaan tulisi häiritsemään. Ostelimme vaatteita ja sisustustyynyjä. Kaikkea tilattiin ruutujen ja linssien avulla, kauppoja oli vain vähän enää siihen aikaan. Osan sinä varmasti olekin kuvitellut kaikista niistä lukemistasi kirjoista, mutta kirjojakin painettiin koko ajan vähemmän. Tietoa ja viihdettä saatiin verkosta, mutta nyt se kaikki on poissa. Siksi kallion väen kirjat ovat niin vanhoja, eikä minulla ole tallella valokuvia nuoruudestani."

(Martin 2022, 151.) 


Martin, Anne (2022) Kallioon maalattu laulu. Kustannus Aarni: Kouvola. 

Kuvat: @chains_of_light 


Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet-lukuhaasteesta (2022): 



1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota

2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa (talven kylmyydeltä suojautuminen on läsnä myös kesäisissä askareissa)

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti

7. Kirja kertoo ystävyydestä

8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua (Esim. Olivian äidin päiväkirja)

11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä

20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä

28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen (Sekä Olivia että Sade kuvataan lapsina)

36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää

38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave (Spoiler: Olivia unelmoi lapsuudenkotiinsa palaamisesta)

42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä (kallion asukkien yhteisö muistuttaa enemmän kommuunia kuin perinteistä kylää)

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

45. Palkittu esikoisteos ("Minä ja metsä" -kilpailun voittaja, spekulatiivisen fiktion sarja. Järjestäjänä Kustannus Aarni)

49. Kirja on julkaistu vuonna 2022



tiistai 13. syyskuuta 2022

Liv Strömquist – Prinssi Charlesin tunne & Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan


Liv Strömqvist – Prinssi Charlesin tunne 

Liv Strömqvis – Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan 

(Sammakko)

*teokset saatu arvostelukappaleina kustantajalta


Prinssi Charlesin tunne 

Ilmestymisvuosi: alkuperäinen 2010, suomennos 2017 

Sivuja: 133

Läpäiseekö Bechdelin testin: ei (hyvästä syystä)

Ensimmäinen lause: 

"Prinssi Charlesin kihlauduttua Dianan kanssa häneltä kysyttiin lehdistötilaisuudessa: Are you in love?"

-


 Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan

Ilmestymisvuosi: alkuperäinen 2019, suomennos 2021

Sivuja: 170

Läpäiseekö Bechdelin testin: ei (hyvästä syystä)

Ensimmäinen lause: 

"Ei tunnu miltään"


-


Olen tässä blogissa aiemminkin käsitellyt sarjakuvaromaaneja, jotka juhlistavat sarjakuvan ilmaisuvoimaa. Ruotsalaisen sarjakuvataiteilija ja kunniatohtori Liv Strömquistin (2017 & 2021) Prinssi Charlesin tunne & Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan todistavat jälleen kerran sarjakuvan potentiaalin raskaiden aiheiden käsittelyalustana. 

Episodimaisiin lukuihin jaetut sarjakuvaromaanit tarkastelevat nyky-yhteiskunnan patriarkaalista normikoodistoa, joka määrittelee niin laajojen massojen kuin omassa "miniuskonnossaan" elävien pariskuntienkin käytöstä. Strömquistin polttopisteessä on miehen ja naisen välinen kulttuurinen kuilu, sillä yhteiskuntamme väkivaltaiset rakenteet ovat pitkälti muodostuneet vanhakantaisen sukupuolikäsityksen ympärille. Teoksista ei tästä syystä juuri löydä mainintoja muista sukupuolista, mutta se olisikin asioiden edelle kiirehtimistä; luodaksemme aidosti yhdenvertaisen yhteiskunnan meidän on ensin ymmärrettävä nykyisen sorron historia. 




Strömquist käyttää romanttisessa rakkaussuhteessa elävien pariskuntien arjesta nimitystä "miniuskonto", sillä vapaasta tahdosta solmittuun yhteiseloon kieltämättä kuuluu lupaus ja odotus onnesta. Ja paljon muustakin. Aiemmin tällainen lupaus muodostui uskonnollisista sakramenteista, kun taas nykyään kyse on vain ihmisten itse luomasta uskonnonomaisesta normista. Arkiinnuttamalla ja uudelleensanoittamalla asioita tähän tapaan Strömquist tekee valtavienkin rakenteellisten ilmiöiden ymmärtämisestä vaivatonta, joten lukijan on helppo omaksua kirjailijan esittelemiä suuria yhteiskunnallisia kokonaisuuksia. Strömquistin teoksia on siis turha pelätä, vaikka pääasiassa mustavalkoinen ulosanti ja kolossaaliset tekstiseinät herättäisivätkin ensivilkaisulta epäröintiä. 

Yhtenä tehokkaana ilmaisukeinona kirjailija käyttää myös nykypäivän ja historian tarkastelua rinnakkain. Strömquistin teokset suorastaan pursuavat niin historiallisia hahmoja kuin oman aikamme kuuluisuuksiakin. Prinssi Charles on oiva esimerkki patriarkaatin synnyttämästä hahmosta, joka tarjoaa lukijalle perspektiiviä sekä menneisyyteen että nykyisyyteen. Nimikkohenkilöstään huolimatta Prinssi Charlesin tunne ei näin ollen ole syvätutkielma kuningas Charles III:sta, vaan nimenomaan miehen tunteista. Sama kaava toistuu Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan -albumissa, jossa kulttuurilliset normit kulminoituvat  Leonardo DiCaprio -hahmon tunnekylmyyteen. 




Tällaisten lukijoille tuttujen henkilöiden lisäksi sarjakuvat esittelevät liudan keskeisiä kulttuurisidonnaisia hahmoja, joiden käytösmallit kommentoivat joko vakiintumassa olevia tai jo selvästi vakiintuneita eriarvoistavia normeja. Erilaisten kultturialueiden tarinankerrontatraditioiden esittely länsimaiselle yleisölle on myös arvostettava ja merkityksellinen teko jo itsessään. Yksi Strömquistin teosten suurimmista anneista onkin monikulttuurisen kuvaston esilletuominen ja kunnioittaminen.

Liv Strömquistin ammattimaisuus sarjakuvantekijänä on esillä voimakkaimmin uudemmassa albumissa, jossa taiteilijan kuvallinen ilmaisu luo kerrontaan aivan erityisen samastumispinnan. Esimerkiksi Hilda Doolittle -hahmon hurmosmainen ihastumisen kokemus on esitetty hienovaraisen kuvituksen avulla, jossa railakkaat värit hitaasti hiipivät osaksi maisemaa. Kun hypnoottinen hetki on ohi, myös värit katoavat. (Strömquist 2021, 73-76.) Tällaisten salakavalien tyylikeinojen avulla Strömqvistin kerronta kerää kerroksia ympärilleen ja antaa lukijallekin mahdollisuuden kokea tapahtumat omien aistiensa avulla. 




Albumeissaan kirjailija toisin sanoen ruotii sukupuolia eriarvoistavia väkivaltaisia normeja herkän kuvituksen ja monitahoisen tekstin avulla. Strömquist käyttää usein väittämiensä tukena tietokirjallisuutta tai tutkimustietoa, mikä luonnollisesti luo tekstille uskottavan ja vankkumattoman perustan. Lukijana koin, että tämä myös madalsi kynnystäni vastaanottaa kirjailijan esittelemät mallit sekä väittämät. Helpostilähestyttävän narratiivin ja yksinkertaisen kuvituksen perusteella Strömquistin teoksia on siis turha luokitella kevyeksi kirjallisuudeksi. Kuten kotimainen feminististä sarjakuvaa edustava Tympeät tytöt (Tanskanen 2021), myös Strömqvistin teokset liikkuvat tyylilajiltaan proosan ja tietokirjan rajamailla. 

On kuitenkin vielä mainittava kirjailijan vahvin ja vaikuttavin tyylikeino: huumori. Strömquistin oivaltava kerronta miellyttävine kuvituksineen erittelee vakavia aiheita herisyttävän lempeällä otteella, joka tekee kunniaa myös perinteiselle sarjakuvalle. Hahmojen tyypittely, räiskyvä dialogi ja typografialla leikittely muodostavat albumeihin lämminhenkisen huumorin tason, joka kannattelee ajoittain synkkiäkin teemoja. 

Kokonaisuutena Strömquistin sarjakuvat ovat siis helppolukuisia ja tarkkanäköisiä kuvauksia omasta muuttuvasta yhteiskunnastamme sekä perinteistä sen taustalla. Sarjakuva-albumit limittyvät keskenään luontevaksi ja toimivaksi jatkumoksi, jotka tukevat ja täydentävät toistensa kriittistä ääntä. Teosten vakavasävyisten teemojen alta löytyy kuitenkin positiivinen ja varsin feministinen ydin: me itse muokkaamme yhteisen maailmamme. Strömquistin kirjojen tärkein sisältö on näin ollen osallistava sanoma, joka kannustaa lukijaa rakenteellisen väkivallan tunnistamiseen ja aktiiviseen dekonstruktoimiseen. 

-




"Ja nyt on vuorossa uusi sarjis nimeltä 

Theseus tune 

tai

JÄTIN SINUT YKSIN

SAARELLE, KUIN OLI-

SIT VAIN RANNALTA 

LÖYTYNYT, IKÄVYS-

TYTTÄVÄ ESINE


(Strömquist 2021, 145.) 

-



 

-


Strömquist, Liv (2021) Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan ("Den rödaste rosen slår ut", 2019). Suom. Helena Kulmala. Sammakko: Turku. 

Strömquist, Liv (2020) Prinssi Charlesin tunne ("Prins Charles känsla" 2017). Suom. Helena Kulmala. Sammakko: Turku. 


Kuvat: @chains_of_light 


-




--


Nämä teokset täyttävät seuraavat kohdat Helmet-lukuhaasteesta (2022): 



1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti (esim. Hilda Doolittle teoksessa Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan)

11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä

14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta (useastakin)

16. Kirjan luvuilla on nimet (ainakin joillakin)

32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja (esim. "kaikkien crazy girlfriendien äiti" Caroline Lambin toiminta teoksessa Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan)

36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen