Heidi Airaksinen – Vierge Moderne

 

Heidi Airaksinen – Vierge Moderne (Arktinen Banaani) 

*kirja saatu arvostelukappaleena 

Ilmestymisvuosi: 2021

Sivuja: 391

Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä 

Ensimmäinen lause: 

"Tämä oli yövuoron paras hetki."

- 

"Hän oli niin erilainen kuin monet muut. Hän puhui suorasukaisesti ja häpeilemättä asioista, joista ihmiset yleensä vaikenivat visusti. Tuntui, kuin olisin jälleen päässyt osaksi varjomaailmaa, joka vallitsi tavallisen maailman rinnalla. Siellä kuka tahansa saattoi elää sellaista elämää, josta tosimaailmassa rankaistiin vankilalla tai sairaalalla. Tosin kaiken piti tapahtua suljettujen ovien takana, sillä salaisuuksien paljastumisesta saattoi joutua maksamaan hengellään (Airaksinen 2021, 179)."

Heidi Airaksisen esikoisromaani Vierge Moderne sukeltaa arastelematta suoraan syviin vesiin: häpeällistä menneisyyttään diakonissalaitokseen paennut sisar Kerstin päätyy sattumalta osaksi modernisoituvan ajan arvojen vastakkainasettelua, kun väkivaltaisesti runneltu prostituoitu menehtyy hänen käsivarsilleen Helsingin kesäyössä. Tapahtumat sysäävät Kerstinin matkalle halki salaisten kerhotilojen, mysteeristen huviloiden, veneeristen tautien sairaalan ja siirtolapuutarhan pienten mökkien. Tarinassa pyöräillään pitkin 1930-luvun kivikatuja ja hiekkateitä, mutta ennen kaikkea kertomus on kurkistus kotimaiseen queer-historiaan ja sen varsin tuntemattomaksi jääneisiin yksityiskohtiin. 

Kirjan takakansi lupailee "samppanjankuohuista dekadenssia" ja "monikasvoista ihmisyyttä", minkä lisäksi romaanissa liikutaan tarkkanäköisesti 1800-luvun huviloiden pienillä parvekkeilla, köyhäinavun piirissä sinnittelevien perheiden lahoavilla kuisteilla, Pengerkadun poliisiasemalla sekä Kumpulan kartanon puutarhoissa. Airaksisella on kyky kirjoittaa miljööstä ja ihmisistä niin eläväisesti, että lukija tuntee melkein istuvansa Kerstinin tarakalla halki mukulakivikatujen ja muiden helteisten pyöräreittien.

On mainittava, että Vierge Moderne miellyttänee erityisesti helsinkiläislukijoita. Airaksinen on tehnyt kattavan ja perusteellisen taustoitustyön romaania varten, ja se näkyy. Jokaisella sivulla. Kertomus on rakennettu niin tarkkojen askelmerkkien mukaan, että Helsingin kartalle voi piirtää Kerstinin pyöräilyreitin ja muuan Henrikssonin automobiilin renkaanjäljet. Kartan tosin tulisi noudattaa 30-luvun asemakaavaa, sillä Helsinki on muuttunut melkoisesti niin asunnoiltaan kuin asenteiltaakin lähes sadassa vuodessa. Airaksinen onnistuu kuitenkin kuljettamaan lukijaa niin sulavasti vanhassa kaupungissa, että monet paikat ja reitit tuntuvat yhtä tutuilta ja tunnistettavilta kuin tänäkin päivänä Helsingissä kävellessä. 

Vierge Modernea on kuvattu niin cozy crime -kirjallisuudeksi kuin perinteiseksi dekkariksikin. Luettuani teoksen tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että olisi harhaanjohtavaa luokitella romaania murhan tai muiden rikosten perusteella, sillä pääasiallisesta juonilinjastaan huolimatta tarinan suurin ja merkittävin anti rakentuu suomalaisen LGBTQI+ -kulttuuripiirin sekä arvoristiriitojen kuvauksista. Olin hahmottavinani tällaisen arvojen esillenoston myös hahmojen motiivien kehityksessä, sillä tarinan edetessä varsinaisen rikoksen selvittelyn rinnalle nousee vähintäänkin yhtä merkitykselliseksi toiminnaksi kanssaeläjien tukeminen, sorrettujen auttaminen ja turvallisemman yhteisön rakentaminen. 

Teoksen henkilöhahmot ovat tarkkaan mietittyjä ja moniulotteisia, minkä vuoksi luonnehtisin teosta jossain määrin myös henkilökeskeiseksi romaaniksi. Hieman mysteerisiin ja identiteettiään salaileviin hahmoihin tutustuminen muodostuu lukijan (ja myös päähenkilön) intressiksi aivan yhtä lailla kuin salaperäisen väkivaltarikoksen selvittäminenkin. Airaksinen ripotteleekin toinen toistaan kiinnostavampia hahmoja osaksi tarinaa harkitun järjestelmällisesti: alakulttuurin kenttä aukeaa sitä mukaa kun sen edustajat astelevat tanssilattialle. 

Jokaisella hahmolla on tarkkaan mietitty historia sekä erityinen merkitys juonenkulun kannalta. Joidenkin hahmojen toistuvat ja hieman kuluneet maneerit, kuten korostettu tupakointi tai alkoholinkäyttö saivat hahmot kuitenkin tuntumaan ajoittain hieman sarjakuvamaisilta ja tuttuja kliseitä toistavilta. En tosin laskisi sajakuvamaisuutta itsessään negatiiviseksi ansioksi, sillä aloin lukiessani pohtia romaanin mahdollisuuksia taipua muihinkin formaatteihin: Vierge Moderne toimisi selkeän kerrontansa vuoksi varmasti äänikirjana, mutta miksei myös vaikuttavana sarjakuvana. Mieleni tekikin lukuprosessin lomassa luonnostella tarinan uniikkeja hahmoja ja visualisoida kerronnan herättämät mielikuvat.  

Koin erittäin ansiokkaaksi ja onnistuneeksi kerronnalliseksi ratkaisuksi kirjailijan päätöksen olla alleviivaamatta hahmojen seksuaalisuutta tai sukupuolta. Heteronormatiivisessa (kirjallisuus-)kulttuurissa lukija on usein tottunut esimerkiksi sukupuolibinääristä poikkeavien hahmojen korostamiseen ja heidän ns. erilaisuutensa painottamiseen. Tällaisten hahmojen koko olemassaolo ja identiteetti perustuvat am. poikkeavuuteen, eikä heillä näin ollen usein ole muuta roolia kuin edustaa sukupuolta ja/tai seksuaalisuuttaan. Vierge Modernen hahmot sen sijaan esitetään lukijalle ilman ylimääräistä peräänkuuluttamista tai erittelyä. Tällainen menettely nostaa LGBTQI+ -hahmot vihdoinkin samalle viivalle heternonormatiivisten henkilöhahmojen kanssa, sillä se asettaa queer-henkilöt osaksi normia: sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus ei ole mikään eriteltävä poikkeama, vaan tavanomainen osa ihmisyyttä. 

Teosta on kuitenkin jonkin verran kritisoitu sen epäkoherentista rakenteesta. Lukijana koin itsekin, että romaani olisi hyötynyt tiivistämisestä ja tapahtumaketjujen yhtenäistämisestä. Erityisesti kertomuksen ensimmäinen kolmannes kaipaisi karsimista tai lyhentämistä, sillä erinäiset tapahtumat jäävät kirjan mittakaavassa jokseenkin irrallisiksi. Esimerkiksi Kerstinin laupias toiminta köyhien orpolasten hyväksi lienee tarkoitettu kuvastamaan Kerstin tarvetta hyvittää syntinen menneisyys, mutta laajemman juonikuvion varjossa tapahtumat eivät tunnu saumattomasti nivoutuvan teoksen punaiseen lankaan. Vierge Modernelle on tosin syntymässä jatko-osa, joten voi olla, että kesken jääneet juonikuviot punoutuvat kokonaiseksi vasta seuraavassa teoksessa. 

Lopuksi on vielä nostettava esille tärkeä huomio, johon en ole tämän kirjan arvosteluissa vielä tarpeeksi törmännyt: Vierge Moderne keskittyy queer-historiaan ja marginaaliin työnnettyjen ihmisten kuvauksiin, mutta ennen kaikkea se on romaani ikiaikaisesta vallankäytöstä, patriarkaatista, sukupuolten eriarvoisuudesta ja näiden kaikkien rakenteellisista ilmentymistä. Kirja valottaa sitä, miten yhteiskunnan valta-asemat jakautuvat niille, joilla on jo valmiiksi paljon etuoikeuksia – ja miten vastaavasti heikoimmassa asemassa elävät saavat kestää kaikkein eniten sortamista. 

 

-

Vasta ulkona uskalsin hengittää kunnolla. Harrietin yhtäkkinen raivo oli järkyttänyt minua. Henriksson huomasi huoleni ja kun astuimme portista ulos, hän tarjosi minulle käsivartensa. 

"Harriet säikähti hyökkäystä pahemman kerran. Meidän täytyy auttaa toisiamme. Muuten olemme aivan yksin. Yön pimeys ei ainoastaan suojele. Sen varjoissa piilee vaaroja", Henriksson sanoi ääneen. 

"Luulin olevani aivan yksin, ennen kuin tapasin teidät", kuiskasin uskaltamatta katsoa seuralaiseeni. 

"Tiedän", hän vastasi. "Niin me kaikki luulimme joskus."

(Airaksinen 2021, 245.)

-

Kuvat: @chains_of_light, piirustukset @mirva_meri

Airaksinen, Heidi (2021) Vierge Moderne. Arktinen Banaani: Viro. 

- 

Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet-lukuhaasteesta (2021): 

1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa (prostituoitu-Ulrikan päiväkirja on merkittävässä osassa tarinaa)

2. Kirjan on kirjoittanut opettaja (Airaksinen on steinerpedagogi)

3. Historiallinen romaani

6. Kirja kertoo rakkaudesta

7. Kirjassa on kaveriporukka

8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa

11. Kirja kertoo köyhyydestä

14. Kirja on osa kirjasarjaa (Vierge Modernelle on tekeillä jatko-osa)

18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä

21. Kirja liittyy johonkin vuodenaikaan

22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä (Ja paljon!)

28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu

31. Jännityskirja tai dekkari

37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa (pätee useampaan hahmoon)

45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija

46. Kirjassa syödään herkkuja (esimerkiksi Bebe-leivonnaisia) 

49. Kirja on julkaistu vuonna 2021

Lisa Taddeo – Kolme naista

Lisa Taddeo – Kolme naista (2020)

*kirja saatu arvostelukappaleena 

Ilmestymisvuosi: Alkuperäinen 2019, suomennos 2020

Sivuja: 384

Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä

Ensimmäinen lause: 

"Kun äitini oli nuori nainen, tuntematon mies seurasi häntä aamusi töihin hänen takanaan masturboiden."

-

Lisa Taddeo seuraa Kolme naista (Gummerus Kustannus Oy) -tietokirjassaan kolmen naisen elämää kahdeksan vuoden ajalta. Teoksessa esitetyt tapahtumat ja tilanteet ovat todellisia, mutta niiden arkaluontoisuuden vuoksi yksityiskohdat, kuten nimet ja ajankohdat, on muutettu. Vaikka tarina on näiden muutosten avulla etäännytetty aidoista tapahtumista, paljastaa kirja lukijalle totuudenmukaisen ja paikoin hyvin raadollisen kuvan yhteiskunnallisen rakenteellisen diskriminaation monista eri muodoista, joita naiset sukupuolensa sekä vallitsevien kulttuurillisten normien vuoksi joutuvat päivittäin kohtaamaan.

Naisten sosiaalista, poliittista ja taloudellista yhdenvertaisuutta ajava feminismi syntyi aatteena jo 1700-luvulla ja poliittisena liikkeenä 1800-luvun puolivälissä Yhdysvalloissa. Vaikka sukupuolten välisen tasa-arvon puolesta on feminismin ja muiden liikkeiden kautta tehty työtä jo vuosisatoja, naisen ja miehen asema eriarvoisina toimijoina näkyy naisten arjessa vielä tänäkin päivänä. Kolme naista kertoo nimensä mukaisesti kolmen eri ikäisen ja eri elämäntilanteessa olevan naisen tarinan. Vaikka teos keskittyy kuvaamaan kolmea yksittäistä tapahtumaketjua, voidaan niiden nähdä heijastelevan maailmanlaajuisia sukupuolittuneita ongelmia.

Sukupuolten eriarvoisuus näkyy kautta maailman erilaisissa yhteiskunnallisissa rakenteissa, kuten lainsäädännössä ja kulttuurillisissa normeissa. Taddeon teos erittelee naisten alisteista asemaa tuomalla esille muun muassa lainsäädännön ongelmakohtia. Tällaisiin epäkohtiin kuuluvat esimerkiksi usean valtion linjaukset raiskauksen määritelmästä sekä seksuaalirikoslainsäädännön vanhentuneet käsitykset. Näiden linjausten mukaan raiskaus määritellään käytetyn väkivallan mukaan, eikä pelkällä uhrin kertomuksella tai suostumuksen puutteella ole merkittävää painoarvoa. 

Kolme naista -asiaproosateoksessa oikeudesta oman kehonsa koskemattomuuteen taistelee 23-vuotias Maggie, joka on alaikäisenä joutunut opettajansa raiskaamaksi. Oikeudessa opettaja kuitenkin todetaan syyttömäksi, sillä Maggiella ei ole muuta näyttöä tapahtumista kuin omat sanansa: 

“Hoy sanoo, että koko kanne tulee olemaan Maggien todistuksen varassa. Mitään raiskausvälinesettiä ei ole olemassa; ei ole mekolle jäänyttä siemennestevanaa (Taddeo 2020, 259).”

Maggien kohtalon voi rinnastaa tuhansien muidenkin seksuaalirikosten uhreiksi joutuneiden naisten kohtaloon, eikä ongelma ole uusi Suomessakaan. Amnesty International Suomen osaston tutkimuksen mukaan pelkästään Suomessa seksuaalista väkivaltaa kokee vuosittain noin 50 000 naista. Näistä tapahtumista 15 000 on raiskausrikoksia, mutta viranomaisten tietoon päätyy lopulta vain murto-osa kaikista tapauksista. Keskimäärin vain joka viides raportoitu tapaus johtaa oikeuskäsittelyyn, ja niistä vain joka seitsemäs johtaa raiskaustuomioon. Suomen tämänhetkinen seksuaalirikoslainsäädäntö ei näin ollen turvaa uhrin oikeuksia eikä kunnioita YK:n ihmisoikeussopimusta seksuaalisen itsemääräämisoikeuden osalta. Sukupuolittunut väkivalta onkin yksi Taddeon teoksen keskeisimmistä teemoista, sillä se on vahvasti läsnä nyky-yhteiskunnassamme monessa eri muodossaan. 

Taddeon teos saa merkityksensä samastuttavuudesta. Useat naiset maailmanlaajuisesti pystyvät samastumaan juridista vääryyttä kokevan Maggien asemaan, mutta myös kirjan muut hahmot kohtaavat yleisesti tunnustettuja sukupuolittuneita ongelmia. Esimerkiksi tiiviissä saariyhteisössä asuva Sloane joutuu yhteisön silmätikuksi, kun hän aviomiehensä painostuksesta ajautuu harrastamaan seksiä toisen miehen kanssa. Kun tapahtumat paljastuvat yhteisölle, saaren asukkaat kääntyvät Sloanea vastaan ja halveksivat häntä puheissaan, mutta seksin toisena osapuolena ollut mies jatkaa elämäänsä normaalisti. Myös Sloanea yhdyntään yllyttänyt aviomies selviää tuomiotta. Tapahtumat heijastelevat vahvasti epätasa-arvoisia normeja, jotka esiintyvät niin pienissä kuin suurissakin yhteisöissä. Kyseiset normit ovat havaittavissa esimerkiksi erilaisissa medioissa. Päivälehtien luetuimpiin artikkeleihin lukeutuvatkin usein naispuolisten julkimoiden seksuaaliset toiminnat, kuten nuoremman rakastajan löytäminen tai muut normeista poikkeavat mieltymykset.

Sloanen tapaus tuo esille myös usein toistuvan asetelman, jossa miehen seksuaaliset tarpeet esitetään naisen tarpeita tärkeämpinä. Tällaisen epätasapainon voi nähdä kulttuurillisena normina, sillä pariskuntien välisen seksin oletetaan usein olevan penetraatiokeskeistä ja miehen orgasmiin tähtäävää. Kun aktissa keskitytään yksinomaan miehen tarpeiden tyydyttämiseen, naisen osa on usein olla pelkkä seksiobjekti ja miehen nautinnon mahdollistaja. Sloanen objektisointi alkaa jo nuoruusiässä: Sloanen isä tajuaa, että Sloanen “seksuaalienergia voitaisiin valjastaa hyödyksi liiketoimissa”, joten tytär painostetaan treffeille yrityksen johtajan pojan kanssa:

 “Keith, isäntäparikunnan poika, ja Sloane, tuon pariskunnan luottomiehen tytär, joka oli kaunis, hyvin kasvatettu, hoikka. He olivat kuin kaksi hevosta, jumalaisia ja valmiita lisääntymään (Taddeo 2020, 55).”

Myös Sloanen ja tämän aviomiehen, Richardin, välisessä seksissä miehen tarpeet menevät naisen halujen edelle. Richard esimerkiksi kiihottuu ajatuksesta, että Sloane harrastaa seksiä tietyn, Richardin valitseman miehen kanssa. Sloane ei aina pidä miehensä valintaa houkuttelevana, mutta suostuu silti seksiin miestään miellyttääkseen:

"Richard sanoi, että Sloanen pitäisi mennä tuttavapariskunnan huoneeseen. Oli varhainen aamu, ja aurinko paistoi ylenpalttisen kirkkaana. Sloane innostui ajatuksesta jossain määrin, muttei täysin. Hänellä oli hoikka ja nätti olo. Joskus sekin riitti seksin harrastamiseen. Hän laittoi pariskunnalle tekstiviestin. He vastasivat: tule tänne, ja lähettivät Sloanelle huoneensa numeron (Taddeo 2020, 274)." 

Naisen seksuaalisuus on länsimaalaisessa kirjallisuudessa esitetty varsin yksiulotteisena tai jopa vaiettuna asiana. Pitkään naisten seksuaaliset tarpeet tuotiin kirjallisuuden kentällä esille vain eroottisen, niin kutsutun harlekiinikirjallisuuden kautta. Tällaisissa julkaisuissa naisen seksuaaliset tarpeet on usein esitetty yksinkertaisina ja miehen haluja mukailevina. 2010- ja 2020-luvulla naisen monipuolisia seksuaalisia tarpeita sekä haluja kuvaavia teoksia on sen sijaan tuotettu paljon, minkä vuoksi myös yhteiskunnallinen käsitys seksuaalisuuden monimuotoisuudesta on laajentunut. Mutta vaikka yleinen ymmärrys naisen seksuaalisista tarpeista on tarkentunut, aihe nähdään edelleen tietyissä yhteyksissä vanhoillisten arvojen ja uskomusten kautta. Taddeon teos Kolme naista ottaakin aiheellisesti kantaa julkiseen keskusteluun normalisoimalla naisten subjektiivisia seksuaalisia haluja. 

Kolmas Taddeon seuraama nainen on Lina. Hänen kauttaan kirjoittaja kuvaa konservatiivisten instituutioiden, kuten kristillisten oppilaitosten ja avioliiton ylläpitämiä vanhoillisia käytänteitä. 

Katolisessa koulussa kasvanut Lina joutuu kanssaopiskelijoidensa raiskaamaksi ja päätyy lopulta intohimottomaan avioliittoon. Oppilaitos ei ota kantaa Linan kokemaan väkivaltaan tai muuten pyri selvittämään tapausta. Kuten useissa vastaavissa tapauksissa, tapahtuma jää käsittelemättä ja Linasta aletaan puhua koululaisten kesken "halpana ja helppona naisena, joka nai kolmea kundia yhdessä illassa” (Taddeo 2020, 51). Myöskään terapeutin neuvot avioparin intiimielämän piristämiseksi eivät tuota toivottua tulosta: ammattilainen rohkaisee Linan miestä jatkossakin välttämään “vastenmielistä” kanssakäymistä, kuten suutelemista. Lina ei saa ohjeita omien tarpeidensa tyydyttämiseen, vaan joutuu tyytymään seksittömään avioliittoon.

Lisa Taddeon tietokirja Kolme naista maalaa surullisen ja synkän kuvan naisten asemasta patriarkaalisessa maailmassa. Muutettujen nimien vuoksi teos on helppo mieltää fiktioksi, mutta erityisesti naispuolinen lukija tunnistanee tapahtumien todenmukaisuuden. Euroopan perusoikeusviraston tutkimuksen mukaan Suomessakin joka kolmas nainen on kokenut lähisuhdeväkivaltaa. Taddeon seuraamien naisten kohdalla luku on vielä suurempi: kaksi kolmesta naisesta joutuu seksuaalisen väkivallan uhriksi. Kolmaskaan nainen ei saa toteuttaa seksuaalisuuttaan vapaasti, vaan joutuu miehensä kontrolloimaksi ja yhteisön halveksumaksi. Sekä kyseisen tutkimuksen että Taddeon teoksen luvut vahvistavat käsitystä siitä, ettei totaalista sukupuolten välistä yhdenvertaisuutta ole vieläkään saavutettu. Naisilla ei edelleenkään ole oikeutta toteuttaa seksuaalisuuttaan vapautuneesti, sillä vanhoilliset normit ohjailevat vielä tänäkin päivänä yhteisöjen ajatusmalleja. Myös lainsäädännölliset epäkohdat asettavat erityisesti naiset epäoikeudenmukaiseen asemaan, sillä suurin osa seksuaalirikosten uhreista on naisia.

Kolme naista on peittelemättömän rehellinen dokumentti kolmen naisen elämästä, joka samastuttavuudellaan ottaa kantaa laajoihin, sukupuolittuneisiin ongelmiin. Maggie ei ole ainoa nainen, jonka raiskaaja julistettiin syyttömäksi. Sloanekaan ei ole ainoa nainen, joka joutuu puolisonsa kontrolloimaksi. Myöskään Lina ei ole ainoa nainen, joka raiskataan kolmesti saman illan aikana. Kolme naista kertoo Maggiesta, Sloanesta ja Linasta, mutta jokainen naispuolinen lukija löytää siitä jollain tasolla myös itsensä.

Kuvat: @chains_of_light

Taddeo, Lisa (2020) Kolme naista (“Three women”, 2019). Gummerus Kustannus Oy, Liettua.

Tämä teos täyttää seuraavat kohdat Helmet-lukuhaasteesta (2021):


6. Kirja kertoo rakkaudesta

10. Kirjan nimessä on numero

28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu

38. Kirja on käännetty hyvin

46. Kirjassa syödään herkkuja (Sloanella on menestyvä ja arvostettu ravintola)


Olen julkaissut tämän esseen lyhennettynä myös Maailmankirjat-blogissa. 

Maritta Hirvonen – Komediantit

 

Maritta Hirvonen – Komediantit (Stresa) 

*kirja saatu arvostelukappaleena

Ilmestymisvuosi: 2020

Sivuja: 264

Läpäiseekö Bechdelin testin: kyllä 

Ensimmäinen lause: 

"Metallinkirkas fanfaari katkaisee puheensorinan."

- 

Maritta Hirvosen esikoisteos Komediantit kertoo juutalaisvainoja pakenevasta Estheristä, joka sattumien kautta päätyy osaksi kiertävää sirkusta. Tapahtumien taustalla vaikuttavat toisen maailmansodan järkyttävät kansanmurhat sekä myöhemmin myös kylmän sodan jännittyneet suurvaltasuhteet. Sirkuksen maailmaan ei kuitenkaan mahdu huolta maailmantilasta tai kiinnostusta ympäröivistä muutoksista, sillä tärkeintä on vain jatkaa isien ja äitien perinteitä ja toistaa ikiaikaisia ohjelmanumeroita. 

Romaanin päähenkilö ja minäkertoja on nuori Eshter, joka joutuu erilleen perheestään. Hän pakenee juutalaisvainoja salaisen identiteetin ("Arabella Richter") turvin ja aloittaa uuden elämän Sirkus Schreierin tanssijana. Huoli perheen kohtalosta sekä alkuperäisen kodin tilanteesta vaikeuttavat Arabellan kotiutumista uuteen ympäristöön, mutta tilalle tulee myös uutta ajateltavaa: kiertävän sirkuselämän ymmärtäminen, viihdetaiteen omaksuminen sekä tietenkin romanttiset intressit. Arabella kiinnostuukin välittömästi sirkuksen omistajapariskunnan komeasta Heinz-pojasta, joka on vastuussa esityksen hevosnumerosta. 

Tarina poukkoilee eri aikatasoilla varsin vikkelään tahtiin, joten lukijan on oltava tarkkana kerronnan erilaisten jaksojen kanssa. Tapahtumat kuvataan joko minäkertojan (Arabella) kuvausten, päiväkirjojen otteiden tai kirjeiden kautta. Punaisena lankana toimivat kuitenkin yhden ainoan illan tapahtumat, sillä luvut rakentuvat yksittäisen sirkusesityksen ja sen ohjelmanumeroiden herättämien muistojen ympärille. Kokonaisen ihmiselämän kattava tarina alkaa sisääntulosta ja päättyy finaaliin. 

Hirvosen kirjoitustyyli on helpostilähestyttävä. Teos on nopealukuinen, mutta sisältää useita kauniita sekä tarkkanäköisiä kerronnan elementtejä. Erityisen ansiokkaasti kirjailija kuvaa liikkuvan sirkuksen miljöötä: kömpelöitä vaunuja, karkailevia papukaijoja, nuorallatanssijoiden matalalle viritettyjä harjoitusnuoria ja lapsia heittelemässä keiloja. Myös sirkuksen hahmojen rakentamiseen on käytetty aikaa ja ajatusta, sillä jokainen henkilö tuntuu verrattain moniulotteiselta ja merkitykselliseltä. Koen tämän suureksi ansioksi, sillä aiemmin sirkusteemaisia romaaneja lukiessani olen huomannut, kuinka helposti henkilökavalkadi karkaa tarkoituksettoman runsaaksi ja hahmot menettävät merkityksensä. 

Kirjailija onnistuu myös muilta osin välttämään sirkuskirjallisuuteen liittyvää kulunutta romantisointia. Hirvosen luoma sirkus on raitojen ja kimalteen alla vain pieni sinnikäs perheyritys, jossa on usein aivan samanlaisia ongelmia kuin muissakin perheissä. Hirvonen osaa myös ilahduttavasti ja uskottavasti luoda kuilua sirkuksen ja maailmansodan välille. Lopputuloksena on mieleenpainuva kurkistus maailman myllerrysten keskellä tasapainottelevan sirkuksen kulisseihin. Erityisen herkullista on seurata yrityksen toimintaa vuosikymmenien ajan ja nähdä, miten myös sirkuksen ajattomina pidetyt traditiot hitaasti, välillä jopa huomaamatta, mukautuvat uuteen aikaan. 

Lukijana koin kuitenkin, että teosta olisi voinut tiivistää ja yksinkertaistaa. Koska kerronta rakentuu useista erilaisista tyyleistä, joidenkin elementtien mukanaolo ei tuntunut mielestäni täysin perustellulta. Tällaiseksi ylimääräiseksi elementiksi koin Arabellan päiväkirjan, jonka avulla tapahtumia kirjan alkupuolella kuljetetaan eteenpäin. Romaanin kerronta tapahtuu jo valmiiksi hyvin intiimillä tasolla, eli ikääntyvän naisen minäkerronnan kautta. Koska Arabella pohtii päiväkirjan aiheita, kuten tuntemuksiaan ja rooliaan myös tavallisten kerrontajaksojen aikana, koin päiväkirjan jokseenkin perusteettomaksi lisäykseksi. Päiväkirjan poisjättäminen olisi luultavasti tuonut kerrontaan kaipaamaani dynaamisuutta, mutta on myös korostettava, etten mieltänyt päiväkirjan mukanaoloa varsinaiseksi suureksi ongelmaksi. 

Rakenteensa osalta teosta olisi voinut yhtenäistää. Siinä missä romaanin alkupuoli keskittyy kuvaamaan Arabellan nuoruutta ja päiväkirjamerkintöjä, loppupuolella mukaan tulevat  lapsuudenystävä Giselan kirjeet sekä vanhemman Arabellan mietteet. Teoksen jälkimmäisellä puoliskolla tarinaan astelee Giselan lisäksi myös Arabellan vanha tuttu, Kurt. Sekä Gisela että Kurt esitellään lukijalle melko tuntemattomina hahmoina, sillä heidät mainitaan vain hyvin pikaisesti kirjan alkupuolella. Koin ratkaisun epäkoherenttina, sillä lukijana minun oli vaikea ymmärtää tuntemattomaksi jääneiden Kurtin ja Giselan merkitystä Arabellalle. Mikäli Arabellan suhteita lapsuudenystäviin olisi eritelty enemmän jo romaanin alussa, hahmojen myöhempi sisääntulo olisi voinut olla vaikuttavampi ja kiinnostavampi. 

Jäin myös harmittelemaan joidenkin tapahtumien kiirehtimistä. Eräät Arabellan elämän merkityksellisimmät ja vavisuttavimmat tapahtumat kuvataan todella nopeasti, vain muutaman lauseen avulla. Ratkaisu tuntuu hämmentävältä, sillä kyseiset hetket ja tapahtumat määrittävät Arabellan identiteettiä ja toimintaa koko muun kertomuksen ajan. Olisinkin toivonut, että kertomus olisi viivähtänyt hieman pidempään esimerkiksi Arabellan tarinan traumaattisissa alkuvaiheissa, jolloin lukijan ymmärrys Arabellan hahmosta ja toiminnasta olisi ollut paremmin pohjustettu myös myöhempää tarinaa ajatellen. 

Romaani sisältää useita järkyttäviä väkivallankuvauksia, mutta niiden vastapainoksi tarinassa riittää myös huumoria ja esimerkiksi romantiikkaa. Hirvonen onkin onnistunut rakentamaan tasapainoisen, elämänmakuisen kertomuksen, johon mahtuu lähes koko ihmiselon tunnekirjo. Myös sotien pelottavat vaiheet, uhkaavat aatteet ja hirveät tapahtumat on sijoitettu tarinaan siten, että vastapainona on elämänmyönteisempiä kuvauksia. Ratkaisu toimii, sillä se keventää rankkaa aihetta ja auttaa niin hahmoja kuin lukijoitakin jäsentämään raskaita ajatuksia. 

Kaikenkaikkiaan Komediantit on monipuolinen ja ravisuttava kertomus, joka onnistuu välttämään sirkusromantiikan yleisimmät kliseet. Erityisesti nautin kirjailijan kyvystä luoda samastuttava ja värikäs sirkusmaailma, joka on lähes täysin irrallaan ympäröivästä yhteiskunnasta. Tarinassa on useita hienosti rakennettuja juonenkäänteitä, joiden pyörteissä lukija yllättyy ja kokee vahvoja tunteita.Vaikutuin myös kertomuksen lomaan ujutetuista saksankielisistä lauseista ja lauluista. Yksityiskohtia on mietitty tarkoin. Kerronnan hiotuista detaljeista myös huomaa, että kirjailijalla on omakohtaista taustaa taiteen kentällä toimimisesta. Erityisesti musiikin ja tanssinumeroiden esittely tuovat esille Hirvosen ammattitaidon ja kokemuksen Filharmonian intendenttinä. 

Komediantit on uniikki kuvaus muuttuvasta maailmasta, jonka keskellä ikivanhat perinteet sinnittelevät. Tarina rakentuu inhimillisen kärsimyksen ja menetyksen, mutta myös sisukkuuden, taistelutahdon ja rakkauden ympärille. Hirvonen on lisäksi ilahduttavasti saanut kerrontaan sisällytettyä feministisiä elementtejä, kuten pohdintaa sirkustaiteilijoiden sukupuolesta sekä sen vaikutuksesta vapauteen. Erityisesti esikoisromaaniksi teos on hämmästyttävän monitahoinen ja vaikuttava. Komediantit onkin kuin mukaansatempaava sirkusesitys, jossa on varmasti jotakin tuttua, mutta ainakin yhtä paljon uutta ja yllättävää. 

-

– Kun eläimiä on niin paljon, niin eikö jo pelkkä sisääntulo kestä loputtoman kauan? kysyn Alfonsilta. 

– Se siinä just olikin, että piti ryhmitellä ne oikein. Isot ensin, pienimmät häntäpäässä, taiteilijat yhtäaikaa elukoiden ja niiden hoitajien seassa. 

– Ja aina vii-me-se-nä, Petra hihittää.

– Viimesenä tulee, Alfons kuiskaa ja katsoo vuorotellen jokaista neljää viekkaasti hymyillen. 

Lapset alkavat pomppia ja kiljua yhteen ääneen. Pikku Ilona taputtaa käsiään. 

– Viimesenä tulee kettu...

– Joka työntää... 

– Valkosta hanhee nukenrattaissa! 

(Hirvonen 2020, 217.) 

-

Maritta Hirvoselta on vastikään ilmestynyt uusi novellikokoelma, Pikkukamarimusiikkia.

Hirvonen, Maritta (2020) Komediantit. Stresa Kustannus: Tallinna. 

Kuvat: @chains_of_light 

Tämä teos täyttää Helmet-lukuhaasteesta (2021) seuraavat kohdat:

1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa

3. Historiallinen romaani

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan

6. Kirja kertoo rakkaudesta

7. Kirjassa on kaveriporukka

8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa

11. Kirja kertoo köyhyydestä

13. Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin

19. Kirjassa leikitään

20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen (moni sirkustaiteilija)

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu

33. Kirjassa opetetaan jokin taito (nuorallakävely, keiloilla jonglööraaminen)

36. Kirjassa liikutaan ajassa

37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa

39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia

40. Kirjassa kerrotaan eläinten oikeuksista (Teoksessa otetaan kantaa sirkuseläinten julmiin koulutusmetodeihin)

45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija